olisi palautettu,nyt Suomella olisi oikeus vaatia pohjoisten luonnonrikkauksien hyödyntämisestä saatava hyöty tulevaisuudessa.Mutta nyt rikkaudet vie Norja,Kanada,Tanska ja Venäjä.Että tällaistakin tappiota alueiden menetyksistä.Stubin pitäisi mainita venäläisiä myös tästä pointista.
Jos Petsamo
ok
16209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jäämeren mannerjalusta kuuluu Sevettijärven koltille. Tai jos mennään vielä kauemmas noiden ikiaikaisten nautintaoikeuksien kanssa niin kveeneille. Kutsuttiinhan aikoinaan Jäämerta Kainuunmereksi.
Ps. Kun Petsamo aikoinaan 1920-luvulla luovutettiin Suomelle, niin suomalaisten osuus väestöstä oli 10-20%.
ehdottaa Norjalle neuvotteluja rajasta. Siinähän aikanaan Suomen etuja ei huomioitu, koska suomalaista neuvottelijaa ei ollut mukana. (Venäläinen oli)
ja sula Jäämeren satama olisi aika hieno juttu. Olisi ainakin kalastusta varten "mesta". Kalaa sillistä, valaisiin. Tai eihän valas olekaan kala. Mutta silti.... Öljy ja kaasu on toisarvoista, saastetta.
kelpaisi Ruijan mannerjalusta öljyineen ja kaasuineen. Lueskelin tuossa juuri Kustaa Vilkunan Kainuu- Kvenland kirjan ja varmaankin me voisimme sieltä lainata neuvottelutaktiikan. Kun 1100 luvulla Venäjän karjalaisten asuttama nykyinen Pohjois-Pohjanmaa koki hyökkäyspaineita suomalaisten ja satakuntalaisten taholta Pohjanlahtea myöten, niin pyydettiin apua hyviltä liittolaisilta eli Korelan karjalaisilta. He suorittivatkin hyökkäyksen Suomenlahtea myöten Sigtunaan ja polttivat sen. Paineet helpottivat heti pohjoisessa.
Mutta takaisin nykyhetkeen.
Sillä välin kun me kainulaiset ja pirkkalaiset sidomme norjalaiset pohjoisessa, niin suomalaiset (=turkulaiset) voisivat tehdä kevennyshyökkäyksen suoraan Osloon ja voitto olisi meidän. Miltä kuulostaa.
Ps. Vieläkö tuo Ruijan norjalaisten ja Novgorodin sopimus 1300-luvulta on voimassa jonka mukaan norjalaisten verotusoikeus ylsi Kuolan niemimaan kiertäen Vienan merelle nykyiseen Kantalahteen saakka.
että Ruijan sopimus olisi mitätöity ?
ydinvoima ovat 10 vuoden kuluessa "menneentalven lunta" aivan uusi tekniikka on vahvasti tulossa käyttöön, jos vain sopetuminen voidaan järjestää jotenkin. Nykyaikainen maailmankuva ja asentteet on muututtava tai ne joudutaan muuttamaan. Sääli öljy / kaasu valtioita.
oikealle Suomelle liian kaukana.
Kun Neuvostoliitto palautti Moskovan rauhassa Suomelle Petsamon, jonka puna-armeija oli talvisodassa miehittänyt, se ei tapahtunut sitä varten että suomalaiset antaisivat runsas vuosi myöhemmin natsien hyökätä sen kautta Murmanskia vastaan!
Talvisodan jälkeen liittyi Neuvostoliiton ja Saksan kahdenkeskeiseen sopimukseen joka perustui saksalaisen sotateollisuuden lähes täydelliseen riippuvuuteen Petsamon nikkelistä. Samassa sopimuksessa sovittiin myös ettei Neuvostoliitto pommita Outokummun kaivoksia tai Imatran kuparirikastamoja. Kuten tunnettua setä Josef saattoi olla välillä hyvinkin rakastettava persoona.
Kylläpä karjalaisilla taas kiiluu dollarit silmissä,eikös vaan se petsamo pitäisi liittää aluepalautusten myötä karjalaan? Eikö ole ahneudella mitään rajaa?
Miten niin karjalaisilla ?
hiukan yksinkertaisen, mutta asiaa harkittuani päätin ottaa pois sanan hiukan.
Erikoinen rotkojärvi, kuulu taimenistaan ja erikoisista kasveistaan ja joka on Kuusamon kohdalla. Siis se alempi Paanajärvi. Eikös se ole jo jonkinlainen Suomen ja Venäjän välinen yhteistointa-alue ?
Käsitteeseen sisältyy se olettamus, että jostain syystä ainoastaan Tarton sopimus v. 1920 olisi pätevä, eivät myöhemmät rauhanteot Suomen ja sen itänaapurin välillä. Tällaiset myytit pyhistä rajoista ovat vaarallisia. Eihän Venäjäkään vaadi keisarikunnan tai Neuvostoliiton aikaisia rajoja takaisin.
Tarton rauhan rajoihin, niin me voisimme ryhtyä soveltamaan toveri O.V.Kuusisen sopimia rajalinjoja.
http://heninen.net/sopimus/1939k_f.htm
Jos Suomi olisi suostunut Tarton neuvotteluissa rajamuutoksiin Karjalankannaksella, Suomi olisi saanut korvauksen Vienan Karjalasta, ei varmasti Kuusisen myöhempien rajakaavailujen laajuisessa mitassa, mutta kuitenkin. Valitettavasti suomalaiset lähtivät Tarttoon liian kunnianhimoisin tavoittein: oli määrä pitää kaikki mitä Suomella jo oli hallussa ja sen lisäksi saada lisääkin, kukaties vaikka Vienanlahdesta Laatokkaan... Venäläiset olivat valmiita käymään kauppaa, quid pro quo. Sama asenne oli Stalinilla ja Molotovillakin syksyllä 1939.
Suomalaiset tahtoivat v. 1920 pitää kiinni Aleksanteri I:n v. 1811 piirtämistä rajoista jotka olivat muuttuneet sopimattomiksi kun Suomi oli eronnut Venäjän yhteydestä Leninin bolsevikkikaappauksen myötä. Suomen ratkaisu v. 1920 oli myöhempien tapahtumien näkökulmasta virheellinen.