Mamumaa

Tässä hyvä idea maahanmuutto- ja pakolaisongelmiin. Perustetaan uusi maa, Mamumaa, vaikka etelänavalle tai pohjoisnavalle. Tai Siperiaan. Tai ihan minne vaan, missä on käyttökelpoista maata. Kaikki Eurooppaan tulleet ja tulossa olevat turvapaikanhakijat ja turistipakolaiset keskitetysti tuonne, jokainen Euroopan valtio osallistuu kuluihin sopivasti, että saadaan homma pyörimään. Nämä pakolaisethan ovat kuulemma ahkeria, tunnollisia, sopeutuvaisia ja rauhantahtoisia (koska haluavat pois sodan jaloista), joten mitään ongelmia tässä ei tule olemaan. Voivat alkaa aikansa kuluksi rakentamaan kattoa päänsä päälle, muut valtiot toimittavat alkuun ruokaa ja lääkkeitä jne. paikan päälle. Maailmanparantajat (esim. Suomen vihreät ja RKP) voivat mennä auttamaan paikan päälle, kun tuntuvat olevan näiden puolella kaikessa. Mamumaalle sitten oma kuningas, ja odotellaan kuinka kauan menee, että kuningas syöstään vallasta, ja erilaiset jengit tappelevat vallasta keskenään. Näinhän ei tosin käy, koska kaikki ovat rauhantahtoista väkeä. Varasuunnitelmana voidaan tietysti nimetä Mamumaan presidentiksi Astrid Thors, joka johtaa uutta kansaa ylväästi.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mamumaapallo kirjoitti:

Tässä hyvä idea maahanmuutto- ja pakolaisongelmiin. Perustetaan uusi maa, Mamumaa, vaikka etelänavalle tai pohjoisnavalle. Tai Siperiaan. Tai ihan minne vaan, missä on käyttökelpoista maata. Kaikki Eurooppaan tulleet ja tulossa olevat turvapaikanhakijat ja turistipakolaiset keskitetysti tuonne, jokainen Euroopan valtio osallistuu kuluihin sopivasti, että saadaan homma pyörimään. Nämä pakolaisethan ovat kuulemma ahkeria, tunnollisia, sopeutuvaisia ja rauhantahtoisia (koska haluavat pois sodan jaloista), joten mitään ongelmia tässä ei tule olemaan. Voivat alkaa aikansa kuluksi rakentamaan kattoa päänsä päälle, muut valtiot toimittavat alkuun ruokaa ja lääkkeitä jne. paikan päälle. Maailmanparantajat (esim. Suomen vihreät ja RKP) voivat mennä auttamaan paikan päälle, kun tuntuvat olevan näiden puolella kaikessa. Mamumaalle sitten oma kuningas, ja odotellaan kuinka kauan menee, että kuningas syöstään vallasta, ja erilaiset jengit tappelevat vallasta keskenään. Näinhän ei tosin käy, koska kaikki ovat rauhantahtoista väkeä. Varasuunnitelmana voidaan tietysti nimetä Mamumaan presidentiksi Astrid Thors, joka johtaa uutta kansaa ylväästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu