periaatteessa

Vaikkakin kyrsii että sikamaisen paljon tienaava
porukka vinkuu lisää liksaa niin nämä
palkkaneuvottelut ovat noin yleensä työnantajan
ja työntekijän välinen asia jolla määritellään
työn hinta. Tässä lakonrajoittamishommassa on
semmoinen ongelma että mitkä lakot on niitä
yhteiskunnassa merkittäviä lakkoja, saattaapi
yllättäen tulla se piiri laajemmaksi kuin on ehkä
tarkoitus. Jopa siten että lakot suurissa
teollisuuslaitoksissa ovatkin niitä merkittäviä
ja pk-sektorin yrityksillä ei ole niin väliä,
joutaavat vaikka lakkoilemaankin.
On mielestäni jopa hiukan kyseenalaista
valtiovallan kiristää palkkaneuvotteluja siten,
että valtiovallan edustaja sanoo esim. katsotaan
minkälainen tupo saadaan aikaan niin sitten
tuumitaan pienennetäänkö työn verotusta.

Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Zyskowicz keskeyttäisi kansanedustajien lomat lääkärilakon takia
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Tässä lakonrajoittamishommassa on semmoinen
ongelma että mitkä lakot on niitä yhteiskunnassa
merkittäviä lakkoja..."

Tosiaankin! Kenen työ määritellään valtion
toimesta "tärkeäksi"? Niin, ja samalla tietysti
jonkun muun työ määritellään "ei-niin-tärkeäksi".

Tämä, jos mikä ajaa sitä eriarvoisuutta, jota jo
muutenkin tässä maassa edistetään.

Äänestä
  • Tässä yhtenä päivänä jostain viestintävälineestä
    muistan kuulleeni pähkäilyä että tupo ei
    palkkojen sopimisvälineenä oikein toimi, vaan
    milloin mikäkin porukka kävelee ylitse mennen
    tullen. Mielestäni kyse on mahdollisesti
    kahdenkinlaisesta syystä. Ensinnäkin kun veroja
    ei lasketa ja hinnat vaan nousee eikä se EU:kaan
    alentanut niitä, pikemminkin päinvastoin niin
    ostovoima pienenee uhkaavasti ja siten sitä
    rahhaa täytyy jostain saada lissää. Kun sitten
    porukassa on tarpeeksi voimaa niin sillä saa
    sitten enemmin kuin muut. Poislukien tietysti ne
    kenellä ei tarvia olla voimaa vaan ketkä voivat
    itse määrätä oman palkkansa.
    Ja sitten toiseksi minusta tuohon tupoon kuuluu
    valtion puolelta sitten se työn verotuksen
    alentaminen. Kun tupo on tehty ja valtiovalta
    vastaa siihen käsiään levittelemällä ja
    mahdollisesti nostamalla edustajien palkkaa niin
    ei ihme jos tupot murenee.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    Tässä yhtenä päivänä jostain viestintävälineestä

    ..niin eikö se ole ainoa keino tehdä työtä
    enemmän.

    Ei kukaan ole sitä rahaa meille ilman vastinetta
    työntämässä. Ei EU, ei valtio, ei kunnat. Eikä se
    raha kasva puussa.

    Jos haluaa saada enemmän palkkaa niin täytyy
    tehdä työtä enempi, niin yksinkertaista se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jussi kirjoitti:

Vaikkakin kyrsii että sikamaisen paljon tienaava
porukka vinkuu lisää liksaa niin nämä
palkkaneuvottelut ovat noin yleensä työnantajan
ja työntekijän välinen asia jolla määritellään
työn hinta. Tässä lakonrajoittamishommassa on
semmoinen ongelma että mitkä lakot on niitä
yhteiskunnassa merkittäviä lakkoja, saattaapi
yllättäen tulla se piiri laajemmaksi kuin on ehkä
tarkoitus. Jopa siten että lakot suurissa
teollisuuslaitoksissa ovatkin niitä merkittäviä
ja pk-sektorin yrityksillä ei ole niin väliä,
joutaavat vaikka lakkoilemaankin.
On mielestäni jopa hiukan kyseenalaista
valtiovallan kiristää palkkaneuvotteluja siten,
että valtiovallan edustaja sanoo esim. katsotaan
minkälainen tupo saadaan aikaan niin sitten
tuumitaan pienennetäänkö työn verotusta.

Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Zyskowicz keskeyttäisi kansanedustajien lomat lääkärilakon takia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu