Tietääkö kukaan?

Onko kirkkoon liittyvistä henkilöistä netissä päivittyvää tilastointia samoin kuin eroajista eroakirkosta.fin kautta? Ei muuten, mutta olisi mielenkiintoista tietää, pitääkö väite "kirkkoon liittyminen kasvaa kokoajan" oikeasti paikkansa vai viitataanko sillä jo noin neljä kuukautta sitten viimeksi päivittyneeseen tietoon?
12210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

eipä taida olla. Kirkko ei ole yhtä innostunut näkemään ja julkaisemaan negatiivisia lukuja kuin atet

Äänestä

julkaista liittyjien lukujaan sillä niin paljon pienempiä ne ovat, kuin eroajien luvut.

Ei kirkkoon liittyjien määrä paljoa kasva muuaalla kuin hurahtaneimpien hihhuleiden päässä. Ne kun noita harhoja pahemmin näkevät.

Äänestä

Espoossa kirkkoon liittyi vuonna 2009 aikuisena 720 henkeä eli n. neljännes eronneiden määrästä. Kahtena edellisenä vuonna liittyneitä oli 694 ja 662 eli määrä on tasaisesti hieman lisääntynyt. Koko kirkkoon liittyi 2009 aikuisina 12588 henkeä. Vuosittaista tilastoa ei valitettavasti ole verkossa julkaistu, vaikka tilastotieto on kyllä olemassa.

Simo Repo
Viestintäpäällikkö
Espoon seurakuntayhtymä

Äänestä

  • Simo taitaa nyt tarkoittaa kirkkoon väkisin liitettyjä vauvoja :)

    Äänestä

  • hallitse ammattiaan vai johdattaako harhaan kenties tahallaan? Sillä v.2009 kirkkoon liittyi 12 195, eikä 12 558.
    Eli onko ammattitaidon puutetta vai valehtelua?

    Tiedot voi jokainen tarkistaa ev.lut. kirkon omilta sivuilta.

    Äänestä

  • tarkoittaa ennenkaikkea sitä, että onko kirkolla sellaista jopa tuntikohtaista/vuorokausikohtaista tilastoa, jollaiset eroakirkosta sivuilta löytyyy.

    Äänestä

Kirkkoon liitytään yksittäisten seurakuntien kautta. Eroaminen netissä tapahtuu vain yhdeltä sivustolta. Tämä ero tekee jälkimmäisen tilastoinnin huomattavasti helpommaksi. Luultavasti tekemällä lahjoituksen ehdottamaasi tarkoitukseen voisit edistää tämän kaipaamasi tiedon nopeampaa esittämistä?

Joillakin voi kuitenkin olla vaikkapa otosluontoisesti tuoreempaa tietoa, minulla ei ole.

Äänestä

  • Liitykirkkoon-sivun luvut voisi silti julkaista. Eivät ne tietysti ihan täsmällisen tarkkoja ole (joku voi vaikka kuolla ennenkuin ehditään ottaa seurakunnasta yhteyttä), mutta ihan riittäviä ja kertoisivat kehityksen suunnan. Liitykirkkoon-sivun osuus kaikista liittyjistä voitaisiin aina toisinaan kertoa vertaamalla lukuja vaikka muutamassa otoskunnassa.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Liitykirkkoon-sivun luvut voisi silti julkaista. Eivät ne tietysti ihan täsmällisen tarkkoja ole (joku voi vaikka kuolla ennenkuin ehditään ottaa seurakunnasta yhteyttä), mutta ihan riittäviä ja kertoisivat kehityksen suunnan. Liitykirkkoon-sivun osuus kaikista liittyjistä voitaisiin aina toisinaan kertoa vertaamalla lukuja vaikka muutamassa otoskunnassa.

    mikä motiivi kirkolla olisi julkaista niitä lukuja? varoittaa "tulevasta" tuomionpäivästä vai?

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Liitykirkkoon-sivun luvut voisi silti julkaista. Eivät ne tietysti ihan täsmällisen tarkkoja ole (joku voi vaikka kuolla ennenkuin ehditään ottaa seurakunnasta yhteyttä), mutta ihan riittäviä ja kertoisivat kehityksen suunnan. Liitykirkkoon-sivun osuus kaikista liittyjistä voitaisiin aina toisinaan kertoa vertaamalla lukuja vaikka muutamassa otoskunnassa.

    olin melko varma, ettei näitä tilastoja netistä löydy, mutta aina kannattaa varmistaa :) Jorin kanssa kyllä samoilla linjoilla, liitykirkkoon.fin luvut voitaisiin ilmoittaa, vaikka uskoisin että ainakin tällä hetkellä on vielä yleisempää liittyä kirkkoon ns. "vanhalla tavalla" kuin netin kautta, että kaikenkattavaa tietoa siitä ei tulisi, mutta osviittaa osviittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mig26 kirjoitti:

Onko kirkkoon liittyvistä henkilöistä netissä päivittyvää tilastointia samoin kuin eroajista eroakirkosta.fin kautta? Ei muuten, mutta olisi mielenkiintoista tietää, pitääkö väite "kirkkoon liittyminen kasvaa kokoajan" oikeasti paikkansa vai viitataanko sillä jo noin neljä kuukautta sitten viimeksi päivittyneeseen tietoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu