Luin erästä mielenkiintoista vihkosta Pyhästä Hengestä, joten tuon osittain sen tännekkin:
"Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä:Joste rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.
Minä käännyn Isän puoleen ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.
Tämä puolustaja on Totuuden Henki.Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."
Nämä ovat siis Jeesuksen sanoja. John.14:15-17
Monille ihmisille totuus on joko ajan trendi tai muinaisjäänne, asiasta riippuen.
Uskoville totuus on aina nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
Raamatun totuus on Jumalan tahto sanan kaikissa merkityksissä.
Pyhästä Hengestä syntynyt uusi ihminen tottelee mielellään Jumalan sanaa.
Näin toimiessaan hän ei menetä mitään arvokasta, mutta säästyy sen sijaan paljolta sellaiselta,
mikä estää elämästä onnellista ja täyttä elämää jopa kärsimyksen ja köyhyydenkin keskellä.
Pyhä Henki johtaa totuuteen. Monet taistelevat mielessään tuon kysymyksen kanssa:
Mistä voi tietää, mikä on oikea usko? Mikä on totuus, kun on niin monia kirkkoja ja yhteisöjä,
jotka kaikki korottavat raamattua ja sanovat opettavansa oikein.
Onhan niitä paljon, joku on laskenut, että kolme ja puoli tuhatta, ja uusia syntyy koko ajan.
Jumalan Pyhä Henki kykenee tästä sekamelskasta huolimatta johtamaan totuutta etsivän ihmisen
oikeaan uskoon.Pyhän Hengen tehtävä on johtaa ihmistä tutustumaan raamattuun, jotta sana pääsee
selittämään itsensä ja Jeesushan lupasi, että jokainen, joka haluaa oppia tuntemaan totuuden,
sen myös löytää.
Pyhä Henki johtaa totuuteen
Henki paljastaa asioiden todellisen laidan
Pyhä Henki kutsuu
Pyhä Henki lohduttaa ja johdattaa
Ja lopulta totuus ratkaisee kohtalon
Elämme aikaa, joka repii ja tuhoaa mutta Pyhä Henki osoittaa Kristusta, pian palaa Herraamme.
Ei kannata panostaa tähän maailmaan, joka raamatun mukaan joutuu tuhon omaksi

Vastaukset 12
Vanhimmat
Todella hyviä ajatuksia. Pakko kai heti todistaa, että kun luin kirjoitustasi Pyhä Henki sytytti tulensa palamaan Storkissa, joten uskon, että Hän on ollut kirjoituksessasi mukana. Kiitos Herralle, että saamme palvella elävää Jumalaa. Pyhä Henki tosiaan johtaa totuuteen ja valaisee ja avaa Sanaa. Saakoon Herran Henki vaikuttaa Raamatun lukijoissa, että puhdas Sana avautuisi ja ihmiskäskyt ja perinnäissäännöt saisivat väistyä.
Kiitos sinulle sisareni Herrassa tästä avauksesta ja siunattua pääsiäisen aikaa!
Miten Pyhä Henki saadaan?
Eikö niin, että Kristuksen, meidän Herramme työn perusteella.
Uskossa kuulemisesta ja sanan vastaanottamisesta.
Voimme pyytää Pyhää Henkeä ohjaamaan elämäämme,
kun tottelemme Jumalaa.
Pyhä Henki voidaan myös menettää.
Pilkkaamalla Henkeä ja sopimattomalla puheella.
Hengen voiman voi myös menettää vastustamalla sitä,
minkä tietää ja ymmärtää oikeaksi.
Pyhä Henki on tosi Jumala ja silloin myös persoona.
Pyhä Henki on puolustaja.
Pyhä Henki on myös hiljaisuuden Henki, joka viihtyy siellä
missä ihmissydän hiljentyy Herran edessä.
Pyhä Henki haluaa johtaa juuri sinua järjestämään
itsellesi aikaa kuulla Hengen puhetta.
Herra haluaa vähentää kiirettä elämässäsi, että Pyhä Henki
ehtisi siihen mukaan.
Pyhän Hengen asia on Kristuksen asia.
Nämä samasta kirjasesta...
Siunattua hiljaista pääsiäisaikaa jokaiselle,
hiljentykää Herran edessä ja kuunnelkaa Pyhän Hengen puhetta.
"Pyhä Henki tosiaan johtaa totuuteen ja valaisee ja avaa Sanaa." Näin on.
Sensijaan ...
S uuri
T aistelu
O n
R aamatun
K umoamisyritystä
joudut nielemään pilkkasanasi.
tarvitse: Tästä Kannosta Ei saa edes kunnon vene tervaa. Hänhän kuuluu Spiritisti Kristittyihin.
tarvitse saadakaan tervaa, koska Pyhän Hengen öljy on parempaa voiteluainetta..
Adventistit vastaavasti pyristelevät opissaan niinkuin täit tervassa pääsemättä tervapytystään irti..
Johanneksen evankeliumi, 13.luku, jakeet 34 ja 35:
(34) Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (35) Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."
Monesti olen miettinyt mahtoiko Johannes kirjeissään viitata tähän uuteen käskyyn, jonka Jeesus antoi viimeisen ehtoollisen yhteydessä. Ehkä seuraavassakin luvussa Jeesus viittasi juuri antamaansa käskyyn. Tällä foorumillakin kisailevat opetuslapset potkivat toisiaan samalla tavalla kuin hevosetkin toisiaan potkiskelevat vanhan sanonnan mukaan - rakkaudesta.
Matt. 5:47
Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne,
mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
"Erinomaista", ja eniromaista keskustelumotiivia on tämänlaatuinen:
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
"Rakkaudesta se hevonenkin potkii" niinkuin kirjoitit.
Jeesus varmasti tiesi mitä oli tulossa hänen lähtönsä jälkeen,
hän halusi vahvistaa opetuslapsiaan ja muistutti heitä tällä
uudella käskyllä rakastamisen tärkeydestä.
Olemme varmasti kaukana tuosta, emmekä pysty rakastamaan
niin kuin tahtoisimme.
Suurin lahja kaikista on rakkaus (Room.5:5)
"...sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."
Pyhän Hengen työn tavoitteena on kirkastaa, ehkä nyt juuri sinulle,
Jumalan rakkaus Kristuksessa.
Jokaisena päivänä elämässäsi,Jumalan Henki vakuuttaa, että et ole niin paha,
etkä voi koskaan olla niin mahdoton ja vaikea tapaus, etteikö Kristus voisi
rakastaa sinua itselleen ja tehdä sinussa suuria tekojaan.
Terveisin hellu-s
No niin Antti Hyvä!
Rakastatko sinä vihollisiasi joita vihaat ja panettelet,
esim. adventisteja?
"Ei kannata panostaa tähän maailmaan, joka raamatun mukaan joutuu tuhon omaksi"
Olen pannut merkille että jostain mystisestä syystä adventisti ei voi useinkaan, ei ainakaan
lauantaisin, kirjoittaa Raamattua isolla ärrällä. Sensijaan Suuren Taistelun he kirjittavat AINA
suurekka kuten usein sapatinkin.
""Luin erästä mielenkiintoista vihkosta Pyhästä Hengestä""
MINÄKIN luin erästä mielenkiintoista vihkosta Pyhästä Hengestä. Lääkäri Luukkaan pitkää kirjettä, (Luukkaan evankeliumi) jonka hän on osoittanut korkea-arvoisen Teofiluksen arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi, (kuten myös Apostolien teot on Luukas osoittanut Teolle).
J.Kastajasta ja Pyhän Hengen täyteydestä ...
15 Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo.
Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä.
Pyhä Henki vaikutti Jeesuksen ihmiseksi syntymisenkin ...
31 Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus*
35 Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.
Pyhä Henki tekee vaikutuksen jo sikiöikäiseenkin, kun äiti täyttyy Hengellä!
41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan
ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.
Mitäs suotta arvailemaan, mitä siitä tai siitä tulee - Hengellä täyttyneen suusta vastaus löytyy ...
66 Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen yllään.
67 Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin: ...
Hengellinen kasvu ei tapahdu sapattikouluissa vaan ennemminkin Luojan ja luonnon armoilla ...
80 Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä.
Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.
Pyhällä hengellä syntymästään asti: Antti on taas täytetty pahalla hengellä ihan syntymästään asti! Tässähän nämä eroavaisuudet heti tulee huomatuksi. Huomioitsia