asumisero/avioero

eikä minulla ole avioehtoa vaimoni kanssa kun molemmat aloitimme nollatilassa. Mutta olen ymmärtänyt että avioehto koskee yleensä vain ennen avioliittoa hankittua omaisuutta. Ja sen jäleinen menee normaalin jaon mukaan ellei jotain erityissopimuksia tehty hankintojen yhteydessä. Ja eikö nykyään vaimonkin vaikka ei ole itse osallistunut hankintoihin saa jotain ottaen huomioon hänen panoksestaan kotiäitinä. Eli huomioidaan hänen osuutensa talouden ylläpidossa.

1234.... kirjoitti:

eikä minulla ole avioehtoa vaimoni kanssa kun molemmat aloitimme nollatilassa. Mutta olen ymmärtänyt että avioehto koskee yleensä vain ennen avioliittoa hankittua omaisuutta. Ja sen jäleinen menee normaalin jaon mukaan ellei jotain erityissopimuksia tehty hankintojen yhteydessä. Ja eikö nykyään vaimonkin vaikka ei ole itse osallistunut hankintoihin saa jotain ottaen huomioon hänen panoksestaan kotiäitinä. Eli huomioidaan hänen osuutensa talouden ylläpidossa.

Lue lisää

Avioehto voidaan kirjoittaa niin, että se koskee vain ennen avioliittoa hallittua omaisuutta. Mutta tavallisin tilanne lienee se, että se kattaa kaiken omaisuuden, myös avioliiton solmimisen jälkeen hankitun.

Itse olen jo pari vuotta panostanut ja yrittänyt, mutta ei taida riittää, että toinen osapuoli vain yrittää ja toinen odottaa, että hopealautasella kaikki tarjotaan.
Mieheni on nyt odotusaikana ollut käsittämättömän julma ja välinpitämätön minua kohtaan, aiemminkin merkit olivat esillä, en vain halunnut uskoa toisesta pahaa. Henkinen alistaminen ja väheksyminen on jokapäiväistä ja esikoisemmekin kärsii jo. Yksin olen huushollia pyörittänyt kun mies on saanut mennä töissä ja sen jälkeen kahvittelemassa ja prätkäilemässä.

Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä, eikä hän ymmärrä, miksi kaipaan apua ja lepoa. Minähän lomailen kaiket päivät. Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.

Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi. Luulen, että odotamme nyt vauvan syntymän jälkeen vielä muutaman vkon, ja olemme vaikka puhumatta sen aikaa, ja sitten toipumisen päästyä vauhtiin on edessä terapia (mikäli mies suostuu), ja jos ei sieltä apua saa, niin sitten ero on edessä.

Avioehtomme on kaiken kattava, eli koskee ennen ja jälkeen avioliiton solmimisen hankittua omaisuutta. Ehtoon mies aiemmin lupasi tehdä muutoksen, jossa saisin erotilanteessa x- summan rahaa, mutta muutosta ei koskaan tehty, eikä testamenttia. Lupasi ennen häitä, etten tyhjän päälle jää, mutta luulen että mies eron tullessa haluaa nöyryyttää minua jättämällä minut puille paljaille, joten en voi hänen hyvään tahtoonsa ainakaan luottaa. Hän kun on sitä mieltä, etten osaa arvostaa hänen työtänsä tai rahaa, ja siksi hän mieluusti toivottaakin minut pahimpaan slummiin asumaan. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeää, pääasia, ettei velaksi joudu elää. Tärkeämpää on olla perheensä kanssa onnellinen ja kasvattaa hyviä ja vastuuntuntoisia lapsia. Noh, mies saa sitten jäädä yksin tienaamaan rahaa lisää ja minä koitan yksin kasvattaa lapsistamme muuta kuin tunnekylmiä materialisteja.

Mieheni mielestä muuten mkään muu kuin hänen oma työnsä, ei ole oikeaa työtä. Työskentelin aiemmin ennen esikon syntymää vaateliikkeen päällikkönä 10 vuotta huonolla palkalla, aina ylitöissä (10-12 tunnin päiviä), sairaslomaa en pitänyt koko aikana kuin 3 päivää! Silti se ei hänen mielestään ollut oikeaa työtä... Ja hän on itsekin myöntänyt, että vaikka olisi tänä aikana tuonut taloon vaikka 2000 euroa kuukaudessa tai lyhentänyt hänen lainaansa, olisin silti joutunut olemaan se, joka hoitaa lapset ja kodin sataprosenttisesti. Mies ei ole esim koskaan imuroinut tai laittanu ruokaa, eikä käynyt koskaan esim kaupassa. Laskunsakin hänen isänsä hoitaa... näin meillä.

Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

äitiloppu kirjoitti:

Itse olen jo pari vuotta panostanut ja yrittänyt, mutta ei taida riittää, että toinen osapuoli vain yrittää ja toinen odottaa, että hopealautasella kaikki tarjotaan.
Mieheni on nyt odotusaikana ollut käsittämättömän julma ja välinpitämätön minua kohtaan, aiemminkin merkit olivat esillä, en vain halunnut uskoa toisesta pahaa. Henkinen alistaminen ja väheksyminen on jokapäiväistä ja esikoisemmekin kärsii jo. Yksin olen huushollia pyörittänyt kun mies on saanut mennä töissä ja sen jälkeen kahvittelemassa ja prätkäilemässä.

Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä, eikä hän ymmärrä, miksi kaipaan apua ja lepoa. Minähän lomailen kaiket päivät. Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.

Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi. Luulen, että odotamme nyt vauvan syntymän jälkeen vielä muutaman vkon, ja olemme vaikka puhumatta sen aikaa, ja sitten toipumisen päästyä vauhtiin on edessä terapia (mikäli mies suostuu), ja jos ei sieltä apua saa, niin sitten ero on edessä.

Avioehtomme on kaiken kattava, eli koskee ennen ja jälkeen avioliiton solmimisen hankittua omaisuutta. Ehtoon mies aiemmin lupasi tehdä muutoksen, jossa saisin erotilanteessa x- summan rahaa, mutta muutosta ei koskaan tehty, eikä testamenttia. Lupasi ennen häitä, etten tyhjän päälle jää, mutta luulen että mies eron tullessa haluaa nöyryyttää minua jättämällä minut puille paljaille, joten en voi hänen hyvään tahtoonsa ainakaan luottaa. Hän kun on sitä mieltä, etten osaa arvostaa hänen työtänsä tai rahaa, ja siksi hän mieluusti toivottaakin minut pahimpaan slummiin asumaan. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeää, pääasia, ettei velaksi joudu elää. Tärkeämpää on olla perheensä kanssa onnellinen ja kasvattaa hyviä ja vastuuntuntoisia lapsia. Noh, mies saa sitten jäädä yksin tienaamaan rahaa lisää ja minä koitan yksin kasvattaa lapsistamme muuta kuin tunnekylmiä materialisteja.

