Arvoista

Arvootomuudesta kirjoitti:

Suomalaisten arvot: työ, raha, menestys, oma maine. Ne menevät monen edellä, kuten: rakkaus, omatunto, auttaminen, toisen hyvinvoinnista huolehtiminen. Vaikka jäljellä mainitut toisivat ihmisille oikeaa hyvää oloa, jota em.:lla haetaan. Työtäkin tehdään yli omien voimavarojen ylitöinä vaikka työttömiä on paljon, tehdään, jotta oma maine työntekijänä ei kärsi. Sillä haetaan myös menestystä, jotta voi ostaa omaisuutta, joka näyttää konkreettisesti menestystä. Ja onhan sitten nämä työttömät, joihin verrattuna omanarvontunto nousee taas hieman ylöspäin, on hörhöt, syrjäytyneet, juopot, hullut, työhön kelpaamattomat ja niin edespäin. Vanhusten kohtelu meidän maassa: laitokseen, jossa minimityövoimalla sitten hoidetaan... jos sairastuu - ei tutkita - mitä ei tutkita - sitä ei tiedetä - eikä silloin olla voitu mitään, jos kuolema korjaa. Vanhuuden arvostus? Onko sitä? Kauniit ja rohkeat ja varsinkin narsistit "pärjäävät". Katsomme dokumentteja historian julmista diktaattoreista nykypäivän ulkomaalaisten tapaan orjuuttaa työntekijöitään nälkäpalkalla vaarallisissa töissä ja samalla kuvittelemme itse toimivamme oikein. Kuinka me suomalaiset toimimme? Olemmeko sen viisaampia? Pintaliitoelämä on johtanut meidät laitostamaan kaikki hoivaa tarvitsevat ja valjastanut ihmiset työelämän tarpeisiin. Ketä putoaa kelkasta, putoaa, juuri ja juuri saa elämään tarvittavan rahan ja leiman "ei kelpaa työhön"... Eläköityvät pyritään pitämään töissä kuolemaan saakka . jotta yritysten ei tarvitse käyttää yhtään "turhia" resursseja uuden työntekijän palkkaamiseen. Missä on suomalaisten sydän ja omatunto? Missä syvällinen ajattelu? Eletäänkö niinkuin viimeistä päivää, niin, että ei mietitä yhtään tulevaisuutta tai muita ihmisiä,puhumattakaan eläimistä tai luonnosta? Kaikki tänne mulle ja heti! Se sukupolvi ei ole vasta kasvamassa vaan on nyt johtamassa.Nuorisossa on toivo paremmasta tulevaisuudesta, vaikka kovin heitä aina haukutaan. Mutta niinhän se on ettei huomata tukkia omassa silmässä vaan katsotaan rikkaa toisen silmässä. Toivon kaikkien miettivän mitkä ovat elämän arvot ja miettivän, että miksi juuri minä olen täällä, kuka minä olen, mitä haluan saavuttaa elämässä. Pohdittavaksi tähän haluaisin liittää Fransiscus Assisilaisen rukouksen, vaikka en "uskovainen" olekaan. Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne missä on vihaa, toisin rakkauden. Missä loukkausta, toisin anteeksiannon. Missä epäsopua, toisin yksimielisyyden. Missä erehdystä, osoittaisin totuuden. Missä epäilystä, auttaisin uskoon. Missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen. Missä pimeyttä, loisin sinun valoasi. Missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen. Niin, että oi Mestari, en yrittäisi niin paljon, etsiä lohdutusta, kuin lohduttaa muita. Hakea ymmärtämystä, kuin ymmärtää toisia. Pyytää rakkautta, kuin rakastaa muita. Sillä antaessaan saa. Kadottaessaan löytää. Unohtaessaan saa anteeksi. "Kuollessaan" nousee iänkaikkiseen elämään.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä