Vaikea pimeässä on nähdä eteensä. Kävellään koko elämemme pimeässä rappukäytävässä, törmäillään toisiimme, tönitään vähän toista ja mennään heti perästä itse päin seinää. Törmäys sattuu, horjahdellaan ja, huh, omin voimin pysyttiin pystyssä! Eihän tässä mitään Jumalaa tarvita, eihän? Ja kappas, silti täällä rapussa on vieläkin pimeää, kun jatkamme matkaa. Laittaisiko joku valot päälle, kun en itse näe missä se valokatkaisin on? Huhuu, näkeekö joku muu ihminen pimeässä paremmin kuin minä? Ei taida. Kun vihdoin löydetään kotiovelle, jolle kaikki lopulta tulevat harhailtuaan elämänsä pimeässä, kuka kauemmin, kuka vain vähän aikaa. Kyllä siellä pimeydessä oli mukava huudella toisille, mutta kotiovelleen jokainen tulee yksin. Ovi aukeaa, mutta kotona on aivan yhtä pimeää, koleaa ja kylmää. Tämäkö on minun kotini, ikuisesti? Tämänkö minä valitsin? Miksen kerännyt tänne aarretta, kun minulla vielä oli mahdollisuus? Mitä minä nyt teen? Kysyikö Jeesus minulta haluanko paikan hänen kotoaan, taivaasta, Isän luota? Varmasti kysyi. Tiedänkö minä kuka on Jeesus? Varmasti tiedän.
Omassa luuloviisaudessani, minä viittasin kintaalla hänelle. Luulin olevani viisas, minähän olen älykäs, tiedän että maapallo on pyöreä, ja ooh varmasti ihminen kehittyi apinasta! Minähän olen niin älykäs, että sivuutan aiheet: tiede ei mitenkään ole pystynyt selittelemään kuinka syntyy elämä, kuinka elottomasta tulee jotakin elollista, ainutlaatuinen persoona, tai kuinka aine syntyy tyhjästä. Me kuolemme, mutta kukaan maailman historiassa ei ole pystynyt kertomaan, minne me menemme. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan mitään. Mutta hei, odotas hetkinen, mitä se Jeesus puhuikaan? Kyllähän minä sen tiedän, mutta ei ei ei se niin voi olla! Ihan mitä tahansa muuta muttei sitä! Miten olisi avaruudessa leijuva sähkövaraus? Siihen voisin uskoa. Jeesus kuitenkin todisti, että hän voitti kuoleman. Hän nousi kuolleista ja ilmestyi aikansa tavallisille ihmisille. Niin, niin ihmisille! Järkeville ja älykkäille, ja he ymmärsivät vihdoin, kun katselivat totuutta silmästä silmään. Näin kertoo Raamattu. Mutta Raamatunhan kirjoitti joku hullu, sekopäinen, omaksi huvikseen, hallitakseen ihmisiä. Aika huonosti tämä ihminen onnistui saamaan mainetta ja mammonaa, kun ei onnistunut edes omaa nimeään välittämään kirjoitustensa kautta. Aivan, tämä teoria ei puhuttele. Kuka Raamatun sitten kirjoitti? Aivan, tavalliset ihmiset, joiden elämä oli todella muuttunut, jotka todistivat ihmeistä, joille elävä Jumala puhui ja todisti itsensä. Mutta hei, eipäs! Varmasti nämä kaikki lukemattomat ihmiset valehtelivat, kuolivat tämän valheen edestä, antoivat kirjaimellisesti koko elämänsä levittääkseen tätä valhetta, elivät köyhinä, hyljeksittyinä, vankina. Tätäkö valhetta kirjoitettiin ylös 400 vuotta? Miksi ihmeessä? Aivan, tämä ei ole valhe, keksintö, harhautus, salaliitto, juonittelu. Tämä on totuus.
Jos juoksen Jumalaa vapaasti karkuun koko elämäni, lopulta minä tulen silti hänen eteensä. Vai luulenko minä omassa voimassani eläväni ikuisesti? Tuskinpa. Sinä tiedät kuolevasi joskus. Minä tiedän kuolevani joskus. Se on totuus. Yhtä todellinen kuin tämä tietokone, jolla kirjoitan, on Jumala. Yhtä todellinen on Jeesus, eilen, nyt ja ikuisesti. Voin vapaasti taistella koko elämäni Jumalaa vastaan, mutta sen taistelun häviän minä. Sen taistelun häviät sinä. Sitä taistelua emme voita me. Miksi siis tekisin niin? Miksi kiellän totuuden ja tyydyn kysymykseen ilman vastausta, vaikka vastaus on lopulta niin yksinkertainen? Miksi koluan sitä rappua pimeässä, kun Jeesus sytyttää valot, jos vain pyydän. Mutta hän ei tee sitä väkisin.
Valossa tajuaa kuinka pimeää ennen oli. Kuka sinun herrasi on? Itse ihminen luulee olevansa itsensä herra, mutta me olemme rahan, materian, kauneuden, hyväksynnän, menestyksen tai muiden ihmisten alaisina. Jos otan vastaan Jeesuksen Herrakseni, hän todella tulee herrakseni. Enää minua ei hallitse kukaan muu. Ota minulta pois kaikki rahani, ota pois perheeni, ota pois ystäväni, ota pois terveyteni, uhkaa minua kuolemalla, mutta Jeesusta ei voi kukaan minulta ja hänen omiltaan viedä. Sano minua hulluksi, ja silti minä täysin järjissäni tätä viestiä kirjoitan. Pilkkaa, hauku ja halveksi minua, ja minä hymyilen sinulle. Maailma yrittää murtaa, mutta voi, se on turhaa. Ja lopulta he kysyvät kuka tekee sinusta noin vahvan, hyvän, itsevarman ja menestyvän ihmisen? Ja minä vastaan: "Jeesus, sillä hän on minun Herrani, elämäni, kaikkeni." Opi tuntemaan totuus, ja se tekee sinusta vapaan. Katoaako Jeesus, pettääkö hän? Ei. Tuomitseeko hän omansa? Ei. Pelkäätkö Jeesuksen kanssa kuolemaa? Et. Antaako maailma meille jotakin? Ei.
Miksi Jeesus, mitä minä siitä saan? Kaiken.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos ajatuksista, joita annoit.