Koska tänään on Uskon nimipäivä, sallisikohan ylläpito armollisesti käsitellä tätäkin aihetta uskon ja todellisuuden näkökulmasta? Äsken se poistettiin, mutta yritän vielä tämän kerran.
Lähi-idän suurten uskontojen raamatullinen perusta on apokalyptinen maailmankuva, jossa todellisuus nähdään hyvän ja pahan taistelukenttänä, mikä vielä odottaa lopullista välienselvittelyä. Tällainen maailmankuva on kuitenkin paitsi psykologisesti harhainen myös epätosi: ei ole mitään syytä olettaa, että mikään maailmassa esiintyvä pahuus olisi seurausta muusta kuin ihmisten omasta julmuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Vielä vähemmän on syytä ajatella, että ihmisestä riippumattomat, sairauksien, onnettomuuksien ja luonnonkatastrofien aiheuttamat murhenäytelmät olisivat hänen omaa syytään.
Miten me suhtaudumme nyt siihen ettei Jeesuksen paluu toteutunutkaan apostolien uskomalla tavalla? Vaikka Raamatun ajan ihmiset uskoivat maapallon olevan litteä kuin pannukakku, me tiedämme nyt ettei asia ole niin. Maailmamme on myös vanhempi kuin olemme osanneet kuvitellakaan ja koko kuvamme maailmasta on luonnontieteiden edistymisen myötä muuttunut. Myös käsityksemme sairauksien syistä ovat muuttuneet. Emme enää ajattele sairauksien olevan riivaajien aiheuttamia ja parannuskeinotkin ovat aivan toista luokkaa kuin yli kaksituhatta vuotta sitten. Sukupuolten välinen tasa-arvo on kehittynyt niistä ajoista ja myös seksuaaliset vähemmistöt nähdään valistuneissa piireissä osana tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Uskon ja todellisuuden välissä on raja, joka ihmisen olisi tiedettävä milloin hän ylittää sen. Luomakunta ei todista kosmisen konfliktin olemassaolosta, lankeemuksen tilasta ja metafyysisestä syyllisyydestä, vaan elämästä, sen jatkuvasta kasvusta ja uusiutumisesta. Kyky ymmärtää tämä on realiteettitajuista teologiaa.
Lähi-idän suurten uskontojen raamatullinen perusta on apokalyptinen maailmankuva, jossa todellisuus nähdään hyvän ja pahan taistelukenttänä, mikä vielä odottaa lopullista välienselvittelyä. Tällainen maailmankuva on kuitenkin paitsi psykologisesti harhainen myös epätosi: ei ole mitään syytä olettaa, että mikään maailmassa esiintyvä pahuus olisi seurausta muusta kuin ihmisten omasta julmuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Vielä vähemmän on syytä ajatella, että ihmisestä riippumattomat, sairauksien, onnettomuuksien ja luonnonkatastrofien aiheuttamat murhenäytelmät olisivat hänen omaa syytään.
Miten me suhtaudumme nyt siihen ettei Jeesuksen paluu toteutunutkaan apostolien uskomalla tavalla? Vaikka Raamatun ajan ihmiset uskoivat maapallon olevan litteä kuin pannukakku, me tiedämme nyt ettei asia ole niin. Maailmamme on myös vanhempi kuin olemme osanneet kuvitellakaan ja koko kuvamme maailmasta on luonnontieteiden edistymisen myötä muuttunut. Myös käsityksemme sairauksien syistä ovat muuttuneet. Emme enää ajattele sairauksien olevan riivaajien aiheuttamia ja parannuskeinotkin ovat aivan toista luokkaa kuin yli kaksituhatta vuotta sitten. Sukupuolten välinen tasa-arvo on kehittynyt niistä ajoista ja myös seksuaaliset vähemmistöt nähdään valistuneissa piireissä osana tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Uskon ja todellisuuden välissä on raja, joka ihmisen olisi tiedettävä milloin hän ylittää sen. Luomakunta ei todista kosmisen konfliktin olemassaolosta, lankeemuksen tilasta ja metafyysisestä syyllisyydestä, vaan elämästä, sen jatkuvasta kasvusta ja uusiutumisesta. Kyky ymmärtää tämä on realiteettitajuista teologiaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.