Suurimmat käskyt

Matt. 22
36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. [5. Moos. 6:5]
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. [3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19 ]

Mielestäni Jumalan rakastaminen on arvojärjestyksen valitsemista siten, että asettaa hyvän aikaansaamisen kaiken muun edelle. Siihen kuuluu mm. totuuden rakkaus. Lähimmäisen rakastaminen on tuon rakkauden seurausta. Pystymme rakastamaan lähimmäistämme, jos rakastamme Jumalaa koettaen parhaamme mukaan pitää Hänen käskynsä. Kuitenkin ehtona lähimmäisen rakastamisen onnistumiseen on myös se, että rakastamme itseämme.

Kristuksen antama käsky ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” lähtee olettamuksesta, että ihminen rakastaa itseään. Erikseen ei ole ollut tarpeellista (?) mainita, että itseään tulisi rakastaa, mutta annetaan ymmärtää, että suurin ilo, pelastus, on saavutettavissa Kristuksen osoittamaa tietä kulkien, ja että ihmisen tulisi rakastaa itseään mm. siten, että hän saavuttaisi pelastuksen. Tuskinpa maailmassa olisi vaikeuksia ihmisten kesken, jos Kristuksen käskyä toteltaisiin. Käskyn toteuttamatta jättäminen saa aikaan itsensä rakastamisen häiriöitä. Meidän on vaikea hyväksyä itseämme tasapainoisesti, jos emme saa rakkautta.

Niinpä oman olemuksen korostaminen saa epärealistisia muotoja. Suomalaisista autoilijoista 90 % pitää
itseään keskimääräistä taitavampana autonkuljettajana. Erään tutkimuksen mukaan 94 % amerikkalaisista professoreista pitää omaa työtään keskimääräistä korkeatasoisempana kuin muiden professoreiden työtä. Olisikohan tällaiseen harhaisuuteen syytä, jos ihmiset tuntisivat olevansa rakastettuja?

Mikähän olisi sellaisen ihmisen hyvinvoinnin taso, joka näkee itsensä sellaisena kuin on ilman illuusioita, mutta samalla tuntee myös oman arvonsa? Eihän voi olla niin, että ihmisen hyvinvointi rakentuu vain epärealististen illuusioiden varaan! Eikö ole pikemminkin ajateltava, että oman arvon epäileminen luo korvikeratkaisuja tai sitten niin, että tietämättömyys omasta arvosta saa aikaan korvikekuvitelmia sellaisissa asioissa, joilla ei ole yhteyttä ihmisen todellisen arvon perusteisiin. Onko tällainen todellisen arvon korvaaminen illuusioilla parempi vaihtoehto kuin kuvittelu omasta arvottomuudesta?

Oman arvonsa korostamisen tarveko saa jotkut pönkittämään omaa arvoaan muita loukaten, väheksyen ja kiusaten? Tätä esiintyy näissä nettikeskusteluissakin kovin usein.
67255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

99,5 % ahtaissa lahkoissa olevista luulee omaavansa ainoan oikean uskonnollisen totuuden. On olemassa ulkopuolisten kannalta jokseenkin harmitonta tervettä narsismia, joka on ollut lajinkehityksen kannalta hyödyllistäkin (oman arvon tunto). Narsismi kuitenkin toisinaan helposti lipsahtaa sairauden puolelle. Silloin suhteellisuudentaju katoaa ja ihminen joutuu omnipotenssin valtaan.

Tässäkin viestissäsi mainitsemasi totuudenrakkaus tarkoittaa kaksoiskielelläsi sitä, että ne jotka päätyvät uskomaan Smithin sepityksiin, omaavat totuudenrakkauden ja ne jotka eivät päädy, ovat vilpillisiä, valheellisia ja vailla totuudenrakkautta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Teet perusteettoman oletuksen: "...että ne jotka päätyvät uskomaan Smithin sepityksiin, omaavat totuudenrakkauden ja ne jotka eivät päädy, ovat vilpillisiä, valheellisia ja vailla totuudenrakkautta." Mikähän on motiivisi tuollaiseen ajatteluun? Totuuden rakkautta en siinä huomaa.

    Hyvinkin lähellä voi olla tämä arviosi: "99,5 % ahtaissa lahkoissa olevista luulee omaavansa ainoan oikean uskonnollisen totuuden." Se että näin ajatellaan on luonnollista, sillä ihmiset uskovat ainoa oikea kirkon olemassaoloon. Ihmisellä on tarve uskoa olevansa ainoassa oikeassa kirkossa, sillä tosiaan on niin, että vain yksi kirkko voi olla ainoa oikea.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    hokenut vuosikausia, että jos joku ei päädy uskomaan mormonismiin, hän on vilpillinen, valheellinen ja vailla totuudenrakkautta. Nytkö kiellät aiemmat sanomisesi?

    Tarve voi olla uskoa olevansa ainoassa oikeassa uskossa. Siksi juuri ahtaita lahkoja syntyy. Tarpeella ei sinänsä ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

    Äänestä

Lähimmäisen rakastaminen ei vaadi Jumalan rakastamista. Liität tällä "suurimmalla käskylläsi" Jumalan arvojärjestyksessä lähimmäistäsi tärkeämmäksi, joten suurin rakkautesi ei kohdistu lähimmäisiisi. Et siis ilmeisesti ole kovin läheinen lähimmäistesi kanssa kun rakastat Jumalaa enemmän kuin heitä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oletat perusteetta: "Et siis ilmeisesti ole kovin läheinen lähimmäistesi kanssa kun rakastat Jumalaa enemmän kuin heitä." Minusta tuntuu, että on helpompi rakastaa lähimmäistään kuin Jumalaa, koska lähimmäinen on konkreettisempi, mutta Jumalan suhteen on uskon varassa, vaikka Hänestä jotain tietäisikin.

    Niin hän sanoi 'Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi' . Ei siinä yhteydessä puhuttu totuudesta mitään. Se asia on Jeesuksen sanoissa *Minä olen tie, totuus ja elämä'. Eikä silloin puhuttu mitään, mikä lahko tai usko on totuus. Ja kuka sanoikaan että, jos rakkautta ei ole niin ei ole mitään muutakaan.

    Voisitko hieman ilmentää kuinka tämä ilmenee jokapäiväisessä elämässäsi. Rakkauttasi Jumalaan ilmennät selkeästi päivittäin rukoilemalla ja noudattamalla mormoniopin rituaaleja, mutta kuinka ilmennät lähimmäisen rakkautta päivittäisessä elämässäsi? Ainakin täällä olen saanut sinusta kuvan hyvin tiukkana ja fanaattisena ihmisenä, joten kaipaisin hieman lisäselvitystä aiheesta. Rakastatko ja kunnioitatko lähimmäisiäsi todella ja hyväksyt heidän "vikansa", vakaumuksensa ja mielipiteensä vaikka ne olisivatkin mielestäsi täysin vääriä ilman että yrität eri tavoin vihjailla ja painostaa, että lähimmäistesi pitäisi nähdä uskon valo, joka sinulla on, ja vaihtaa vakaumuksensa saman kaltaiseksi kuin omasi?

    Kysymys sinulle siis kuuluu: Miten ilmennät lähimmäisenrakkauttasi ja -kunnioitusta nyt esimerkiksi kirjoituksillasi tällä palstalla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tarkista raamatustas kirjoitti:

    Niin hän sanoi 'Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi' . Ei siinä yhteydessä puhuttu totuudesta mitään. Se asia on Jeesuksen sanoissa *Minä olen tie, totuus ja elämä'. Eikä silloin puhuttu mitään, mikä lahko tai usko on totuus. Ja kuka sanoikaan että, jos rakkautta ei ole niin ei ole mitään muutakaan.

    Oletin, että kaikki ymmärtäisivät, että totuuden rakastaminen kuuluu Jumalan rakastamiseen. Halusin tuon mielipiteeni esittämisellä korostaa totuuden rakkauden merkitystä, sillä se on ehto, että voimme ottaa vastaan Jumalan sanaa. Ilman totuuden rakkautta emme opi tuntemaan Jumalaakaan.
    2. Tess. 2:12
    ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.
    2. Tess. 2:10
    ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Voisitko hieman ilmentää kuinka tämä ilmenee jokapäiväisessä elämässäsi. Rakkauttasi Jumalaan ilmennät selkeästi päivittäin rukoilemalla ja noudattamalla mormoniopin rituaaleja, mutta kuinka ilmennät lähimmäisen rakkautta päivittäisessä elämässäsi? Ainakin täällä olen saanut sinusta kuvan hyvin tiukkana ja fanaattisena ihmisenä, joten kaipaisin hieman lisäselvitystä aiheesta. Rakastatko ja kunnioitatko lähimmäisiäsi todella ja hyväksyt heidän "vikansa", vakaumuksensa ja mielipiteensä vaikka ne olisivatkin mielestäsi täysin vääriä ilman että yrität eri tavoin vihjailla ja painostaa, että lähimmäistesi pitäisi nähdä uskon valo, joka sinulla on, ja vaihtaa vakaumuksensa saman kaltaiseksi kuin omasi?

    Kysymys sinulle siis kuuluu: Miten ilmennät lähimmäisenrakkauttasi ja -kunnioitusta nyt esimerkiksi kirjoituksillasi tällä palstalla?

    Onko se sinusta rakkautta, että antaa lähimmäistensä olla väärien käsitysten vallassa?
    Koetan saada ihmiset ajattelemaan itsenäisesti ja vapautumaan ennakkoluuloistaan. Kunnioitan ihmisiä yksilöinä, joilla on mahdollisuus saada selville uskonnollinen totuus. Enpä myönnä, että olisin toiminut näin, että: "... hyväksyt heidän 'vikansa', vakaumuksensa ja mielipiteensä vaikka ne olisivatkin mielestäsi täysin vääriä ilman että yrität eri tavoin vihjailla ja painostaa,..." Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, mutta siitä ei seuraa, että ne olisivat oikeita ja hyväksyttäviä. Tietenkin koetan "vihjailla" siihen suuntaa, mikä on totta, mutta missä olen mielestäsi painostanut? Tunnetko totuuden kertomisen painostavana?

    Vakaumus (totuus) on subjektiivinen asia josta jokaisella on oma mielipiteensä. Jos vihjailet, että toisen ihmisen vakaumus on huonompi kuin omasi, painostat häntä muuttamaan omaa kantaansa. Se, että sinä uskot oman totuutesi olevan abosuuttinen on painostavaa ja tekee keskustelemisen kanssasi lähes mahdottomaksi. Ei sinustakaan taida tuntua kovin mukavalta kun muut kertovat sinulle, että elät valheessa, ja se saa sinut helposti nousemaan barrikaadeille puolustamaan omaa "valheellista" näkemystäsi. Sinulla on oikeus tuoda esiin oma näkemyksesi, mutta toisen ihmisen totuuden kieltäminen ja tuomitseminen valheelliseksi voidaan helposti tulkita hyökkäykseksi ja painostukseksi. Jos pyrkisit ymmärtämään miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee sen sijaan, että otat oikeudeksesi olettaa, että toinen on saanut väärää tietoa tai on tullut sielunvihollisen huijaamaksi, onnistuisit varmasti paremmin tavoitteessasi ja ihmiset ehkä paremmin myös kuuntelisivat sinun ajatuksiasi.

    Ihmisen vakaumus on suurin osa ihmisen persoonaa ja sen kunnoittaminen on erittäin tärkeää. Jos et kunnioita toisen ihmisen vakaumusta, etkä pyri ymmärtämään sitä, et saa mitään muuta aikaan kuin vihollisia.

    Vakaumus ei ole sama kuin totuus, mutta se voi olla, jos se on sopusoinnussa Jumalan ilmoitusten kanssa. Vakaumukset voivat olla erilaisia eivätkä ne kaikki ole sopusoinnussa ilmoitusten, Jumalan sanan, kanssa.

    Tietenkin uskon oman vakaumukseni olevan myös totta. En näe mitään, missä se ei olisi sopusoinnussa ilmoitusten kanssa, mutta hyvin monen vakaumus esim. kolminaisuusopin vuoksi poikkeaa alkuperäisestä Raamatussa olevasta opista.

    Näin todella on, että ihminen asettuu puolustuskannalle, kun hänen vakaumuksensa kyseenalaistetaan.
    On totta, että yksilön uskomusjärjestelmällä on suuri merkitys sielulliselle tasapainolle. Siksi yksilö myös puolustaa sitä, koska sen horjuttaminen tunnetaan uhkaksi koko psyykkiselle rakenteelle. ”Monet tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä ainoa asia, jonka toisen ihmisen uskomusten kyseenalaistaminen voi saada aikaan – olivat perusteet kuinka järkeviä tahansa – on vihamielinen reaktio kyseenalaistajaa kohtaan.” ”… jos yritämme horjuttaa yksilön mielenterveyden ja hänen yhteisönsä hyvinvoinnin peruspilareita, yksilö tekee kaikkensa pitääkseen nuo pilarit pystyssä. Se ei välttämättä tapahdu rationaalisesti eikä se välttämättä perustu oikeaan tietoon, mutta eräässä mielessä se on silti järkevä toimenpide: yksilön psyykkinen hyvinvointi ja toimintakyky säilyvät ennallaan” ("Toden näköiset harhat", Kustannus Oy Duodecim, 1995, s. 15)

    Tuosta huolimatta ei tule luopua totuuden esiin tuomisesta. Totuus on loppujen lopuksi myös mielenterveyttä edistävää.

    Kyllä muille ihmisille heidän uskontonsa on ihan yhtä totta kuin sinulle omasi. Kyse on vain siitä pystytkö kunnoittamaan heidän totuuttaan ja esittämään oman mielipiteesi ilman, että se nähdään agressiona.

    Jos ihminen luulee omaavansa uskonnollisen totuuden, se ei merkitse, että hänellä olisi tuo totuus. Totuus on sama kaikille. Silti kenelläkään ei ole vielä kaikkea totuutta, mutta voimme edistyä ahkeruudellamme totuuden tuntemisessa.
    Näin koetan toimia:
    OL 50
    13 Sen tähden minä, Herra, esitän teille tämän kysymyksen: Mihin teidät on asetettu?
    14 Saarnaamaan minun evankeliumiani Hengen avulla, nimittäin Lohduttajan, joka lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta.
    15 Ja sitten te saitte henkiä, joita te ette voineet ymmärtää, ja otitte ne vastaan kuin ne olisivat olleet Jumalasta; ja oletteko te tässä syyttömiä?
    16 Katso, te saatte vastata tähän kysymykseen itse; minä olen teille kuitenkin armollinen; se, joka on heikko teidän keskuudessanne, tehdään tämän jälkeen vahvaksi.
    17 Totisesti minä sanon teille: Saarnaako se, jonka minä olen asettanut ja lähettänyt maailmaan saarnaamaan totuuden sanaa Lohduttajan mukaan totuuden Hengessä, sitä totuuden Hengessä vai jollakin muulla tavalla?
    18 Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.
    19 Ja vielä, ottaako se, joka ottaa vastaan totuuden sanan, sen vastaan totuuden Hengen kautta vai jollakin muulla tavalla?
    20 Jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.
    21 Miksi siis ette voi ymmärtää ja tietää, että se, joka ottaa sanan vastaan totuuden Hengen kautta, ottaa sen vastaan sellaisena kuin sitä saarnataan totuuden Hengen mukaan?
    22 Sen tähden se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä.
    23 Ja se, mikä ei rakenna, ei ole Jumalasta ja on pimeyttä.
    24 Se, mikä on Jumalasta, on valoa; ja se, joka ottaa vastaan valoa ja pysyy Jumalassa, saa lisää valoa; ja se valo kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka.

    Se, että uskot oman totuuteesi ylivertaisuuteen, ei tee siitä yhtään sen parempaa kuin muiden totuudet. Sinulla ei ole mitään pitäviä perusteita kieltää toisia uskomasta omaan totuuteensa. Kuten sanoin aiemmin, totuus on subjektiivinen ja jokaiselle henkilökohtainen. Varsinkaan uskonnollisissa asioissa absoluuttista totuutta ei ole kenelläkään vaikka he kuinka niin luulisivat. Aivan kuten ateistina en pysty todistamaan aukottomasti Jumalaa olemattomaksi, et sinäkään pysty todistamaan Jumalaa aukottomasti olemassa olevaksi. Se, että mätkit toisia Raamatulla ja muilla pyhillä kirjoillasi, joilla perustelet omaa uskoasi, osoittaaksesi kuinka väärässä muut ovat, on vain osoitus ylimielisyydestäsi ja toisten kunnoituksen puutteesta.

    Millä perusteella voit sanoa muiden uskoa luuloksi ja omaasi totuudeksi? Mitä suurempaa sinulla on, jotain sellaista, jonka perusteella pystyt olemaan ehdottoman varma muiden väärässä olemisesta ja omasta oikeassa olemisestasi? Jos kysyy jonkin muun lahkon edustajilta, niin he ovat saaneet vastauksia rukouksiinsa - ihan kuten sinäkin. He ovat kokeneet Jumalan läsnäolon - ihan kuten sinäkin. Ja niin edelleen.

    Aivan varmasti muidenkin lahkojen jäsenet ovat sitä mieltä, että heidän totuutensa on oikea totuus, ja mormonien "totuus" on luuloa. Joku tai jotkut (tai kaikki) heistä/teistä ovat väärässä. Miksi se et voisi olla sinä?

    Vastaukseksi olisi kiva kuulla jotain ihan oikeasti omaa pohdintaa ja perustelua, eikä pelkästään copypastea jostain pyhästä kirjasta. Jos oma ajattelu siis on sallittua ja mahdollista.

    Montako totuutta voi olla samasta asiasta? - Vain yksi! Siksi tämä lauseesi on vailla mieltä: "Kuten sanoin aiemmin, totuus on subjektiivinen ja jokaiselle henkilökohtainen." Totuuden kokeminen on henkilökohtaista, mutta totuus on yksi ja sama.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tifu kirjoitti:

    Olen varma, että Kristus on palauttanut kirkkonsa. Mormonin kirja on siitä selvin todiste. Vastaavaa ei ole millään muulla kirkolla. Tämä on sitä "suurempaa", jota meillä MAP-kirkon jäsenillä on.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Olen varma, että Kristus on palauttanut kirkkonsa. Mormonin kirja on siitä selvin todiste. Vastaavaa ei ole millään muulla kirkolla. Tämä on sitä "suurempaa", jota meillä MAP-kirkon jäsenillä on.

    Aika ontuva todiste minusta, perustella oikeassa oleminen jollain kirkon omalla julkaisulla. Vakuuttaa ehkä sinut, mutta tuskin kovin suurta osaa muista kuin mormoneista. Et taitaisi olla kovin tehokas lähetyssaarnaaja, jos et osaa esittää perusteluja siten kuin maallikko ja oikeaa uskoa etsivä ihminen niitä pyytää. Siinä vaiheessa kun vasta etsii paikkaansa, ei takuulla jaksa eikä edes pysty ymmärtämään pyhien kirjoitusten sisältöä niin hyvin kuin asiaan jo jonkin aikaa tutustuttuaan. Kynnys ottaa uskonto vastaan oikeana suuntana elämässään on liian iso, jos suoraan pitäisi hypätä pyhiin kirjoituksiin, eikä saa perusteluja, neuvoja ja opastusta "ihmisten kielellä".

    Hengellisissä asioissa totuuksia on yhtä monta kuin on uskoviakin. Jokaisella uskovalla on omat henkilökohtaiset tuntemukset ja kokemukset omasta uskostaan. Riippumatta uskontokunnasta kokemukset ovat hyvin samankaltaisia ja hyvin aitoja. Mormoneilla tai millään muullakaan uskontokunnalla ei ole monopolia näihin tunteisiin ja "johdatukseen" vaan se löytyy kaikilta, myös sellaisilta uskonnoilta joilla ei ole mitään tekemistä Lähi-Idässä alkunsa saaneisiin liikkeisiin. Johdatuksen kokemukseen pääsee monin keinoin esim. meditoimalla, joogaamalla, rukoilemalla, rituaaleilla, orgioilla, mantroilla, halaamalla Äiti Ammaa jne. Tapoja on lukemattomia. Kaikille on yhteistä syvä henkinen rauhan, hyvän- ja läsnäolon tunteet. Olet ilmeisesti löytänyt nämä tuntemukset mormoniopin kautta ja siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Se on kuitenkin väärin, että kieltäydyt kunnoittamasta muulla tavoin uskovia ja vähättelet ja vääristelet heidän tuntemuksiaan. Jokaiselle ihmiselle löytyy varmasti keino päästä tähän hengelliseen "tietoisuuteen" ja "yhteyteen" koska lopulta kyse on vain metodista. Uskonnollisen liikkeen opillisella sisällöllä on hyvin vähän tekemistä näiden aivokemiallisten reaktoiden laukaisemisessa.
    Yksinkertaisesti sanoen MAP -kirkko ei toimi kaikille vaan jokaisen on löydettävä oma polkunsa.

    Äänestä

  • Tifu kirjoitti:

    Pidän ihmisistä, mutta uskontojen/lahkojen 'totuudet' näen kristallinkirkkaasti 'valheellisina ja subjektiivisina' . Mielestäni on rikos ruveta aivopesemään toista omaan 'totuuteensa' . Ainoa asia, jonka voi hyväksyä on elämänkatsomustiedon kaltainen opetus, jossa annetaan objektiivista tietoa kaikista uskonnoista/lahkoista/ateismista tai ismeistä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Olen varma, että Kristus on palauttanut kirkkonsa. Mormonin kirja on siitä selvin todiste. Vastaavaa ei ole millään muulla kirkolla. Tämä on sitä "suurempaa", jota meillä MAP-kirkon jäsenillä on.

    ei ole ollut, koska mitään ei ole kadonnutkaan. Sinä aikana, kun sinun mkirkkosi oli kadoksisssa, Jumalan seurakunta mm. toimitti Raamatun kirjalliseen asuunsa. Kuinka ihmeessä voita pitää Raamattua Jumalan sanan, jos kerta se koottiin juuri silloin, kuin yhtäkään uskovaa ei täällä ollut Jumalan henkeyttämistä kirjaamassa? Jos Jumala oli hyljännyt maailman, niin silloinhan se kirja, jota Raamatuksi kutsutaan, on huijausta, jonkun minkälie porukan aikaansaama opus.
    Nyt kuitenkin sinäkin laitat aina sopivassa kohdassa uskosi Raamatun sanaan. Hieman aika lailla ristiriitaista, eikö?

    Äänestä

  • tieto on totuutta kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Itse vielä korvaisin elämänkatsomustiedon uudella oppiaineella "kulttuurihistoria".

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Vakaumus ei ole sama kuin totuus, mutta se voi olla, jos se on sopusoinnussa Jumalan ilmoitusten kanssa. Vakaumukset voivat olla erilaisia eivätkä ne kaikki ole sopusoinnussa ilmoitusten, Jumalan sanan, kanssa.

    Tietenkin uskon oman vakaumukseni olevan myös totta. En näe mitään, missä se ei olisi sopusoinnussa ilmoitusten kanssa, mutta hyvin monen vakaumus esim. kolminaisuusopin vuoksi poikkeaa alkuperäisestä Raamatussa olevasta opista.

    Näin todella on, että ihminen asettuu puolustuskannalle, kun hänen vakaumuksensa kyseenalaistetaan.
    On totta, että yksilön uskomusjärjestelmällä on suuri merkitys sielulliselle tasapainolle. Siksi yksilö myös puolustaa sitä, koska sen horjuttaminen tunnetaan uhkaksi koko psyykkiselle rakenteelle. ”Monet tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä ainoa asia, jonka toisen ihmisen uskomusten kyseenalaistaminen voi saada aikaan – olivat perusteet kuinka järkeviä tahansa – on vihamielinen reaktio kyseenalaistajaa kohtaan.” ”… jos yritämme horjuttaa yksilön mielenterveyden ja hänen yhteisönsä hyvinvoinnin peruspilareita, yksilö tekee kaikkensa pitääkseen nuo pilarit pystyssä. Se ei välttämättä tapahdu rationaalisesti eikä se välttämättä perustu oikeaan tietoon, mutta eräässä mielessä se on silti järkevä toimenpide: yksilön psyykkinen hyvinvointi ja toimintakyky säilyvät ennallaan” ("Toden näköiset harhat", Kustannus Oy Duodecim, 1995, s. 15)

    Tuosta huolimatta ei tule luopua totuuden esiin tuomisesta. Totuus on loppujen lopuksi myös mielenterveyttä edistävää.

    Eikö polyteismisi ole ristuíriidassa Raamatun selvän käskyn kanssa? Siinä on häiritsevä riitasointu....

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Hengellisissä asioissa totuuksia on yhtä monta kuin on uskoviakin. Jokaisella uskovalla on omat henkilökohtaiset tuntemukset ja kokemukset omasta uskostaan. Riippumatta uskontokunnasta kokemukset ovat hyvin samankaltaisia ja hyvin aitoja. Mormoneilla tai millään muullakaan uskontokunnalla ei ole monopolia näihin tunteisiin ja "johdatukseen" vaan se löytyy kaikilta, myös sellaisilta uskonnoilta joilla ei ole mitään tekemistä Lähi-Idässä alkunsa saaneisiin liikkeisiin. Johdatuksen kokemukseen pääsee monin keinoin esim. meditoimalla, joogaamalla, rukoilemalla, rituaaleilla, orgioilla, mantroilla, halaamalla Äiti Ammaa jne. Tapoja on lukemattomia. Kaikille on yhteistä syvä henkinen rauhan, hyvän- ja läsnäolon tunteet. Olet ilmeisesti löytänyt nämä tuntemukset mormoniopin kautta ja siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Se on kuitenkin väärin, että kieltäydyt kunnoittamasta muulla tavoin uskovia ja vähättelet ja vääristelet heidän tuntemuksiaan. Jokaiselle ihmiselle löytyy varmasti keino päästä tähän hengelliseen "tietoisuuteen" ja "yhteyteen" koska lopulta kyse on vain metodista. Uskonnollisen liikkeen opillisella sisällöllä on hyvin vähän tekemistä näiden aivokemiallisten reaktoiden laukaisemisessa.
    Yksinkertaisesti sanoen MAP -kirkko ei toimi kaikille vaan jokaisen on löydettävä oma polkunsa.

    Tuntemus, kokemus ja tunne ovat eri asioita kuin totuus. Tuntemuksia on lukemattomia, mutta totuus on yksi kaikista asioista (makuasioita lukuun ottamatta). Totuus ei muutu ihmisestä toiseen, mutta voimme kokea sen eri tavoin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tieto on totuutta kirjoitti:

    Pidän ihmisistä, mutta uskontojen/lahkojen 'totuudet' näen kristallinkirkkaasti 'valheellisina ja subjektiivisina' . Mielestäni on rikos ruveta aivopesemään toista omaan 'totuuteensa' . Ainoa asia, jonka voi hyväksyä on elämänkatsomustiedon kaltainen opetus, jossa annetaan objektiivista tietoa kaikista uskonnoista/lahkoista/ateismista tai ismeistä.

    Et taida uskoa uskonnollisen totuuden olemassaoloon tai sen löytymiseen? - Luuletko totuudeksi sitä, ettei totuutta ole näistä asioista?

    Äänestä

  • Aloittaja

    todé* kirjoitti:

    ei ole ollut, koska mitään ei ole kadonnutkaan. Sinä aikana, kun sinun mkirkkosi oli kadoksisssa, Jumalan seurakunta mm. toimitti Raamatun kirjalliseen asuunsa. Kuinka ihmeessä voita pitää Raamattua Jumalan sanan, jos kerta se koottiin juuri silloin, kuin yhtäkään uskovaa ei täällä ollut Jumalan henkeyttämistä kirjaamassa? Jos Jumala oli hyljännyt maailman, niin silloinhan se kirja, jota Raamatuksi kutsutaan, on huijausta, jonkun minkälie porukan aikaansaama opus.
    Nyt kuitenkin sinäkin laitat aina sopivassa kohdassa uskosi Raamatun sanaan. Hieman aika lailla ristiriitaista, eikö?

    On Raamatussa säilynyt paljonkin oikeaa, mutta evankeliumin täyteys siitä puuttuu. Raamatun perusteella on syntynyt tuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia, mutta vain yksi voi olla oikea. Se on palautettu. Tästä siihen voi tutustua:
    http://www.mormonit.fi

    Äänestä

  • Aloittaja

    ......... kirjoitti:

    Eikö polyteismisi ole ristuíriidassa Raamatun selvän käskyn kanssa? Siinä on häiritsevä riitasointu....

    Onko tämä polyteismia?
    Joh. 1
    1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
    2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
    3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. [Sananl. 8:27-31; Room. 11:36; 1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Ilm. 3:14]
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. [Joh. 5:26; 1. Joh. 1:2 | Joh. 3:19, 8:12, 9:5, 12:35,46]

    Laske montako Jumalaa siinä on! Entä tämä:
    Ap.t. 7
    55 Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69]
    56 Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!" [Matt. 16:13 | Room. 8:34; Hepr. 12:2]

    MAP-kirkossa uskotaan täsmälleen samalla tavalla jumaluudesta kuin Raamatussa kerrotaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    On Raamatussa säilynyt paljonkin oikeaa, mutta evankeliumin täyteys siitä puuttuu. Raamatun perusteella on syntynyt tuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia, mutta vain yksi voi olla oikea. Se on palautettu. Tästä siihen voi tutustua:
    http://www.mormonit.fi

    Virheetöntä ja sensuroimatonta tietoa tästä:

    http://www.mormonismi.net

    Ja se vakioselityslistasi jeffeineen ei osoita yhtään virhettä vaan erilaista tulkintaa...

    Sinun luulihaklönttitulkinnallasi ilmeisesti on polyteismia.

    Mielestäsi Raamattu on siis ristiriitainen itsensä kanssa, koksa polyteismi on selvästi kielletty.

    Miksi aiemmin keskustelussa olet yrittänyt kieltää polyteismisi, mutta kun et ole uskottavasti siihen pystynyt, nyt yrität vetää Raamatun mukaan polyteismiisi...?

    Äänestä

  • Aloittaja

    .......... kirjoitti:

    Tuo sivusto on kaikkea muuta kuin objektiivista. Sen ylläpitäjäkin myöntää.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuntemus, kokemus ja tunne ovat eri asioita kuin totuus. Tuntemuksia on lukemattomia, mutta totuus on yksi kaikista asioista (makuasioita lukuun ottamatta). Totuus ei muutu ihmisestä toiseen, mutta voimme kokea sen eri tavoin.

    Jokunen vuosi sitten tuli TV:stä dokumentti jossa kerrottiin eräästä aivotutkimuksesta. Tutkimuksessa vapaaehtoisten koehenkilöiden aivot altistettiin voimakkaille magneettikentille. Kokeen jälkeen suuri osa koehenkilöistä kertoi olleensa varmoja siitä, että he olivat kohdanneet Jumalan tai jonkilaisen läsnäolon. Koehenkilöt olivat aivan varmoja Jumalan läsnäolosta ja heidän tuntemuksensa olivat aitoja ja totta.

    Näyttääpä tälle laitteelle löytyvän oma sivu myös wikipediasta:
    http://en.wikipedia.org/wiki/God_helmet
    Ihmiskeho tuottaa myös hyvän olon hormoneja joiden vaikutukset ovat tapauskohtaisesti samankaltaisia. Hormonien eritystä kehossa pystytään kontrolloimaan fyysisillä ja henkisillä harjoituksilla. Minulla on siis jonkin verran tieteellisiä perusteita omaan ateismiini, sekä tieteellisiä perusteita siihen miksi uskovaiset ovat kokeneet sellasia tuntemuksia ja olotiloja kuin mistä he kertovat.

    Se että uskot totuudeksi mormoniuskon on uskonnonvapauslailla turvattu oikeutesi ja minä kunnoitan sitä. Minulla ja muilla eri tavoin uskovilla on aivan saman lain nojalla oikeus uskoa omaan totuuteemme. Totuus ei hengellisissä asioissa ole abosuuttinen, koska kukaan ei pysty aukottomasti todistamaan oman uskontonsa olevan kiistämätön totuus. Jos et osaa kunnioittaa näitä perusasioita vaan itsepäisesti intät 5 vuotiaan tavoin "juupas-eipäs" -leikkiäsi tulee jokainen keskustelu kanssasi päättymään saman kaavan mukaan eikä johda mihinkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    .......... kirjoitti:

    Sinun luulihaklönttitulkinnallasi ilmeisesti on polyteismia.

    Mielestäsi Raamattu on siis ristiriitainen itsensä kanssa, koksa polyteismi on selvästi kielletty.

    Miksi aiemmin keskustelussa olet yrittänyt kieltää polyteismisi, mutta kun et ole uskottavasti siihen pystynyt, nyt yrität vetää Raamatun mukaan polyteismiisi...?

    Olen toistuvasti sanonut, että kantamme on täysin Raamatun mukainen. Polyteismin olen kieltänyt sikäli, että rukoilemme ja palvomme vain Isää eli yhtä Jumalaa. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki Jumalia, koska he ovat Jumaluuden jäseniä. He ovat yhtä vain yksimielisyyden merkityksessä:
    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30]
    Joh. 17:21
    Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. [Ef. 4:3-6]
    Joh. 17:22
    "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
    Joh. 17:23
    Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuo sivusto on kaikkea muuta kuin objektiivista. Sen ylläpitäjäkin myöntää.

    Kysymys olikin virheettömyydestä. Tokihan kirjoittajan asenne paistaa läpi. Hän on entinen mormoni ja mormonismin vastustaja. Siksi hän tietääkin mormonismista niin paljon, että mormonit eivät pysty osoittamaan virheitä sivustolta.

    Tuossakin ristiriitaa. Nyttemmin olet sanonut, että JHWH, joka Raamatussa kieltää pitämästä muita Jumalia on Kristus. Pidätte siis vastoin Kristuksen kieltoa myös Isä-Jumalaa ja rukoilettekin vain tätä. Mahtaa noita Jumalianne ihmetyttää moinen sekoilunne.

    On myöskin täysin järjetöntä kieltää polyteismi sillä perusteella, että RUKOILETTE vain yhtä. Polyteismissa on kysymys siitä, että montako Jumalaa ihmisen käsityksen mukaan ON OLEMASSA.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Jokunen vuosi sitten tuli TV:stä dokumentti jossa kerrottiin eräästä aivotutkimuksesta. Tutkimuksessa vapaaehtoisten koehenkilöiden aivot altistettiin voimakkaille magneettikentille. Kokeen jälkeen suuri osa koehenkilöistä kertoi olleensa varmoja siitä, että he olivat kohdanneet Jumalan tai jonkilaisen läsnäolon. Koehenkilöt olivat aivan varmoja Jumalan läsnäolosta ja heidän tuntemuksensa olivat aitoja ja totta.

    Näyttääpä tälle laitteelle löytyvän oma sivu myös wikipediasta:
    http://en.wikipedia.org/wiki/God_helmet
    Ihmiskeho tuottaa myös hyvän olon hormoneja joiden vaikutukset ovat tapauskohtaisesti samankaltaisia. Hormonien eritystä kehossa pystytään kontrolloimaan fyysisillä ja henkisillä harjoituksilla. Minulla on siis jonkin verran tieteellisiä perusteita omaan ateismiini, sekä tieteellisiä perusteita siihen miksi uskovaiset ovat kokeneet sellasia tuntemuksia ja olotiloja kuin mistä he kertovat.

    Se että uskot totuudeksi mormoniuskon on uskonnonvapauslailla turvattu oikeutesi ja minä kunnoitan sitä. Minulla ja muilla eri tavoin uskovilla on aivan saman lain nojalla oikeus uskoa omaan totuuteemme. Totuus ei hengellisissä asioissa ole abosuuttinen, koska kukaan ei pysty aukottomasti todistamaan oman uskontonsa olevan kiistämätön totuus. Jos et osaa kunnioittaa näitä perusasioita vaan itsepäisesti intät 5 vuotiaan tavoin "juupas-eipäs" -leikkiäsi tulee jokainen keskustelu kanssasi päättymään saman kaavan mukaan eikä johda mihinkään.

    Minä uskon, että ihmisen aivoissa on osa jonka kautta pystymme olemaan yhteydessä Jumalaan. Nuo sähkömangneettiset pulssit tai kenttä voivat aktivoida tuon osan, jonka kautta myös olemme Jumalaan yhteydessä rukouksessa. Tuo koe ei mitenkään voi tehdä tyhjäksi Jumalan olemassaoloa.

    Tietenkin on totta ettemme pysty todistamaan näitä yliluonnollisia asioita todeksi. Maailma on ihmeellinen ja ihmisen tiedot kovin rajallisia. Sen myöntävät myös fysiikan hiuppututkijat, jotka koittavat löytää tieteellistä selitystä maailmankaikkeuden synnylle ja niille piileville voimille joille ei vielä ole selitystä. Mitä pidemmälle tiede etenee sitä enemmän tulee kysymyksiä vastaan. Tästä syystä en edes etsi tieteen kautta selitystä olemassaololleni, vaan haluan uskoa lapsen tavoin Jumalaan ja Hänen kaikkivoipaisuuteen. Se on ainoa mahdollisuus iankaikkiseen olemassaolooni.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Erittäin kunnoitettava ja oikea asenne sinulla Unski. Pisteet siitä sinulle.

    Itse olen käyttänyt Occamin partahöylää ja todennut, että maailmankaikkeuden kannalta Jumalan olemassaolo ei ole välttämätöntä. Kyseisen entiteetin roikottaminen yhtälössä on mielestäni siis tarpeetonta, mutta kukin uskokoon tavalla joka tekee hänet onnelliseksi. Ja kun olen oppinut hyväksymään oman elämäni rajallisuuden olen oppinut myös arvostamaan elämää aivan uudella tasolla. Se on jotain ainutlaatuista ja ainutkertaista jota ei kannata uhrata ideologioiden alttarilla vaan pyrin ottamaan siitä kaiken irti. Niinkuin Nykäsen Mattikin aikoinaan sanoi: "Elämä on ihmisen parasta aikaa", vai miten se meni.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Olen varma, että Kristus on palauttanut kirkkonsa. Mormonin kirja on siitä selvin todiste. Vastaavaa ei ole millään muulla kirkolla. Tämä on sitä "suurempaa", jota meillä MAP-kirkon jäsenillä on.

    Tuli vahva dejavu kun luin tätä viestiä. En oikein osannut yhdistää mistä se tuli ja meni hetki ennenkuin yhdistin, että mistäs tämä nyt yhtäkkiä tähän lävähti. Sitten muistin lukeneeni jotain samankaltaista ja kas sieltähän se löytyikin...

    http://www.mormonismi.net/artikkelit/toisto.shtml

    Kaava toistuu loputtomiin. Kun argumentit ja perustelut loppuvat alkaa todistaminen. Olen pahoillani puolestasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Erittäin kunnoitettava ja oikea asenne sinulla Unski. Pisteet siitä sinulle.

    Itse olen käyttänyt Occamin partahöylää ja todennut, että maailmankaikkeuden kannalta Jumalan olemassaolo ei ole välttämätöntä. Kyseisen entiteetin roikottaminen yhtälössä on mielestäni siis tarpeetonta, mutta kukin uskokoon tavalla joka tekee hänet onnelliseksi. Ja kun olen oppinut hyväksymään oman elämäni rajallisuuden olen oppinut myös arvostamaan elämää aivan uudella tasolla. Se on jotain ainutlaatuista ja ainutkertaista jota ei kannata uhrata ideologioiden alttarilla vaan pyrin ottamaan siitä kaiken irti. Niinkuin Nykäsen Mattikin aikoinaan sanoi: "Elämä on ihmisen parasta aikaa", vai miten se meni.

    Occamin partaveitsi ei ole totuuden kriteeri, joskin se on hyödyllinen monessa tapauksessa. Wikipediasta:
    "Occamin partaveitsi (usein myös Ockhamin partaveitsi, säästäväisyyden periaate[1]) on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Occamin partaveitsen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin.[2]"

    Tuolla partaveitsellä ei voi perustella yhtään mitään Jumalan olemassaolosta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ......... kirjoitti:

    Kysymys olikin virheettömyydestä. Tokihan kirjoittajan asenne paistaa läpi. Hän on entinen mormoni ja mormonismin vastustaja. Siksi hän tietääkin mormonismista niin paljon, että mormonit eivät pysty osoittamaan virheitä sivustolta.

    Tässä on korjauksia tuohon sivustoon:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8854633/43406225

    Tässä on omia kommenttejani:
    Tuolla sivustolla on mm. kohta "Tusina faktaa mormonismista". Sen, missä määrin ne ovat faktaa, arvioikoon kukin seuraavasta. Esitän jotkut "faktat" lyhennettyinä:
    1. Joseph Smithin kertomukset ensimmäisestä näystä eivät vastaa myöhempää virallista versiota.
    Vastaan: On totta, että Joseph Smith kirjoitti näystään useita kertoja. Hän ei sanonut kaikkea kerralla.
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_first_vision.shtml #accts
    On yhdeksän erilaista versiota ensimmäisestä näystä, mutta ne eivät kumoa toisiaan. Ko. linkissä käsitellään asiaa perusteellisesti.

    2. Näkykivet ovat humpuukia.
    Vastaan: Sitten ovat nämäkin humpuukia: 2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.

    3. Kuka tahansa ei-mormoniegyptologi voi kertoa sinulle, että Kallisarvoisessa helmessä olevien piirrosten käännökset ovat hölynpölyä.
    Vastaan: Tässä on selvitystä piirroksista
    #
    LDS FAQ: The Truth About the Book of Abraham, Part 1
    Is the Book of Abraham a fraud? Have the Egyptian scrolls Joseph Smith translated really been found? Answers by LDS defender Jeff Lindsay.
    www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_Abraham.shtml - Similar
    #
    LDS FAQ: Ancient Evidences for the Book of Abraham: Other Records ...
    12 Jan 2008 ... Is the Book of Abraham a fraud? Part 3 of Jeff Lindsay's response to anti-Mormon critics. How can the critics explain the many ancient ...
    www.jefflindsay.com/LDSFAQ/boa.shtml - Similar
    Eli ei ole niin selvää kuin annetaan ymmärtää.

    4. Tiedossa ei ole mitään Jumalan antamaa ilmoitusta, jossa hän käskisi tämän avioitua salaa toisten miesten vaimojen kanssa. Naisten raskaaksi siittäminen ei myöskään ollut tarpeellista evankeliumin palautukselle.
    Vastaan: Kysymys oli henkiavioliitoista, joiden ei ollut tarkoituskaan toteutua maan päällä. Jotkut naiset halusivat varmistua iankaikkisesta puolisosta, koska heidän miehensä ei ollut temppelikelpoinen. Joseph Smithillä ei ollut lapsia muiden kuin Emmansa kanssa.

    5. Jeesus Kristus antaa Mormonin kirjassa tietyt rajat siitä, mikä on ja mikä ei ole Hänen oppiaan. Nykyinen mormonikirkko hylkää ne.
    Vastaan: En ole havainnut ainoatakaan sellaista asiaa. Lisävalaistusta Mormonin kirjassa esitetyistä opeista on tullut, mutta mitään ei ole hylätty.

    6. Tarkastelemalla huolellisesti Mormonin kirjan käsikirjoitukseen tehtyjä merkintöjä voi selvästi nähdä, että se on kopio toisesta työstä, ei sanelua eikä käännöstä.
    Vastaan: Käsikirjoitukseen on tehty vain oikeinkirjoitusta koskevia muutoksia. Kopioinnit muista lähteistä on osoitettu vääriksi. Tässä tarkoitettaneen Spauldingin romaania. Jopa vastustajat Jerald ja Sandra Tanner myöntävät: "...todisteet uutta Spalding-teoriaa vastaan näyttävät nyt musertavilta..." ("Did Spalding Write the Book of Mormon?" s. 18)

    7. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Aadamin ja Eevan olisi täytynyt olla olemassa kirjaimellisesti.
    Vastaan: Outo väite. Myös Raamattu kertoo heistä. Ei mormonioppi ole sen kirjaimellisempaa kuin Raamatun oppikaan. Profeettamme Kimball on sanonut, että luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen.

    8. Aabraham ei "omakätisesti" kirjoittanut egyptiläisiä kirjoitusrullia niin kuin Abrahamin kirja alussa väitetään.
    Vastaan: Mistä sen voi tietää?

    9. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Jumalan olisi vaadittava erityisiä kädenpuristuksia...
    Vastaan: Kirjoittaja ei tiedä, mitä Jumala vaatii. Kaikkea ei ole Raamatussa. Jumala vaatii tai on asettanut muitakin erikoisia toimituksia kuten upotuskasteen ja sakramentin nauttimisen. Jeesus oli 40 päivää maan päällä ennen taivaaseen astumistaan. Mitä hän sinä aikana teki? Siitä ei ole paljonkaan. Kirkkoisiltä on säilynyt yhtä ja toista. Kirkkoisien kirjoituksissa on useita viittauksia temppelitoimituksiin.

    10. Mormoniopin mukaan isä Jumala oli moniavioinen...
    Vastaan: Tämä ei ole virallista oppia. Jumala hyväksyi VT:n patriarkkojen moniavioisuuden. Miksi hän ei voisi olla itsekin moniavioinen? Mittaamme liiaksi omista lähtökohdistamme Jumalan asioita.

    11. On selvää, että Mormonin kirja perustuu monelta osin kuningas Jaakon raamattuversioon. Tämä versio tehtiin vasta 1611, minkä vuoksi täytyy päätellä, ettei Mormonin kirja voi olla muinainen teos.
    Vastaan: Kun asia on sama, on käytetty olemassa olevaa tekstiä. Käännöksen ajankohdalla ei ole mitään
    merkitystä.

    12. Joseph Smith yritti ansaita pian pian Mormonin kirjan julkaisun jälkeen myymällä sen tekijänoikeudet.
    Vastaan: Tieto on epäluotettava. Sen on sepustanut monia vuotta myöhemmin kirkkoon silloin jo vihamielisesti suhtautunut henkilö:
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml#canada

    Äänestä

  • Aloittaja

    ........ kirjoitti:

    Tuossakin ristiriitaa. Nyttemmin olet sanonut, että JHWH, joka Raamatussa kieltää pitämästä muita Jumalia on Kristus. Pidätte siis vastoin Kristuksen kieltoa myös Isä-Jumalaa ja rukoilettekin vain tätä. Mahtaa noita Jumalianne ihmetyttää moinen sekoilunne.

    On myöskin täysin järjetöntä kieltää polyteismi sillä perusteella, että RUKOILETTE vain yhtä. Polyteismissa on kysymys siitä, että montako Jumalaa ihmisen käsityksen mukaan ON OLEMASSA.

    Toistan: Uskomme juuri sellaiseen Jumaluuteen, joka on ilmoitettu Raamatussa. Kristus ei kieltänyt pitämästä Isää Jumalana, vaan juuri Häntä Kristus itsekin rukoili ja kehotti meitä rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaassa..."

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Tuli vahva dejavu kun luin tätä viestiä. En oikein osannut yhdistää mistä se tuli ja meni hetki ennenkuin yhdistin, että mistäs tämä nyt yhtäkkiä tähän lävähti. Sitten muistin lukeneeni jotain samankaltaista ja kas sieltähän se löytyikin...

    http://www.mormonismi.net/artikkelit/toisto.shtml

    Kaava toistuu loputtomiin. Kun argumentit ja perustelut loppuvat alkaa todistaminen. Olen pahoillani puolestasi.

    Kun on kysymys samasta asiasta, niin tietenkin todistetaan samasta. Tuon sivuston antama käsitys on kovin kärjistetty. En ole kokenut, että missään todistuskokouksessa todistukset olisivat olleet niin kaavamaisia kuin net -sivuston ylläpitäjä uskottelee.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Toistan: Uskomme juuri sellaiseen Jumaluuteen, joka on ilmoitettu Raamatussa. Kristus ei kieltänyt pitämästä Isää Jumalana, vaan juuri Häntä Kristus itsekin rukoili ja kehotti meitä rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaassa..."

    ja juutalaisen uskonnon mukaan ainoa Jumala on JHWH, jota kutsutaan myös isäksi koska on ihmisten luoja.
    "Mutta olethan sinä, JHWH meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa." Ei pidä väärentää tuota. Uudemmat uskonnot voivat luoda itselleen millaisen opin hyvänsä, mutta ei pidä yrittää valehdella vanhemmille uutta oppia ja historiaa. Ei se millään onnistu. Jeesus ei uskonut moniin jumaliin eikä pitänyt itseään jumalana, mutta muut alkoivat myöhemmin pitää.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    On Raamatussa säilynyt paljonkin oikeaa, mutta evankeliumin täyteys siitä puuttuu. Raamatun perusteella on syntynyt tuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia, mutta vain yksi voi olla oikea. Se on palautettu. Tästä siihen voi tutustua:
    http://www.mormonit.fi

    Raamatussa ei ole paljon oikeaa oppia, täyteyttä, sehän on selvä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Occamin partaveitsi ei ole totuuden kriteeri, joskin se on hyödyllinen monessa tapauksessa. Wikipediasta:
    "Occamin partaveitsi (usein myös Ockhamin partaveitsi, säästäväisyyden periaate[1]) on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Occamin partaveitsen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin.[2]"

    Tuolla partaveitsellä ei voi perustella yhtään mitään Jumalan olemassaolosta.

    Ei niin, enkä ole niin väittänytkään. Kerroin vain käyttäneeni Occamin partaveistä kun poistin Jumalan maailmankaikkeuden yhtälöistä, koska maailmankaikkeus toimii luonnonlakien mukaan niin partaveitsellä pystytään leikkaamaan Jumalan mysteeri pois tarpeettomana.

    Hengelliset kokemukset ja Jumalien läsnäolotuntemukset selittyvät aivosähköisillä ja -kemiallisilla reaktioilla tehden Jumalan näidenkin osalta tarpeettomaksi, joten partaveitsi heilahti taas ateismin hyväksi.

    Jollain toisella voi olla eriävät mielipiteet ja uskomukset ja se on heidän oikeutensa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kun on kysymys samasta asiasta, niin tietenkin todistetaan samasta. Tuon sivuston antama käsitys on kovin kärjistetty. En ole kokenut, että missään todistuskokouksessa todistukset olisivat olleet niin kaavamaisia kuin net -sivuston ylläpitäjä uskottelee.

    Sinänsä mielenkiintoista, että näin entisenä mormonina, muistikuvani ovat kovin toisenlaiset kuin sinulla.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Onko tämä polyteismia?
    Joh. 1
    1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
    2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
    3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. [Sananl. 8:27-31; Room. 11:36; 1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Ilm. 3:14]
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. [Joh. 5:26; 1. Joh. 1:2 | Joh. 3:19, 8:12, 9:5, 12:35,46]

    Laske montako Jumalaa siinä on! Entä tämä:
    Ap.t. 7
    55 Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69]
    56 Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!" [Matt. 16:13 | Room. 8:34; Hepr. 12:2]

    MAP-kirkossa uskotaan täsmälleen samalla tavalla jumaluudesta kuin Raamatussa kerrotaan.

    Siinä on Yksi Jumala, joka ilmaisee itsensä kolmella tavalla.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tässä on korjauksia tuohon sivustoon:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8854633/43406225

    Tässä on omia kommenttejani:
    Tuolla sivustolla on mm. kohta "Tusina faktaa mormonismista". Sen, missä määrin ne ovat faktaa, arvioikoon kukin seuraavasta. Esitän jotkut "faktat" lyhennettyinä:
    1. Joseph Smithin kertomukset ensimmäisestä näystä eivät vastaa myöhempää virallista versiota.
    Vastaan: On totta, että Joseph Smith kirjoitti näystään useita kertoja. Hän ei sanonut kaikkea kerralla.
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_first_vision.shtml #accts
    On yhdeksän erilaista versiota ensimmäisestä näystä, mutta ne eivät kumoa toisiaan. Ko. linkissä käsitellään asiaa perusteellisesti.

    2. Näkykivet ovat humpuukia.
    Vastaan: Sitten ovat nämäkin humpuukia: 2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.

    3. Kuka tahansa ei-mormoniegyptologi voi kertoa sinulle, että Kallisarvoisessa helmessä olevien piirrosten käännökset ovat hölynpölyä.
    Vastaan: Tässä on selvitystä piirroksista
    #
    LDS FAQ: The Truth About the Book of Abraham, Part 1
    Is the Book of Abraham a fraud? Have the Egyptian scrolls Joseph Smith translated really been found? Answers by LDS defender Jeff Lindsay.
    www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_Abraham.shtml - Similar
    #
    LDS FAQ: Ancient Evidences for the Book of Abraham: Other Records ...
    12 Jan 2008 ... Is the Book of Abraham a fraud? Part 3 of Jeff Lindsay's response to anti-Mormon critics. How can the critics explain the many ancient ...
    www.jefflindsay.com/LDSFAQ/boa.shtml - Similar
    Eli ei ole niin selvää kuin annetaan ymmärtää.

    4. Tiedossa ei ole mitään Jumalan antamaa ilmoitusta, jossa hän käskisi tämän avioitua salaa toisten miesten vaimojen kanssa. Naisten raskaaksi siittäminen ei myöskään ollut tarpeellista evankeliumin palautukselle.
    Vastaan: Kysymys oli henkiavioliitoista, joiden ei ollut tarkoituskaan toteutua maan päällä. Jotkut naiset halusivat varmistua iankaikkisesta puolisosta, koska heidän miehensä ei ollut temppelikelpoinen. Joseph Smithillä ei ollut lapsia muiden kuin Emmansa kanssa.

    5. Jeesus Kristus antaa Mormonin kirjassa tietyt rajat siitä, mikä on ja mikä ei ole Hänen oppiaan. Nykyinen mormonikirkko hylkää ne.
    Vastaan: En ole havainnut ainoatakaan sellaista asiaa. Lisävalaistusta Mormonin kirjassa esitetyistä opeista on tullut, mutta mitään ei ole hylätty.

    6. Tarkastelemalla huolellisesti Mormonin kirjan käsikirjoitukseen tehtyjä merkintöjä voi selvästi nähdä, että se on kopio toisesta työstä, ei sanelua eikä käännöstä.
    Vastaan: Käsikirjoitukseen on tehty vain oikeinkirjoitusta koskevia muutoksia. Kopioinnit muista lähteistä on osoitettu vääriksi. Tässä tarkoitettaneen Spauldingin romaania. Jopa vastustajat Jerald ja Sandra Tanner myöntävät: "...todisteet uutta Spalding-teoriaa vastaan näyttävät nyt musertavilta..." ("Did Spalding Write the Book of Mormon?" s. 18)

    7. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Aadamin ja Eevan olisi täytynyt olla olemassa kirjaimellisesti.
    Vastaan: Outo väite. Myös Raamattu kertoo heistä. Ei mormonioppi ole sen kirjaimellisempaa kuin Raamatun oppikaan. Profeettamme Kimball on sanonut, että luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen.

    8. Aabraham ei "omakätisesti" kirjoittanut egyptiläisiä kirjoitusrullia niin kuin Abrahamin kirja alussa väitetään.
    Vastaan: Mistä sen voi tietää?

    9. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Jumalan olisi vaadittava erityisiä kädenpuristuksia...
    Vastaan: Kirjoittaja ei tiedä, mitä Jumala vaatii. Kaikkea ei ole Raamatussa. Jumala vaatii tai on asettanut muitakin erikoisia toimituksia kuten upotuskasteen ja sakramentin nauttimisen. Jeesus oli 40 päivää maan päällä ennen taivaaseen astumistaan. Mitä hän sinä aikana teki? Siitä ei ole paljonkaan. Kirkkoisiltä on säilynyt yhtä ja toista. Kirkkoisien kirjoituksissa on useita viittauksia temppelitoimituksiin.

    10. Mormoniopin mukaan isä Jumala oli moniavioinen...
    Vastaan: Tämä ei ole virallista oppia. Jumala hyväksyi VT:n patriarkkojen moniavioisuuden. Miksi hän ei voisi olla itsekin moniavioinen? Mittaamme liiaksi omista lähtökohdistamme Jumalan asioita.

    11. On selvää, että Mormonin kirja perustuu monelta osin kuningas Jaakon raamattuversioon. Tämä versio tehtiin vasta 1611, minkä vuoksi täytyy päätellä, ettei Mormonin kirja voi olla muinainen teos.
    Vastaan: Kun asia on sama, on käytetty olemassa olevaa tekstiä. Käännöksen ajankohdalla ei ole mitään
    merkitystä.

    12. Joseph Smith yritti ansaita pian pian Mormonin kirjan julkaisun jälkeen myymällä sen tekijänoikeudet.
    Vastaan: Tieto on epäluotettava. Sen on sepustanut monia vuotta myöhemmin kirkkoon silloin jo vihamielisesti suhtautunut henkilö:
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml#canada

    vaikka Jeff-pellen onnettomat selitykset on käyty läpi jo miljoona kertaa. Samoin tuos Spaulding-juttu. Luotat vain siihen, että aina tulee palstalle uusia lukijoit, joit jeffillä voi hämätä, kun et et itse pysty oisoittamaan AINUTTAKAAN virhettä. Sitä ei tee Jeff-pellesikään. Hän vain esittää erilaista TULKINTAA esim. ensimmäisestä näystä ja Jeffin tulkinta on todela onneton net-sivuston tulkintoihin verrattuna.

    Jos net-sivustolla olisi VIRHEITÄ, kai osaisit OMIN SANOIN mainita niitä...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Toistan: Uskomme juuri sellaiseen Jumaluuteen, joka on ilmoitettu Raamatussa. Kristus ei kieltänyt pitämästä Isää Jumalana, vaan juuri Häntä Kristus itsekin rukoili ja kehotti meitä rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaassa..."

    Toistan: Selityksesi mukaan JHWH, joka antoi selvän kiellon muiden Jumalien pitämisestä oli Kristus.

    Rukoilette toista Jumalaa eli Isä-Jumalaa.

    Toimitte vastoin JHWH:n selvää käskyä.

    Olette polyteisteja, vaikka Raamatun yksi kymmenestä KÄSKYSTÄ sen kieltää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Ei niin, enkä ole niin väittänytkään. Kerroin vain käyttäneeni Occamin partaveistä kun poistin Jumalan maailmankaikkeuden yhtälöistä, koska maailmankaikkeus toimii luonnonlakien mukaan niin partaveitsellä pystytään leikkaamaan Jumalan mysteeri pois tarpeettomana.

    Hengelliset kokemukset ja Jumalien läsnäolotuntemukset selittyvät aivosähköisillä ja -kemiallisilla reaktioilla tehden Jumalan näidenkin osalta tarpeettomaksi, joten partaveitsi heilahti taas ateismin hyväksi.

    Jollain toisella voi olla eriävät mielipiteet ja uskomukset ja se on heidän oikeutensa.

    Tietenkin aivoissa on vastineensa sille, mitä ihminen aistii! Silti se mitä aistitaan ei sama kuin aistimus. Ei liioin ihmisen usko Jumalaan ole sama kuin Jumala.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ........... kirjoitti:

    vaikka Jeff-pellen onnettomat selitykset on käyty läpi jo miljoona kertaa. Samoin tuos Spaulding-juttu. Luotat vain siihen, että aina tulee palstalle uusia lukijoit, joit jeffillä voi hämätä, kun et et itse pysty oisoittamaan AINUTTAKAAN virhettä. Sitä ei tee Jeff-pellesikään. Hän vain esittää erilaista TULKINTAA esim. ensimmäisestä näystä ja Jeffin tulkinta on todela onneton net-sivuston tulkintoihin verrattuna.

    Jos net-sivustolla olisi VIRHEITÄ, kai osaisit OMIN SANOIN mainita niitä...

    Henkilöhyökkäysesi "Jeffiä" vastaan ei ole perusteltu. "Jeffin" selityksiä ei ole käyty läpi miljoona kertaa eikä edes yhtä ainoaa kertaa niin, että ne olisi osoitettu virheellisiksi. Vain paha tahto haluaa väittää sellaista. Kehotan kutakin itsenäisesti muodostamaan käsityksensä mormonismi.net -sivujen luotettavuudesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Sinänsä mielenkiintoista, että näin entisenä mormonina, muistikuvani ovat kovin toisenlaiset kuin sinulla.

    Todistus on henkilökohtainen ja jokaiselle oma. Kun henkilö kertoo siitä mihin uskoo, niin kysymys ei ole käytetyistä sanoista, vaan siitä, mitä hän sydämessään aidosti tuntee.

    Kirkosta luopunut ei tunne enää samoin kuin kirkossa mukana oleva. Siksi hän ei tunne liioin sitä Henkeä, joka vaikuttaa todistuksen antajassa. Minä tunnen iloa aina kun kuulen vilpittömän todistuksen, vaikka se esitettäisiin kuinka vajavaisin sanoin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ....... kirjoitti:

    Toistan: Selityksesi mukaan JHWH, joka antoi selvän kiellon muiden Jumalien pitämisestä oli Kristus.

    Rukoilette toista Jumalaa eli Isä-Jumalaa.

    Toimitte vastoin JHWH:n selvää käskyä.

    Olette polyteisteja, vaikka Raamatun yksi kymmenestä KÄSKYSTÄ sen kieltää.

    Onko Raamattu polyteistinen, koska se puhuu useista Jumalista?
    Joh. 1
    1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
    2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
    3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. [Sananl. 8:27-31; Room. 11:36; 1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Ilm. 3:14]

    Entä montako tässä on:
    Luuk. 22
    42 "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." [Matt. 6:10; Joh. 6:38]
    43 Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä.* [22:43,44: Nämä jakeet puuttuvat useista käsikirjoituksista mutta kuulunevat Luukkaan alkuperäiseen tekstiin.] [Dan. 10:18,19]
    44 Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.* [Joh. 12:27; Hepr. 5:7]

    Raamattu ei todellakaan ole sanatarkka vaan ristiriitainen, jos sanojen käyttöä ei ymmärretä tarkoitetussa merkityksessä. Silloin tulee vain kiistaa sanoista ja asia jää sivuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lut. kirjoitti:

    Siinä on Yksi Jumala, joka ilmaisee itsensä kolmella tavalla.

    Kysymys on yhdestä Jumaluudesta, jossa on kolme erillistä persoonaa ja olentoa. Tarvitaan melkoista ymmärrykseen kohdistuvaa väkivalta, jos Isä, Poika ja Pyhä Henki koetetaan nähdä yhtenä muuten kuin laadullisesti. Vain yksimielisyydestä on kysymys, kun sanotaan heidän olevan yhtä:
    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30]
    Joh. 17:21
    Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. [Ef. 4:3-6]
    Joh. 17:22
    "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
    Joh. 17:23
    Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tietenkin aivoissa on vastineensa sille, mitä ihminen aistii! Silti se mitä aistitaan ei sama kuin aistimus. Ei liioin ihmisen usko Jumalaan ole sama kuin Jumala.

    Ihminen pystyy itselleen näitä aistimuksia simuloimaan erinäisillä fyysisillä ja henkisillä harjoitteilla. Jumalasta tulee näinollen ylimääräinen tekijä, joka monimutkaistaa asioita ja jolla ei ole sisällön kannalta todennettavaa arvoa.

    Yksinkertainen selitys käsitteelle Jumala on siis se, että se on vain henkilön itsensä simuloima aistimus jostain mitä ihminen toivoo ja haluaa. Tämä on niin yksinkertaista, että sen pystyy ymmärtämään kuka tahansa helposti. Ei tarvita monimutkaisia oppeja tai uskonnollisia organisaatioita kertomaan mistä on kyse ja selittelemään asiaa mystiseksi olemukseksi, josta ei voi saada empiiristä tietoa.

    Miksi tähän pitäisi sotkea jotain muuta ja monimutkaisempaa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Todistus on henkilökohtainen ja jokaiselle oma. Kun henkilö kertoo siitä mihin uskoo, niin kysymys ei ole käytetyistä sanoista, vaan siitä, mitä hän sydämessään aidosti tuntee.

    Kirkosta luopunut ei tunne enää samoin kuin kirkossa mukana oleva. Siksi hän ei tunne liioin sitä Henkeä, joka vaikuttaa todistuksen antajassa. Minä tunnen iloa aina kun kuulen vilpittömän todistuksen, vaikka se esitettäisiin kuinka vajavaisin sanoin.

    Ja silti oma todistuksesi, jonka aiemmassa viestissä kirjoitit, noudatti tuota kaavaa jokseenkin sanatarkasti. Sattumaako?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Henkilöhyökkäysesi "Jeffiä" vastaan ei ole perusteltu. "Jeffin" selityksiä ei ole käyty läpi miljoona kertaa eikä edes yhtä ainoaa kertaa niin, että ne olisi osoitettu virheellisiksi. Vain paha tahto haluaa väittää sellaista. Kehotan kutakin itsenäisesti muodostamaan käsityksensä mormonismi.net -sivujen luotettavuudesta.

    On osoitettu virheelliseksi niin sisällissodan kuin kiasmien ym suhteen. On täysin asiatonta pitää MK:n kiasmeja opsoituksena sen heprealaisesta alkuperästä ensinnäkin siksi, että kiasmit ovat kautta aikojen olleet maailmanlaajuinen tyylikeino ja toisekseen siksi, että tokihan Smith ja muut MK:n kirjoittajat olivat heprealaisia tekstejä (mm. RAAMATTUA) lukeneet...

    Et siis pysty osoittamaan yhtäkään virhettä net-sivustolla (Jeffin pelleilyilläkään), joten asia on siltä osin selvä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Onko Raamattu polyteistinen, koska se puhuu useista Jumalista?
    Joh. 1
    1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
    2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
    3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. [Sananl. 8:27-31; Room. 11:36; 1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Ilm. 3:14]

    Entä montako tässä on:
    Luuk. 22
    42 "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." [Matt. 6:10; Joh. 6:38]
    43 Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä.* [22:43,44: Nämä jakeet puuttuvat useista käsikirjoituksista mutta kuulunevat Luukkaan alkuperäiseen tekstiin.] [Dan. 10:18,19]
    44 Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.* [Joh. 12:27; Hepr. 5:7]

    Raamattu ei todellakaan ole sanatarkka vaan ristiriitainen, jos sanojen käyttöä ei ymmärretä tarkoitetussa merkityksessä. Silloin tulee vain kiistaa sanoista ja asia jää sivuun.

    Sinun klönttimäisellä tulkinnallasi on. Polyteismi on kuitenkin mm. KÄSKYSSÄ selvästi kielletty.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kysymys on yhdestä Jumaluudesta, jossa on kolme erillistä persoonaa ja olentoa. Tarvitaan melkoista ymmärrykseen kohdistuvaa väkivalta, jos Isä, Poika ja Pyhä Henki koetetaan nähdä yhtenä muuten kuin laadullisesti. Vain yksimielisyydestä on kysymys, kun sanotaan heidän olevan yhtä:
    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30]
    Joh. 17:21
    Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. [Ef. 4:3-6]
    Joh. 17:22
    "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
    Joh. 17:23
    Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

    Kolmesta persoonastahan kolminaisuusoppikin puhuu...

    Ero on siinä, että sinulla on monta Jumalaa.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Kolmesta persoonastahan kolminaisuusoppikin puhuu...

    Ero on siinä, että sinulla on monta Jumalaa.

    Juuri niin! On olemassa vain Yksi Juamala. Raamattu ei sano missään, että olisi olemassa yksi Jumaluus, joka muodostuisi kolmesta eri olennosta. Raamatun mukaan sekä Isä, Poika että Pyhä Henki ovat ikuisia, LUOMATTOMIA (Poika on Isästä syntynyt, kaikki luotiin Pojan avulla), mutta kuitenkaan ei ole olemassa kolmea Jumalaa vaan Yksi Jumala. Tämä on kristillinen usko.

    Teidänkin mukaanne Jeesus oli vanhan testamentin Jumala (tämä on aivan oikea kristillinen opetus), mutta jotenkin Jumala "vaihtui" eli nyt palvotaan eri Jumalaa kuin vanhan liiton aikana. Tämä on täysin epäraamatullinen ja epäkristillinen oppi. Aina on ollut vain yksi Jumala, eikä Hänellä ole isää eikä hän ole ollut koskaan ihminen, vaan aina aikojen alusta asti Yksi ja ainoa Jumala, joka on ilmaissut meille itsensä kolmella eri tavalla. Näin se vain menee. Pyhän Henhen avulla näit asioita voidaan ymmärtää, ei järjellä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    .......... kirjoitti:

    Kolmesta persoonastahan kolminaisuusoppikin puhuu...

    Ero on siinä, että sinulla on monta Jumalaa.

    On järjetöntä sanoa, että kolme persoonaa ovat yksi Jumala, mutta yksi Jumaluus He ovat. Yksimielisyyden vuoksi Heitä joskus sanotaan yhdeksi Jumalaksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    On järjetöntä sanoa, että kolme persoonaa ovat yksi Jumala, mutta yksi Jumaluus He ovat. Yksimielisyyden vuoksi Heitä joskus sanotaan yhdeksi Jumalaksi.

    "On järjetöntä sanoa, että kolme persoonaa ovat yksi Jumala"

    Juu, ei se järkeen aivan täysin mene. Asioita pitää tutkia Hengellä, ei järjellä kuin äsken sanoin. Me kristityt luotamme raamatun sanaan, emme omaan järkeemme.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ............ kirjoitti:

    On osoitettu virheelliseksi niin sisällissodan kuin kiasmien ym suhteen. On täysin asiatonta pitää MK:n kiasmeja opsoituksena sen heprealaisesta alkuperästä ensinnäkin siksi, että kiasmit ovat kautta aikojen olleet maailmanlaajuinen tyylikeino ja toisekseen siksi, että tokihan Smith ja muut MK:n kirjoittajat olivat heprealaisia tekstejä (mm. RAAMATTUA) lukeneet...

    Et siis pysty osoittamaan yhtäkään virhettä net-sivustolla (Jeffin pelleilyilläkään), joten asia on siltä osin selvä.

    Sinun mielestäsi on osoitettu virheellisiksi, mutta ei tosiasiassa. Haluat tulkita tavallasi, mikä estää objektiivisen käsityksen kohdallasi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sinun mielestäsi on osoitettu virheellisiksi, mutta ei tosiasiassa. Haluat tulkita tavallasi, mikä estää objektiivisen käsityksen kohdallasi.

    Annapa YHDENKIN ei-mormonitiedemiehen lausunto siitä, että MK:ssa esiintyvät kiasmit ovat todiste MK:n heprealaisesta alkuperästä!

    Ellet pysty antamaan, kyse on siitä, että Jeff Lindsay on täysi pelle esittäessään tuollaisia selityksiä käyttäen satoja sivuja!

    Etkä siis edelleenkään pysty osoittamaan yhtäkään virhettä kormonismi.net-sivustolla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ............ kirjoitti:

    Annapa YHDENKIN ei-mormonitiedemiehen lausunto siitä, että MK:ssa esiintyvät kiasmit ovat todiste MK:n heprealaisesta alkuperästä!

    Ellet pysty antamaan, kyse on siitä, että Jeff Lindsay on täysi pelle esittäessään tuollaisia selityksiä käyttäen satoja sivuja!

    Etkä siis edelleenkään pysty osoittamaan yhtäkään virhettä kormonismi.net-sivustolla.

    Niin, eipä taida löytyä sellaista ei-mormonia, sillä jos tuollaisen asian huomaa, niin henkilöstä tulee mormoni (edellyttäen, että hän rakastaa totuutta ja toimii sen mukaan).

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Ja silti oma todistuksesi, jonka aiemmassa viestissä kirjoitit, noudatti tuota kaavaa jokseenkin sanatarkasti. Sattumaako?

    Haluat nähdä tavallasi! Kun puhutaan tai kirjoitetaan samoista asioista, niin tietenkin silloin on samankaltaisuutta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Haluat nähdä tavallasi! Kun puhutaan tai kirjoitetaan samoista asioista, niin tietenkin silloin on samankaltaisuutta.

    Kerroit myös, että tunnet iloa kun kuulet vilpittömän todistuksen. En epäile tätä hetkeäkään. Sinä tietysti uskot, että ilon tunteen takana on "henki". Joku ulkopuolinen taas voisi väittää, että kuulijan tunteet ovat ehdollistuneet kaavan mukaisille lauseille.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Niin, eipä taida löytyä sellaista ei-mormonia, sillä jos tuollaisen asian huomaa, niin henkilöstä tulee mormoni (edellyttäen, että hän rakastaa totuutta ja toimii sen mukaan).

    On kyllä tutkijoita jotka tuntevat niin kiasmit kuin Mormonin kirjankin eivätkä silti liity mormonikirkkoon. Jeffin pelleily on samaa luokkaa kuin jos joku väittäisi Kalevalaa alkuperältään japanilaiseksi, koska sekä Kalevalassa että japanilaisessa runoudessa esiintyy samoja tyylikeinoja ja rytmiä.

    Eivätköhän oikeat tutkijat rakasta OIKEAA totuutta paljon enemmän kuin ne, jotka suggeroivat itsensä uskomaan sellaisiin asioihin, joista saa lämpimän ja hyvän tunteen (mm. moniavioisuusilmoitus)?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Matt. 22
36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. [5. Moos. 6:5]
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. [3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19 ]

Mielestäni Jumalan rakastaminen on arvojärjestyksen valitsemista siten, että asettaa hyvän aikaansaamisen kaiken muun edelle. Siihen kuuluu mm. totuuden rakkaus. Lähimmäisen rakastaminen on tuon rakkauden seurausta. Pystymme rakastamaan lähimmäistämme, jos rakastamme Jumalaa koettaen parhaamme mukaan pitää Hänen käskynsä. Kuitenkin ehtona lähimmäisen rakastamisen onnistumiseen on myös se, että rakastamme itseämme.

Kristuksen antama käsky ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” lähtee olettamuksesta, että ihminen rakastaa itseään. Erikseen ei ole ollut tarpeellista (?) mainita, että itseään tulisi rakastaa, mutta annetaan ymmärtää, että suurin ilo, pelastus, on saavutettavissa Kristuksen osoittamaa tietä kulkien, ja että ihmisen tulisi rakastaa itseään mm. siten, että hän saavuttaisi pelastuksen. Tuskinpa maailmassa olisi vaikeuksia ihmisten kesken, jos Kristuksen käskyä toteltaisiin. Käskyn toteuttamatta jättäminen saa aikaan itsensä rakastamisen häiriöitä. Meidän on vaikea hyväksyä itseämme tasapainoisesti, jos emme saa rakkautta.

Niinpä oman olemuksen korostaminen saa epärealistisia muotoja. Suomalaisista autoilijoista 90 % pitää
itseään keskimääräistä taitavampana autonkuljettajana. Erään tutkimuksen mukaan 94 % amerikkalaisista professoreista pitää omaa työtään keskimääräistä korkeatasoisempana kuin muiden professoreiden työtä. Olisikohan tällaiseen harhaisuuteen syytä, jos ihmiset tuntisivat olevansa rakastettuja?

Mikähän olisi sellaisen ihmisen hyvinvoinnin taso, joka näkee itsensä sellaisena kuin on ilman illuusioita, mutta samalla tuntee myös oman arvonsa? Eihän voi olla niin, että ihmisen hyvinvointi rakentuu vain epärealististen illuusioiden varaan! Eikö ole pikemminkin ajateltava, että oman arvon epäileminen luo korvikeratkaisuja tai sitten niin, että tietämättömyys omasta arvosta saa aikaan korvikekuvitelmia sellaisissa asioissa, joilla ei ole yhteyttä ihmisen todellisen arvon perusteisiin. Onko tällainen todellisen arvon korvaaminen illuusioilla parempi vaihtoehto kuin kuvittelu omasta arvottomuudesta?

Oman arvonsa korostamisen tarveko saa jotkut pönkittämään omaa arvoaan muita loukaten, väheksyen ja kiusaten? Tätä esiintyy näissä nettikeskusteluissakin kovin usein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu