Helsingin Sanomien mukaan yhdeksän kuukautta sitten
valituista euroedustajista ahkerin on Carl Haglund (r).
Timo Soini, Liisa Jaakonsaari ja etenkin Mitro Repo kuuluvat
vähiten työllistettyjen suomalaismeppien joukkoon.
EU:n uusi parlamentti on ehtinyt työskennellä yhdeksän kuukautta
ja eroja suomalaismeppien työskentelyahkeruudessa on jo nähtävissä.
Helsingin Sanomien mukaan Carl Haglund on vaikuttanut suomalaisista
euroedustajista eniten EU-päätöksiin.
Muita ahkeria meppejä ovat Sari Essayah (kd), Heidi Hautala (vihr)
ja Eija-Riitta Korhola (kok).
Sen sijaan suuren julkisuuden saattelemana valitut Timo Soini (perus)
ja Mitro Repo (sd) eivät ole saaneet paljoa parlamentissa aikaiseksi.
Vähiten työllistettyjen meppien joukkoon kuuluu myös Liisa Jaakonsaari (sd).
- Kohtalaisen laiska, euroedustajien aktiivisuutta seuraavan VoteWatch
järjestön projektijohtaja Doru Frantescu kuvailee Soinia HS:lle.
Mitro Repo pitää tilastoista huolimatta itseään lähes Haglundin tasoisena
vaikuttajana. Hän muistuttaa lehdelle olevansa ainoa suomalainen meppi,
joka on tehnyt lausunnon.
Entinen ortodoksipappi ei kuitenkaan halunnut paljastaa, kuinka kauan
hänellä kesti valmistaa puolentoista sivun mittainen lausunto.
Timo Soinia ei kuitenkaan voi moittia täysistunnoista lintsaamisesta.
Mies on osallistunut niihin ahkerimmin kaikista suomalaisista. Hänellä
ei ole lainkaan poissaoloja.
Muuten suomalaismeppien aktiivisuus osallistua täysistuntoihin on
romahtanut aiemmasta. Eniten poissaoloja on ollut äitiyslomalla
olleella keskustan Riikka Mannerilla ja Anneli Jäätteenmäellä.
Tutkijoiden mukaan täysistuntoihin osallistuminen on kuitenkin
helpoin osa mepin työtä eikä sille pidä antaa liikaa arvoa.
IL
KUVAT
PASI LIESIMAA

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.