Oli ihmisoikeuksien vastainen teko houkutella Kauhajoelle kymmenen vietnamilaista työpaikkaa lupaamalla, koska ovat nyt ollet jo elokuusta 2009 lähtien lomautettuina.
Jotkut heistä ovat tuoneet jopa perheensä Vietnamista Kauhajoelle.
Tekijät tulisi asetaa vastuseen "ihmiskaupasta"
Jotkut heistä ovat tuoneet jopa perheensä Vietnamista Kauhajoelle.
Tekijät tulisi asetaa vastuseen "ihmiskaupasta"
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kauhajoellé runsaasti vierasmaalaisia pyörittämään Kauhajoen elinkeinoelämää. Tällä hetkellä meillä kuolee enemmän kuin syntyy. Kauhajokiset nuoret kouliintuvat ammatteihin joihin työtä meiltä löydy. Nyt tarvitsemme valmistautumista ennakkoluulottomasti vierastyövoiman vastaanottamiseen.
Mallia Närpiöstä jossa lasinalaisviljely perustuu vierastyövoimaan.
Vietnamilaiset ovat ahkeraa ja kohteliasta porukkaa.
Täällähän puhuu joku asiaakin. Vaikka just nyt on työttömyyttä ja lamaa, pian koittaa aika, jolloin työntekijöistä on Kauhajoellakin huutava pula. Asiana vietnamilaisten tulo Kauhajoelle oli hyvä, ajankohta oli huono. Ennusteita ei ollut tai niitä ei osattu tulkita.
Vietnamilaiset on fiksua ja ahkeraa porukkaa. Nyt on osa lomautettuna ja oppimassa suomen kieltä (Ilkan juttu), osa on töissä huonekaluteollisuudessa. Hyvä niin. Ja hyvä, että joku on saanut perheensäkin tänne.
Ninullakaan ei ole mitään vietnamilaisia vastaan ja tiedän heidät kunnon ihmisiksi ja työntekijöiksi. Mallia voimme ottaa. Sitä en lakkaa ihmettelemästä ja paheksumasta, että esim. Nuuttilan piti käydä heitä neljä kertaa värväämässä. Miten hän silloisessa virassaan tuohon asiaan liittyi paitsi Ranta-Kokon hyvänä ystävänä?
Toiveajattelua, että täällä kauaa tarvitaan ulkomaisia metallimiehiä. Jos ei suorittavaa työtä viedä halpamaihin, se hiipuu täältä viidessä vuodessa hyvin vähiin. Rantakokko luuli saavansa sulan hattuunsa, mutta astui kyllä syvälle ruskeaan. Vastuuton ja avuton iltarastien kiertäjä seurasi silloista pomoaan matkalaukunkantajana ja kun sai pään auki, muut hyvät veljet lähtivät perässä Hanoihin huvimatkoille.
Pojilta pitäisi periä isot rahat näistä seikkailuista, mutta kansalaisten veroilla ne tietysti kuitataan. Eniten sääliksi käy kuitenkin näitä vietnamilaisia. Kuvitelkaa itsenne toiselle puolelle maata ilman töitä, ystäviä ja omaisia sarvikuonojen maahan.
vinosilmästä,eikähän noi mersulla ajeliat tuu paljon paljon kalliimaksi yhteiskunnalle
jos ulkomaalaisia tuleekin, kunhan tekee rehellistä työtä! Onhan tää paljon puolalaisiakin, jokainen heistä rehellisempi kuin kukaan suomalainen!
Ei sossuntäti heitä ruoki kuin mustalaisia!