Itseäni

tietää, onko ev.lut kirkossa naispappien joukossa sellaisia, jotka eivät hyväksy mäkisen mietelmiä samaa sukupuolta olevien siunaamisesta ja kenties myöhemmin, joka näyttänee väistämättömältä, vihkimisestä?
Ja jos on, niin miten he aikovat toimia asian eteen tullessa?
Myös mäkisen suhtautuminen, mahdollisiin ohjeidensa noudattamatta jättäneisiin naispastoreihin olisi mielenkiintoista tietää etukäteen.Noudattajistahan, kun ei tunnetusti ongelmia ole.Piispoille.
24199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Käytännössä ne papit, jotka seuraavat Raamatun sanaa suhteessaan homoparien vihkimiseen, joutuvat myymään periaatteensa. Heidän on pakko sopeutua yhteiskunnan vaatimuksiin, sillä kirkon johtavat virat on miehitetty liberaalitulkitsijoilla. Papit joutuvat muutoin pelkäämään virkansa puolesta, pahimmissa tapauksissa joutuvat myös kokemaan syrjintää ja ahdistelua. Näinhän kristilliseen pappeuskäsitykseen uskovien kohdalle kävi, kun naispappeus sallittiin.

Tilanne on valitettava ja huolestuttava. Minun ainakin käy sääliksi niitä pappeja, jotka uskovat Raamatun sanaan ja joita sitten estetään noudattamasta sen tahtoa.

Äänestä
  • lujuutta koetellaan, eikä Jeesus seuraamistaan milloinkaan helpoksi sanonutkaan. Päinvastoin, vaatimukset ovat inhimillisesti katsoen mahdottomat noudattaa. Kuka esim. haluaa olla tai on hengellisesti köyhä, tai voi tutkittuaan omaa sydäntään. sanoa sen olevan täysin puhdas esim. pahoista ja Raamatun vastaisista ajatuksista? Ym. Siksihän Jumala juuri tietäessään tämän, ei alakkaan paikkailemaan vanhaa, vaan synnyttää uuden, poikansa elämän meidän sisimpäämme, joka on kaikkea sitä mikä kelpaa Jumalan edessä ja pelastaa meidät hänen vihaltaan syntiä kohtaan.Edellyttäen, että meidän luonnollinen (Aadamin suvun elämä) pysyy sielä ristillä kuolleena ja annamme pojan kasvaa täyteen miehuuteen.
    Jonka aikana, meitä itseämme riisutaan, etenkin niistä asioista, jotka ovat meille niin rakkaita,että menevät Jeesuksen edelle.Ja siihen riisumiseen kuuluu oleellisena osana vastaanottaa, pilkkaa, syrjintää, ahdistelua, marttyyrien aikana jopa kuolema.Ja kaikki tämä tulisi vastaanottaa sanomatta sanaakaan puolustuksekseen, päinvastoin. Siunata pilkkaajiaan/ahdistelijoitaan.Jeesuksen nimen tähden.

    Syy tuon kaiken, minkä Jumala armossaan eteemme tuo, vastaanottamiseen nurkumatta, ei ole oma pelastuksemme,vaan että toiset ihmiset ottaisivat vastaan Jumalan valmiiksi tehdyn pelastuksen Jeesuksessa.
    Siinä on se Ristin kantaminen joka päivä. Ristin joka tulee Jumalalta.
    Paavali veli on oivallinen malli miehestä, joka kiittäen oli mielistynyt kaikkinaisiin vaikeuksiin.Sisäisiin ja ulkoisiin.
    Ja kertookin syyn siihen, miksi niin oli, "teidän tähtenne.. teidän tähtenne...Jumalan voimassa.
    Niin kauan, kun Jeesuksen ruumis on maanpäällä, ei sen ruoskiminen, pilkkaaminen ja sylkeminen lakkaa.
    Toki mahdollisuus on kieltäytyä ottamasta vastaan sitä,kuten Deemas, tai ne opetuslapset jotka eivät enää tahtoneet seurata Häntä. Ja pilkka ja ruoskiminen loppuu, sekä alkaa useimmiten menestys. Maallinen.
    Valinta on aina jokaisen oma, päivittäin.
    Opettajiksi ja paimeniksi valituilta, vaaditaankin paljon enemmän noissa asioissa, kuin meiltä rivijäseniltä. olla mallina meille,miten palvellaan ja Jeesusta seurataan Hänen askelissaan. Varmaan siksi Paavali varoittaakin monia pyrkimästä noihin virkoihin, jaloa se on kyllä.

    Äänestä

Kaikki jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa on pantava jalkapuihin välittömästi niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Siellä voi sitten kirkko kansa sylkeä poskien täydeltä vääräoppisten naamaan. Joutaisi loppua jo tuollainen fundamentalistinen raamatunvastaisuus. Niin kauan ovat jalkapuissa että mielipide muuttuu ja ruuan ja juotavan antaminen kielletään vankeusrangaistuksen uhalla. Samantien pitää laittaa naispappeuden vastustajat jalkapuihin. Kirkko on päässyt huolestuttavasti lipsumaan rangaistuksien jakelussa. Ei mikään ihme että nykypäivänä kaiken maailman vääräoppisia hörhöjä kirkkokin on täynnä. Jeesuksen sanomassa on kyse lähimmäisen rakkaudesta eikä heikompien syrjimisestä koittakaa se jo saada pieniin aivoihinne ängettyä te raamattua väärinpäin lukevat homofoobikot ja sovinistisiat.

Äänestä
  • te kaikki "uskovat" voisitte muuttaa takaisin sinne jumalanne luomaan kolmikerroksiseen ja neliskulmaiseen maahan, jossa aurinko laskee majaansa.

    Äänestä

  • kirkossa, sellaisia naispastoreita/rovasteja/ ,jotka eivät hyväksy mäkisen mietelmiä/tulkintoja siunaamisten suhteen?
    Se oli aloittajan kysymys.

    Äänestä

  • Näin puhuu Raamattu: "Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha." Roomalaiskirje 2

    Jumala ei hyväksy syntiä. Niitä, jotka vääristelevät Jumalan sanaa, kohtaa ankara rangaistus.

    Perustakoot uuden uskonnon ne, jotka eivät halua seurata Jumalan sanaa. Se uskonto ei ole kristinuskoa, sillä kristinuskossa Jumala on Herra, ei ihminen.

    Äänestä

  • ev.lut kirjoitti:

    kirkossa, sellaisia naispastoreita/rovasteja/ ,jotka eivät hyväksy mäkisen mietelmiä/tulkintoja siunaamisten suhteen?
    Se oli aloittajan kysymys.

    onko aloittajan mainitsemia pappeja kirkossa. Tällaiset kysymykset ratkaistaan kirkolliskokouksessa ja määräenemmistön äänin. Yksi piispa - arkkipiispakaan - ei tätä asiaa ratkaise. Nyt on vasta piispainkokous antanut lausuntonsa, jota kirkolliskokouksen perustevaliokunta käsittelee seuraavaksi ja äänestämään kirkolliskokous pääsee ehkä ensi syksynä. Jos kiinnostaa, niin kannattaa lukea piispainkokousen sivuilta tuo mietintö tarkkaan. Siinä on jokaiselle papille jätetty omantunnon vapaus. Jos joskus kirkolliskokous tekee päätöksen, niin kyllä papistolle annetaan sen mukaiset menettelyohjeet.

    Äänestä

  • surullista kirjoitti:

    Näin puhuu Raamattu: "Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha." Roomalaiskirje 2

    Jumala ei hyväksy syntiä. Niitä, jotka vääristelevät Jumalan sanaa, kohtaa ankara rangaistus.

    Perustakoot uuden uskonnon ne, jotka eivät halua seurata Jumalan sanaa. Se uskonto ei ole kristinuskoa, sillä kristinuskossa Jumala on Herra, ei ihminen.

    Jos Jumala ei hyväksy syntiä niin miksi sitä sitten on olemassa? Eikö Jumala olekaan kaikkivoipa? Mikä estää Jumalan tahtoa toteutumasta kun kerta Hänen tahtonsa on se että ihmisen ei tule tehdä syntiä?

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    Ihmisen ei tule miettiä sellaisia mitä ei ymmärrä. Jumalla on aivan riittävät selitykset mihin vain. "Ei yli sen, mitä kirjoitettu on."

    Äänestä

  • surullista kirjoitti:

    Ihmisen ei tule miettiä sellaisia mitä ei ymmärrä. Jumalla on aivan riittävät selitykset mihin vain. "Ei yli sen, mitä kirjoitettu on."

    Ei kristinuskossa ole mitään sellaista mitä ei ihminen voisi järjellään selittää. Ymmärtäminen ei ole se vaikea osuus vaan ihmismäisen mustavalkoisen ajattelun unohtaminen. Mikään ei ole oikeasti mustavalkoista vaan säikeisessä maailmassa kaikki on hyvää ja pahaa yhtäaikaa koska molempia syntyy kaikesta ihmisen olemassaolosta ja tekemisestä. Synti ja paha on elämän perusedellytys, ilman pahaa ei ole hyvääkään, niiden molempien pitää olla olemassa aina.

    Joko se synti on Jumalan tahtoa tai sitten on olemassa kaikkivoipa, kaikkitietävä ja kaikkivaltias vastavoima Jumalalle joka on aikojen alusta lähtien Jumalan suunnitelmaa häirinnyt. Kenties on käynnissä kahden kaikkivoipan tahdon taistelu jota edes Jumala ei voi voittaa, ainakaan ilman ihmisten apua.

    Mielestäni sinun kannattaisi perustaa uusi aihe kaikkivaltiaan Jumalan ja pahuuden suhteesta. Nyt keskustelut uhkaavat luisua aivan sivuteille aina kun kohtaamme. Itsekin harhaudun turhan usein sivupoluille, mutta näin teoreettisiin pohdintoihin en sentään ryhtyisi pappeus-aiheessa.

    Kristinuskossa riittää, että tekee taivaallisen Isän tahdon ja uskoo Herraan Jeesukseen.

    Äänestä

  • surullista kirjoitti:

    Näin puhuu Raamattu: "Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha." Roomalaiskirje 2

    Jumala ei hyväksy syntiä. Niitä, jotka vääristelevät Jumalan sanaa, kohtaa ankara rangaistus.

    Perustakoot uuden uskonnon ne, jotka eivät halua seurata Jumalan sanaa. Se uskonto ei ole kristinuskoa, sillä kristinuskossa Jumala on Herra, ei ihminen.

    " Roomalaiskirje 2 "

    roomalaiskirjeet eivät ole Jeesuksen sanomaa koska niitä ei ole jeesus kirjoittanut. Niillä ei ole mitään teologista arvoa vain Jeesuksen sanomalla on teologista merkitystä

    Äänestä

  • surullista kirjoitti:

    Mielestäni sinun kannattaisi perustaa uusi aihe kaikkivaltiaan Jumalan ja pahuuden suhteesta. Nyt keskustelut uhkaavat luisua aivan sivuteille aina kun kohtaamme. Itsekin harhaudun turhan usein sivupoluille, mutta näin teoreettisiin pohdintoihin en sentään ryhtyisi pappeus-aiheessa.

    Kristinuskossa riittää, että tekee taivaallisen Isän tahdon ja uskoo Herraan Jeesukseen.

    Minä vain kommentoin asioita ja esitän tulkintojani. Tosin minulla on paha tapa ottaa joku yksinkertainen ajatus ja viedä se hyvin pitkälle, josta seuraa pitkiä tekstejä ja monia hyvin perusteltuja argumentteja jotka valitettavasti eivät uskovalle avaudu koska eivät ole avoimia millekään muulle mahdollisuudelle kuin että Raamattu on kannesta kanteen suoraan Jumalalta.

    Se että Raamattu olisi kokonaan Jumalan rehellistä sanaa on äärimmäisen epätodennäköistä mutta jos joku niin tahtoo uskoa, olkoon niin. Minua vain yleisesti risoo kristinuskon ihmiseen kohdistuva syyllistäminen ja siihen liittyvät ongelmat. Kaikki meidän tekemämme on pohjimmiltaan Jumalan tekemää koska Hän on myös meidät luonut sellaisiksi kuin olemme.

    Aiheeseen liittyen muuten, mikään ei missään nimessä pakota kirkkoa vihkimään homopareja, kuten mikään ei pakota muutenkaan poikkeamaan Jumalan sanasta kirkon sisällä. Tosin kaikella on seurauksensa ja jos kirkko alkaa tehdä eroa liikaa maallisten lakien kanssa, se valitettavasti tulee myös menettämään erityisasemansa maassamme. Se on se piispojen pahin ongelma, kuinka pitää huoli että pysytään Raamatun sanassa mutta samalla pystyttäisiin ylläpitämään kirkon asemaa.yhteiskunnassa.

    Kirkon ei muuten homoista tarvitse huolehtia ennenkuin he oikeasti voivat mennä maallisten lakien mukaan naimisiin. Ja silloinkin kyse olisi vasta maallisesta avioliitosta jota ei voi edes verrata siihen pyhään avioliittoon jonka Jumala siunaa ja joka on pysyvä, sitä ei pureta avioerolla. Mitä te pelastuvat välitätte niistä maallisista lakipykälistä, eihän ne teihin päde. Teillä on vain se Jumalan laki. Paras oikeasti kaikille että pidetään maallinen valta ja taivaallinen valta erillään.

    Ruotsissa luterilainen kirkko on vajonnut siihen alennustilaan, että se vihkii homopareja. Siksi on pelättävä myös Suomessa, että homoavioliitto tulee olemaan täälläkin kirkon siunaama. Mutta vaikka homoavioliitto olisikin vain ei-kirkollinen, ymmärrän hyvin niitä uskovaisia, joiden mielestä uudistus häpäisisi avioliittoa instituutiona.

    Kirjoitit: "Se on se piispojen pahin ongelma, kuinka pitää huoli että pysytään Raamatun sanassa mutta samalla pystyttäisiin ylläpitämään kirkon asemaa.yhteiskunnassa."

    Ongelma onkin juuri siinä, että yrittämällä vetää mukanaan mahdollisimman suurta tapauskovaisten massaa kirkko tekee itselleen ja jäsenilleen karhunpalveluksen. Kirkon tarkoitus ei ole miellyttää jäseniään ja mukautua maailman menoon: "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."

    Kirkon tarkoitus on jakaa sakramentteja ja saarnata evankeliumia. Nyt kun kirkko on alkanut muutella oppia, ovat monet menettäneet uskonsa kirkon opin puhtauteen. Kirkko on menettänyt kirkon piirteet. Miten Jumalan sana voi muuttua ajassa? Jokainen Raamatun kohdan hylkääminen on uusi naula luterilaisen kirkon arkkuun.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    " Roomalaiskirje 2 "

    roomalaiskirjeet eivät ole Jeesuksen sanomaa koska niitä ei ole jeesus kirjoittanut. Niillä ei ole mitään teologista arvoa vain Jeesuksen sanomalla on teologista merkitystä

    Jeesus ei ole ole kirjoittanut yhtäkään Raamatun kirjaa. Eikö siis Raamatulla ole mitään teologista arvoa? Näkemys on kristillisestä näkökulmasta naurettava.

    Raamatun ovat kirjoittaneet lukuisat kristityt ensimmäisillä vuosisadoilla Pyhän Hengen inspiroimana. Täten Raamatussa on ilmaistu Jumalan sana täydellisesti, sillä Pyhä Henki on ohjannut kirjoitusprosessia. Ja koska Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta (=Jeesuksesta), on koko Raamattu myös Jeesuksen sanomaa.

    Ja koska Jeesuksen sanomalla on suuri teologinen merkitys, on Roomalaiskirje äärimmäisen suuri auktoriteetti, jota ihminen ei voi ylittää.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    " Roomalaiskirje 2 "

    roomalaiskirjeet eivät ole Jeesuksen sanomaa koska niitä ei ole jeesus kirjoittanut. Niillä ei ole mitään teologista arvoa vain Jeesuksen sanomalla on teologista merkitystä

    Laitetahan tuo naispappi Eeva jalkapuihin. Näin tehdään kaikille änkyräfeministeille jotka pyristelevät jopa piispoiksi. Huhheijaa tätä maailmanmenoa

    Äänestä

  • >>Kaikki jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa on pantava jalkapuihin välittömästi niin kuin vanhaan hyvään aikaan.>Samantien pitää laittaa naispappeuden vastustajat jalkapuihin.>Ei mikään ihme että nykypäivänä kaiken maailman vääräoppisia hörhöjä kirkkokin on täynnä. Jeesuksen sanomassa on kyse lähimmäisen rakkaudesta eikä heikompien syrjimisestä koittakaa se jo saada pieniin aivoihinne ängettyä te raamattua väärinpäin lukevat homofoobikot ja sovinistisiat.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    >>Kaikki jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa on pantava jalkapuihin välittömästi niin kuin vanhaan hyvään aikaan.>Samantien pitää laittaa naispappeuden vastustajat jalkapuihin.>Ei mikään ihme että nykypäivänä kaiken maailman vääräoppisia hörhöjä kirkkokin on täynnä. Jeesuksen sanomassa on kyse lähimmäisen rakkaudesta eikä heikompien syrjimisestä koittakaa se jo saada pieniin aivoihinne ängettyä te raamattua väärinpäin lukevat homofoobikot ja sovinistisiat.

    "Homo ihmistä tuleekin rakastaa lähimmäisenään kuten annoit ymmärtää, mutta "homoutta" ei tule rakastaa ja siksi siis homolle tuleekin kertoa tuo homouden synti synniksi! Sellainen on juuri sitä lähimmäisen todellista rakkautta tiedottaa homolle, että houmous on kadotukseen vievä synti josta tulisi tehdä parannus ja luovutta siitä jotta uskon kautta perisi Jumalan valtakunnan kun tämä ajallinen aika kerran jättää!"

    Eivätköhän ne homot yleensä, varsinkin jos uskovien kanssa pyörivät tiedä aika tarkkaan miten asia on. Voitte oikeasti vain kertoa homolle että homoseksi on syntiä mutta siihen valtanne loppuukin. Ette voi ottaa toiselta ihmiseltä oikeutta vapaaseen tahtoon pois. Ja se että joku on homo ei pitäisi vaikuttaa mitenkään siihen miten kyseistä ihmistä kohtelette. Teidän pitää antaa anteeksi syntiselle tämän teot, eikä teillä luonnollisesti ole mitään valtuuksia vaatia keneltäkään parannusta. Ette voi muuta kuin antaa anteeksi ja kertoa Jeesuksesta ja pelastuksesta parannuksen kautta rakastavaan sävyyn.

    Äänestä

  • eero p kirjoitti:

    Laitetahan tuo naispappi Eeva jalkapuihin. Näin tehdään kaikille änkyräfeministeille jotka pyristelevät jopa piispoiksi. Huhheijaa tätä maailmanmenoa

    tuollaiselta sovinistisialta pitäisi leikata munat pois

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    "Homo ihmistä tuleekin rakastaa lähimmäisenään kuten annoit ymmärtää, mutta "homoutta" ei tule rakastaa ja siksi siis homolle tuleekin kertoa tuo homouden synti synniksi! Sellainen on juuri sitä lähimmäisen todellista rakkautta tiedottaa homolle, että houmous on kadotukseen vievä synti josta tulisi tehdä parannus ja luovutta siitä jotta uskon kautta perisi Jumalan valtakunnan kun tämä ajallinen aika kerran jättää!"

