Mistä vielä löytyy uskovaisia?

Näin saamme jäädä uskomaan, että Jumalan valittuja löytyy kaikkialta maailmasta. Meidän "savisilmämme"
ei pysty näkemään Jumalan valtakunnan rajoja. Eikä tätä tehtävää ole meillä uskovaisille annettu:

Matt. 24:31
31 Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut. [Jes. 27:13; Matt. 13:41; 1. Kor. 15:22; 1. Tess. 4:16]

Mark. 4:26-29
Itsestään kasvava vilja
26 Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan.
27 Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. [Jes. 55:10,11; Jaak. 5:7]
28 Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään.
29 Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut." [Joel 4:13; Ilm. 14:15]
14333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Uskovaisia on vain Pohjolan perillä ja sielläkin vain yksi ainoa todella oikein uskova. Niin se on kapoiseksi käynyt tämä Jumalan valtakunta.

Äänestä

jo muuallakin kuin Venäjällä ja Togossa? Vai riittävätkö nämä "kaikiksi ilmansuunniksi"?

Äänestä

uskovainen vai vanhoillislestadiolainen?

Äänestä
  • Olen uskovainen ja syntynyt vl-kotiin. Olen myös käynyt ikäni vl-seuroissa ja saanut sieltä hengen ravintoa.
    Siitä olen myös vakuuttunut, että sieltä löytyy Jumalan lapsia.

    Siitä "lapsen uskosta" tai lapsellisesta uskomisesta en enää kuitenkaan ole osallinen, vaikka seurakunnissa niin opetetaan. Minun on täytynyt tulla tietoiseksi Jumalan tahdosta ja alkaa uskomaan Kristuksen sovitustyön päälle. Nyt minut pelastaa usko - ja Jumalan tahdon mukainen elämä - Olen siis osallinen armosta ja Kristuksen rakkaudesta - se rakkaus velvoittaa minua (2. Kor. 5:14), seurakunnan yhteyteen - koska olemme saman Jumalan lapsia.

    Minulla on kuitenkin tarve tuoda julki oma huolenaiheeni seurakunnan opetuksesta.
    Seurakunnan ääni voi olla tukehtumassa!

    SRK:n julistus "Näin me uskomme"

    "Maan päällä se on armon valtakuntana ja taivaassa kunnian valtakuntana. Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa." Lähde: http://www.srk.fi/index.php?p=nain_me_uskomme.

    Armo ei voi olla yksin seurakunnan jakamaa armoa! - Vaan me saamme armon Jumalalta katumuksen tähden. Saamme sitä olla nöyrinä pyytämässä Jumalalta:
    2. Kor. 13:14
    (13:13) Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!

    Meidän täytyy muistaa, että maanpäällinen seurakunta on vajavaisten ihmisten joukko ja vielä TAIVASMATKALLA! Jumalan seurakunta ei ole mitenkään automaattisesti yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa, vaan me rakennamme sitä kukin omilla lahjoillamme ja kasvamme yhteen rakkauden sitein.

    - Tästä kaikesta sitten iloitaan yhdessä toisten uskovien kanssa.
    - Olkaa siis veljet rohkeita seurakunnan puolesta ja tuokaa julki niitä asioita
    jotka mieltä painaa ja missä vaatimukset eivät ole Jumalan sanan ja Kristuksen hengen mukaisia.

    "Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne." -Kuka on sitten sinun puolustajasi?

    1. Kor. 2:15; 2
    15 Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta HÄNTÄ ITSEÄÄN ei kukaan voi tutkia. [1. Tess. 5:21; 1. Joh. 2:20, 5:20]

    1. Kor. 13:9-13
    9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, [1. Kor. 8:2]
    10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. [Ef. 4:13]
    11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
    12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. [1. Kor. 8:3; 2. Kor. 3:18; 1. Joh. 3:2]
    13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. [1. Tess. 5:8]

    Ef. 4:11-16
    11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, [Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:28]
    12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. [Kol. 1:24; 2. Tim. 3:17]
    13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, [Kol. 1:28]
    14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. [1. Kor. 14:20; Hepr. 13:9]
    15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. [Ef. 1:22; Kol. 1:18, 2:19]
    16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.

    Äänestä

  • 14+6 kirjoitti:

    Olen uskovainen ja syntynyt vl-kotiin. Olen myös käynyt ikäni vl-seuroissa ja saanut sieltä hengen ravintoa.

    jään meleko monimutkasta.

    "Usko on Jumalan lahja. Jumala on antanut jokaiselle tähän maailmaan syntyvälle lapselle uskon lahjan."
    http://www.srk.fi/index.php?p=nain_me_uskomme

    Raamattua tutkimalla käy ilmi ettei lapsen uskoa ole edes olemassa!
    Uskomisen lahja ei siten voi olla myöskään syntymälahja.

    Sen me kaikki kuitenkin tiedämme, että pieni lapsi on viaton.
    Jeesus asetti pienen lapsen uskomisen esikuvaksi, sillä "lasten
    kaltaisten on taivasten valtakunta."
    Esimerkillään hän halusi olla kirkastamassa sitä, että jaksaisimme
    luottaa Jumalaan, niin kuin pieni lapsikin luottaa äidin ja isän huolenpitoon.

    Alla myös pari Raamatun kohtaa, joiden avulla voidaan päätellä,
    että usko ei vielä toteudu pienen lapsen kohdalla:

    Room. 10:17
    Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
    Room. 10:14
    Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? [Ap. t. 8:31]

    Jumalan lapset (opetuslapset) tai yhtä lailla seurakunnat sortuivat moniin vääriin opeuksiin ja valvomisiin.
    He joutuivat monta kertaa taipumaan sanan ja hengen alle:

    Jeesus siunaa lapsia
    13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, [19:13-15:

    Mark. 10:13-16; Luuk. 18:15-17]
    14 mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." [Matt. 18:3]

    Äänestä

  • 17+18 kirjoitti:

    tistäkin monimutkaisemmaksi.

    Vaan olipa kertakaikkisen hyvä puheenvuoro! Kiitos!

    " Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta."
    Lapset eivät vielä tarvitse tietoista uskoa, koska he elävät taivasten valtakunnassa. He uskovat eli luottavat tietämättään.

    Äänestä

Suomen Oulussa. Näinhän sanassakin sanotaan.

Äänestä
  • Uskovaisia pelastuu kaikista kansoista, kaikista kielistä...

    Ilm. 5:9
    He lauloivat uuden laulun: -- Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista. [Ps. 33:3; Jes. 42:10 | Ap. t. 20:28; 1. Kor. 6:20; 1. Piet. 1:18,19]

    Äänestä

  • 19+12 kirjoitti:

    Uskovaisia pelastuu kaikista kansoista, kaikista kielistä...

    Ilm. 5:9
    He lauloivat uuden laulun: -- Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista. [Ps. 33:3; Jes. 42:10 | Ap. t. 20:28; 1. Kor. 6:20; 1. Piet. 1:18,19]

    eikä niiden ulkopuolelta tule ketään.

    Äänestä

  • rajat, kirjoitti:

    eikä niiden ulkopuolelta tule ketään.

    Mitä tarkoitat armon rajalla? En nyt oikeen avaudu.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Mitä tarkoitat armon rajalla? En nyt oikeen avaudu.

    kenelle katuvalle armo ja anteeksianto riittää sekä kenet heitetään saatanalle. Kaiken lisäksi he ivaavat täällä saatanalle heittämiään vielä vuosikymmentenkin kuluttua.

    Se on todellista vl-uskovaisuutta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

10+8 kirjoitti:

Näin saamme jäädä uskomaan, että Jumalan valittuja löytyy kaikkialta maailmasta. Meidän "savisilmämme"
ei pysty näkemään Jumalan valtakunnan rajoja. Eikä tätä tehtävää ole meillä uskovaisille annettu:

Matt. 24:31
31 Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut. [Jes. 27:13; Matt. 13:41; 1. Kor. 15:22; 1. Tess. 4:16]

Mark. 4:26-29
Itsestään kasvava vilja
26 Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan.
27 Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. [Jes. 55:10,11; Jaak. 5:7]
28 Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään.
29 Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut." [Joel 4:13; Ilm. 14:15]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu