Lähetystyön hedelmät

Nigeriassa kristityt metsästävät noita-lapsia.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/ahne_pappi_tivaa_nigeriassa_onko_lapsesi_noita_1571008.html

Tuo artikkeli on tehty kristitystä näkökulmasta ja alkujuuriksi tietenkin laitetaan alkuperäisuskonnot vaikka noituuden etsiminen meni sinne kristinuskon viemänä.

Sama koskee myös monia muitakin Afrikan maita ja elävinä roviolla polttamiset on myös yleisiä ja netistä löytyy yksi videokin jossa Kenian kristityt polttaa ihmisiä elävänä, pappien katsellessa vieressä.
19263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

noituuden ym. alkeellisten asioiden harrastajia, jos eivät tiedä mistään mitään.
Ei kristinuskokaan ole yhtään varmempi totuuden kannalta kuin muutkaan uskonnot. Kaikki on vaan uskomista. faktaa ei ole mikään.

Äänestä

ja pimeäksi jää, jos et ala kohta uskomaan Valon tuojaan, Jeesukseen Kristukseen.

Äänestä

Nigeria on Afrikan väkirikkain valtio, jonka asukkaat ovat jakautuneet pääosin islamilaiseen ja
kristittyyn osaan. Väkivaltaiset levottomuudet uskontoryhmien välillä ovat viime aikoina olleet
kansainvälisiä uutisaiheita. Nigeriasta on tullut varsinainen "Mekka" uskonnolliselle eksytykselle,
jonka piirissä vaikuttaa "väkeviä profeettoja". Seuraavassa eräs murheellinen esimerkki:
_ _ _ _ _ _ _

Nigerian ihmeidentekijä T.B.JOSHUA toivoo Nigeriasta uutta Jerusalemia.

Katolinen Rooma on julistanut ole­vansa ”uusi Jerusalem”. Toronton he­rätyksen puolesta puhujat ovat pitä­neet Torontoa ”uutena Jerusale­mina”, josta lopun aikana lähtee Herran Sana. Nyt tuota asemaa sovi­tetaan Nigeriaan. ”Mitä tapahtuu tä­nään täällä synagogassa, on tarpeeksi tekemään Nigeriasta Mekkaa tai Jeru­salemia kuuluisemman. Ihmeet ja merkit, jotka Jumala täällä tekee, voivat tehdä Nigerian maailman suu­rimmaksi pyhäksi maaksi ja turisti­kohteeksi”. Näin sanoo saarnaaja, ihmeiden tekijä, T.B.Joshua. Jos Jo­shuaan on uskominen niin kristillisen uskon tehtävä nykyajassa on luoda turismia. Toki on sanottava, että ka­rismaattisen liikkeen suhteen se pi­tääkin paikkansa ihmisten velloessa milloin mihinkin ”ihmetilaisuuteen”.
_ _ _ _ _ _

Valtavat ihmisjoukot tulevat suurko­kouksiin ja parantumisten sanotaan olevan tavallisia. Nigerian suurim­paan kristilliseen liikkeeseen, “Re­deemed Christian Church of God”, kuuluu n. 3 milj. jäsentä. Maan sa­notaan olevan 45%:sti kristitty. Vä­estö jakaantuu pääasiassa muslimei­hin ja kristittyihin. Jännitteet pur­kautuvat välillä väkivaltaisesti.

Osa nigerialaisista kristityistä ovat kuitenkin huolissaan ”herätyksestä”. Monia seurakuntia pidetään opillisesti epäilyttävinä. Useat pastorit ovat ot­taneet oppia amerikkalaisesta mal­lista, jossa julistajat ovat palvottuja sankareita. Menestysteologia valtaa alaa ja monet julistajat ovat mukana liikkeessä saaden siitä myös henkilö­kohtaista hyötyä. David Oyedepo johtaa ”Winner’s Chapel” seurakun­taa: ”Jos herätys jää hyppimiseen, ta­puttamiseen ja kielillä puhumiseen olemme haaskanneet Jumalan ar­mon”.

