Vime päivinä on uutisoitu ravinnon hiilijalanjäljestä ja väestön lapsiluvusta. Eivät ne aivan irrallisia asioita ole. Päivän hesari esitti taulukon, joka kertoi, että äidinkielen mukaan järjestettynä Helsingin seudun naisten lapsiluku on suurin somaleilla 4,47. Alenevaan sarjaan kuuluivat arabia, albania, kurdi, vietnam, venäjä, viro ja kiina. Kantaväestön lapsiluku oli 1,59. Jos tuota sarjaa katselee ennakkoluulottomasti, niin mieleen tulee, että hedelmällisyys asenteiden ja kyvyn mukaan on jäljellä äideillä, jotka ovat kasvaneet maissa, joissa ei pahemmin harrasteta tehoviljelyä. Toinen piirre on vielä, että he ovat kasvaneet kulttuureissa, joissa skeptikot eivät ole sanelleet, miten kuivattavasti koulussa pitää opettaa.
Juuri tuli tv:ssä ohjelma, jossa pohdittiin ravinnon hiilijalanjälkeä. Samaa teemaa, joskin eri termeillä, pohdittiin jo 70-luvulla. Silloin esitettiin luova ratkaisu; jos ravinnon ladulla ei ole ensisijaista merkitystä, silloin voitaisiin esim. perunat tehdä muovista. Ne voi ruokailun jälkeen tiskata ja panna taas täydentämään seuraavaa ateriaa. Huonoista perunoistahan kuitenkin suu kertoo, että tuskin niistä saa ravintoa, vain vatsan täytettä. Miksi niitä syödä.
Jos hiilijalanjälkeä tuijottaa, mutta samalla kiinnittää huomiota myös ravinnon laatuun, silloin pitäisi kaiken kasvituotannon siirtyä luomuun tai vielä paremmin biodynaamiseen. Energiaa ei silloin tarvitsisi tuhlata lannoitteiden valmistukseen. Pitkäaikaiset kokeet osoittavat lisäksi, että silloin maahan palautuu hiiltä eloperäisen maan muodossa niin kuin pitääkin, aina 60 sentin syvyyteen asti. Parhaimmillaan maahan sitoutuisi hiiltä 5-10 % vuotuisista hiilidioksidipäästöistä. Sitä hyötyä ei tehoviljelystä saa. Ja kaikki tämä ihan vain sivuhyötynä, jos tavoitteeksi asetettaisiin maukas ja ravitseva ruoka sekä maan ja ihmisten terveyden ja hedelmällisyyden säilyttäminen.
Olen muuten sitä mieltä, että Puskan putiikin voisi lopettaa. Se ei vieläkään vuonna 2010 ymmärrä eroa puhtaasti tuotetun ja myrkytetyn ruoan välillä.
Juuri tuli tv:ssä ohjelma, jossa pohdittiin ravinnon hiilijalanjälkeä. Samaa teemaa, joskin eri termeillä, pohdittiin jo 70-luvulla. Silloin esitettiin luova ratkaisu; jos ravinnon ladulla ei ole ensisijaista merkitystä, silloin voitaisiin esim. perunat tehdä muovista. Ne voi ruokailun jälkeen tiskata ja panna taas täydentämään seuraavaa ateriaa. Huonoista perunoistahan kuitenkin suu kertoo, että tuskin niistä saa ravintoa, vain vatsan täytettä. Miksi niitä syödä.
Jos hiilijalanjälkeä tuijottaa, mutta samalla kiinnittää huomiota myös ravinnon laatuun, silloin pitäisi kaiken kasvituotannon siirtyä luomuun tai vielä paremmin biodynaamiseen. Energiaa ei silloin tarvitsisi tuhlata lannoitteiden valmistukseen. Pitkäaikaiset kokeet osoittavat lisäksi, että silloin maahan palautuu hiiltä eloperäisen maan muodossa niin kuin pitääkin, aina 60 sentin syvyyteen asti. Parhaimmillaan maahan sitoutuisi hiiltä 5-10 % vuotuisista hiilidioksidipäästöistä. Sitä hyötyä ei tehoviljelystä saa. Ja kaikki tämä ihan vain sivuhyötynä, jos tavoitteeksi asetettaisiin maukas ja ravitseva ruoka sekä maan ja ihmisten terveyden ja hedelmällisyyden säilyttäminen.
Olen muuten sitä mieltä, että Puskan putiikin voisi lopettaa. Se ei vieläkään vuonna 2010 ymmärrä eroa puhtaasti tuotetun ja myrkytetyn ruoan välillä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.