MIKSI JUMALA EI TAPA PERKELETTÄ?

printed quotable

""Kerropas, Matti, asiantutijana, MIKSI JUMALA EI TAPA PERKELETTÄ?"

Siksi että ihminen on "Jumalan kuva" ja perkeleen tuhoaminen mielestä on ihmisen tehtävä. Tietellisesti sinä voit nähdä perkeleen mielellisenä viruksena, joka tarttuu ihmisestä toiseen; Esimerkiksi jos henkilö omaksuu Lutherin mielen mukaisen opin, se osa Lutheria elää tartunnan saaneen henkilön mielessä. Jos viisas omaksuu epäviisaan opin, hän on sen jälkeen vähemmän viisas, ja käyttää viisauttaan epäviisauksiin. Yksinkertaisia, itsestäänselviä asioita.

Sinä ----- (ihmiskunnan historia) ----- Ensimmäinen KansanIsä ja KansanÄiti
Sinä edustat Ensimmäistä Äitiä ja Isää ja kaikkia ihmisiä suvussasi ennen sinua ammoisista saakka, jotka ovat mahdollistaneet sinun olemassaolosi tänään. Tämä on sinun mielellinen ja sielullinen perimä puhtaimmillaan. Suomen kieli ja Suomen mieli on periytynyt Suomalaisilta vanhemmilta Suomalaisille lapsille ammoisista ajoista saakka saman kaavan mukaan.

Lain mukaan kenelläkään ei ole koskaan ollut eikä koskaan ole oikeutta loukata perimätietojasi millään tasolla. Jossain vaiheessa historiaa se perkele on Suomen kieleen ja mieleen kuitenkin tullut, joka ei ole Suomalaista alkuperää, ja joka on loukannut perimätietouttasi ja vääristänyt perimätietojasi, ja olet siksi epätietoinen 'ensimmäisestä rakkaudestasi'.

Sinulla on (C)(R)§(T.M.)ONA1-10 sinun omiin todenmukaisiin perimätietoihisi, ja kaikki mikä ei ole todenmukaista, mikä jollain tasolla loukkaa ihmisarvoasi, kunniaasi, omatuntoasi, vakaumustasi, oikeuksiasi Lakia, ei sinne kuulu. Kaikista henkilökohtaisista perimätiedoista, Kansaan kuuluvista suvuista, rakentuu Kansallinen perimätieto(us).

Uskonnollisesta perspektiivistä katsottuna, kun valaistut, sinä yhdistät/liität/sidot sielusi* (A) Luojan, Jumalan** ja ihmisen välisen Liiton Lain*** edellyttämällä tavalla sukusi sielulliseen elämänmuotoon ensisijaisesti pelastaen sen.

Kaikki yksinkertaisesti selvitettynä.

* Mieli avaa yhteyden sieluun joka on sidottu sielulliseen elämänmuotoon
** Jumala : Raamatun mukaan sielullinen (A) Ensimmäinen KansanÄiti (L) ja (A) Ensimmäinen KansanIsä joista Kansat. Jokaisella Kansalla (ei 'rodulla', 'rotu' viitta eläinmaailmaan) on oma A.D.A.M (Lapset).

*** Ensimmäinen Laki, Liiton Laki, Luomistyön Laki, Raamatun Laki, 10 Käskyä ... . . "

Lähde: http://www.tiede.fi/keskustelut/post1307430.html#p1307430
۞|§||I||M||O||U||§|۞
(C)-(R)(I)(§)(T.M.) ON A 1-10 مار سمعان العمودي

8

419

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomannut

      Kivi sattui perkeeseen Unkarin kohdalla, jossa on jäljellä laaja meteoriittikraateri. Sorkat olivat Intian niemimaa'lla.

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      Kaikella on syynsä, jos ei ole syytä ei ole syyntakeellinen. Alkusyy kaikelle[kristiuskon mukaan] on Luoja, siksi vain hän voi olla jälkeisistään vastuussa, myös perkeleestä kuten Raamattu Vanhassa testamentissa Valitusvirret 3:38:ssa toteaakin.

      • printed quotable

        " LISÄYS: Raamatun mukaan olemme "Jumalan kuva", mikä antaa meille Jumalan lain mukaiset oikeudet tuomita perkele, joka lähinnä on tunnistettavissa kaikenlaisessa ja tasoisessa vääräoppisuudessa, mikä ensisijaisesti loukkaa jokaisen ihmisen ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, vakaumusta, oikeuksia (Lakia). "

        Lähdeviite : http://www.tiede.fi/keskustelut/post1307488.html#p1307488
        ۞|§||I||M||O||U||§|۞
        (C)-(R)(I)(§)(T.M.) ON A 1-10 مار سمعان العمودي


      • Aatteles,,
        printed quotable kirjoitti:

        " LISÄYS: Raamatun mukaan olemme "Jumalan kuva", mikä antaa meille Jumalan lain mukaiset oikeudet tuomita perkele, joka lähinnä on tunnistettavissa kaikenlaisessa ja tasoisessa vääräoppisuudessa, mikä ensisijaisesti loukkaa jokaisen ihmisen ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, vakaumusta, oikeuksia (Lakia). "

        Lähdeviite : http://www.tiede.fi/keskustelut/post1307488.html#p1307488
        ۞|§||I||M||O||U||§|۞
        (C)-(R)(I)(§)(T.M.) ON A 1-10 مار سمعان العمودي

        Aatteles jos ja kun Jumala loi kaiken ja se tapahtui 1000 vuoden peridiolla, niin tämä lopputapahtumakin sulautuu 1000 vuoden statuksella, sanoihan Paavalikin minä näen kului 1000 vuotta ja vielä toiset 1000 vuotta jne...


      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        printed quotable kirjoitti:

        " LISÄYS: Raamatun mukaan olemme "Jumalan kuva", mikä antaa meille Jumalan lain mukaiset oikeudet tuomita perkele, joka lähinnä on tunnistettavissa kaikenlaisessa ja tasoisessa vääräoppisuudessa, mikä ensisijaisesti loukkaa jokaisen ihmisen ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, vakaumusta, oikeuksia (Lakia). "

        Lähdeviite : http://www.tiede.fi/keskustelut/post1307488.html#p1307488
        ۞|§||I||M||O||U||§|۞
        (C)-(R)(I)(§)(T.M.) ON A 1-10 مار سمعان العمودي

        Mistä laotaan ne jumalalliset tuomiot, kun mitään deduktiivista mittaria ei ole?
        Syytteet ja tuomiomme koskee aina[vrt. "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi"] itseämme, koska ei ole ulkopuolista tahoa joka olisi[vrt. "Kaikki on lähtösin Jumalasta"] syytettynä tai tuomittavana.
        Olemme siis itse syyttäjiä ja puolustus'asianajajia, että tuomareita ja syytettyjä.


      • 'Jumalan kuva'
        cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

        Mistä laotaan ne jumalalliset tuomiot, kun mitään deduktiivista mittaria ei ole?
        Syytteet ja tuomiomme koskee aina[vrt. "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi"] itseämme, koska ei ole ulkopuolista tahoa joka olisi[vrt. "Kaikki on lähtösin Jumalasta"] syytettynä tai tuomittavana.
        Olemme siis itse syyttäjiä ja puolustus'asianajajia, että tuomareita ja syytettyjä.

        jotain siihen suuntaan se täytyy olla, jokanen ihminen on 'Jumalan kuva' mut ei ole Jumala, siis Jumala on lopullinen tuomari,ja pelastus on että kiltää kaiken mikä rikkoo yhteyen Jumalaan niiku tuos alus on kerrottu


    • kaurismieli

      "Sinä edustat Ensimmäistä Äitiä ja Isää ja kaikkia ihmisiä suvussasi ennen sinua ammoisista saakka, jotka ovat mahdollistaneet sinun olemassaolosi tänään. Tämä on sinun mielellinen ja sielullinen perimä puhtaimmillaan. Suomen kieli ja Suomen mieli on periytynyt Suomalaisilta vanhemmilta Suomalaisille lapsille ammoisista ajoista saakka saman kaavan mukaan."

      Kauneinta mitä minä olen koskaan kuullut ja kaikki on sanottu minusta minulle.

    • oscar von olemadon

      Ajattelepa nyt ite. Miten olematon tappaisi olemattoman???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      16
      1275
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1060
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1042
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      751
    6. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    7. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      51
      716
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      659
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      532
      612
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      83
      575
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      526
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      515
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe