väittää, ettämeillä ei ole ollut oikeistoterroria koskaan, hän ei ole tutustunut Suomen 30-lukuun. Lapuan liike esimerkiksi. Jäänyt historia mieheltä opiskelematta.
Iivan
13
176
Vastaukset
tapahtumat luetaan terroriksi niin mitä olivat Neuvostoliiton tapahtumat?
30 luvullahan vain pelättiin ja ihan aiheesta kommunismin valtaan pääsyä, onneksi selvisimme siitä niinkin vähin vaurioin. Monelle kuten Baltian maille kävi paljon huonommin kun luottivat isä Stalinin sanaan sisäisiin asioihin puuttumisesta tai oikeammin puuttumattomuudesta.
Yleisesti ottaen kaikki millä estetään kommunistien ylivalta taitaa olla suositeltavaa, niin suuret vahingot ne ovat ihmisille ja kansoille tähän mennessä aiheuttaneet jotta natsit jäävät ihan lapsipuolen asemaan niin saman sukuisia kun ovatkin.- Iisakki Vihtori
saatanan punikki sai ansionsa mukaan:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=44&a=788
Oikeistodiktatuuri on ainoa keino estää kansanvalta. - Vapas Eesti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantin_Päts
Kolminkertainen eläköön-huuto 30-luvun demokraattiselle Eestille -ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN! Iisakki Vihtori kirjoitti:
saatanan punikki sai ansionsa mukaan:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=44&a=788
Oikeistodiktatuuri on ainoa keino estää kansanvalta.on ollut suurin demokratian ja kansanvallan este, se on aina halunnut sanoa viimeisen sanan oli kansa mitä mieltä hyvänsä. Se ei tarjoa mitään vaihtoehtoa joten se luokitetaan diktatuuriksi, siis kommunismi.
- kirjoittelet
Nyt et kyllä vastannut tämän keskusteluketjun aloittajan avaamaan keskusteluun kyllä mitenkään järkevästi.
Suomessa on todellakin esiintynyt 1930-luvulla aloittajankin mainitsemaa oikeistoterroria.
Hyvänä esimerkkinä tuosta oikeistoterrorista voisi mainita vaikkapa tuon Mäntsälän kapinan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina
Kun pyssyjen kanssa lähdetään maan laillista hallistusta kaatamaan.Niin kyllä se lasketaan laittomaksi terroriteoksi myös meillä Suomessa.
Eli kyllä tämän keskusteluketjun aloittaja on täysin oikeassa kertoessaan että Suomessa on esiintynyt oikeistoterroria. - Iisakki Vihtori
karva.naamari kirjoitti:
on ollut suurin demokratian ja kansanvallan este, se on aina halunnut sanoa viimeisen sanan oli kansa mitä mieltä hyvänsä. Se ei tarjoa mitään vaihtoehtoa joten se luokitetaan diktatuuriksi, siis kommunismi.
Oikeistoterrorin ja -diktatuurin avulla pidetään kansan mieli oikeanlaisena. Kansanvalta on kansalle haitallista.
- T Urpo
kirjoittelet kirjoitti:
Nyt et kyllä vastannut tämän keskusteluketjun aloittajan avaamaan keskusteluun kyllä mitenkään järkevästi.
Suomessa on todellakin esiintynyt 1930-luvulla aloittajankin mainitsemaa oikeistoterroria.
Hyvänä esimerkkinä tuosta oikeistoterrorista voisi mainita vaikkapa tuon Mäntsälän kapinan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina
Kun pyssyjen kanssa lähdetään maan laillista hallistusta kaatamaan.Niin kyllä se lasketaan laittomaksi terroriteoksi myös meillä Suomessa.
Eli kyllä tämän keskusteluketjun aloittaja on täysin oikeassa kertoessaan että Suomessa on esiintynyt oikeistoterroria.Kapina päättyi ja miksi?
Jos olisi ollut oikeistoterroria valtion tasolla, olisivat Lapuan miehet lähteneet Mäntsälästä
rynnimään.
Laillinen esivalta hajotti offensiivin.
Onko ihan ylivoimaista pysyä kokonaisvaltaisesti edes jossain kohtaa totuutta?
Ilmeisesti on. - kovin vaikeaa
T Urpo kirjoitti:
Kapina päättyi ja miksi?
Jos olisi ollut oikeistoterroria valtion tasolla, olisivat Lapuan miehet lähteneet Mäntsälästä
rynnimään.
Laillinen esivalta hajotti offensiivin.
Onko ihan ylivoimaista pysyä kokonaisvaltaisesti edes jossain kohtaa totuutta?
Ilmeisesti on.Tuossa ylempänähän on linkki wikiin tuosta mäntsälän kapinasta.Siinä kerrotaan kaikki mitä tuolloin tapahtui.Ja sinä vaan täällä kyselet ihan urpona että miten tuo kapina päättyi ja miksi.
Taitaa tuo luetun ymmärtämisesi olla hiukan alhaisella tasolla nykyään. - Lipsuu, lipsuu
T Urpo kirjoitti:
Kapina päättyi ja miksi?
Jos olisi ollut oikeistoterroria valtion tasolla, olisivat Lapuan miehet lähteneet Mäntsälästä
rynnimään.
Laillinen esivalta hajotti offensiivin.
Onko ihan ylivoimaista pysyä kokonaisvaltaisesti edes jossain kohtaa totuutta?
Ilmeisesti on.myönnät, toisin kuin palstan muut oikeistopellet, että Suomessa oli oikeistoterroria.
- T Urpo
kovin vaikeaa kirjoitti:
Tuossa ylempänähän on linkki wikiin tuosta mäntsälän kapinasta.Siinä kerrotaan kaikki mitä tuolloin tapahtui.Ja sinä vaan täällä kyselet ihan urpona että miten tuo kapina päättyi ja miksi.
Taitaa tuo luetun ymmärtämisesi olla hiukan alhaisella tasolla nykyään.Onko tieto hallussa.
Laillinen esivalta lopetti kapinan väkivallan uhalla.
Että siinä sitä oikeisto diktatuuria KERRAKSEEN!!
OIKEISTOLAISIA LAPUALAISIA VASTAAN!!!!
Mikä esti kirjoittamasta koko totuutta?
Kommunismin aivosyöpä? - T Urpo
Lipsuu, lipsuu kirjoitti:
myönnät, toisin kuin palstan muut oikeistopellet, että Suomessa oli oikeistoterroria.
Tasan päin vastoin.
Laillinen esivalta kukisti OIKEISTO terrorin Mäntsälässä.
30 LUVULLA! - 30 luvulla
T Urpo kirjoitti:
Tasan päin vastoin.
Laillinen esivalta kukisti OIKEISTO terrorin Mäntsälässä.
30 LUVULLA!laillinen esivalta voi kukistaa oikeistoterrorin, jos sitä ei ole olemassa?
Oikeisto sai terrorisoida kansaa vapaasti, kunhan se ei vain uhannut virallisia vallanpitäjiä. Suojeluskunta käytti väkivaltaa hallituksen puolesta, mutta sillä ei ollut valtaa nousta hallitusta vastaan.
- Iivan
kauhun ja pelon herättäminen kansan keskuuteen, pommit, kuoleet, ja haavoittuneet.
Ei Mäntsälän kapina olut mitään terroria. Ja sitä paitsi olihan heillä hyvä syykin, estää kommunistien suurinta hölmöyttä, kansalaissotaa, uusiintumasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642