    Eivätköhän ne homot yleensä, varsinkin jos uskovien kanssa pyörivät tiedä aika tarkkaan miten asia on. Voitte oikeasti vain kertoa homolle että homoseksi on syntiä mutta siihen valtanne loppuukin. Ette voi ottaa toiselta ihmiseltä oikeutta vapaaseen tahtoon pois. Ja se että joku on homo ei pitäisi vaikuttaa mitenkään siihen miten kyseistä ihmistä kohtelette. Teidän pitää antaa anteeksi syntiselle tämän teot, eikä teillä luonnollisesti ole mitään valtuuksia vaatia keneltäkään parannusta. Ette voi muuta kuin antaa anteeksi ja kertoa Jeesuksesta ja pelastuksesta parannuksen kautta rakastavaan sävyyn.

    Minä en kaipaa enkä tarvitse kekenkään anteeksiantoa enkä jeesussatuja. Pitäkää mölyt mahassanne.

    on Jeesuksen ruumis ja sen jäsenenä ei voi olla parannusta tekemätön uudestisyntymätön ihminen.
    Oli homo tai ei. Vaikka nyky kirkkoon/seurakuntiin kuuluisikin, on ja pysyy, ilman noita edellytyksiä ulkopuolisena ja ilman toivoa pelastua Jumalan vihasta syntiä kohtaan, josta Jeesus nimenomaan tuli meidät pelastamaan. Myöskään he, jotka ovat uudestisyntyneet elävästä siemenestä, eivät voi saada minkäänlaisia rakennustarpeita heissä syntynyttä uutta elämää varten,keneltäkään sellaiselta, joka ei ole itse myös syntynyt samasta siemenestä ja jo kasvanut uskossaan vahvan ruuan nauttijaksi.
    Asia toimii myös päinvastoin, ne ketkä eivät ole syntyneet uudesti ylhäältä,eivät rakennu mitenkään kuulemastaan,jos torjuvat sen tuoman syyllisyyden Jumalan edessä, koska Sana joko synnyttää, tai kuolettaa.Vihaa tai Rakkautta.
    Maallinen rakkaus on sokea, joka ei näe, eikä hyväksy totuutta vaan vihaa sitä.Ja myös synnyttää vihaa.Esimerkkinä voisi käyttää juuri nainutta umpirakastunutta avioparia.Mene heille sanomaan, että tilastojen mukaan onnistumisen mahdollisuutensa "ikuisessa rakkaudessa" on nolla. Saat vihat niskoillesi koska he juuri kuvittelevat valheellisesti, olevansa sitä mitä muut eivät.
    Kunnes menee aikaa, ja elämä muuttuu arjeksi heille ja tulee ristiriitoja ja ero, suurempaa vihan pesäkettä saa etsiä, siinä menee viemäristä lapset ja kaikki, kenties jopa henki jommalta kummalta.
    merkitystä ei ole sillä oliko homo tai heteropari.
    Jumalalta uudestisyntymässä saatu, Hänen Rakkautensa, taas on puhdas ja yhtä totuuden kanssa, eikä koskaan rakasta saadakseen vastarakkautta,eikä katkeroidu inhimillisesti katsoen väärin kohdeltunakaan. Vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
    Eikä pysy sielä, missä valhetta rakastetaan.

    Äänestä

  • ev.lut kirjoitti:

    kirkossa, sellaisia naispastoreita/rovasteja/ ,jotka eivät hyväksy mäkisen mietelmiä/tulkintoja siunaamisten suhteen?
    Se oli aloittajan kysymys.

    Meidän kylässä on yksi, siitä en tiedä löytyykö Suomesta toista.

    Äänestä

  • retupekka kirjoitti:

    Meidän kylässä on yksi, siitä en tiedä löytyykö Suomesta toista.

    löytyy, onko vakaumuksensa mielestäsi niin luja,että kestää lahjontayritykset ja uhkailut, määräajaksi erottamiset ym. ym.
    Kas joskus vuosia sitten kuulin, varmaankin kaskuna. Että jos ilmaantuu joku hankala pappi , joka vaatii ja saarnaa Raamatun mukaista uskoa, niin on hänelle, jos ei muu tehoa, tarjottava piispan virkaa ja jos sen huolii on kuulemma ongelma kuin poispyyhkäisty tovin kuluttua.

    Tarkoitan, että onko valmistautunut tulevaan mm. kouluttautumalla johonkin maallisempaan ammattiin.

    Äänestä

  • seurakunta kirjoitti:

    on Jeesuksen ruumis ja sen jäsenenä ei voi olla parannusta tekemätön uudestisyntymätön ihminen.
    Oli homo tai ei. Vaikka nyky kirkkoon/seurakuntiin kuuluisikin, on ja pysyy, ilman noita edellytyksiä ulkopuolisena ja ilman toivoa pelastua Jumalan vihasta syntiä kohtaan, josta Jeesus nimenomaan tuli meidät pelastamaan. Myöskään he, jotka ovat uudestisyntyneet elävästä siemenestä, eivät voi saada minkäänlaisia rakennustarpeita heissä syntynyttä uutta elämää varten,keneltäkään sellaiselta, joka ei ole itse myös syntynyt samasta siemenestä ja jo kasvanut uskossaan vahvan ruuan nauttijaksi.
    Asia toimii myös päinvastoin, ne ketkä eivät ole syntyneet uudesti ylhäältä,eivät rakennu mitenkään kuulemastaan,jos torjuvat sen tuoman syyllisyyden Jumalan edessä, koska Sana joko synnyttää, tai kuolettaa.Vihaa tai Rakkautta.
    Maallinen rakkaus on sokea, joka ei näe, eikä hyväksy totuutta vaan vihaa sitä.Ja myös synnyttää vihaa.Esimerkkinä voisi käyttää juuri nainutta umpirakastunutta avioparia.Mene heille sanomaan, että tilastojen mukaan onnistumisen mahdollisuutensa "ikuisessa rakkaudessa" on nolla. Saat vihat niskoillesi koska he juuri kuvittelevat valheellisesti, olevansa sitä mitä muut eivät.
    Kunnes menee aikaa, ja elämä muuttuu arjeksi heille ja tulee ristiriitoja ja ero, suurempaa vihan pesäkettä saa etsiä, siinä menee viemäristä lapset ja kaikki, kenties jopa henki jommalta kummalta.
    merkitystä ei ole sillä oliko homo tai heteropari.
    Jumalalta uudestisyntymässä saatu, Hänen Rakkautensa, taas on puhdas ja yhtä totuuden kanssa, eikä koskaan rakasta saadakseen vastarakkautta,eikä katkeroidu inhimillisesti katsoen väärin kohdeltunakaan. Vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
    Eikä pysy sielä, missä valhetta rakastetaan.

    naispappi tai papitar Eeva joka riehuu tällä palstalla on pantava jalkapuuhun.Mistä löytyy sellainen kirkko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostaisi kirjoitti:

tietää, onko ev.lut kirkossa naispappien joukossa sellaisia, jotka eivät hyväksy mäkisen mietelmiä samaa sukupuolta olevien siunaamisesta ja kenties myöhemmin, joka näyttänee väistämättömältä, vihkimisestä?
Ja jos on, niin miten he aikovat toimia asian eteen tullessa?
Myös mäkisen suhtautuminen, mahdollisiin ohjeidensa noudattamatta jättäneisiin naispastoreihin olisi mielenkiintoista tietää etukäteen.Noudattajistahan, kun ei tunnetusti ongelmia ole.Piispoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu