Se on kuin laiska hanhenmaksapalleroilla pulleaksi syötetty kissa, joka kuvittelee periytyvänsä jostain kuninkaallisesta persialaisesta rodusta ja olettaa kaikkien seuraavan ihaillen, kun se makaa leveä perse levällään ja odottaa seuraavaa annosta kultaiseen kuppiin.
Ympärillä häärivät punaviherpipertäjät ja haaskalla lentelevät lepakot kehräävät tyytyväisinä saadessaan suosionosoituksena raapustaa puumerkkinsä hetkeksi näkyviin ja kuvittelevat katoavan tuokion olevansa samaa eliittiiä tuon syöttilään kanssa vain siksi, että se suostuu katsomaan heitä silloin tällöin unisilla silmillään.
Mutta kuka harjaa otuksen?
Kuka siivoaa sen tortut, jotkia eivät vastoin yleistä luuloa tuoksukaan vaaleanpunaiselle ruusuvedelle eivätkä lannoita lasikuvun alla olevaa ruusutarhaa (Rosengård på svenska) uljaaseen kasvuun.
Löyhkä leviää ja turkki on jo takkuinen; ikääkin alkaa jo olla.
Piikki on edessä vaikka toistaiseksi vitamiinikuurit ovat riittäneet.

Vastaukset 6
Vanhimmat
onko aamun lääkitys taas jäänyt ottamatta?
kirjoitus! Oliko ihan tuollaisenaan Hesarissa?
http://www.hs.fi/juttusarja/silfverberg/artikkeli/Suojautujat/1135254947120/?cmp=tm_etu_kolumni
joku kirjoitti
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=152159&tstart=0
oli? Eihän siitä ymmärtänyt sanaakaan?
tässä kirjoitus varmaankin edustaa ; tyylin taituri selvästi myös...taitaa kyllä tässä suonuijalta jäädä asian ydin oivaltamatta ..
Mutta erinomaista , pohdiskelua herättävää tekstiä - ei valmiiksi purtua (enkä meinaa kissanmurkinaa nyt..;)