Mikä merkitys sillä olisikaan, että löytäisimme ihmiskuntana jonkun meille kaikille yhteisen identiteetin, joka olisi jotain jo meissä olevaa ilman, että identifioisimme itseämme sosiaalisista lähtökohdistamme käsin tai itsekkäitä tarpeitamme tyydyttäen? Kaikille ihmisille yhteinen identiteetti olisi se, että olemme Jumalan henkilapsia. Tällainen identiteetti perustuisi Raamattuun, jossa meitä kehotetaan rukoilemaan taivaallista Isäämme.
Tällainen identiteetti olisi riippumaton yhteisöstä, jossa elämme tai millaiseksi itsemme kuvittelemme. Myös kehitysopin mukaan voisimme kunnioittaa ihmiseen sisältyvää mahdollisuutta kehittyä lopulta täydelliseksi. Tällä ajattelutavalla ei loppujen lopuksi ole suurta eroa siihen nähden, että jo ennen syntymäämme olemme olleet taivaassa. Olemme kukin yksilöitä ja erilaisia, mutta emme kuitenkaan
saa pitää itseämme (jonka perusta on Jumalaan henkilapsi) muita parempana tai huonompana minkään ominaisuutemme kuten rodun tai ulkonäkömme, lahjakkuutemme tai syntyperämme vuoksi. Kristuksen kehotus: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” sisältää tällaisen velvoitteen. Erinomainen ja haastava kehotus on: ”Suhtaudu jokaiseen ihmiseen sellaisena kuin hän voisi olla, eikä sellaisena kuin hän nyt on!” Näin voisimme kenties poistaa sitä surua, joka ilmenee lauseessa: ”Se joka minä olen, tervehtii surullisena sitä, joka minä voisin olla” (Hebbel). Meidän kaikkien tulisi huomata iankaikkinen arvomme ja todellinen identiteettimme sekä toimia sen mukaisesti halventamatta olemustamme.
Kävimme opiskeluaikana tutustumassa vankeinhoitoyhdistyksen toimintaan. Parhaimpana tilaisuutena vaikuttaa rikoskierteeseen joutuneen elämään toiminnanjohtaja Lampi (jos muistan nimen oikein) mainitsi sen, jos pääsi puhumaan henkilön varsinaisesta syvemmästä minuudesta. Rikoksiin syyllistyneen olisi hänen mukaansa osattava pitää itseään niin arvokkaana, kuin hän pohjimmiltaan onkin. Tuntuukin perustellulta ajatella, että ihmisen käsityksellä itsestään ja elämän tarkoituksen kokemisella on ratkaiseva merkitys hänen käyttäytymiseensä.
Kun onnistuin lopettamaan tupakoinnin, minua auttoi nähdäkseni ratkaisevasti se, että aloin ajatella itseäni sellaisena kuin olin ollut ennen tupakoinnin aloittamista. Onnistuin identifioimaan itseni taas sellaiseksi kuin todella olin. Tupakka ei kuulunut alkuperäiseen persoonaani.
Ihmisen tulee pitää itseään arvokkaana eikä perisynnin saastuttamana hylkiönä, jossa ei ole mitään hyvää.
Tällainen identiteetti olisi riippumaton yhteisöstä, jossa elämme tai millaiseksi itsemme kuvittelemme. Myös kehitysopin mukaan voisimme kunnioittaa ihmiseen sisältyvää mahdollisuutta kehittyä lopulta täydelliseksi. Tällä ajattelutavalla ei loppujen lopuksi ole suurta eroa siihen nähden, että jo ennen syntymäämme olemme olleet taivaassa. Olemme kukin yksilöitä ja erilaisia, mutta emme kuitenkaan
saa pitää itseämme (jonka perusta on Jumalaan henkilapsi) muita parempana tai huonompana minkään ominaisuutemme kuten rodun tai ulkonäkömme, lahjakkuutemme tai syntyperämme vuoksi. Kristuksen kehotus: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” sisältää tällaisen velvoitteen. Erinomainen ja haastava kehotus on: ”Suhtaudu jokaiseen ihmiseen sellaisena kuin hän voisi olla, eikä sellaisena kuin hän nyt on!” Näin voisimme kenties poistaa sitä surua, joka ilmenee lauseessa: ”Se joka minä olen, tervehtii surullisena sitä, joka minä voisin olla” (Hebbel). Meidän kaikkien tulisi huomata iankaikkinen arvomme ja todellinen identiteettimme sekä toimia sen mukaisesti halventamatta olemustamme.
Kävimme opiskeluaikana tutustumassa vankeinhoitoyhdistyksen toimintaan. Parhaimpana tilaisuutena vaikuttaa rikoskierteeseen joutuneen elämään toiminnanjohtaja Lampi (jos muistan nimen oikein) mainitsi sen, jos pääsi puhumaan henkilön varsinaisesta syvemmästä minuudesta. Rikoksiin syyllistyneen olisi hänen mukaansa osattava pitää itseään niin arvokkaana, kuin hän pohjimmiltaan onkin. Tuntuukin perustellulta ajatella, että ihmisen käsityksellä itsestään ja elämän tarkoituksen kokemisella on ratkaiseva merkitys hänen käyttäytymiseensä.
Kun onnistuin lopettamaan tupakoinnin, minua auttoi nähdäkseni ratkaisevasti se, että aloin ajatella itseäni sellaisena kuin olin ollut ennen tupakoinnin aloittamista. Onnistuin identifioimaan itseni taas sellaiseksi kuin todella olin. Tupakka ei kuulunut alkuperäiseen persoonaani.
Ihmisen tulee pitää itseään arvokkaana eikä perisynnin saastuttamana hylkiönä, jossa ei ole mitään hyvää.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Pystyisitkö ajattelemaan itseäsi sellaisena kun olit ennen ennenkuin lähetyssaarnaajat tulivat luoksesi ja päätit uskoa Joseph Smithin kirjoitukset tosiksi. Tässä olisi perusta yhteiselle identiteetille.
Pytyn hyvin muistamaan ajattelutapani ja sen millaiseksi olin itseni identifioinut. Oli piippumies, psykologisoija kuten sinä nyt, vailla selkeää uskonnollista näkemystä, kaikenlaisten opintuulten heiteltävä, epävakaa monin tavoin...
MAP-kirkon löytäminen sai paljon hyvää aikaan: sain uskonnollisen selkeyden, lopetin tupakoinnin ja alkoholin käytön... En todellakaan halua palata siihen, mitä oli ennen kirkon löytämistä!
Tapanille. Tunsin samoin vaikka en ollutkaan piippumies...
Inhosin sydämestäni sitä, kun tarjoiltiin alkoholia mutta oli joku kumma pakko opitää yllä tuota fasaadia, ettei vaan olisi erilainen. Otti pannuun kun papit aina sanoivat tärkeistä kysymyksistä että ... niin, emme voi tietää sitä.... todella tuulen ja oppisuuntien heiteltävissä. Huhu... en kyllä haluaisi takaisin siihen elämään.
Koin myös elämässäni aivan kuin kaikki olisi loksahtanut paikalleen. Minakin sain uskonnollisen selkeyden ja sen mukana itseluottamus sekä omanarvon tunto kohosi. Tiesin kuka olin ja miksi olin. Jumala ei enään ollut minulle ukko joka veteli narujani minne halusi, vaan aloin ymmärtää oman ajatteluni, oman minäni tärkeyttä myös Jumalan silmissä. Aloin ymmärtää että emme ole vain syntisiä kurjia, vaan voimme tehdä jotakin sen eteen, että emme olisi niin syntisiä ja kurjia.
Sitä sinä et tiedä.
Satun tietämään....
Jos palaisit aikaan ennen lähetyssaarnaajien tapaamista meillä olisi mahdollista kokea yhteinen hengellinen identiteetti.
32 vuotiaana olit hengellisesti ailahtelevainen, kaikenlaisten opintuulten heiteltävä, epävakaa monin tavoin. Ilmeisesti otollinen tilaisuus lähetyssaarnaajille tarjota uskonnollista selkeyttä käsikirjoitukseksi elämällesi.
Lähetyssaarnaajat johdattivat sinut tavoittelemaan uskoa Joseph Smithiin ja Mormonin kirjaan. Teit ratkaisun ja sait hengellisen todistuksen. Saavutit emotionaalis spiritualistisen tahtotilan jolloin Joseph Smithin Mormonin kirjaan kirjaamat fiktiiviset kertomukset muuttuivat sinulle sisäiseksi todellisuudeksi. Huolimatta jatkuvasti puolustuskannalla olostasi olet nähtävästi saavuttanut jonkinlaisen sisäisen rauhan. Älyllisesti ahdistavat kysymykset ulkoistat toistuvasti Jeff Lindsayn harteille.
Tämän kaltainen konsepti on tunnusomaista kaikille absoluuttisen totuuden omaaville uskonnollisille liikkeille.
Psykologisoiva tulkintasi jatkuu ja jatkuu... Koetat luoda itsellesi selityksiä uskonnollisesta ratkaisustasi. Miksi? Termisi "emotionaalis spiritualistisen tahtotila" ei ole vastaus siihen, mitä minussa tapahtui, vaikka niin kuvittelet. Sain varmuuden, vakaumuksen siitä, että Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta ja että Hänen kirkkonsa on palautettu pitkän luopumuksen ajan jälkeen.
Nyt maan päällä on kaikki, mistä aikanaan luovuttiin:
Oikea käsitys Jumaluudesta.
Kirkon valtuus, järjestys ja virat alkukirkon tavoin.
Evankeliumin toimitukset alkuperäisen kaltaisina.
Temppelityö.
Jatkuva ilmoitus.
Mormonin kirja toisena todistuksena Kristuksesta.
...
Miksi en saisi viitata muiden kuten Jeff Lindsayn kokoamiin selvityksiin, kun esitetään väitteitä uskontoamme vastaan?
Sinulla on voimakas torjunta kokemiasi hengellisiä tunteita kohtaan. Emotionaalis spirituaalinen tahtotilasi on vastaus juuri siihen, mitä sinussa tapahtui. Ei siinä ole mitään hävettävää.
Ymmärrän hyvin älyllisen kieltäytymisesi, on varsin tarkoituksenmukaista turvautua muiden kuten Jeff Lindsayn kokoamiin selvityksiin. Kuten olet todennut, ei tällaisia asioita loogisesti kukaan pysty selittelemään.
Nähtävästi vaadit itseltäsi liikaa, sinun olisi ehkä syytä opetella tuntemaan itsesi syvällisemmin ja sitä myötä hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Kun liityin MAP-kirkkoon, en ollut kuullutkaan Jeff Lindsaysta.
Tämä lauseesi on vailla minkäänlaista pohjaa: "Sinulla on voimakas torjunta kokemiasi hengellisiä tunteita kohtaan." Liioin tällä ei ole mitään perustetta: "Nähtävästi vaadit itseltäsi liikaa." - Miten niin vaadin ja mitä vaadin?
Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen paremmin nyt kuin ennen kirkkoon liittymistäni. Saatoin monessa suhteessa palata alkuperäiseen olemukseeni ja tulla "lapsen" kaltaiseksi, mitä edellytetäänkin, jos haluamme päästä Jumalan valtakuntaan. Ajattelen mutkattomasti ja selkeästi kuin lapsi, mutta en lapsellisesti.
Vaadit itseltäsi pakonomaisesti loogisen totuuden tietämistä uskosta ja uskonnoista, näin ajat itsesi toistuvasti umpikujaan.
Elät älyn ja tunteen välisessä ristiriidassa ja olet jatkuvassa puolustustilassa. Sinun olisi syytä oppia tiedostamaan ja hyväksymään hengelliset tunteesi.
Puberteetti ikäinen Joseph Smith sai emotionaalis spirituaalisia kokemuksia joiden tuloksena hän kirjasi fiktiiviset kertomukset Mormonin kirjaan. Mormonin kirjan loogisella älyllistämisellä lyö päätään jatkuvasti seinään ja joutuu kuitenkin aina palaamaan lähtöruutuun jolloin omat hengelliset tunteensa olisi tiedostettava.
Mistä näin päättelet: "Vaadit itseltäsi pakonomaisesti loogisen totuuden tietämistä uskosta ja uskonnoista, näin ajat itsesi toistuvasti umpikujaan."? Uskonnollisissa asioissakin on oma logiikkansa. Niinpä uskonnollisten asioiden tulee olla keskenään sopusoinnussa toisiaan kumoamatta.
Joseph Smith ei ollut enää tällainen "Puberteetti ikäinen Joseph Smith sai emotionaalis spirituaalisia kokemuksia..." kääntäessään Mormonin kirjaa. Hän sai ensimmäisen näkynsä ollessaan 14 vuoden ikäinen, mutta siitä meni neljä vuotta ennen kuin hän sai levyt haltuunsa. Koetat psykologisoida sellaista, johon metodisi ei sovi.
Sinulla on pakonomainen yllyke olla aina oikeassa "besserwisser". Tämä tunnetila on on luonteeltaan negatiivinen ja asenteellasi provosoit lähimmäisiäsi. Joudut olemaan jatkuvassa hälytystilassa valmiina puolustautumaan. Tällaiselle uskonnolliselle ajattelulle on tunnusomaista oikeaoppisuus joka ylläpitää ja lietsoo vihaa uskontojen (absoluuttiset totuudet) välille.
Oletan sinun ymmärtävän, että uskonnollisissa asioissa rationaalisen ja emotionaalisen ajattelutavan tulee olla mahdollisimman pitkälle keskenään sopusoinnussa. Ristiriitatilanteen tiedostaminen edellyttää nöyryyttä ja suvaitsevaisuutta. Tällainen tunnetila on positiivinen vaistoten myös lähimmäisen jumalallisen kaipauksen.
Yrittäessäsi rationaalisesti tulkita Joseph Smithin omia emotiaalis spirituaalisia kokemuksia tunget väkisin jumalan läsnäolon fiktiivisiksi osoittautuneisiin kertomuksiin tavalla jota kukaan ei kykene selittämään. Jeff Lindsaykin on jäänyt vain ihmettelemään.
Ihmettelen kannanottojasi! Missä tällaista olet todennut: "...tunget väkisin jumalan läsnäolon fiktiivisiksi osoittautuneisiin kertomuksiin tavalla jota kukaan ei kykene selittämään."? Miten Mormonin kirja ja muuta Joseph Smithin saamat ilmoitukset ovat osoittautuneet fiktiivisiksi?
Jos olet sitä mieltä, että minulla "on pakonomainen yllyke olla aina oikeassa "besserwisser", niin enkö saisi esittää mielipiteitäni, jotka perustuvat Raamattuun ja myöhempiin ilmoituksiin? Toivotko hyssyttelyä ja mielistelyä?
Kunnioitan sitä, että panet itsesi rohkeasti herkeämättä mielipiteinesi likoon. Keskustelu tosin kiertää samaa rataa ja palaamme tavan takaa lähtöruutuun.
Tähän mennessä ei ole löytynyt lainkaan tukea väitteille, että Mormonin kirjassa ja Joseph Smithin saamissa ilmoituksissa olisi jostain muusta kysymys kuin Raamatun innoittamasta fiktiosta. Hyssytten enkä ahdista sinua enää perusteluilla.
Allekirjoitan ajatuksestasi ainoastaan viimeisen lauseen.
Jos et olisi sekoittanut tähän utopiaasi mukaan Raamattua ja MAP -kirkon oppeja voisin helposti kuvitella, että puhut Neuvostoliiton tai Kiinan kommunistisen kansantasavallan ihanteista. Utopiasi on siis jonkinlainen Marxismi uskonto-ooppiumilla höystettynä. Marxismissa ei tosin ole mitään vikaa noin aatteena, mutta se vaan ei koskaan tule toimimaan suuressa mittakaavassa, koska aina on ihmisiä, jotka haluavat enemmän kuin mitä järjestelmä heille jyvittäisi. Tämän takia kapitalismi, jossa kuka tahansa omalla työllään pystyy ansaitsemaan paikkansa auringossa, on selvinnyt voittajana maailmassa.
Se kai kommunismissa on viehättänytkin, että se esitti ihanteellisen näkemyksen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Idea on edelleen hyvä, mutta jos se koetetaan toteuttaa väkisin ja ihmisten ajatusten vapautta sortaen ja toisinajattelijat tuhoten, niin aatteesta tulee päinvastaista, mihin sillä pyritään. Ilman vapaan tahdon kunnioittamista ei saada hyvää aikaan.
Rakkaus on yhteinen ihmiskunnan identtiteetti. Mutta useinkaan sitä ei näy käytännössä.(Tietenkään en nyt tarkoita yksinomaan seksuaalista rakkautta).
Identiteetti koskee sitä, millaisena ihminen pitää itseään. Rakkaus on tärkeä oikean identiteetin muodostumiselle, mutta se ei itsessään ole identiteetti. Oikealla identiteetillä tarkoitan sitä, että ihminen osaa pitää itseään sellaisena kuin hän todella onkin.
Raamattu puhuu ristin vihollisista ja niistä, joille sanoma rististä on Jumalan voima. Risti on Raamatun osoittama yhteinen identiteetti. Sen varjossa ihminen on paljaimmillaan ja aidoimmillaan. Sen varjossa eli sen sanoman vastaanottamana ihminen on Jumalan edessä onnistuneimmillaan.
En nyt taaskaan tarkoita ristin kuvia tai muita symboleja, vaan sitä uhria, jonka Jumala on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa antanut edestämme. Älä siis ala venkoilla juttua ristikorujen palvomisiosta yms.
Risti yhdistää, mutta se myös eroittaa!
siis ristit yhdistämiä.
kristinuskoon kuuluva eli UT:n symboli.
Puhut taas kahdesta jumalasta, Jumalasta joka on antanut jotain, poikansa. Ei yksi voi olla isä sekä oma poikansa Jeesus. Tällaiseen mahdottomaan tilanteeseen kristinusko joutui kun se teki Jeesuksen opetuksista opin Jeesuksesta.
ristillä toteutui Jesajan ennustus Jumalan uhrista, jonka kautta myös pakanan veriruskeat synnit muuttuvat villanvalkoisiksi. Ristin kautta evankeliumi sai träyteytensä, siitä tuli koko maailman evankeliumi. Jumala itse astui alas maailmaan, jotta tehtävä tulisi tehtyä täydellisesti.
Ei Hän voinut laittaa ulkopuolista sijaiskärsijää asialle, tai jotain muuta taivaallista olentoa, vaan Hän tuli tänne itse Jeesuksessa Kristuksessa. Siinä se on, Kolminaisen Jumalan salaisuus, jota en minäkään pysty toistaiseksi täydellisesti ymmärtämään.
Isä lähetti tänne Poikansa. Ei hän itse tullut tänne! Tämä ilmenee monista kohdista Raamatussa. Otetaan näin pääsiäisen merkeissä nämä kohdat:
Luuk. 22
42 "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." [Matt. 6:10; Joh. 6:38]
43 Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä.* [22:43,44: Nämä jakeet puuttuvat useista käsikirjoituksista mutta kuulunevat Luukkaan alkuperäiseen tekstiin.] [Dan. 10:18,19]
44 Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.* [Joh. 12:27; Hepr. 5:7]
Luuk. 23
46 Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. [Ps. 31:6; Ap. t. 7:59]
Luuletko, että Isä itse tuossa kärsi, rukoili ja antoi Henkensä?
Kyseessä on siis tulkintasi mukaan polyteismi.
Onko Raamatun oppi sinusta polyteismia? Ei noita kohtia voi muuksi tulkita kuin niin, että Isä ja Poika ovat erillisiä olentoja kaikin tavoin.
Erillisiä luulihaklönttejä? Se on SINUN tulkintaasi.
Olet ihastunut tähän pilkkamielellä käyttämääsi "luulihaklönttejä" -sanaan. Se käyttö ei poista sitä tosiasiaa, että Jeesus Kristus nousi kuolleista ja astui taivaaseen tuossa ylösnousseessa luu- ja liharuumiissaan, jonka hän näytti apostoleilleen:
Luuk. 24:39
Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan."
Ap.t. 1
10 Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. [Luuk. 24:4]
11 Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." [Ap. t. 2:7 | Ap. t. 3:21]
Luulihaklöntti ilmaisee käsityksesi Jumalasta hyvin. Sellaisenahan häntä pidät.
Se mikä on käännetty aaveeksi on se mitä kuolleen hengellä tarkoitettiin. Jeesus siis korosti olevansa kuolleista takaisin maanpäälliseen elämään herännyt. Kuolleet ovat siis Jeesuksen mukaan lihattomia henkiä. Eikä se tule tuosta täysin selvästi ilmi?
Kristus nousi ylös toisenlaiseen kuin maanpäälliseen elämään. Hänen ruumiinsa ei ollut enää samanlainen kaikin osin kuin kuolevaisessa olotilassa. Kristus oli maan päällä 40 päivää ennen taivaaseen astumista. Heti kuolleista nousemisen jälkeen Hänellä oli nähtävästi maallisen ruumiin kaltainen olomuoto. (Hauta oli tyhjä.) Siksi Häneen ei saanut koskea ennen kuin Hän meni Isän luo:
Joh. 20
17. Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en ole vielä noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljille ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo."
Ei hän sanonut aikovansa nousta luulihaklönttiruumiineen ylös. Haudalla oli valkopukuisia miehiä (essealaisveljiä), jotka työnsivät kiven syrjään ja virvoittivat Hänet henkiin. Samaisten essealaisveljien seurassa hän nousi vuorella ylemmäksi, jolloin PILVI ESTI opetuslapsia näkemästä häntä. Luultavasti Jeesus kuoli pian tuon jälkeen ja essealaisveljet tapansa mukaan hautasivat Hänet. Opetuslasten sanoista syntyi sitten sopiva legenda taivaaseen nousemisesta (luulihaklönttinä).
Kun tuollaisia teorioita esitetään, tulee yhä tärkeämmäksi, että meillä on myös toinen todistus Kristuksesta: Mormonin kirja. Jokainen voi saada siitä varmuuden, kun tutkii ja tekee siten oman osansa. Tässä on Mormonin kirja netissä:
http://scriptures.lds.org/fi
Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut, joissa on kohta, josta voi tilata ilmaisen Mormonin kirjan:
http://www.mormonit.fi
Kaikille asioille löytyy luonnollinen selitys. Ei kukaan liitele taivaaseen ilman moottorin apua...
Antamasi linkit vain lisäävät mielikuvituksen ruokkimia uskomuksia. Niille löytyy hyvää ja virheetöntä vastinetta täältä:
http://www.mormonismi.net
antaa anteeksi JHWH, ei sijaisuhri. Jumalan ei tarvitse inkarnoitua voidakseen tehdä jotain"täydellisesti". Veriruskeat muuttuivat Jesajan mukaan valkoisiksi näin "16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. 19 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä "
Parannus on ehdoton vaatimus syntien anteeksi saamiseksi. Synti vaatii silti sovituksen, sillä oikeudenmukaisuutta ei voida sivuuttaa. Israelilaisilla oli vertauskuvallisia syntiuhreja, jotka opettivat tulevaa Kristuksen lopullista uhria syntien sovittamiseksi evankeliumiin kuuluvin ehdoin. Ilman uskoa, parannusta ja upotuskastetta ei ole syntien anteeksi saamista. Lisäksi tarvitaan oikea valtuus tarvittavien toimitusten tekemiseen.
vaan kukin uhri oli juuri tiettyä tarkoitusta varten ja suurin osa ei liittynyt synteihin mitenkään.
"Evankeliumienehdot "eivät kuuluneet tai näkyneet juutalaisuudessa eivätkä näy tai kuulu, symbolisesti tai muutenkaan, uskontoja ei pidä sekoittaa. Monet muslimien tavat sen sijaan ovat samoja kuin juutalaisuudessa, mutta puuttuvat kristinuskosta. Tavat ovat ikivanhaa lähi-idän alkuperää jota kautta tulleet kumpaankin.
Uhrista Pyhien kirjoitusten oppaan mukaan:
Lahja Herralle. Vanhassa testamentissa esiintyy monenlaisia uhreja, esimerkiksi polttouhreja. Nykyaikana kirkossa on paastouhri ja muita vapaaehtoisia uhreja köyhien auttamiseksi ja muihin arvokkaisiin tarkoituksiin (uhrata voidaan esimerkiksi aikaa, kykyjä ja omaisuutta).
Muinaisina aikoina uhraaminen tarkoitti jonkun tai jonkin pyhittämistä. Nykyisin se merkitsee jonkin maallisen antamista tai siitä luopumista Herran ja hänen valtakuntansa hyväksi. Herran kirkon jäsenten pitäisi olla halukkaita uhraamaan kaikkensa Herralle. Joseph Smith opetti, että "uskonnolla, joka ei vaadi kaiken uhraamista, ei ole milloinkaan kylliksi voimaa tuottaa elämälle ja pelastukselle välttämätöntä uskoa" (Lectures on Faith, 6:5–7). Iankaikkisesta näkökulmasta katsottuna uhraamisen kautta saadut siunaukset ovat suurempia kuin mikään, mistä uhrin antaja luopuu.
Kun Aadam ja Eeva oli karkotettu Eedenin puutarhasta, Herra antoi heille uhraamisen lain. Tähän lakiin kuului heidän laumojensa esikoisten uhraaminen. Tämä uhri oli vertauskuva siitä uhrista, jonka Jumalan ainosyntyinen Poika antaisi (Moos. 5:4–8). Tämä käytäntö jatkui Jeesuksen Kristuksen kuolemaan asti, mihin eläinuhri evankeliumin toimituksena päättyi (Alma 34:13–14). Nykyään jäsenet nauttivat kirkossa leivän ja veden sakramentin Jeesuksen Kristuksen uhrin muistoksi. Kristuksen kirkon jäseniä käsketään nykyisin myös uhraamaan särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri (3. Nefi 9:19–22). Tämä tarkoittaa, että he ovat nöyriä, haluavat tehdä parannuksen ja noudattaa Jumalan käskyjä.
Minusta on outo ajatus, että jonkun maallisen uhraaminen voisi olla sovitus Jumalan lakien rikkomisesta.
Joseph Smithiä enemmän kuin perhettäsi, koska kirosit ensimmäisen vaimosi lastesi kuullen "pappeuden valtuudella", koska tämä ei suostunut liittymään Smithin kirkkoon.