Ihminen ei muutu

Hei!

Hieman yöllisiä ajatuksia saarivaltakunnasta. Viime vuodet tiedotusvälineet ovat kiihtyvään tahtiin suoltaneet yhä huolestuttavampia uutisia aina ilmaston lämpenemisestä telluksemme luonnon varojen loppumiseen. Toisin sanoen tulevaisuus ihmiskunnalle näyttää näiden tietojen valossa synkältä, etten sanoisi surkealta. Mitä tekee ihminen? Vastaus yksinkertaisesti kuuluu ei mitään! Tai no, pieni osa ihmisistä yrittää tehdä asialle jotain: ei omista autoa, ei lennä, syö luomuruokaa, on vegaani jne. Sitten taas suuri osa ihmisistä jatkaa tätä kapitalistista kulutusjuhlaa omien rahkeidensa mukaan. Monet myös huomattavasti yli rahkeidensa (ylivelkaantuminen).

Miksi? Miksi meillä on niin heikot ihmiset vallankahvassa, että todellista muutosta ei uskalleta tehdä? Siksi, koska ihminen on niin tyhmä ja ahne että ei näe nenäänsä pitemmälle.

Tämä tästä tällä erää. Good night where ever you are!
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On helppo yhtyä, selkä keikkana mennään jokainen päivä kohti tuhoa, kehitys näyttää väistämättömältä. Jo pelkästään valtava kemikaalien käyttö (lue myrkkyjen) aiheuttaa sen, ettei elollisesta luonnosta lopulta monikaan laji ihminen mukaan lukien, selviä riittävän terveenä ja kehityskelpoisena.

Monet harmittomilta tuntuvat päivittäiset aineemme ovat silkkaa elämän sammuttamista pitkässä juoksussa. Koko ihmiskunnan historia viimeiset sata vuotta on, täynnään kauhistuttavan yksioikoista ja käsittämättömän kornia "perse eellä puuhun" tyyppistä kehittymättömyyttä, kuolemankauppaa lähes järkiään!

Äänestä

Esitat, "Asiaa" Ja, pysyhan palstalla, niin, kaikki, selviaa, sinullekkin. "Salut"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V. kirjoitti:

Hei!

Hieman yöllisiä ajatuksia saarivaltakunnasta. Viime vuodet tiedotusvälineet ovat kiihtyvään tahtiin suoltaneet yhä huolestuttavampia uutisia aina ilmaston lämpenemisestä telluksemme luonnon varojen loppumiseen. Toisin sanoen tulevaisuus ihmiskunnalle näyttää näiden tietojen valossa synkältä, etten sanoisi surkealta. Mitä tekee ihminen? Vastaus yksinkertaisesti kuuluu ei mitään! Tai no, pieni osa ihmisistä yrittää tehdä asialle jotain: ei omista autoa, ei lennä, syö luomuruokaa, on vegaani jne. Sitten taas suuri osa ihmisistä jatkaa tätä kapitalistista kulutusjuhlaa omien rahkeidensa mukaan. Monet myös huomattavasti yli rahkeidensa (ylivelkaantuminen).

Miksi? Miksi meillä on niin heikot ihmiset vallankahvassa, että todellista muutosta ei uskalleta tehdä? Siksi, koska ihminen on niin tyhmä ja ahne että ei näe nenäänsä pitemmälle.

Tämä tästä tällä erää. Good night where ever you are!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu