4.7. 44? Oliko karkuruus niin suurta, ettei sitä muuten saatu kuriin? Upseereillahan oli velvollisuus käyttää asetta karkureihin ja kieltäytyjiin suorastaan rangaistuksen uhalla. Sotaväen rikoslaki määräsi tietyisä tilanteissa kieltäytymisestä kuolemanrangaistuksen. Pikaoikeudessa voitiin tuomita teloitus välittömästi toimeenpantavaksi.
Rintamakomentajat pitivät asiallisempana, että kuolemanrangaistus karkuruudesta määrättiin oikeudessa, eikä esimiehen pakkotoimenpiteenä. Upseerit eivät yleensä halunneet käyttää aseita alaisiaan kohtaan. Näin karkuruus saattoi uusiutua ilman enempiä seuraamuksia.Korkein rangaistus rintamakarkuruudesta oli 12 vuotta kuritushuonetta.
Rintamakomentajat pitivät asiallisempana, että kuolemanrangaistus karkuruudesta määrättiin oikeudessa, eikä esimiehen pakkotoimenpiteenä. Upseerit eivät yleensä halunneet käyttää aseita alaisiaan kohtaan. Näin karkuruus saattoi uusiutua ilman enempiä seuraamuksia.Korkein rangaistus rintamakarkuruudesta oli 12 vuotta kuritushuonetta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun tilanne on päällä, niin vastuu on esimiehellä, mikäli karkuruus lähtee liikkeelle niin paniikki iskee koko ryhmään, senjälkeen sen pysäyttäminen on vaikeaa.
Yhden miehen teloitus heti alussa, voi olla että pelastaa koko pataljoonan tai komppanian, sillä sekasorrossa pakeneva osasto on erittäin helppo maali viholliselle.
Toisaalta, jos miehet ei usko esimiestensä kykyyn, johtaa taistelua, niin siemen tälle karkuruudelle on istutettu ja se kyllä itää, kun tilanne tulee päälle, joten kysymys on lopultakin aina johtamisongelmasta.
Mutta siinä vaiheessa kun ilmiö saa vallan, niin tavallaan ollaan jo kusessa, eikä siinä paljon ole tehtävissä, joukot on otettava uudestaan komentoon tavalla tai toisella ...
luotetun esimiehen tai esimiesten kaatumisesta. Kyse olikin siitä, mistä löytyi johtaja ottamaan joukot käsiinsä. Kun karkuteille lähti isompi joukko, niin hätiin tuli sotapoliisi, jonka yksi tehtävä oli karkureiden pidättäminen. Hekään eivät aina mahtaneet mitään.
Rangaistukset tulivat aina jälkikäteen. Niillä saattoi olla korkeintaan ennalta ehkäisevää vaikutusta, mutta tuskinpa hermonsa menettänyt pystyi sitä ajattelemaan.
koventamisen jälkeen määrätä pelkuruudesta pakenemisesta, karkaamiseen syyllistymisestä tai karkaamisesta toisen kanssa sovittuna.Lisäksi oli teosta oltava sotatoimille haitallinen seuraus ja tuomitun oli oltava syyllistynyt aiempaan kakruruuteen. Vain näillä edellytyksillä voitiin langettaa välittömästi toimeenpantava kuolemantuomio. Näitä annettiin siis kaikkiaan 46 kesällä -44. Muuten kuolemantuomiot tarkistettiin sotaylioikeudessa. Se muutti kaikki 20 tuomiota elinkautisiksi.
Lievempinä tuomioina jaettiin yli 6 000 vankeusrangaistusta palvelusvelvollisuudella sodan loppuun. Nämä armahdettiin erityisellä asetuksella sodan päätyttyä. Ne, jotka eivät suostuneet palvelukseen, lähetettiin vankilaan. Heidät vapautettiin -45 valvontakomission määräyksestä.
Pääosa karkuresita palasi riviin, siirrettiin taempiin yksiköihin tai työosastoihin.
karkureille annettiin kapiaisten aseista. Eikö sen voisi jo vihdoin viimein myöntää? Todisteet 0vat selvät.
varmennettua tapausta kesältä -44. Siis sellaisia, joissa esimies on rintamalla ampunut alaisensa karkuruuden tai kieltäytymisen takia. Lisäksi on yhdeksän tapausta, joissa ampuminen on tapahtunut ylemmän esimiehen käskystä tai ampujana on ollut vartiomies. Pari tapausta on ajalta ennen 1944. Lisäksi esitetty ampumisväitteitä, joissa parissa saattaa olla perääkin, tai sitten ei.
Upseerit eivät halunneet edes ylemmän esimiehen käskystä käyttää aseita omia alaisiaan kohtaan. Muusta ei ole todisteita.Juttuja on kyllä esitetty, mutta niiden tueksi ei ole löytynyt faktoja pyynnöistä huolimatta. Myöskään tarkistuksissa ei ole löytynyt uusia tapauksia.
Luotetavin selvitys on "Teloitettu totuus - kesä 1944".