JSN-Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen K. Hazardin edesmennyttä kansanedustanyrkkeilijää Tony Halmetta ruotivasta lehtikirjoittelusta:
Hazardin kielikukkaset avautuivat vasta Halmeen kuoleman jälkeen, kolumnissaan hän muun muassa luonnehti Halmetta "möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi", " niskamakkaraksi" ja ihmetteli ihailevaa julkisuutta, jota Halme oli hänen mukaansa kuoltuaan saanut. JSN perusteli langettavaa päätöstä sillä, että viittaukset Halmeen ulkonäköön olivat hyvän journalistisen tavan vastaisia. Surevia omaisia ja lähiystäviä ei oltu ajateltu.
Hazard on todennut omassa puolustuksessaan: " Minut ymmärrettiin väärin "
Julkisen sanan neuvoston äänestytuloksen mukaan 10-1, Hazard ymmärrettiin juuri kuten oli tarkoitettukin.
Palstalla Hazardin kirjoitusta on aikoinaan puolusteltu Darwin- parta väpättäen moraaliltaan oikeamieliseksi teoksi.
Hazardin kielikukkaset avautuivat vasta Halmeen kuoleman jälkeen, kolumnissaan hän muun muassa luonnehti Halmetta "möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi", " niskamakkaraksi" ja ihmetteli ihailevaa julkisuutta, jota Halme oli hänen mukaansa kuoltuaan saanut. JSN perusteli langettavaa päätöstä sillä, että viittaukset Halmeen ulkonäköön olivat hyvän journalistisen tavan vastaisia. Surevia omaisia ja lähiystäviä ei oltu ajateltu.
Hazard on todennut omassa puolustuksessaan: " Minut ymmärrettiin väärin "
Julkisen sanan neuvoston äänestytuloksen mukaan 10-1, Hazard ymmärrettiin juuri kuten oli tarkoitettukin.
Palstalla Hazardin kirjoitusta on aikoinaan puolusteltu Darwin- parta väpättäen moraaliltaan oikeamieliseksi teoksi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tony on jumala
JSN:n päätös koski Iltalehteä, joka siis huomautuksen sai. Hazard sai lähinnä julkisuutta, joka ei, kuten tunnettua, ole pahaksi kuin äärimmäisen harvoin. Ja muuten, Hazard oli täysin oikeassa. Halme oli täydellinen umpikusipää. Tokihan kusipäisyys lähtee kun kusipää sattuu kuolemaan, mutta silti. Kevyet mullat kuitenkin Halmeelle, levätkööt rauhassa.
Tuo yksi Hazardia ja herhauksia puolustava ääni oli ilmeisemmin ateistin ääni.
kuulet täällä ääniä, ota yhteyttä ammattiapuun. Herhauksista en tiedä, ihan outo sana minulle.
sinä lukea?
Tässä JSN:n päätös kokonaisuudessaan. Hazardia ei mainita sanallakaan.
Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava (JO 26). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28).
Julkisen sanan neuvosto sai Iltalehden kolumnista yhteensä 108 kantelua. Niistä 50 ei täyttänyt kantelun muodollisia edellytyksiä. Neuvosto ratkaisee tällä päätöksellään Tony Halmeen äidin kantelun lisäksi 57 muuta kantelua, jotka täyttivät kantelun edellytykset. Iltalehden vastaukseen liittyi kolumnin kirjoittajan vastaus, jossa hän esimerkein avaa tekstinsä. Neuvosto käyttää liitettä ratkaisunsa tausta-aineistona ja julkaisee sen muun kantelumateriaalin yhteydessä www-sivuillaan.
Julkisessa keskustelussa Tony Halmeen kuolemasta on vaadittu suruaikaa, jolloin vainajaa ei saisi arvostella voimakkaan kriittisesti mediassa. Neuvoston kannan mukaan tällaisten aikarajojen määrittäminen ennalta on mahdotonta ja sananvapauden kannalta arveluttavaa. Jokainen julkaisupäätös on harkittava erikseen.
Iltalehden kolumnissa keskiviikkona 13.1.2010 käsiteltiin mediailmiötä nimeltä Ludvig Borga. Kolumnin pääosassa oli Tony Halme, joka oli löytynyt kolme päivää aiemmin kuolleena kotoaan.
Kolumni on mielipidekirjoitus, jonka tehtävä on mm. tuoda uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. Kirjoittaja voi ärsyttää lukijoitaan ja käyttää kärjekkäitäkin ilmaisuja mielipiteissään. Kolumni, pakina ja essee ovat lehtiteksteistä lähimpänä kaunokirjallisuutta, jolloin myös kirjoittajan vapaus on suurimmillaan. Kritiikin kohteen on puolestaan kestettävä sitä enemmän arvostelua, mitä julkisempi henkilö hän on. Tähän vaikuttavat mm. kritisoidun asema vallankäyttäjänä ja hänen pyrkimyksensä sekä tapansa esiintyä julkisuudessa. Halmeen kritiikkikynnys on poikkeuksellisen matala hänen yhteiskunnallisen asemansa, julkisen toimintansa sekä esiintymis- ja puhetyylinsä takia.
Iltalehdessä julkaistu kolumni sisälsi osin oivaltavaa media-analyysia. Kolumniin sisältyi kuitenkin sellaisia ilmaisuja, joita ei voi pitää hyvän journalistisen tavan mukaisina. Moniselitteisen halventavat viittaukset Halmeen ulkonäköön ja hänen kuolemansa oikea-aikaisuuteen olivat huonosti harkittuja. Journalistin ohjeiden mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Neuvosto tähdentää, että tämä periaate voi koskea journalistisessa etiikassa myös vainajaa. Kirjoituksen tapa alistaa vainaja kursailemattoman mediakritiikin välineeksi välittömästi kuoleman jälkeen oli omiaan aiheuttamaan lisäkärsimystä omaisille ja läheisille.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.
Olen kysynyt ennenkin ja kysyn taas:
Yksi ruma läski haukkui toista samanlaista. Mitä vittua sitten?
EVVVK.
vastustavat perinteisiä kristillisiä arvoja tuodakseen Suomeenkin oman arvomaailmansa;
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/kahdeksan-kuollutta-vauvaa-huuhtoutui-joen-rannalle/174862
- Mikä on hauskempi kuin kahdeksan kuollutta vauvaa roskiksessa?
- Kuollut vauva kahdeksassa roskiksessa.
Asialla oli teistit. Ei meillä ateisteilla ole varaa heitellä vauvoja jokeen. Syömme jokaisen niistä, jonka käsiimme vain saamme satanistisissa rituaaleissa. Olemme natseja, stalinisteja ja potkimme lisäksi mummoja kaduilla. Darwinistinen evokkiuskomme sanelee, että koska millään ei ole mitään väliä, kannattaa olla niin vittumainen kuin pystyy.
hardcore-ateistin rituaalimenoihin kuuluu myös Visa Mäkisen elokuvien katselu ja Radio Novan kuuntelu. Mutta nuo ovat todella vaarallista kamaa, joten ei aloittelijoille.
Täytyy myöntää, että minusta ei kyllä sitten HC-ateistia saa... Tuo Radio-Nova on vaan liian kovaa kamaa. No, raakkuuhan siellä mm. antikristus eli Tero Vaara...
ainakin vastustan seuraavia perinteisiä kristillisiä arvoja:
-Lasten raiskaaminen.
-Lampaiden uhraaminen.
-Noitien polttaminen roviolla.
-Ristiretkeily ja siihen liittyvä pakkokäännyttäminen ja alkuasukkaiden tappaminen sukupuuttoon.
-Orjakauppa.
Lisääkö? Löytyy, mutta tuossa aluksi.
on löysää kamaa Visa Mäkisen kaameimpien saavutusten rinnalla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Visa_Mäkinen
http://www.youtube.com/watch?v=JfRT0DjqGro
Nooh, makunsa kullakin sano Musti kun muniaan nuoli. ;)
naisten hiljentäminen ja alistaminen
...ja repeää.....
Halme oli myös kova suustaan, mutta tuskimpa olisi itsekään alentunut moiseen kuolleen häpäisyyn
ja vielä suuressa lehdessä. Arvomaailma on aina hiukkasen erilainen eri ihmisillä, mutta selvästikin
loukatun ihmisen arvomaailma on oikukas, poikkeava ja usein vihan sokeuttama. Hazardin kirjoitus
on selvä lipsahdus, virhe Iltalehdeltä
Eihän kuulemma fundamentalistiuskovaisiakaan saisi sanoa mielipuoliksi eikä heidän uskoaan mielipuoliseksi. Tämän Hazard unohti, vaikka olikin Halmeen suhteen aivan oikeassa.