Mieheni mielestä muuten mkään muu kuin hänen oma työnsä, ei ole oikeaa työtä. Työskentelin aiemmin ennen esikon syntymää vaateliikkeen päällikkönä 10 vuotta huonolla palkalla, aina ylitöissä (10-12 tunnin päiviä), sairaslomaa en pitänyt koko aikana kuin 3 päivää! Silti se ei hänen mielestään ollut oikeaa työtä... Ja hän on itsekin myöntänyt, että vaikka olisi tänä aikana tuonut taloon vaikka 2000 euroa kuukaudessa tai lyhentänyt hänen lainaansa, olisin silti joutunut olemaan se, joka hoitaa lapset ja kodin sataprosenttisesti. Mies ei ole esim koskaan imuroinut tai laittanu ruokaa, eikä käynyt koskaan esim kaupassa. Laskunsakin hänen isänsä hoitaa... näin meillä.

Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Lue lisää

Lueskele ensin avioliittolakia ja mene asiantuntevan lakimiehen juttusille jo ennen akuuttia riitelyänne. Oikeus voi hakemuksesta päättää asunnonkin max. pariksi vuodeksi sen puolison käyttöön, joka sitä perustellummin tarvitsee. Puolisollekin voidaan määrätä jonkinlainen "eroraha". Pykälät ovat olemassa, mutta tilanteet punnitsee oikeus seikkaperäisten taloustietojenne ja ennenkaikkea todisteluidenne perusteella, eli ainakaan palstoilla ei lopputulosta voi edes veikata. Eräs ennakoiva juttu on sekin, että etenkin yrittäjän todelliset tulot saadaan lasten elatusmaksujen perusteeksi. Huoltajuuskiistoihin on syytä myös varautua ja jos miehesi on lapsivihamielinen/agressiivinen tms. niin näyttöä olisi hyvä kerätä.

24 kirjoitti:

Lueskele ensin avioliittolakia ja mene asiantuntevan lakimiehen juttusille jo ennen akuuttia riitelyänne. Oikeus voi hakemuksesta päättää asunnonkin max. pariksi vuodeksi sen puolison käyttöön, joka sitä perustellummin tarvitsee. Puolisollekin voidaan määrätä jonkinlainen "eroraha". Pykälät ovat olemassa, mutta tilanteet punnitsee oikeus seikkaperäisten taloustietojenne ja ennenkaikkea todisteluidenne perusteella, eli ainakaan palstoilla ei lopputulosta voi edes veikata. Eräs ennakoiva juttu on sekin, että etenkin yrittäjän todelliset tulot saadaan lasten elatusmaksujen perusteeksi. Huoltajuuskiistoihin on syytä myös varautua ja jos miehesi on lapsivihamielinen/agressiivinen tms. niin näyttöä olisi hyvä kerätä.

Lue lisää

Miksi suostuit avioehtoon? Oliko halu päästä naimisiin niin suuri?

äitiloppu kirjoitti:

Itse olen jo pari vuotta panostanut ja yrittänyt, mutta ei taida riittää, että toinen osapuoli vain yrittää ja toinen odottaa, että hopealautasella kaikki tarjotaan.
Mieheni on nyt odotusaikana ollut käsittämättömän julma ja välinpitämätön minua kohtaan, aiemminkin merkit olivat esillä, en vain halunnut uskoa toisesta pahaa. Henkinen alistaminen ja väheksyminen on jokapäiväistä ja esikoisemmekin kärsii jo. Yksin olen huushollia pyörittänyt kun mies on saanut mennä töissä ja sen jälkeen kahvittelemassa ja prätkäilemässä.

Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä, eikä hän ymmärrä, miksi kaipaan apua ja lepoa. Minähän lomailen kaiket päivät. Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.

Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi. Luulen, että odotamme nyt vauvan syntymän jälkeen vielä muutaman vkon, ja olemme vaikka puhumatta sen aikaa, ja sitten toipumisen päästyä vauhtiin on edessä terapia (mikäli mies suostuu), ja jos ei sieltä apua saa, niin sitten ero on edessä.

Avioehtomme on kaiken kattava, eli koskee ennen ja jälkeen avioliiton solmimisen hankittua omaisuutta. Ehtoon mies aiemmin lupasi tehdä muutoksen, jossa saisin erotilanteessa x- summan rahaa, mutta muutosta ei koskaan tehty, eikä testamenttia. Lupasi ennen häitä, etten tyhjän päälle jää, mutta luulen että mies eron tullessa haluaa nöyryyttää minua jättämällä minut puille paljaille, joten en voi hänen hyvään tahtoonsa ainakaan luottaa. Hän kun on sitä mieltä, etten osaa arvostaa hänen työtänsä tai rahaa, ja siksi hän mieluusti toivottaakin minut pahimpaan slummiin asumaan. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeää, pääasia, ettei velaksi joudu elää. Tärkeämpää on olla perheensä kanssa onnellinen ja kasvattaa hyviä ja vastuuntuntoisia lapsia. Noh, mies saa sitten jäädä yksin tienaamaan rahaa lisää ja minä koitan yksin kasvattaa lapsistamme muuta kuin tunnekylmiä materialisteja.

Mieheni mielestä muuten mkään muu kuin hänen oma työnsä, ei ole oikeaa työtä. Työskentelin aiemmin ennen esikon syntymää vaateliikkeen päällikkönä 10 vuotta huonolla palkalla, aina ylitöissä (10-12 tunnin päiviä), sairaslomaa en pitänyt koko aikana kuin 3 päivää! Silti se ei hänen mielestään ollut oikeaa työtä... Ja hän on itsekin myöntänyt, että vaikka olisi tänä aikana tuonut taloon vaikka 2000 euroa kuukaudessa tai lyhentänyt hänen lainaansa, olisin silti joutunut olemaan se, joka hoitaa lapset ja kodin sataprosenttisesti. Mies ei ole esim koskaan imuroinut tai laittanu ruokaa, eikä käynyt koskaan esim kaupassa. Laskunsakin hänen isänsä hoitaa... näin meillä.

Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Lue lisää

"Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa"

Kas harmillista, kun moisen jääpuikon kanssa olet erehtynyt naimisiin menemään.

bring on the night kirjoitti:

"Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa"

Kas harmillista, kun moisen jääpuikon kanssa olet erehtynyt naimisiin menemään.

Lue lisää

Todellinen puoli miehestä alkoi pikkuhiljaa paljastua vasta naimisiinmenon jälkeen ja nyt raskausaikana hanskat ovat tippuneet käsistä kokonaan. Eli viimeiset 10 kk mies on näyttänyt todelliset karvansa.

Merkit ovat nyt jälkikäteen ajatellen olleet koko ajan näkyvissä, mutta kai olen sitten niin hyväsydäminen ja naiivi, etten voi uskoa kenestäkään mitään niin pahaa. Itse kun olen aivan tavallisesta ja onnellisesta perheestä ja saanut hyvän ja myötätuntoisen kasvatuksen..

Jälkiviisaus ei taida olla sitä parhainta sorttia, ja nyt koitan sitten pelastaa sen, mikä pelastettavissa enää on.

13+20 kirjoitti:

Miksi suostuit avioehtoon? Oliko halu päästä naimisiin niin suuri?

Sen verran perinteinen tyttö olen, että olisin halunnut avioon jo ennen lasta. Mies halusi lapsen ja sitten avioon. Avioehtoon suostuin todistaakseni miehelleni, etten hänen rahojensa perässä ole, vaan halusin "kunnollisen" ja onnellisen perheen, sen perinteisessä merkityksessä. Kaduin avioehtoa koko ajan, mutta ajattelin. että nyt miehenikin kohtelee minua kunnioituksella siitä hyvästä. Ja kyllähän tuo heti lupasi muutoksia ehtoon tehdä...ei vain ole moista tapahtunut. Myös miehen isän puolelta painostus (lue: ehdoton vaatimus) avioehtoon oli melkoista.

Itse naimisiinmeno oli vähintäänkin yhtä paljon mieheni toive, kuin minunkin.

24 kirjoitti:

Lueskele ensin avioliittolakia ja mene asiantuntevan lakimiehen juttusille jo ennen akuuttia riitelyänne. Oikeus voi hakemuksesta päättää asunnonkin max. pariksi vuodeksi sen puolison käyttöön, joka sitä perustellummin tarvitsee. Puolisollekin voidaan määrätä jonkinlainen "eroraha". Pykälät ovat olemassa, mutta tilanteet punnitsee oikeus seikkaperäisten taloustietojenne ja ennenkaikkea todisteluidenne perusteella, eli ainakaan palstoilla ei lopputulosta voi edes veikata. Eräs ennakoiva juttu on sekin, että etenkin yrittäjän todelliset tulot saadaan lasten elatusmaksujen perusteeksi. Huoltajuuskiistoihin on syytä myös varautua ja jos miehesi on lapsivihamielinen/agressiivinen tms. niin näyttöä olisi hyvä kerätä.

Lue lisää

Kiitos neuvostasi. Vielä kun löytäisi kohtuuhinnalla asiantuntevan lakimiehen. :)

äitiloppu kirjoitti:

Itse olen jo pari vuotta panostanut ja yrittänyt, mutta ei taida riittää, että toinen osapuoli vain yrittää ja toinen odottaa, että hopealautasella kaikki tarjotaan.
Mieheni on nyt odotusaikana ollut käsittämättömän julma ja välinpitämätön minua kohtaan, aiemminkin merkit olivat esillä, en vain halunnut uskoa toisesta pahaa. Henkinen alistaminen ja väheksyminen on jokapäiväistä ja esikoisemmekin kärsii jo. Yksin olen huushollia pyörittänyt kun mies on saanut mennä töissä ja sen jälkeen kahvittelemassa ja prätkäilemässä.

Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä, eikä hän ymmärrä, miksi kaipaan apua ja lepoa. Minähän lomailen kaiket päivät. Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.

Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi. Luulen, että odotamme nyt vauvan syntymän jälkeen vielä muutaman vkon, ja olemme vaikka puhumatta sen aikaa, ja sitten toipumisen päästyä vauhtiin on edessä terapia (mikäli mies suostuu), ja jos ei sieltä apua saa, niin sitten ero on edessä.

Avioehtomme on kaiken kattava, eli koskee ennen ja jälkeen avioliiton solmimisen hankittua omaisuutta. Ehtoon mies aiemmin lupasi tehdä muutoksen, jossa saisin erotilanteessa x- summan rahaa, mutta muutosta ei koskaan tehty, eikä testamenttia. Lupasi ennen häitä, etten tyhjän päälle jää, mutta luulen että mies eron tullessa haluaa nöyryyttää minua jättämällä minut puille paljaille, joten en voi hänen hyvään tahtoonsa ainakaan luottaa. Hän kun on sitä mieltä, etten osaa arvostaa hänen työtänsä tai rahaa, ja siksi hän mieluusti toivottaakin minut pahimpaan slummiin asumaan. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeää, pääasia, ettei velaksi joudu elää. Tärkeämpää on olla perheensä kanssa onnellinen ja kasvattaa hyviä ja vastuuntuntoisia lapsia. Noh, mies saa sitten jäädä yksin tienaamaan rahaa lisää ja minä koitan yksin kasvattaa lapsistamme muuta kuin tunnekylmiä materialisteja.

Mieheni mielestä muuten mkään muu kuin hänen oma työnsä, ei ole oikeaa työtä. Työskentelin aiemmin ennen esikon syntymää vaateliikkeen päällikkönä 10 vuotta huonolla palkalla, aina ylitöissä (10-12 tunnin päiviä), sairaslomaa en pitänyt koko aikana kuin 3 päivää! Silti se ei hänen mielestään ollut oikeaa työtä... Ja hän on itsekin myöntänyt, että vaikka olisi tänä aikana tuonut taloon vaikka 2000 euroa kuukaudessa tai lyhentänyt hänen lainaansa, olisin silti joutunut olemaan se, joka hoitaa lapset ja kodin sataprosenttisesti. Mies ei ole esim koskaan imuroinut tai laittanu ruokaa, eikä käynyt koskaan esim kaupassa. Laskunsakin hänen isänsä hoitaa... näin meillä.

Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Lue lisää

missä 10 vuoden avoliitto rinnastettu avioliittoon. Ja erotilanteessa on määrätty toiselle tasinkoa mikäli ollut poissa työelämästä kodin ja lasten hoitamisen takia eikä näin ollen pystynyt kartuttamaan omaisuutta.
Eli mies joutuu omaisuudestaan maksamaan hieman korvauksia sinulle. Koska kyse on aika vakavasta asiasta niin ota yhteytta ammatti ihmisiin.. Jälkeenpäin on turha kysellä tasinkoa.

äitiloppu kirjoitti:

Itse olen jo pari vuotta panostanut ja yrittänyt, mutta ei taida riittää, että toinen osapuoli vain yrittää ja toinen odottaa, että hopealautasella kaikki tarjotaan.
Mieheni on nyt odotusaikana ollut käsittämättömän julma ja välinpitämätön minua kohtaan, aiemminkin merkit olivat esillä, en vain halunnut uskoa toisesta pahaa. Henkinen alistaminen ja väheksyminen on jokapäiväistä ja esikoisemmekin kärsii jo. Yksin olen huushollia pyörittänyt kun mies on saanut mennä töissä ja sen jälkeen kahvittelemassa ja prätkäilemässä.

Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä, eikä hän ymmärrä, miksi kaipaan apua ja lepoa. Minähän lomailen kaiket päivät. Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.

Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi. Luulen, että odotamme nyt vauvan syntymän jälkeen vielä muutaman vkon, ja olemme vaikka puhumatta sen aikaa, ja sitten toipumisen päästyä vauhtiin on edessä terapia (mikäli mies suostuu), ja jos ei sieltä apua saa, niin sitten ero on edessä.

Avioehtomme on kaiken kattava, eli koskee ennen ja jälkeen avioliiton solmimisen hankittua omaisuutta. Ehtoon mies aiemmin lupasi tehdä muutoksen, jossa saisin erotilanteessa x- summan rahaa, mutta muutosta ei koskaan tehty, eikä testamenttia. Lupasi ennen häitä, etten tyhjän päälle jää, mutta luulen että mies eron tullessa haluaa nöyryyttää minua jättämällä minut puille paljaille, joten en voi hänen hyvään tahtoonsa ainakaan luottaa. Hän kun on sitä mieltä, etten osaa arvostaa hänen työtänsä tai rahaa, ja siksi hän mieluusti toivottaakin minut pahimpaan slummiin asumaan. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeää, pääasia, ettei velaksi joudu elää. Tärkeämpää on olla perheensä kanssa onnellinen ja kasvattaa hyviä ja vastuuntuntoisia lapsia. Noh, mies saa sitten jäädä yksin tienaamaan rahaa lisää ja minä koitan yksin kasvattaa lapsistamme muuta kuin tunnekylmiä materialisteja.

Mieheni mielestä muuten mkään muu kuin hänen oma työnsä, ei ole oikeaa työtä. Työskentelin aiemmin ennen esikon syntymää vaateliikkeen päällikkönä 10 vuotta huonolla palkalla, aina ylitöissä (10-12 tunnin päiviä), sairaslomaa en pitänyt koko aikana kuin 3 päivää! Silti se ei hänen mielestään ollut oikeaa työtä... Ja hän on itsekin myöntänyt, että vaikka olisi tänä aikana tuonut taloon vaikka 2000 euroa kuukaudessa tai lyhentänyt hänen lainaansa, olisin silti joutunut olemaan se, joka hoitaa lapset ja kodin sataprosenttisesti. Mies ei ole esim koskaan imuroinut tai laittanu ruokaa, eikä käynyt koskaan esim kaupassa. Laskunsakin hänen isänsä hoitaa... näin meillä.

Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Lue lisää

>>Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

nix_nax kirjoitti:

>>Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Lue lisää

Ihme porukka. Aviopuolisot ovat keskinäisellä sopimuksella SOPINEET että oikeutta omaisuuteen EI ole. Ja nyt porukka kaivaa jotain ihme pykäliä ja ennakkotapauksia. Toivottavasti sopimuksia ei noin vain mitätöidä. Ja oikeastaan uskon että näin ei myös tehdä. 1,5 vuotta avoliitossa ja toiset 1,5 vuotta naimisissa on todella lyhyt aika lokittaa puolet miehen (ja nähtävästi osin vanhempiensa) kartuttamasta omaisuudesta.

rajansakaikella kirjoitti:

Ihme porukka. Aviopuolisot ovat keskinäisellä sopimuksella SOPINEET että oikeutta omaisuuteen EI ole. Ja nyt porukka kaivaa jotain ihme pykäliä ja ennakkotapauksia. Toivottavasti sopimuksia ei noin vain mitätöidä. Ja oikeastaan uskon että näin ei myös tehdä. 1,5 vuotta avoliitossa ja toiset 1,5 vuotta naimisissa on todella lyhyt aika lokittaa puolet miehen (ja nähtävästi osin vanhempiensa) kartuttamasta omaisuudesta.

Lue lisää

että saisi puolet miehen omaisuudesta vaikka hänellä on avioehto. Olen lukennut tapauksista jossa oikeus on määrännyt pienen osituksen korvauksena vaimon panoksesta perheen puolesta. Ei suinkaan puolet vaan vaan sen verran minkä oikeus arvioi naisen kotihoidon arvosta. Ja muistan tosiaankin lukeneeni että jo 10 vuoden avoliitto siis ei avioliitto) saattaa olla edellytyksenä tämmöiseen ositukseen.

liitto... kirjoitti:

että saisi puolet miehen omaisuudesta vaikka hänellä on avioehto. Olen lukennut tapauksista jossa oikeus on määrännyt pienen osituksen korvauksena vaimon panoksesta perheen puolesta. Ei suinkaan puolet vaan vaan sen verran minkä oikeus arvioi naisen kotihoidon arvosta. Ja muistan tosiaankin lukeneeni että jo 10 vuoden avoliitto siis ei avioliitto) saattaa olla edellytyksenä tämmöiseen ositukseen.

Lue lisää

No, nyt on oltu 1,5 vuotta avo- ja 1,5 vuotta avioliitossa. Ja on täysi avioehto. Eikö kysyjälle voi siis todeta että mitään ei lain mukaan tule? Eri asia jos tuleva ex-mies jotain ropoja haluaa säälistä heittää.

rajansakaikella kirjoitti:

Ihme porukka. Aviopuolisot ovat keskinäisellä sopimuksella SOPINEET että oikeutta omaisuuteen EI ole. Ja nyt porukka kaivaa jotain ihme pykäliä ja ennakkotapauksia. Toivottavasti sopimuksia ei noin vain mitätöidä. Ja oikeastaan uskon että näin ei myös tehdä. 1,5 vuotta avoliitossa ja toiset 1,5 vuotta naimisissa on todella lyhyt aika lokittaa puolet miehen (ja nähtävästi osin vanhempiensa) kartuttamasta omaisuudesta.

Lue lisää

vaan osittain mitätöidään koska oikeus joka tapauksessa kohtuullistaa avioehtoa huonommalle jävän osapuolen eduksi. Ja tämä on fakta. Lisäksi elatusmaksut määritellään maksajan tulojen mukaan eikä minkään minimin mukaan. Ei muuta kuin kunnon lakimies kuvioihin ja maininta nimenomaan avioehtoon painostamisesta. Talo taitaa jokatapauksessa jäädä sen käyttöön jolle lapset jäävät.

Bolse kirjoitti:

vaan osittain mitätöidään koska oikeus joka tapauksessa kohtuullistaa avioehtoa huonommalle jävän osapuolen eduksi. Ja tämä on fakta. Lisäksi elatusmaksut määritellään maksajan tulojen mukaan eikä minkään minimin mukaan. Ei muuta kuin kunnon lakimies kuvioihin ja maininta nimenomaan avioehtoon painostamisesta. Talo taitaa jokatapauksessa jäädä sen käyttöön jolle lapset jäävät.

Lue lisää

Miten avioehtoon painostetaan?

rajansakaikella kirjoitti:

Ihme porukka. Aviopuolisot ovat keskinäisellä sopimuksella SOPINEET että oikeutta omaisuuteen EI ole. Ja nyt porukka kaivaa jotain ihme pykäliä ja ennakkotapauksia. Toivottavasti sopimuksia ei noin vain mitätöidä. Ja oikeastaan uskon että näin ei myös tehdä. 1,5 vuotta avoliitossa ja toiset 1,5 vuotta naimisissa on todella lyhyt aika lokittaa puolet miehen (ja nähtävästi osin vanhempiensa) kartuttamasta omaisuudesta.

Lue lisää

Niin avoliittoa kestänyt itseasiassa kohta jo 6 vuotta ja avioliittoa 1,5 vuotta. Esikoislapsi on nyt 2,5-vuotias ja toinen syntyy just.

Kyse ei todellakaan ole omaisuuden lokittamisesta, vaan siitä, etten kirjaimellisesti joudu lasten kanssa puille paljaille. Minun ansiostani mies on voinut jatkaa (liian) ahkeraa työntekoa ja omia harrastuksiaan, kun minä taas olen hoitanut lapsen ja kodin koko ajan yksin. Rahallisesti en nyt hoitovapaalla ole kyennyt kovinkaan osallistumaan,, mutta ennen lapsen syntymää (kun olin töissä), minun rahoillani maksettiin kaikki ruoat ja päivittäiset käyttötavarat (pesuaineet yms), samoin miehen vaatteet ja kaikki piensisustus (pienet huonekalut, astiat, tekstiiliit). Eli kun kotimme valmistui (olin mukana rakentamassa), osallistuin sen jälkeen hankinoihin, vaikka isot huonekalut ja elektroniikka oli mieheni hankkimaa.

Missään nimessä en haluaisi puolia miehen omaisuudesta. Lähinnä haluan tarpeelliset huonekalut (niitä riittää ylimääräisiä) ja mahdollisesti auton. Ja lapsille hyvän elatuksen. Eli nyt puhutaan murto-osasta miehen omaisuudesta.

Mainittakoon vielä, että mieheni lupasi aiemmin muuttaa avioehtoa minulle edullisemmaksi, mutta jäipäs sekin tekemättä. Silloin mies sanoikin, että haluaa siten osoittaa arvostusta minun työtäni kohtaan. Oli muuten ainoa kerta, kun moista minulle puhui. Sen jälkeen ääni muuttui kellossa.

kaikellarajansa kirjoitti:

No, nyt on oltu 1,5 vuotta avo- ja 1,5 vuotta avioliitossa. Ja on täysi avioehto. Eikö kysyjälle voi siis todeta että mitään ei lain mukaan tule? Eri asia jos tuleva ex-mies jotain ropoja haluaa säälistä heittää.

Lue lisää

Mainittakoon vielä uudestaan, että yhdessä olemme siis asuneet jo kohta 6 vuotta. Ei siis 1,5-vuotta kuten olet ymmärtänyt...

1+1 kirjoitti:

Miten avioehtoon painostetaan?

kun olet niin sinisilmäinen ja tyhmä.

äitiloppu kirjoitti:

Mainittakoon vielä uudestaan, että yhdessä olemme siis asuneet jo kohta 6 vuotta. Ei siis 1,5-vuotta kuten olet ymmärtänyt...

Tuolla yllä kirjoitat että olet ollut kirjoilla 3 vuotta joista 1,5 vuotta aviossa.

äitiloppu kirjoitti:

Niin avoliittoa kestänyt itseasiassa kohta jo 6 vuotta ja avioliittoa 1,5 vuotta. Esikoislapsi on nyt 2,5-vuotias ja toinen syntyy just.

Kyse ei todellakaan ole omaisuuden lokittamisesta, vaan siitä, etten kirjaimellisesti joudu lasten kanssa puille paljaille. Minun ansiostani mies on voinut jatkaa (liian) ahkeraa työntekoa ja omia harrastuksiaan, kun minä taas olen hoitanut lapsen ja kodin koko ajan yksin. Rahallisesti en nyt hoitovapaalla ole kyennyt kovinkaan osallistumaan,, mutta ennen lapsen syntymää (kun olin töissä), minun rahoillani maksettiin kaikki ruoat ja päivittäiset käyttötavarat (pesuaineet yms), samoin miehen vaatteet ja kaikki piensisustus (pienet huonekalut, astiat, tekstiiliit). Eli kun kotimme valmistui (olin mukana rakentamassa), osallistuin sen jälkeen hankinoihin, vaikka isot huonekalut ja elektroniikka oli mieheni hankkimaa.

Missään nimessä en haluaisi puolia miehen omaisuudesta. Lähinnä haluan tarpeelliset huonekalut (niitä riittää ylimääräisiä) ja mahdollisesti auton. Ja lapsille hyvän elatuksen. Eli nyt puhutaan murto-osasta miehen omaisuudesta.

Mainittakoon vielä, että mieheni lupasi aiemmin muuttaa avioehtoa minulle edullisemmaksi, mutta jäipäs sekin tekemättä. Silloin mies sanoikin, että haluaa siten osoittaa arvostusta minun työtäni kohtaan. Oli muuten ainoa kerta, kun moista minulle puhui. Sen jälkeen ääni muuttui kellossa.

Lue lisää

Ja vielä kerran: miksi et heti vaatinut itsellesi kohtuullista avioehtoa? Miksi ensin tehdään ehto, jota sitten heti perään muutetaan?

13+20 kirjoitti:

Miksi suostuit avioehtoon? Oliko halu päästä naimisiin niin suuri?

avioliitoista päättyy eroon. Silloin kuin taloudelliset lähtökohdat hyvin erinlaiset on kyllä syytä tehdä se avioehto. Veljeni tapasi tulevan vaimonsa 1995 kun hänen yliopiston opiskelut piti olla jo loppusuoralla. Veljelläni oli jo tiuhaan tahtiin maksettu ensimmäinen asunto kovalla työnteolla ja säästämisellä. Nainen ei 23 ikävuoteen mennessä ollut lanttiakaan tienannut vaan panttasi vuosia gradupaperit ns. viimeistely mielessä pöytälaatikossa. Tuskinpa tänäpäivänäkään ymmärtää mitä eläminen maksaa. Veljeni maksoi myös seuraavan asunnon hänen osallistumatta mitenkään talouteen. Ei edes ruuanteossa koska ei osaa tai halua nähdä vaivaa. Veljeni yhtä huono ruuanteossa joten syövätkin yleensä ulkona tai siipeilen sukulaisten luonna. Säälittää vähän niitä lapsia joita heillä nykyään on. No saavatkin sitten mummon luonna syödä kotiruokaa. No sivusi aiheesta mutta 2000 kun menivät avioon niin veljeni oli kartuttanut omaisuutta melkolailla ja vaimo ei ollut tehnyt päivääkään töitä. Eikä ollut edes lapsia syntynyt. Ymmärsin varsin hyvin että veljeni halusi avioehdon. No 2002 vaimo sitten sai töitä freelancer periaattella jota teki kotoa. He päättivät hankkia kesämökin ja sopivat että vaimo sitten maksaa sen ja veljeni kaiken muun. No niitä töitä vaimo sitten teki vältellen eikä kysellyt uusien tehtävien perään kuin satunaisetsi veljeni pakottamana. Kun 2 vuotta oli mennyt ei vaimo ollut maksanut yhtäkään erää siitä mökistä vaan veljeni hoiti senkin lyhennykset. Siirsi lopuksi sitten lainan ja omistuksen avioehdoin itselleen. No sitten syntyikin pari lasta ja näin vaimo taas vältti työntekoa. Kun lapset oli pieniä vauvoja kävi aimon äiti päivittäin hoitamassa heitä ja teki ruuat, siivosi kun vaimon mukaan oli niin raskasta hoitaa lapsia kun veljeni teki pitkiä työpaiviä eikä osallistunut hoitoon.
Veljeni osti viime vuonna 570,000 euron omakotitalon jota nytten makselee. Omaisuutta kertynyt millin edestä. Mielestäni vaimon osuus talouden ylläpitoon ei kyllä oikeuta häntä saamaan puolet omaisuudesta mihin hän ei edes kodinhoidolla ole ansainnut. Yhdessä ovat olleet 16 vuotta ja lapset vasta 3 ja 4,5 vuotiaat. No tämä vaimo kuitenkin yllätti viime vuonna hakeutumalla töihin 36 vuotiaana. Itse en tehnyt avioehtoa vaimoni kanssa koska olimme molemmat nollatilanteessa kun tapasimme. Mutta jos lähtötilanne olisi ollut hyvin poikkeava niin ilman muuta avioehto.

uuaaeeii kirjoitti:

Tuolla yllä kirjoitat että olet ollut kirjoilla 3 vuotta joista 1,5 vuotta aviossa.

Yhdessä olemme olleet 10 vuotta, yhdessä asuneet kohta 6 vuotta, eli heti siitä lähtien kun kotimme valmistui. Sukulaisetkin sen voivat todistaa. Missään muualla en ole asunut tai yöpynyt tänä aikana.
Kirjoilla tosin olen ollut vasta siitä lähtien kun esikoistamme aloin odottamaan, eli noin 3, 5-vuotta. Posti on kuitenkin kulkenut tänne sen 6 vuotta.
Ja naimisissa nyt siis 1,5 vuotta.

20+13 kirjoitti:

Ja vielä kerran: miksi et heti vaatinut itsellesi kohtuullista avioehtoa? Miksi ensin tehdään ehto, jota sitten heti perään muutetaan?

Kyllähän minä vaadin ja mies alussa lupailikin, mutta viikkoa ennen häitä mies esitti uhkavaatimuksen, että täysi ehto tai ei avioliittoa. Kyllähän minä virheen arvelin tekeväni, mutta allekirjoitin kuitenkin. Häitä en alkanut siinä vaiheessa perumaan, kun kumpikin naimisiin halusimme. Taisinkin kirjoittaa aiemmin, että sen verran perinteinen olen, että oli melkolailla harmillista ja, jos voi sanoa, noloa, etten naimisissa ollut ennen lapsen syntymää. Ajattelin kai tekeväni meistä kunnollisen perheen.

Lisäksi halusin yksinkertaisesti todistaa miehelleni, etten todella ollut hänen rahojensa perässä, vaikka se loukkasikin minua suuresti, että jo siinä vaiheessa oli hänen asenteensa minun panostani kohtaan melko selkeä. Siksi allekirjoitin. Ja sanoinkin miehelleni, että nyt hän sitten saa kunnioittaa minuakin, kun olen puhtaat aikeeni todistanut. Lisäksi hän vannoi (niin kuin varmaan moni muukin), ettei koskaa eroa minusta...vaikka mikä olisi.. jep.

No heti allekirjoitettuani sopimuksen (itkien), mies lupasikin siihen tehdä muutoksia...kunhan työt hellittää...niinpä niin.

äitiloppu kirjoitti:

Kyllähän minä vaadin ja mies alussa lupailikin, mutta viikkoa ennen häitä mies esitti uhkavaatimuksen, että täysi ehto tai ei avioliittoa. Kyllähän minä virheen arvelin tekeväni, mutta allekirjoitin kuitenkin. Häitä en alkanut siinä vaiheessa perumaan, kun kumpikin naimisiin halusimme. Taisinkin kirjoittaa aiemmin, että sen verran perinteinen olen, että oli melkolailla harmillista ja, jos voi sanoa, noloa, etten naimisissa ollut ennen lapsen syntymää. Ajattelin kai tekeväni meistä kunnollisen perheen.

Lisäksi halusin yksinkertaisesti todistaa miehelleni, etten todella ollut hänen rahojensa perässä, vaikka se loukkasikin minua suuresti, että jo siinä vaiheessa oli hänen asenteensa minun panostani kohtaan melko selkeä. Siksi allekirjoitin. Ja sanoinkin miehelleni, että nyt hän sitten saa kunnioittaa minuakin, kun olen puhtaat aikeeni todistanut. Lisäksi hän vannoi (niin kuin varmaan moni muukin), ettei koskaa eroa minusta...vaikka mikä olisi.. jep.

No heti allekirjoitettuani sopimuksen (itkien), mies lupasikin siihen tehdä muutoksia...kunhan työt hellittää...niinpä niin.

Lue lisää

Sovittelusäännöksen - kuten muissakin laeissa olevien kohtuullistamissäännösten - ratio (järki) on se, että on katsottu tarpeelliseksi suojella kohtuuttomuudelta (heikompaa) osapuolta, joka ei ole voinut/kyennyt/ymmärtänyt etuaan asianmukaisesti valvoa. Tällaiselta perustalta sovittelusäännös 103b § vuodelta 1930 peräisin olevaan avioliittolakiin 16.4.1987 lisättiin.

Et muuten ole tainnut huomata aiempaa sovittelusta kirjoittamaani selvitystä?

nix_nax kirjoitti:

Sovittelusäännöksen - kuten muissakin laeissa olevien kohtuullistamissäännösten - ratio (järki) on se, että on katsottu tarpeelliseksi suojella kohtuuttomuudelta (heikompaa) osapuolta, joka ei ole voinut/kyennyt/ymmärtänyt etuaan asianmukaisesti valvoa. Tällaiselta perustalta sovittelusäännös 103b § vuodelta 1930 peräisin olevaan avioliittolakiin 16.4.1987 lisättiin.

Et muuten ole tainnut huomata aiempaa sovittelusta kirjoittamaani selvitystä?

Lue lisää

Olikohan miehen omaisuus karttunut jo ennen tätä avoliittoa vai sen aikana. Tämän käsityksen jutusta saa ("halusin yksinkertaisesti todistaa miehelleni, etten todella ollut hänen rahojensa perässä"). Käsittämättömältä tuntuisi jos miehen pitäisi ennen avoliittoa kartuttamastaan omaisuudesta jotain tasata. Varsinkin on on nimenomaan kirjallisesti sovittu että näin ei tarvitse tehdä.

Ja lisäksi tuo pesänjakaja maksetaan puoliksi. Jonkin käytetyn koti-irtaimiston takia ei montaa tuntia kannata asianajajien palveluksia käyttää, maksanee 100-200€/h.

jiiiiihaaaa kirjoitti:

Olikohan miehen omaisuus karttunut jo ennen tätä avoliittoa vai sen aikana. Tämän käsityksen jutusta saa ("halusin yksinkertaisesti todistaa miehelleni, etten todella ollut hänen rahojensa perässä"). Käsittämättömältä tuntuisi jos miehen pitäisi ennen avoliittoa kartuttamastaan omaisuudesta jotain tasata. Varsinkin on on nimenomaan kirjallisesti sovittu että näin ei tarvitse tehdä.

Ja lisäksi tuo pesänjakaja maksetaan puoliksi. Jonkin käytetyn koti-irtaimiston takia ei montaa tuntia kannata asianajajien palveluksia käyttää, maksanee 100-200€/h.

Lue lisää

>>Käsittämättömältä tuntuisi jos miehen pitäisi ennen avoliittoa kartuttamastaan omaisuudesta jotain tasata..

nix_nax kirjoitti:

>>Käsittämättömältä tuntuisi jos miehen pitäisi ennen avoliittoa kartuttamastaan omaisuudesta jotain tasata..

kohtuullistamisesta olen lukenut vaikka ei avioliitossa olisi ollutkaan.Vaan riittävä pitkä avoliittokin esim. 10 vuotta saattaa oikeuttaa toisen heikommassa tilanteessa olevan osapuolen asiaa jos todistettavasti uhrannut aikaa lasten ja ja kodin hyväksi eikä siten ole päässyt kartuttamaan omaisuutta. Eli on tästä oikeutettu kompensaation eron yhteydessä. Mikä ei tarkoita puolet vaan jokin sopiva oikeuden määräämä summa joka määritellään työosuuden arvosta. Ei ehkä paljoa mutta jotain kumminkin...

Liitto... kirjoitti:

kohtuullistamisesta olen lukenut vaikka ei avioliitossa olisi ollutkaan.Vaan riittävä pitkä avoliittokin esim. 10 vuotta saattaa oikeuttaa toisen heikommassa tilanteessa olevan osapuolen asiaa jos todistettavasti uhrannut aikaa lasten ja ja kodin hyväksi eikä siten ole päässyt kartuttamaan omaisuutta. Eli on tästä oikeutettu kompensaation eron yhteydessä. Mikä ei tarkoita puolet vaan jokin sopiva oikeuden määräämä summa joka määritellään työosuuden arvosta. Ei ehkä paljoa mutta jotain kumminkin...

Lue lisää

>>Mikä ei tarkoita puolet vaan jokin sopiva oikeuden määräämä summa joka määritellään työosuuden arvosta. Ei ehkä paljoa mutta jotain kumminkin... >oikeuden määräämä

nix_nax kirjoitti:

Sovittelusäännöksen - kuten muissakin laeissa olevien kohtuullistamissäännösten - ratio (järki) on se, että on katsottu tarpeelliseksi suojella kohtuuttomuudelta (heikompaa) osapuolta, joka ei ole voinut/kyennyt/ymmärtänyt etuaan asianmukaisesti valvoa. Tällaiselta perustalta sovittelusäännös 103b § vuodelta 1930 peräisin olevaan avioliittolakiin 16.4.1987 lisättiin.

Et muuten ole tainnut huomata aiempaa sovittelusta kirjoittamaani selvitystä?

Lue lisää

Kiitos, kyllä huomasin! Ja huomattavasti helpottaa tietää, että avioeron sitten sattuessa kohdalle, on pieni sauma saada jotain tunnustusta työstä, joka ei käytännössä näy muuten, kuin siistinä kotina ja terveinä iloisina lapsina. Ja siten, että isännän maha ei ole päässyt kurnimaan tai vaatteet ja hampaat haisemaan :)

äitiloppu kirjoitti:

Itse olen jo pari vuotta panostanut ja yrittänyt, mutta ei taida riittää, että toinen osapuoli vain yrittää ja toinen odottaa, että hopealautasella kaikki tarjotaan.
Mieheni on nyt odotusaikana ollut käsittämättömän julma ja välinpitämätön minua kohtaan, aiemminkin merkit olivat esillä, en vain halunnut uskoa toisesta pahaa. Henkinen alistaminen ja väheksyminen on jokapäiväistä ja esikoisemmekin kärsii jo. Yksin olen huushollia pyörittänyt kun mies on saanut mennä töissä ja sen jälkeen kahvittelemassa ja prätkäilemässä.

Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä, eikä hän ymmärrä, miksi kaipaan apua ja lepoa. Minähän lomailen kaiket päivät. Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.

Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi. Luulen, että odotamme nyt vauvan syntymän jälkeen vielä muutaman vkon, ja olemme vaikka puhumatta sen aikaa, ja sitten toipumisen päästyä vauhtiin on edessä terapia (mikäli mies suostuu), ja jos ei sieltä apua saa, niin sitten ero on edessä.

Avioehtomme on kaiken kattava, eli koskee ennen ja jälkeen avioliiton solmimisen hankittua omaisuutta. Ehtoon mies aiemmin lupasi tehdä muutoksen, jossa saisin erotilanteessa x- summan rahaa, mutta muutosta ei koskaan tehty, eikä testamenttia. Lupasi ennen häitä, etten tyhjän päälle jää, mutta luulen että mies eron tullessa haluaa nöyryyttää minua jättämällä minut puille paljaille, joten en voi hänen hyvään tahtoonsa ainakaan luottaa. Hän kun on sitä mieltä, etten osaa arvostaa hänen työtänsä tai rahaa, ja siksi hän mieluusti toivottaakin minut pahimpaan slummiin asumaan. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeää, pääasia, ettei velaksi joudu elää. Tärkeämpää on olla perheensä kanssa onnellinen ja kasvattaa hyviä ja vastuuntuntoisia lapsia. Noh, mies saa sitten jäädä yksin tienaamaan rahaa lisää ja minä koitan yksin kasvattaa lapsistamme muuta kuin tunnekylmiä materialisteja.

Mieheni mielestä muuten mkään muu kuin hänen oma työnsä, ei ole oikeaa työtä. Työskentelin aiemmin ennen esikon syntymää vaateliikkeen päällikkönä 10 vuotta huonolla palkalla, aina ylitöissä (10-12 tunnin päiviä), sairaslomaa en pitänyt koko aikana kuin 3 päivää! Silti se ei hänen mielestään ollut oikeaa työtä... Ja hän on itsekin myöntänyt, että vaikka olisi tänä aikana tuonut taloon vaikka 2000 euroa kuukaudessa tai lyhentänyt hänen lainaansa, olisin silti joutunut olemaan se, joka hoitaa lapset ja kodin sataprosenttisesti. Mies ei ole esim koskaan imuroinut tai laittanu ruokaa, eikä käynyt koskaan esim kaupassa. Laskunsakin hänen isänsä hoitaa... näin meillä.

Mietin vain sitä avioehdon kohtuullistamistakin erotilanteessa, että olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Lue lisää

>>Mieheni mielestä lastenkasvatus ja valtavan kokoisen kodin hoito ei vain ole oikeaa työtä,
>>Mehen ei ole tosiaan tarvinnut mistään muusta huolehtia, kuin omasta työstään ja tulla halutessaan kotiin syömään.
>>Mieheni on tunnekylmä mies, joka ei arvosta ketään muuta kuin itseään ja rahaa. Perhe jää automaattisesti aina toiseksi.
>>olemme olleet yhdesää 10 vuotta, yhdessä asuneet 5 (vaikka kirjoilla olen ollut vasta 3 vuotta) ja naimisissa vain 1,5 vuotta, eli ei taida oikeus noin lyhyttä avioliittoa ottaa edes huomioon, vaikka kotiorjana olen töistäni huolimatta ollut sen 5 vuotta jo.

Niin. Tuolla joku jo ihmettelikin, että miten ihmeessä olet tuollaisen äijän kanssa ylipäätään halunnut perheen perustaa? Ilmeisesti tulit vahingossa raskaaksi, mutta jos se esikoinenkin on vasta 2,5-v. niin eiväthän nuo luonteenpiirteet ja arvomaailma ole voineet tulla sinulle yllätyksenä enää siinä vaiheessa. Miksi ylipäänsä muutit hänen kanssaan yhteen? Miksi asuit hänen kanssaan pari vuotta ennen raskaaksi tuloasikin, vaikka huomasit joutuneesi kotiorjaksi, ja mies halveksi työtäsikin?

Kuten sanoit, jälkiviisastelu ei valitettavasti auta, mutta toivottavasti tämän tarinan lukee mahdollisimman moni nuori rakastunut tyttö, jotta he oppisivat toisen virheistä eivätkä tekisi samoja virheitä itse. Hyväsydämisyys on arvokas asia, mutta pitää myös ajatella kriittisesti, että onko tuo mies nyt juuri se jonka haluan lasteni isäksi. Puhukaa ystävillenne ja vanhemmillenne ja kuunnelkaa heitä. Tai kirjoittakaa edes nettipalstalle ja pyytäkää neuvoja.

Vanhemmat, jotka kasvattavat lapsensa uskomaan muista ihmisistä vain pelkkää hyvää, varoittamatta että kaikki eivät ole yhtä hyväsydämisiä, tekevät lapsilleen kauhean karhunpalveluksen.

äitiloppu kirjoitti:

Sen verran perinteinen tyttö olen, että olisin halunnut avioon jo ennen lasta. Mies halusi lapsen ja sitten avioon. Avioehtoon suostuin todistaakseni miehelleni, etten hänen rahojensa perässä ole, vaan halusin "kunnollisen" ja onnellisen perheen, sen perinteisessä merkityksessä. Kaduin avioehtoa koko ajan, mutta ajattelin. että nyt miehenikin kohtelee minua kunnioituksella siitä hyvästä. Ja kyllähän tuo heti lupasi muutoksia ehtoon tehdä...ei vain ole moista tapahtunut. Myös miehen isän puolelta painostus (lue: ehdoton vaatimus) avioehtoon oli melkoista.

Itse naimisiinmeno oli vähintäänkin yhtä paljon mieheni toive, kuin minunkin.

Lue lisää

MInun exäni yritti tehdä minulle samaa temppua, mutta en suostunut. Hän painosti minua useita vuosia ja lopulta kävi käsiksi ja jätin hänet! Hän vaati ensin, että synnyttiäisin hänelle lapsen ja sitten hän voisi harkita menevänsä naimisiin kera avioehdon. Maksoin palkoistani kaikki ruuat ja vaatteet myös hänen vaatteensa sekä pesuaineet ym kodin tarvikkeet. Hänen mielestään en koskaan maksanut mitään. Onneksi me ei menty naimisiin, sillä jarruna oli, etten suostunut tekemään sitä lasta ennen avioliittoa. Mies painosti lapsentekoon ja avioehtoon, mutten alkanut siihen, koska hän olisi vaatinut kolme lasta ja minun olemaan kotona siihen asti, että nuorimmainenkin olisi mennyt kouluun. En olisi niin tyhmä, että allekirjoittaisin avioehdon ja jäisin sitten kotiin moneksi vuodeksi ilman palkkaa ja eläkekertymää. Tiedän, että on naisparkoja, jotka ovat tällaiseen nöyryytykseen suostuneet ja ovat sitten kusessa, jos ero tulee tai uutta työpaikkaa ei löydy kotona olemisen jälkeen. Älkää naiset suostuko tällaiseen. Minun exäni sai ansaan seuraavan naisen, joka teki sille lapsia ja on nyt kotona vailla omia tuloja.

Minä olen ollut töissä ja asuin yksin siihen asti, kunnes löysin ihanan rehellisen miehen, jonka kanssa meillä on nyt tasapainoinen ja turvallinen perhe, avioliitto ilman avioehtoa ja yhteiset lapset ja talo. Molempien varallisuus on suunnilleen sama ja avioliiton aikana karttunut omaisuus on yhteistä ja kumpikin haluaa, että omaisuus jää sitten meidän lapsille.

Samaa mieltä olen minäkin. Mutta mitäs tehdä, kun isä on halukas olemaan isä vain, kun hänelle sopii (hyvin harvoin) ja vain positiivisissa asioissa?

Aviomiehenä olokaan ei häntä näytä kiinnostavan..

Eikö lapsella ole myös oikeus kasvaa tasapainoisessa ja onnellisessa perheessä, jotta hänestäkin voi kasvaa tasapainoinen ja onnellinen (ja muutkin onnelliseksi tekevä) ihminen? Tasapainoa ja onnellisuutta tässä perheessä ei ole vähään aikaan nähty. Suuri osa tästä tarinasta luettavissa isät ja äidit-palstalla osiossa äitien jutut, otsikolla "ero ja pienet lapset?".

äitiloppu kirjoitti:

Samaa mieltä olen minäkin. Mutta mitäs tehdä, kun isä on halukas olemaan isä vain, kun hänelle sopii (hyvin harvoin) ja vain positiivisissa asioissa?

Aviomiehenä olokaan ei häntä näytä kiinnostavan..

Eikö lapsella ole myös oikeus kasvaa tasapainoisessa ja onnellisessa perheessä, jotta hänestäkin voi kasvaa tasapainoinen ja onnellinen (ja muutkin onnelliseksi tekevä) ihminen? Tasapainoa ja onnellisuutta tässä perheessä ei ole vähään aikaan nähty. Suuri osa tästä tarinasta luettavissa isät ja äidit-palstalla osiossa äitien jutut, otsikolla "ero ja pienet lapset?".

Lue lisää

Oletteko hakeneet apua? Käsittääkseni erotilanteeseenkin saa ilmaistakin apua valtion/kauoungin/kirkon puolesta. Ulkopuolinen taho voisi olla hyvä tapauksessanne. Erotilanteessa lasten paras usein jää jalkoihin.

lelys kirjoitti:

Oletteko hakeneet apua? Käsittääkseni erotilanteeseenkin saa ilmaistakin apua valtion/kauoungin/kirkon puolesta. Ulkopuolinen taho voisi olla hyvä tapauksessanne. Erotilanteessa lasten paras usein jää jalkoihin.

Lue lisää

Niin ja ota selvää millaiseen elatusapuun olet oikeutettu, jos teidän tulonne ovat todella olleet niin epätasapuoliset.