Kristillisessä kentässä maa on huo­mattu myös suurevankelista Reinn­hard Bonnken suurkokouksista. Bonnken massakokoukset herättävät ristiriitaisia tunteita. Hän sanoi koko Nigerian olevan matkalla taivaaseen ja piti Pyhän Hengen läsnäolon merkkinä, kun suuri ihmisjoukko pu­hui kielillä. Paikallinen raamattuseu­ran työntekijä arvosteli Bonnken opetusta sanoen, että myös okkultistit ja maailman muiden uskontojen seu­raajat puhuvat kielillä, eikä yleinen kielillä puhuminen (ilman selitystä) ole yksinään merkki Pyhän Hengen läsnäolosta. Karismaattisessa liik­keessä on vallalla opetus, jonka mu­kaan kielilläpuhuminen on aina merkki Pyhän Hengen läsnäolosta, tai Pyhän Hengen kasteesta. Kuitenkin käytäntö ja Raamattu osoittaa toisin. Raamatussa kielilläpuhumisella on oma, helluntaipäivään liittyvä mer­kityksensä ja se asettaa selvät rajat kielilläpuhumiselle, eikä korosta sitä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Joshuan parantamismenetelmät eivät kuulu Raamatun maailmaan. Videol­laan hän heiluttaa käsiään ihmisiä kohti. Parantaessaan henkilön suuta hän nuijii ja hieroo omaa suutaan toi­sen käden osoittaessa parannettavan naisen suuhun. Verta ja ektoplasmaa tulee naisen suusta ja hänet juliste­taan terveeksi. Kuvat ennen ja jälkeen parantumisen ovat ristiriitaiset. Eräät sanovat kuvien esittävän kahden eri henkilön suuta. Toisessa parantumi­sessa esitetään vakavasti sairas mies, joka myöhemmin todistaa parantu­neensa. Mutta todistaja näyttää aivan eri henkilöltä.

John Rindel julistettiin parantuneeksi HIV’istä, mutta kuukausi tuon jäl­keen hän oli edelleen HIV-positiivi­nen.

Video on lievästi sanottuna karkea. Se näyttää miesten ja naisten vahin­goittuneiden sukuelimien alueita en­nen parantamista ja parantamisen ai­kana. Jälkeenpäin nämä parantuneet esiintyvät yleisölle riisuutuen ja pal­jastaen intiimit paikkansa. Kaikki tämä tapahtuu ns. seurakunnassa.

Joshua saa ihmiset kaatumaan ja va­pisemaan pelkällä käden liikkeellä. Kun hän kyykistyy ihmiset tekevät samoin, kun hän nousee seuraajat nousevat. Mesmerismi toimii. Voo­doo toimii. Pakanuus verhoutuu kris­tilliseen kaapuun. Aina löytyy niitä kristittyjä, jotka kyselemättä uskovat tämänkaltaiseen toimintaan. Riittää kun saadaan sensaatiota, tunnelmaa ja omia kokemuksia. Kristillisen kentän luopumus on todellinen.

Karismaattisessa liikkeessä on opet­tajia, jotka sanovat oksentamisen ku­vaavan puhdistautumista. Oksenta­minen tässä tarkoituksessa kuuluu monen pakanallisen uskomuksen pii­riin. Joshuan kokouksissa virtsataan ja oksennetaan matoja, kiviä, simpu­kankuoria, jne.

Tässä ei ole mitään raamatullista. Se on silkkaa pakanuutta.
_ _ _ _ _ _ _

Poimintojen lähde:
http://www.kristitynfoorumi.fi/tbjoshua.htm
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _

T.B.Joshua "Biography" (Varokaa lukiessanne)
http://www.themaninthesynagogue.org/aboutprophet.htm

.

Äänestä
  • Aloittaja

    ole oikeutettuja jos "Nigeria on Afrikan väkirikkain valtio2 ym,

    Noitavainot ovat Raamatullista eikä mitään pakanallista, kuten väität.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    ole oikeutettuja jos "Nigeria on Afrikan väkirikkain valtio2 ym,

    Noitavainot ovat Raamatullista eikä mitään pakanallista, kuten väität.

    missä kohtaa Raamattua noin sanotaan, jos sanotaan niin siteenhän noidan polttaminen on raamatullisesti katsoen ok.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pakis_ kirjoitti:

    missä kohtaa Raamattua noin sanotaan, jos sanotaan niin siteenhän noidan polttaminen on raamatullisesti katsoen ok.

    kristinuskon luomuksia ja perustuvat Raamatun "riivaajaan" ja vasta nykyisin noidilla ymmärretään muutakin kuin kristinuskon riivaajaa.

    Vanhaan testamenttiinkin ovat kristityt löytäneet noitavainoille perustelun, kun käänsivät väärin juutalaisilta tuon jakeen Raamattuun.
    2. Moos. 22:18 "Noitanaisen älä anna elää.

    yhtä hyvin se voisi kuulu "Noitaukon älä anna elää".

    Mutta noitiahan ei ole olemassakaan. Ob vain suurta tietämättömyyttä.

    Tiedätkö mistä näkee, että mies on lähempänä apinaa kuin nainen.

    Äänestä

  • pakis_ kirjoitti:

    yhtä hyvin se voisi kuulu "Noitaukon älä anna elää".

    Mutta noitiahan ei ole olemassakaan. Ob vain suurta tietämättömyyttä.

    Tiedätkö mistä näkee, että mies on lähempänä apinaa kuin nainen.

    banaaneista--vai?

    Äänestä

  • Aloittaja

    pakis_ kirjoitti:

    yhtä hyvin se voisi kuulu "Noitaukon älä anna elää".

    Mutta noitiahan ei ole olemassakaan. Ob vain suurta tietämättömyyttä.

    Tiedätkö mistä näkee, että mies on lähempänä apinaa kuin nainen.

    Esitit pahan kysymyksen.
    Minä ainakin uskoisin tulevani apinoiden kanssa toimeen keskiverto-naista paremmin, joskin se on vain oma olettamukseni.

    Äänestä

  • l-h kirjoitti:

    banaaneista--vai?

    vaan siitä, että mies kävelee yläruumillaan kädet harottaen ja nainen taas lantiollaan sipsuttaen. Kuten olet varmasti huomannut isot ihmisapinat kääntelevät yläruumistaan sivuille päin, kun astelevat kahdella jalalla.

    Tämä on visuaalisesti tutkittu juttu: ilmiö saatettiin aikaiseksi ja katselijoiden arvioitavaksi, kun tutkijat häivyttivät naisen ja miehen eroavaisuudet pois ja jälelle jäi vain kävely.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Esitit pahan kysymyksen.
    Minä ainakin uskoisin tulevani apinoiden kanssa toimeen keskiverto-naista paremmin, joskin se on vain oma olettamukseni.

    vastasin jo lännenhunttarille eron

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    ole oikeutettuja jos "Nigeria on Afrikan väkirikkain valtio2 ym,

    Noitavainot ovat Raamatullista eikä mitään pakanallista, kuten väität.

    se, mitä halusin viestilläni osoittaa.

    Sinulla on pe.ku (lähes) aina se yksi ja sama vaihde päällä.

    Suosittelen sinulle pykälän vaihtoa edes hetken kokeeksi.

    Todellisuus ja varsinkin Jumalan hyvyys saattaa yllättää.

    .

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_40810 kirjoitti:

    voin, kun historiankirjat kertoo noitavainojen olevan kristinuskon peruja eikä pakanoiden.

    En ny lähtisi noilta osin hyvin tunnettua historiaa kääntämään päälaelleen kuten sinä teit.
    Ei meillä aikoinaan Suomessakaan pakanat polttaneet roviolla, vaan kristityt.

    Laitoin sinulle vähän ronskimman otsikon, vaikka kaltaisiasi vankeja ovat
    kaikki, jotka eivät ole antaneet Jeesuksen vapauttaa heitä synnin vallasta.

    Kyse on synnin ja lihan vallasta. Voit nimittää sitä pakanuudeksi, jos haluat.
    Sanalla `pakana` ei varsinaisesti ole muuta merkitystä kuin "ei-juutalainen"
    tai "maalainen/kyläläinen" (lat. paganus, paganitas).

    Huomaa, olipa ihminen juutalainen tai pakana, suomalainen tai nigerialainen,
    luterilainen tai helluntailainen, republikaani tai demokraatti, kannibaali tai
    kokoomuslainen - aivan kuka tahansa, niin hänessä on väkivaltaan syyllistyvä
    luonto. Se on kaikkiin pahoihin tekoihin valmis. Vain sivistyksen, kulttuurin
    ja lainsäädännön sekä järjestysvallan ansiosta ihmiset pidättyvät tekemästä
    nykyistä enemmän pahaa toisilleen. On toki mainittava, että Jumalan Hengen
    läsnäolo maan päällä sitoo myös merkittävällä tavalla pahan voimia ja valtaa.

    AINOA todellinen voima ja ratkaisu ihmisen lihassa vaikuttavaa pahaa vastaan
    on lihan tahdon kuolettaminen Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta.
    Meidän tulee alistua kantamaan "Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että
    Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin". 2.Kor. 4:10.

    Ellei Kristuksen kuolema ole meissä tapahtunut, voimme syyllistyä pahuuden
    ja väkivallan tekoihin, joista ihmisten vainoaminen on vain yksi esimerkki.

    Sainko selvitettyä sinulle, missä on "primus motor" esim. noitavainoille, joista
    sinä pe.ku haluat puhtaaksi pulmuseksi tekeytyneenä lyödä rumpujasi?

    Motoori on sinua lähempänä kuin ajatteletkaan.

    Jo toisessa viestissäsi hyökkäät asian sijasta henkilöä vastaan, sekä kirjoitat ihan epäolennaisuuksia.

    Noita-perinne on lähtöisin Raamatusta ja kristinuskosta ja ei sinun sitä tarvi uskoa mutta turhaa on päinvastaista väittää kun vastassa on hyvin tunnettu ja tutkittu historia noitavainoineen.

    Äänestä

Sinulla tuntuu olevan sanalle "kristitty" aivan oma tulkintasi ja määritelmäsi. Sinusta "kristittyjä" ovat kaikki jotka syyllistyvät pahan tekemiseen. Asiatiedoilla ja totuudella ei sinulle valitettavasti ole merkitystä, ikävä asia.
Tuossakin artikkelissa sanotaan, että harjoittavat noituutta ja kristillisyyttä yhdessä, tälläinen ei ole Raamatun mukaista, eikä näin ollen täytä määritelmää kristityksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    on se kirja jossa riivaajia ajetaan pois ja sillä on ristinuskossa lähes 2000-vuotinen perinne ja jatkuu edelleen.
    Riivaajista tulee noitavainot.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    on se kirja jossa riivaajia ajetaan pois ja sillä on ristinuskossa lähes 2000-vuotinen perinne ja jatkuu edelleen.
    Riivaajista tulee noitavainot.

    mutta ei ihmistä tapeta ! Täytyy todeta samoin, kuin Semperkin: "Olet pakkomielteesi vanki" !
    Haluat uskoa kristityistä vain pelkästään pahaa ja hyökkäät niitä vastaan, jotka ovat todellisia uskovia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ajetaan pois kirjoitti:

    mutta ei ihmistä tapeta ! Täytyy todeta samoin, kuin Semperkin: "Olet pakkomielteesi vanki" !
    Haluat uskoa kristityistä vain pelkästään pahaa ja hyökkäät niitä vastaan, jotka ovat todellisia uskovia.

    vastaan asian sijasta.

    Tappamiseen riivaajien ajaminen on kristityillä johtanut ja kymmeniä miljoonia on tapettu koska eivät kääntyneet kristityiksi.

    Ja kyllähän Jeesus tappamisen hyväksyy:

    Matt. 5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Nigeriassa kristityt metsästävät noita-lapsia.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/ahne_pappi_tivaa_nigeriassa_onko_lapsesi_noita_1571008.html

Tuo artikkeli on tehty kristitystä näkökulmasta ja alkujuuriksi tietenkin laitetaan alkuperäisuskonnot vaikka noituuden etsiminen meni sinne kristinuskon viemänä.

Sama koskee myös monia muitakin Afrikan maita ja elävinä roviolla polttamiset on myös yleisiä ja netistä löytyy yksi videokin jossa Kenian kristityt polttaa ihmisiä elävänä, pappien katsellessa vieressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu