Uskonnosta tai uskonnottomuudesta

Ajattelin, että tämä pohdinta istuisi tälle palstalle: Miksi täytyy käydä heti haukkumaan toista, jos toisen mielipide ei ole sama kuin itsellä? Sinänsä kummankin osapuolen väittämät saattavat olla yhtä hyvin perusteltuja. Kuitenkin toisenmielisen kimppuun hyökätään oitis. Asiassa voi olla vaikeasti todistettavissa, kuka on oikeassa, vai onko kukaan. Myönnän kuohahtavani itsekin. Ainakin sen jälkeen, kun toinen on osoittanut avoimesti ylemmyytensä tallomalla toista. Siltikin tuntuu pahalta tulla perusteettomasti haukutuksi. Useimmiten kyseessä ovat vain väittelytaidot, asioista ei ole edes mahdollista päästä varmuuteen. Ei ainakaan tällä suomi24-tasolla.

Olen sitä mieltä, että asioista voisi keskustella asiallisesti eri osapuolten näkemyksiä kunnioittaen. Tämä kävisi henkisen kehityksen tavoitteeksi monelle, vakaumukseen katsomatta. Myös itselleni. Kehittynyt yksilö ei polje toisia lokaan.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sydän itkee kirjoitti:

Ajattelin, että tämä pohdinta istuisi tälle palstalle: Miksi täytyy käydä heti haukkumaan toista, jos toisen mielipide ei ole sama kuin itsellä? Sinänsä kummankin osapuolen väittämät saattavat olla yhtä hyvin perusteltuja. Kuitenkin toisenmielisen kimppuun hyökätään oitis. Asiassa voi olla vaikeasti todistettavissa, kuka on oikeassa, vai onko kukaan. Myönnän kuohahtavani itsekin. Ainakin sen jälkeen, kun toinen on osoittanut avoimesti ylemmyytensä tallomalla toista. Siltikin tuntuu pahalta tulla perusteettomasti haukutuksi. Useimmiten kyseessä ovat vain väittelytaidot, asioista ei ole edes mahdollista päästä varmuuteen. Ei ainakaan tällä suomi24-tasolla.

Olen sitä mieltä, että asioista voisi keskustella asiallisesti eri osapuolten näkemyksiä kunnioittaen. Tämä kävisi henkisen kehityksen tavoitteeksi monelle, vakaumukseen katsomatta. Myös itselleni. Kehittynyt yksilö ei polje toisia lokaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu