surulliseksi lueskellessa miten ihmiset, vaikka tuntemattomat puhuvat toisilleen..
Tuleepas..
yks typy
6415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi surulliseksi? Ehkäpä näitä kirjoituksia
ei kannata hirveän tosissaan ottaa, näissä on
paljon mielikuvitusta ja todellisuuttakin, mutta
ajatuksiaan voi ikäänkuin "kokeilla" täällä.
Nimettömänä on helppo kertoa asioita, yhteys
todellisuuteen ei ole aina selvä. Joku voi käsitellä vanhoja asioitaan toinen pohtia nykyisiä
tai tulevia. Tietysti mukaan mahtuu kaikkea,
suruakin.
voit olla oikeassa että saatan olla välillä vähän yliherkkä joillekin jutuille. Ja onhan paljon asioita jotka myös tekevät sitten taas iloisiksi. Vaikka se, että joku on ystävällinen ja vastaa kivasti siihen, jos tuntuu murheelliselta.
joskus itsekin kommentoin ihan ristiin rastiin asioita tarkoittamalla sillä muuta kuin vain saada keskustelua aiheesta aikaiseksi. Että ihmiset miettisivät asioita ihan oikeasti. Ja itsekin haluaisin kehittyä monessa suhteessa.
ja minulle ehkä vaikeimpia asioita myöntää ihan rehellisesti on se, että en haluaisi enää kokea sitä tunnetta, että on yksin. Aina tottunut omillani pärjäämään. Ja haluaisin kehittyä siinä suhteessa, että päätyisin vielä joku päivä yhteen jonkun erityisen miehen kanssa joka ihan oikeasti rakastaa minua takaisin. Ja jonka kanssa olisi sellainen tunne, että voisi rakentaa ihan oikean kodin. Ja kai vielä joku päivä niin käykin, niin ainakin toivon. Kyllä sellainen sopiva on ihan varmasti jossain olemassa.
vain kurjalta olla yksipuolisesti rakastunut ja toisaalta vielä kurjemmalta se, että aina vahingossa loukkaan ihmisiä joista välitän ja joita arvostan paljon. Rakkauteen uskon silti aivan täysin.
että olen nyt tainnut kirjoitella tänne ihan terpeeksi. Niin paljon vain ollut mielestäni ihmisillä kommentteja, jotka puhuvat siitä etteivät ole oikeasti onnellisia. Sitä kun jokaiselle toivoisi. Toisaalta jokainen eläköön elämäänsä niin kuin haluaa. Henkilökohtaisesti olen varma, että sellainen minulle sopiva mies joka haluaa hyvän suhteen ilmaantuu kuvioihin kun sen aika. Ja sillä välin toivon, että kaikki nauttivat keväästä, elämän pienistä hienoista asioista ja ovat onnellisia siitä mitä kullakin on. Kuin aion itsekin olla. Ja toivottavasti mahdollisimman paljon saa kokea ihan aitoa rakkautta kaikkine sen hienouksineen.