Ihmettelenpä miksi ne junapuomit yleensä on niin
lyhyitä että tulee mieleen kiertää ???
Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Tasoristeyksissä kokeillaan puominjatkeita
lyhyitä että tulee mieleen kiertää ???
Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Tasoristeyksissä kokeillaan puominjatkeita
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ottaisivat Suomessa oppia tasoristeyspuomeista
muissa maissa esim Saksa.
Puomin taikka kahden eri puomin on suljettava
koko ajokaista molemmin puolin rataa.
Näin totesin esim. juuri Saksassa puomien
toimivan kun Hampurin lähistöllä katsoin sillä
silmällä asiaa Suomen onnettomuuden ollessa
tuoreessa muistissa.
Lisaksi oli vierellä kulkevilla kevyenliikenteen
väylillä omat puomit.
Ei Suomessa kenenkään muun kuin Valtion
(veronmaksajien)omistaman firman laitteet voi
olla näin puutteellisia kuin ovat.
Ihmetyttää että yleensä tulee mieleen kiertää ne,
pituudesta riippumatta. Luulisi typerämmänkin
ymmärtävän ettei ne puomit huvikseen tiellä ole,
hyvin suurella todennäköisyydellä sieltä tulee
iso ruma möhkäle, joka ei tosiaankaan väistä!
Onko vika tosiaan puomien pituudessa, jos "tulee
mieleen" kiertää???????
Ei sitten tule mieleen miettiä, että miksi se
puomi on siinä?
Voi hyvänen aika mitä puhetta. Kaikkeen ei voi
laittaa käyttöohjetta kylkeen kiinni, paitsi
jenkeissä, jossa kansa on jo pidemmällä
idiotismissa kuin mitä suomessa ollaan. Mutta
hyvinpä Suomi näyttää perässä menevän...
olen ihmetellyt samaa jo vuodet. onko pieni
säästö johtanut moniin ihmishenkien menetyksiin
takavuosina? olisihan molemmat kaistat voinut
sulkea jo alunalkaen. monikaan ei aj puomien
läpi, mutta kiertäminen on tosi helppoa ja
kiusaus on suuri. ehkä varsinkin
amfetamiinihöyryissä.
jos rataa ylitettäessä puomit alkavat laskeutua
et jää raiteille kun oman kaistan jälkimmäinen
puomi on lyhyempi. ja se joka puomit kiertää ei
piittaa mahdollisista seurauksista ja täten
ansaitseekin kuolla.
Lyhyellä puomilla on turvattu se, että
hitaastikin liikkuva pääsee radalta pois eikä jää
loukkuun kahden pitkän puomin väliin.
Nythän kokeillaan näitä lasikuituisia
puominpidentäjiä, jotka tarvittaessa joustavat ja
päästävät hätätilanteessa radalta pois. Naarmu
saattaa tulla auton kylkeen, mutta pienempi paha
se on kuin juna. Toivottavasti naarmuuntumisen
uhka hillitsee noita puominkiertäjiä.