Koulunkäynti

Tiedustelisin, saavatko jehovalaisten lapset käydä normaalia koulua.
Yksi jehovalainen työpaikalla halveksii koulunkäyntiä. Onko se näiltä ressukoilta kielletyä?
8284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mutta ei suotavaa, kuin pakollinen koulu

Äänestä
  • Muistan itse kun samalla luokalla kuin itse olin oli yksi jehova. Hän kävi myös uskontotunneilla ja söi veriletut ruokailussa. Eikä hän muutenkaan paljoa eronnut muista nuorista. Mutta hän ilmeisesti olikin lähes ainoa sillä paikkakunnalla? Jonkun verran häntä yritettiin kiusatakin siitä, mutta se oli sitkeä tyttö eikä kiistänyt eikä myöntänyt. Ja jotenkin hän sitten vaan sai olla rauhassa, ehkäpä sentähden juuri, ettei hän reagoinut mitenkään?

    Silloin ihmettelelin sitä, että saavatko jehovat syödä verilettuja, mutta en saanut vastausta. Mutta hampaita hän ei muistaakseni saanut fluorata? Mitenkänhän mahtaa tilanne olla nykyään? aikaa tästä on n. 25 vuotta.

    Äänestä

  • ainakin ennen? kirjoitti:

    Muistan itse kun samalla luokalla kuin itse olin oli yksi jehova. Hän kävi myös uskontotunneilla ja söi veriletut ruokailussa. Eikä hän muutenkaan paljoa eronnut muista nuorista. Mutta hän ilmeisesti olikin lähes ainoa sillä paikkakunnalla? Jonkun verran häntä yritettiin kiusatakin siitä, mutta se oli sitkeä tyttö eikä kiistänyt eikä myöntänyt. Ja jotenkin hän sitten vaan sai olla rauhassa, ehkäpä sentähden juuri, ettei hän reagoinut mitenkään?

    Silloin ihmettelelin sitä, että saavatko jehovat syödä verilettuja, mutta en saanut vastausta. Mutta hampaita hän ei muistaakseni saanut fluorata? Mitenkänhän mahtaa tilanne olla nykyään? aikaa tästä on n. 25 vuotta.

    et sit tiennyt paljoa muutakaan henkilöstä josta kirjoitit !

    Tiesitkö kuinka lasta oli opetettu, mitä hänen tuli tehdä ja mitä ei ? tiesitkö varmasti että hänen vanhempansa olivat todistajia ?

    En nyt muista, missä vaiheessa uskonnon opetus muuttui niin että itse mitään uskontoa ei saa opettaa, vaan uskontotunnit ovat sellaisia joissa käydään kakkia uskontoja läpi. Jos näin oli jo silloin ei ole ihmettä jos tyttö oli uskontotunnilla.

    Hampatten fluorauksesta tuohon toiseen kommenttiin jo kirjoitinki, voit katsoa sitä. Jos muistat !!

    Pieni vihje: elä nykyaikaa ja kerro asioita jotka varmasti muistat ja tiedät !

    Äänestä

  • ei todellakaan katsottu hyvällä, jos jatkoi opiskelu peruskoulun jälkeen. Itsekin kouluttauduin vasta aikuisena, kun irrottauduin tästä uskonlahkosta. Koulutusta ja hyvää ammattia pidettiin syntinä! Jos teki jotain muuta kuin siivoushommia oli jo uraputkesta sokaistunut luopio, vaikka vasta ammatillinen koulutus takana. JT:t ovat niin kaukana normaalielämästä, että eivät ymmärrä muuta kuin hakea sossusta rahaa ja asua kaupungin asunnossa sekä hypävä sitten kenttäpalveluksessa, siihen kun jää aikaa hyvin, kun työt ei rasita. PARASTA MITÄ ELÄMÄSSÄNI OLEN TEHNYT ON EROAMINEN TÄSTÄ LAHKOSTA!!!!! Elämän laatu on 100 % parempaa ja tosiystäviä riittää, toisin kuin tässä lahkossa silloin.

    Äänestä

Eikös Suomessa ole koulupakko ? Jos vastaat myöntävästi, niin silloin tiedät vastauksen Jehovan todistajien koulunkäyntiin.

En ymmärrä mitä tarkoitat ett joku "halveksii koulunkäyntiä " ???

Päinvastoin asia kuitenkin on, arvostamme että on mahdollisuus kouluun ja jokainen päättää itse sen miten pitkälle haluaa itsensä kouluttaa. Toiset kouluttavat itsensä johonkin ammattiin, toiset lukevat pidenpään yliopistoissa tai vastaavassa, mitään esteitä ei ole laitettu kenenkään taakaksi.

Jostain kummasta syystä toiset luulevat että meillä on kiellot ja käskyt joka pieniinkin asioihin, mutta näin ei ole. emme ole robotteja, vaan yksilöitä joilla on vapaa tahto joka on sopusoinnussa Raamatun kanssa.

Kaikenlaista hullunkurisuutta sitä on liikkeellä, joskus terve järki sanoo vastaukset jo ilman kyselemättä.

Mutta hyvähän se kun kysyy, sitten tietää, mutta kun saa vastauksen monikaan ei usko vastausta. Toivottavasti et kuulu heihin.

Tuolla alenpana joku jopa on käsittänyt että Jehovan todistajat eivät antaisi lasten fluorata hampaitaan...hehe heh ei tullut vaa ajatelleeksi että jos näin on ollut, niin syy on varmasti jossain muussa kuin uskonnossa.

Äänestä
  • >> vaan yksilöitä joilla on vapaa tahto joka on sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    Miten on vapaan tahdon kanssa silloin, kun järjestösi opetukset menevät ristiin Raamatun kanssa? Tällä viikolla oli taas se järjestönne juhla, vuotuinen ehtoollisesta kieltäytyminen. Jäjestösi väittää juhlaansa itsensä Jeesuksen asettamaksi. Salliiko vapaa tahtosi kertoa, mitä Jeesus Raamatun mukaan käski tehdä muistokseen.

    Äänestä

  • abrillia, me halveksimme maailmallista koulusivistystä!

    Äänestä

  • Näköjään alkaa olla tuo vakiasana "vapaa tahto" vähän jokaiseen asiaan seurakunnassa, näin saavat hieman vapauksia ja laistaa asioista jotka eivät välttämättä ole sopusoinnussa täysin etenkään vartiotornin opetuksen kanssa. Eikö se oma sydämen kuuntelu vienyt harhaan kuten jossakin jakeessa sanottiin? Tulee mieleen, että seurakunnissa on syntynyt uusi ryhmä joille tämä oma vapaa tahtoo ja omatunto sanelee kaiken.

    Ehkä se oma käsitys siitä mikä on sopusoinnussa raamatun kanssa on joillakin hieman hämärtynyt tai ainakin oma käsitys muodostunut yhdellä jos toisella. Ja huom. jt:t eivät todellakaan voi tehdä ihan samoja asioita kuin maailmalliset jos et tätä tiedä niin olet ulalla koko uskonnosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Säälittää lapset kirjoitti:

Tiedustelisin, saavatko jehovalaisten lapset käydä normaalia koulua.
Yksi jehovalainen työpaikalla halveksii koulunkäyntiä. Onko se näiltä ressukoilta kielletyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu