Kyllähän ne kansanedustajatkin hankkii päänsä sekaisin jollakin tapaa. Kysymys on vaan siinä, että alkoholisekoilu on sallittua, mutta amfetamiinit ja cannabikset on kiellettyjä. Onko se sitten oikein se on jo toinen juttu. Ei tuo Remun juttu niin paha ole eihän hän ole vahingottanut ketään. Toista on ne jotka sekoilee ympärikännissä maailmalla ja kotikonnuilla.
No, niin!
Chagall
7252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Ei tuo Remun juttu niin paha ole eihän hän ole vahingottanut ketään."
No ei vahingoittanut ketään, mutta minkalaista mallia hän antaa käytöksellään muille ihmisille? Etenkin nuorille. Nuoret(kin) fanit katsovat Remua ihaillen ja kun kuulevat Remun käyttävän huumeita haluavat hekin olla samanlaisia.
En nyt halua kuitenkaan antaa väärää kuvaa, kyllähän järkevä ihminen ymmärtää huumeiden vaarallisuuden.
En oikein ymmärrä mitä tarkotat huumeiden vaarallisuudella... Lueppa asioista ennemmän ennen kun rupeet paasaan asioiden vaarallisuudesta. alkoholi on toisix vaarallisin huume yhdysvalloissa tehtyjen testejen perusteella joten luulen että eipä tuo alkoholikaan mikään tuttu ja turvallinen valinta ole ja jos joku haluaa joskus parantaa oloansa huumeilla oli se sitten alkoholi taikka heroiini niin siitä vaan ... mutta omapa on mokansa...
Ymmärrän mihin pyrit, mutta en olisi niin varma, että seuraava sukupolvea voidaan suojella tietämättömyydellä, koska kuitenkin jonkun idoli käyttää ja aina on uteliaita "paparazzeja" ympäri maailmaa ja tuskimpa Remu on mikään esikuva nykyajan nuorille ja me vanhemmat olemme jo luultavasti viisastuneet vuosien varrella.
Suomikin on täynnä kännääviä huonosti käyttäytyviä idoleja ja nuorten alkoholin käyttö on huomattavasti suurempi ongelma, mutta kun "esi-isät" on kännänyt niin siihen ei olla puututtu kieltolain jälkeen.
Se, että alkoholiKIN on vaarallista ei vähennä huumeiden vaarallisuutta mihinkään. Vai!? Kiellettäköön siis alkoholi myös! Ai niin, siitähän syntyisi kansan joukossa mellakoita (paljonkos niitä alkoholisteja Suomessa onkaan?) ja karmee kassavaje valtiolle!
Siitä ei taideta päästä mihinkään, että alkoholi on ja pysyy Suomessa laillisena päihteenä. Se on vähän liian syvällä kulttuurissamme ja liian olennainen osa voisi sanoa suorastaan yhteiskuntajärjestystä. Kaikkien uusien päihteiden tulemista vastaan pitää mielestäni kamppailla. Pikkukäyttäjät ovat erikseen, mutta huumeiden salakuljetus- ja myyntitouhuihin osallistuville pitää rapsia roimia rangaistuksia - tai pistää ne ite käyttämään nopeassa tahdissa kaikki kama, mitä niiltä löytyy!
Eikö tämä byrokraattien pyörittämä maailma ole muutenkin niin tylsä mesta, että mikäs siinä jos haluaa kokeilla uusia juttuja.
Alkoholin katsotaan olevan Suomen kansansairaus joten puuttukaa nyt *erkele vaikka siihen. "Huumeongelma" on verraten paljon pienempi.
Ja te kaikkitietävät tilastotietoilijat ja pukupellet ympäri Suomen jotka eivät saa kenenkään asiaa ajetuksi: Teidän todellisuutenne on jotain aivan käsittämätöntä.
Muistuupa mieleeni tuore tutkimus jossa todettiin julkisesti, että 80 prosenttia "hoppareista" käyttäisi huumeita. Täyttä sontaa...
Ja mitä menettämistä tässä enää on.
En ole itsetuhoinen, ja haluaisin jättää jälkipolvillekin jonkinnäköisen maapallon, mutta hyvää vauhtia ollaan päästämässä itseämme päiviltä.
Asiat tärkeysjärjestykseen.
Näinhän se on, mutta eipä kaikki ole sitä vielä oivaltaneet. Vaikeaa on tuottaa muitten ongelmia, kun paskaa silmillä. Hoitakoon alkoholi ongelmia koska sieltä se muitten aineiden käyttö lähtee ja yleensä kun puhutaan seka käytöstä niin siinä on varmasti alkoholi yhtenä osana.
up!