Asun Suomessa ja ongelmanani ovat typerät politiikot ja vielä typerämmät äänestäjät, jotka heitä äänestävät yhä uudelleen ja uudelleen etuja saamaan Arkadianmäelle. Nämä politiikot tekevät tarpeitaan tavallisen ihmisen takapihalle nauttien suuria etuja palkkoineen ja eläkkeineen - meidän vain ihmetellessä minne me voisimme päästää ulostuksemme.
Ilmeisesti lain mukaan politiikko on ns. "lainsuojaton", eli häiritsevästi käyttäytyvän kansanedustajan saa omasta pihasta hävittää, kunhan se tehdään inhimillisesti julmuutta välttäen. Eri asia on miten sellaisen voi häätää kauppakeskuksesta puhujapöntöstä mouruten ääniä kansalta.
Olen tuonut mökiltä poliitikkojen pyydystömiseen tarkoitetun ansan, jossa käytän syöttinä ääntäni. Ongelama on se, kuinka saan ansaan joutuneen poliitikon lopetettua. Kaupunkialueella ampuminen ei ole vaihtoehto ja kantti ei riitä lopettamiseen esim esineellä (patsas) iskemällä. Olisiko esimerkiksi apteekista saatavissa jokin myrkky, jolla voisin tuskattomasti ansaan joutuneet politiikot lopettaa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
ei mul ole tarvet niitä häätää ne yleishyödyllisii.
hanki itselles iso leijona tai Tom Cat.
ei niistä pääse eroon
ne on kuin pieru, joka haisee perässä ja sitä ei pääse pakoon
"Olisiko esimerkiksi apteekista saatavissa jokin myrkky, jolla voisin tuskattomasti ansaan joutuneet politiikot lopettaa?"
Vai oletko niin Einari ettet edes pysty kysymään ?