Raamattu

Uskotteko oikeasti Nooan arkkiin, maailman luomiseen seitsemässä päivässä, veden viiniksi muuttamiseen, vetten päällä kävelyyn, Mooseksen meren läpi kävelyihin ja muihin satuihin? Eikös olekin aika älyttömiä juttuja kun oikein järjellä ajattelee?

Jos uskotte niin kertokaa miksi tämänkaltaisia tapahtumia ei satu nykyaikana? Miksi pitäisi laisinkaan uskoa kirjaan joka on täynnään selvästi epätosia tarinoita?
2149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sanos muuta.

Äänestä
  • Nykyaikaisen tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen kysyy helposti, ovatko Raamatussa kerrotut ihmeet - esim. sairaiden parantamiset, kuolleista herättämiset ja veden päällä kävely - totta. Kysymykseen on hankala vastata yksiselitteisesti 'kyllä' tai 'ei'. Hedelmällisempää on pohtia, mikä merkitys ihmekertomuksilla on.

    Nykynäkökulmasta ihme määritellään yleensä luonnonlait ylittäväksi tapahtumaksi, jolla ei ole loogista ja järkeenkäyvää selitystä. Näkemys ei kuitenkaan vastaa antiikin ihmisen ajattelua, sillä tällä ei ollut samanlaista käsitystä luonnonlaeista. Hänelle ihme on pikemminkin Jumalan odottamatonta puuttumista tapahtumien kulkuun. Aikana, jolloin lääketiede oli kehittymätöntä ja luonnonilmiöiden syitä ei tunnettu, syytä etsittiin Jumalasta/jumalista. Kun nykyihminen pitää "luonnollisena" sitä, että vaikkapa antibiootti puree bakteeritulehdukseen, bakteereista tietämättömälle ja antibioottia tuntemattomalle antiikin ajan ihmiselle parantuminen oli ihme. Kun ilmiöiden syy - seuraus -suhteita ei tunnettu, "tarvittiin" ihmeitä enemmän kuin nykyään.

    Ihmeiden mahdollisuus kuului siis luonnollisena osana antiikin ihmisen maailmankuvaan. Hänelle olennainen kysymys ei ollut, tapahtuuko ihmeitä, vaan kuka ihmeitä teki. Monien "Jumalan miesten" toimintaan kuului myös ihmeitä, niin myös esimerkiksi Jeesuksen. On erittäin todennäköistä, että Jeesus sai mainetta nimenomaan ihmeiden tekijänä (esim. riivaajien karkottajana).

    Varhaiskristillisessä julistuksessa Jeesukseen liitetyt ihmeet palvelivat hänen seuraajiensa todistuksen uskottavuutta. Ihmekertomukset eivät niinkään korottaneet Jeesusta ylivertaiseksi ja ainutlaatuiseksi hahmoksi, vaan asettivat hänet samaan sarjaan muiden ihmeidentekijöiden kanssa (toki Jeesuksen seuraajien näkökulmasta ihmeidentekijöistä suurimmaksi). Ihmeet todistivat Jeesuksen seuraajille, että Jumalan poika oli myös henkivaltojen (demonien) ja luonnonilmiöiden herra.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylipappi kirjoitti:

Uskotteko oikeasti Nooan arkkiin, maailman luomiseen seitsemässä päivässä, veden viiniksi muuttamiseen, vetten päällä kävelyyn, Mooseksen meren läpi kävelyihin ja muihin satuihin? Eikös olekin aika älyttömiä juttuja kun oikein järjellä ajattelee?

Jos uskotte niin kertokaa miksi tämänkaltaisia tapahtumia ei satu nykyaikana? Miksi pitäisi laisinkaan uskoa kirjaan joka on täynnään selvästi epätosia tarinoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu