On se kyllä kumma, kun ihmiset eivät tajua sitä, että kaikki ihmiset ovat niin perustavanlaajuisesti yhteydessä toisiin ihmisiin. Vaikutamme jatkuvasti toisiimme. Olemme vuorovaikutuksissa toistemme kanssa. Vaikka lätkimme negatiivia leimoja - ja muun muassa oikeuksien tuomioita - toisiimme, yhdessä kuitenkin koko ajan vaikutamme toisimme ja universumin tulevaisuuteen. Ketä tänne syntyy jatkossa ja niin edelleen...Jokainen on tärkeä - jokainen luo koko tulevaisuutta.
Jo viimeistään F. M. Dostojevskin Karamazovin Veljesten sivukertomusosuuden - Isä Zosiman elämästä ja opetuksista - lähtien "olisi pitänyt" asioiden olla selvää. Ehkä Dostojevskin kristinusko oli pieni kaunis erehdys, mutta jotain "korkeampaa" lienee olevan kuitenkin olemassa.
Jumalat näköjään vieläkin suovat minulle silloin tällöin yhteensattumaelämyksiä, mistä olen heille kiitollinen. En tulkitse niitä muuten kuin että ne muistuttavat minulle, että jotain "korkeampaa" on olemassa.
Ihmisten yhteys toisiinsa
1
310
Vastaukset 1
- arjuuna
Ihmisen yhteys toiseen ihmiseen vuorovaikutuksen kentässä,tietoisella tasolla,tapahtuu ajatuksen luomien mieikuvien avulla
Piilotajunnan alueella saattaa olla todellistakin yhteyttä, mutta me emme ole siittä tietoisia.
Kun rakastumme, niin rakastumme omaan mielikuvaamme tuosta rakkauden kohteesta, koska emme voi tietää, mitä hän sisimmältään on.
Kun eläämme yhdessä niin huomaamme, ettei se oluttaan sellainen kun luulin, ja rakkaus päättyy tai jos olemme
kernneet kiintyä, ja tulleet riipuvaiseksi toisesta,niin alamme muokkaamaan häntä mielikuvamme mukaiseksi, ja niin astuu kuvaan väkivaltaisuus, sillä kiintyminen tuo aina väkivallan mukanaan.
Jos rakastamme, jotakuta, niin rakastakaamme häntä sellaisena kuin hän on, siiloin rakkaus on todellista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561