:::---:::

"Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä." Gal.5:24-25

"Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan'. Niinpä tässä ei ole kysymys kenenkään tahtomisesta eikä pyrkimisestä, vaan armollisesta Jumalasta." Room.9:15-16

"Minä kestän kaiken valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa ja sen mukana ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma: Jos olemme yhdessä Hänen kanssaan kuolleet, saamme Hänen kanssaan myös elää." 2Tim.2:10-11

"Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan." Room.11:5
10108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se himo ja halu on ristiinnaulittava myös siinä, että Jumalan tahdon mittasuhteet saisi sydämessä tilan.
Tässä on Uudenliiton käsitteessä monen kohdalla tarkistamisen paikkaa suhteeseen Sana.

Miettikääpä Job, kuinka syvällisesti hän suhtautu uskonsa ja Jumalan välisen elämän jokapäiväiseen pyrkimykseen. Siihen kiinnitti rienaajakin huomionsa ja vaati oikeutta koetella.
Syytti Jumalaa siunauksesta ja varjeluksesta. Sen tähden Job kunnioitti ja rakasti Jumalaa.
No tosin sallittiin Job koetukselle monin taustavaikuttajien arvosteltavaksi.

Entäpä tänään?

Kristus ja lunastus = mittaamaton aarre tarjolla saviastioihin, aivan sydämeen asti laitettuna.

Tässä sitten veljellisissä rakkaussiteissä mitataan rakkautta.

Lakihenkistetään, Fariseustetaan. Mutta mitä Jeesus sanoi?

Tehkää niinkuin he opettavat, hetkinen siis mitä?
Tottakai Jumalan tahdostahan on kyse.
Mutta sitä väärää tulkintaa vastaan pitäisi taistella, josta puuttuu rakkaus.

..
Tuossa vanhassa kiinalaisessa sananlaskussa sanotaan, että sammakko joka pääsee kannolle, se kurnuttaa.

Monenlaisissa kannonnokissa kuuluu kurnutusta jos toistakin.

Kurnutellaan, että laki olisi kumottu armon tähden.

No kuolleitahan me olisimme, tuomittuja jos laki olisi saanut tehdä työnsä.
Mutta armo julistettiin, että voisimme Hänessä elää ja toteuttaa Jumalan valtakuntaa,...

hmm... ottaisiko hieman Jobia matkaan. Kukas haluaisi sydämestään kunnioittaa Jumalaa, että nimi olisi taivaassakin tunnettu?

Vai alennuttaisiinko ajan henkeen. Katseltaisiin temppeliharjalta ympärille, kiiltää, kiiltää ja kumarreltaisiin puolelle ja toiselle, tehtäisiin omat jumalanpalelussäännöt, hieman seuraten, mitä isät on tehneet. Hieman kallistuttaisiin selityksin niihin faiseusten ja uusien lakipykälien mukaan.
Sitten istuttaisiin, no nythän sitä istutaan näissä kannon nokissa ja kurnutellaan.

On tieteenkin kannonnokka, isien perinnäissääntöinen kanto ja jne.

Mutta sydän, Sana, Isän tahto ja rakkauden kautta vaikuttavat teot.

Kuinkahan Isän lapsia ollaan? Hienoa, että Isä odottaa sikakaukaloilta takaisin tuhlaajapoikansa.
Siinäpä sitä rakkautta ja Isän kotikonnuilla, TAivasten valtakunta täällä ajassa "talossa talon tavoilla"..

Olisko siinä meille haastetta?

Äänestä
  • on haastetta, mutta silti ei pidä lihallisesti ottaa sitä haastetta vastaan. Mikäli ihminen on vailla henkeä, hän pyrkii lihallisella mielellään miellyttämään toisia ihmisiä, ja todellinen sisäinen rakkaus ei olekaan aitoa.
    Minusta publikaani antoi esimerkin, jossa hän tunnusti olevansa syntinen, mutta luotti uskossaan Jumalan armoon. Niin meidänkin pitää tehdä, uskoa Jumalan hyvyyteen ja jättää asiat Hänelle. Sisäinen hyvä olo on merkki hengen osallisuudesta, ja usko pysyy lujana niihin lupauksiin, jotka Jumala on meille antanut.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    on haastetta, mutta silti ei pidä lihallisesti ottaa sitä haastetta vastaan. Mikäli ihminen on vailla henkeä, hän pyrkii lihallisella mielellään miellyttämään toisia ihmisiä, ja todellinen sisäinen rakkaus ei olekaan aitoa.
    Minusta publikaani antoi esimerkin, jossa hän tunnusti olevansa syntinen, mutta luotti uskossaan Jumalan armoon. Niin meidänkin pitää tehdä, uskoa Jumalan hyvyyteen ja jättää asiat Hänelle. Sisäinen hyvä olo on merkki hengen osallisuudesta, ja usko pysyy lujana niihin lupauksiin, jotka Jumala on meille antanut.

    Ehkä uskovan kannattaa ensin ajatella vain sitä että miten puhua uskosta hienosti ja saada puheillaan toiset katsomaan ihaillen että sinä se oikein jumalallinen ihminen joka osaa selittää asiat parhain päin eikä ainakaan ole katkeroitunut ja julistanut sotaa kaikkia sekä kaikkea vastaan.

    Vasta pitkälti sen jälkeen kannattaa ajatella mitään käytännön elämää miten muka usko siihen jotenkinn liittyisi ja olisiko sitä Henkeä aivan oikeasti arkielämän keskellä.

    Äänestä

  • käytäntöä kirjoitti:

    eikä suvainnut sitä, että jotkut opettivat muuta kuin puhdasta evankeliumia. Siksipä hän antoi ankarat ohjeet niitä varten, jotka levittivät muuta oppia.

    1.Tiit.
    10 Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, VARSINKIN YMPÄRILEIKATTUJEN JOUKOSSA;
    11 SEMMOISILTA ON SUU TUKITTAVA, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.
    12 Eräs heistä, heidän oma profeettansa, on sanonut: "Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, laiskurivatsa".
    13 Tämä todistus on tosi; sentähden NUHTELE HEITÄ ANKARASTI, että tulisivat uskossa terveiksi
    14 eivätkä kiinnittäisi huomiotansa JUUTALAISIIN TARUIHIN eikä TOTUUDESTA POIS KÄÄNTYVIEN IHMISTEN KÄSKYIHIN.

    Totuutta puolustavien on noudatettava Paavalin ohjetta, koska adventistit ovat tehneet juuri noin kuin petturi Kreetan mies.

    Äänestä

  • x-HIRVAS kirjoitti:

    se kreetan petturimies.

    Mikä voisi olla petturuus, sitä haastetta voisi tarkastella!

    Jos armonkansalaisella on edessä Jumalan tahto, J-valtakunnan laki, jonka täyteys P-Hengessä toteuttaa jo Jumalan mielenmukaista valtakuntaa täällä ajassa, eikös vain?, -niin siitähän pitäisi pitää kiinni.

    Siis Sana, julistaa ->lain kautta synnin tunnon. Synnintunnossa saa kuulla Sanan julistavan pelastusta Kristuksessa, sillä laki itsessään tuomitsee kuolemaan, on vain tuomio synninteoista.

    Mutta nytpä pelastus luettiinkin ilman lakia, eli vielä ei kuoleman tuomio astunut tuomitulle vaan tarjottiinkin mahdollisuus pelastukseen.
    Pelastukseen kuolleista töistä, synnistä, sekä siitä johtavasta kadotuksesta.
    Ok, näinhän se menee.

    Sydän ymmärtää kadotetun tilansa ja tarttuu armoon, joka julistaa lahjaksi vanhurskauden Isän edessä Kristuksen täytetyn sovitustyön tähden.
    Ok. vieläkin varmaan mennään samaa polkua.

    Nyt armahdettu, lahjaksi saanut elämän uskoo sovittajansa tuomaan pelastukseen, joka suunnitelma julistettiin ennen maailman luomista Häneen. Armahdettu on vapaa.
    Vapauden matkaaja haluaa seurata Vapahtajaansa ja Sanaa seuraten haluaa antaa kastaa itsensä.
    No kastetta en enempiä käsittele. Mutta vieläkin mennään varmaan samaa matkaa.

    Jeesus on kutsunut ja kääntynyt ihminen on Uudestisyntynyt tähän Uuden Aadamin Kristuksen kansalaisoikeutukseensa lahja- vanhurskautuksen kautta ja on seuraajana.

    Nyt varmaan vieläkin ollaan samaa mieltä, vai mitä?

    Jeesuksen matkaneuvo on ollut kääntyneelle Sanassa, "mene, mutta älä enää syntiä tee".

    Synti on laittomuuden, eli Jumalan valtakunnan vastainen ajattelu ja usko, sekä omien mittojen määritteleminen, millainen on Jumalan tahto, jonka hyväksyn. Ei (ehkä) se, mitä Sana sanoo.

    Nyt askelmitat tapahtuvatkin sydämestä käsin. Eli sydämeen on astunut Pyhässä Hengessä Pyhyys.
    Se on ylhäältä annettu ja annettua viisautta joka peräytyy Sanaan. "kirjoitettu on".

    huom! jota (omaa kirjoitettu on sanaa) rienaaja käyttää myös tuomaan epäuskoa ja omaa viisautta (vrt. Jeesus ja kiusausten erämaa rienaaja).
    t
    Askeleet Kristuksessa ja Hengen johdossa taipuu vaeltamaan, -kuten hän vaelsi.
    On risti (Hänen ristinsä ja minun).
    Joka ei ota ristiään ja seuraa, ei ole sovelias. Risti kuvaajana on myös hidas kuoleminen lihalle.

    Job! Tämä Jumalan mielen mukainen oiva esimerkki.
    Kuinka me Kristuksessa pitäisi olla vaellukselta ja teoilta Jumalan mielenmukainen, samanmielinen ja -siinä juuri on elämää viitoittamana Jumalan laki, eli tahto, jonka Henki toteuttaa, Kristuksen henki (Hengen hedelmä).

    Se kuolettaa lihalle ja saa aikaan sen, että on tilaa Pyhälle Hengelle kirkastaa Kristusta sydämen maaperään. .. Vieläkö halutaan olla mukana?

    ts. on aina Sana ja sen tuomat seuraukset sydämen johtajana, sekä aivoituksiemme tuomitsijana, ettei tiemme vaivaan veisi.

    Sydämen asenne ja siinä kuka pyhittyy, niin pyhittyy (saa aikaan P-H,ki) / tahi saastainen saastuu, (saa aikaan liha, ihmisen oma henki).

    Se farisealaisuus on taas käsite, jota voi tarkastella moni säikeisesti.
    Jos uskollisuudessa vedämme noin elämän omatulkintaista uskonmittaa, niin petturi/Kreetanmies, voi löytyäkin itsestä.
    heitetäänpä vertauskuvallista kerrontaa.
    Ne 30 hopearahaa, Jeesus suudelma, puutarha on ajankohtainen tarkistelunpaikka.

    Löytyy sieltä opetuslapseudessa lupauksetkin jopa mennä Jeesuksen kanssa jopa kuolemaan, on sellaisiakin tuntemuksia monen rinnassa. Jotenkin rohjetaan tutunvälityksellä keisarin pihapiiriin palvelutyttöjen luo, sekä nuotiolle lämmittelemään. Voi näkyä jopa sukulainen sille, jolta on korvia sivallettu pois.
    Tosin miekkahan pitäisi olla tupessa.
    Mutta kukolla on oiva tapa saarnata. Kun Sana sydämille itse sanoo, sekä esittää paikkamme, voi toinen kiekaisu hieman pysäyttää, varsinkin jos Vapahtajan silmät sattumalta saavat kohdata omiamme. Vaara voi olla vain, että on kuuroutunut kukonäänelle.

    Näin vertauksin alkaa jo monesti löytämään se Kreetapetturin osallisuus.
    Hyvä olisi vain se, että siinä kuullessa, "Aadam missä olet"?? löydetään paikkamme, missä ollaan, niin parannuksessa pidetään Jeesuksesta kiinni, vaikka painia lyötäisiin aamutuimaan.
    "En päästä sua, ennenkuin siunaat mua"... Niinpä. Ei siinä voi kun ontuen matkata loppumatkaa Eedeniä kohti, mutta se nimi on ihmeellinen.
    Ei enää Pettäjä, vaan Israel.

    Valkoinen kivi, jossa on nimi, juhla- ateria, sydämessä Jumalan tahto, armonkansalaisena.

    Kyllä se Sana monia näköaloja antaa katseltavaksi ja saa kannolla niitä asioita kurnutella puolin ja toisin.
    Vai mitä?

    Äänestä

"Minä kestän kaiken valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa ja sen mukana ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma: Jos olemme yhdessä Hänen kanssaan kuolleet, saamme Hänen kanssaan myös elää." 2Tim.2:10-11

"Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan." Room.11:5

"Vaan" laittoi taas esille tärkeimmän tosiasian: armovalinta.

Joh. 15:16
Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

Valittu jäännös kantakoon hedelmää ja tarjotkoon sitä jumalattomille.
Se on jotain muuta kuin Eevan hedelmä tai Ellenin. Emme tarjoa
"tuomion ilosanomaa" vaan armahdettuina armahdamme.

Ei lainvaatiminen ole voitto vaan armahtaminen on voitto ja suurinta
vallan käyttöä - julman laillisen rehellisen oikeudenmukaisen tuomitsemisen sijasta - annamme armon käydä oikeudesta.
Niinkuin kävi meille itsellemmekin.

Jaak.2:12
Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.

Matt. 5:7
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
[Ps. 41:2; Matt. 25:35,36; 2. Tim. 1:16; Jaak. 2:13]

Äänestä
  • Jos lankeaa syntiin, on käytävä nuhtelemassa, (millä)? Pelkästään vanhoillisesti lopsimalla anteeksiantoa olkapäällekö? Silläkö asiat on kunnossa?
    Synti on synti = laittomuus!
    Jos laki ei pure, vie asia vanhimmalle.
    seurakunnan vanhimman on asiaa puitava ja tuotava laki ja evankeliumi.
    Eli on lain kautta vaadittava Kristuksen armoalttarille, vai kiellätkö Antti sitä`?

    Jos ei kuule, sitten seurakunnalle ja siihen katkeaa Sanan mukaan ehtoollisyhteys, jos ei parannus kolahda sydämelle.

    Mutta tämän henkilön tulevaisuus on mikä?

    Olkoon hän kuin pakana tahi se buplikaani.

    hmm.... ts. mitä?

    ollaan nyt sillä paikalla, että pakanan osa, joka ei ole kääntynyt on rakkauden kohde.

    Sitähän se on, "niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa" jne.

    Laki ja evankeliumi kuuluu Jumalalliseen yhtälöön, niin kauan kuin ihminen elää ja taivas sekä maa on.

    Vaaditaanpa sitten hieman lakiakin, ettei meitä laittomuuden kautta kylmennetä rakkaudesta ja maailman kanssa tuomita kuolemaan.

    Tässä meillä ei ole vapaata valita, jos perille aiotaan, usko pois.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Jos lankeaa syntiin, on käytävä nuhtelemassa, (millä)? Pelkästään vanhoillisesti lopsimalla anteeksiantoa olkapäällekö? Silläkö asiat on kunnossa?
    Synti on synti = laittomuus!
    Jos laki ei pure, vie asia vanhimmalle.
    seurakunnan vanhimman on asiaa puitava ja tuotava laki ja evankeliumi.
    Eli on lain kautta vaadittava Kristuksen armoalttarille, vai kiellätkö Antti sitä`?

    Jos ei kuule, sitten seurakunnalle ja siihen katkeaa Sanan mukaan ehtoollisyhteys, jos ei parannus kolahda sydämelle.

    Mutta tämän henkilön tulevaisuus on mikä?

    Olkoon hän kuin pakana tahi se buplikaani.

    hmm.... ts. mitä?

    ollaan nyt sillä paikalla, että pakanan osa, joka ei ole kääntynyt on rakkauden kohde.

    Sitähän se on, "niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa" jne.

    Laki ja evankeliumi kuuluu Jumalalliseen yhtälöön, niin kauan kuin ihminen elää ja taivas sekä maa on.

    Vaaditaanpa sitten hieman lakiakin, ettei meitä laittomuuden kautta kylmennetä rakkaudesta ja maailman kanssa tuomita kuolemaan.

    Tässä meillä ei ole vapaata valita, jos perille aiotaan, usko pois.

    käydä läpsimässä kädelläsi sitä "syntistä" poskelle tai vaikka takamukselle.
    Se on täysin hyödytöntä. Koska olet itsekkin langennut syntiin.
    Ja sokea ei voi sokeaa taluttaa.

    Ihmisessä, jossa on Pyhä Henki ja jossa Jeesus asuu on moitteeton Jumalan silmissä.
    Jos menet sellaista "läpsimään", "läpsit" samalla Jeesusta ja Pyhää Henkeä.

    Joten pidä varasi ketä "läpsit"

    Armolla "läpsimisessä" ei sen sijaan ole mitään pahaa. Päinvastoin.
    Armo kun on aina tehokkaampi nuhtelu, kuin mikään muu.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Kyllä ihmisen kannattaa tosiaan ensin vain puhua uudestisyntymästä sekä kaikesta muusta hienosta ennen kuin edes mitenkään ajattelee sen mitenkään näkyvän hänen elämässään. Kyllä ainakin alussa ne jutut kannattaa unohtaa kun lähtee kaupungille kävelee. Hienoilla teorioilla vain parempi leikkiä omassa mielessään vähän kuin nukkekotia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaan kirjoitti:

"Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä." Gal.5:24-25

"Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan'. Niinpä tässä ei ole kysymys kenenkään tahtomisesta eikä pyrkimisestä, vaan armollisesta Jumalasta." Room.9:15-16

"Minä kestän kaiken valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa ja sen mukana ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma: Jos olemme yhdessä Hänen kanssaan kuolleet, saamme Hänen kanssaan myös elää." 2Tim.2:10-11

"Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan." Room.11:5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu