Linnaan

Linnaan vain Tiusanen...eikä siis presidentin linnaan. Itä-Saksa ei ollut missään vaiheessa de jure tunnustettu valtio ja itäisten osavaltoiden liittyminen Saksaan Saksan (Bundesrepublik Deutschland) perustuslain mukaan osoitti käytännössä, että niitä piti erillään muusta Saksasta vain Neuvostoliiton miehitys ja paikallinen sortovalta, jonka palveluksessa Tiusanen toimi.
Tiusanen pitäisi luovuttaa rikollisena Saksaan tuomittavaksi.
6479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

annettakoon anteeksi nyt tällä kertaa, mutta hävetköön että rupeaa opiskelukavereidensä ja tyttöystävänsä yksityisasioista juoruamaan. Usko siihen aikaan kommunismin ylivoimaisuuteen saa tässä esimerkissä suoraan sanoen hellyyttäviä ja lapsellisia piirteitä. Tiusasen onni oli se että hän ryhtyi kommareissa ammattipolitiikoksi. Jos hän olisi ollut demari, kepulainen tai kenties kokoomuslainen, Stasi olisi varmaan jatkanut sopimusta hänen kanssaan hänen tultua takaisin Suomeen. Joten seuratkaa tilannetta, kohta tullee paljastuksia tämän päivän raskaan sarjan kavereista!

Äänestä
  • taistolaiset ja kommarit ne on ollu tämän yhteiskunnan mätäpaiseita

    Äänestä

Suomi on ollutkin hiljaa liian pitkään!


Kaikki muut sivistys valtiot ovat toimineet entisiä ja nykyisiä vakoojia kohtaan oikein.

Mutta nyt meillä istuu arkadian mäellä taistolaiset ja yksi isänmaansa myynnyt pääpaikalla.

Olivat aikoinaan valmiit ottamaan neuvostoliiton joukkoja suomen alueelle ja sallimassa perustaa näiden ns.ystävien tukikohtia.

Tämä ei todellakaan ole mahdollista kuin Suomessa,sotien jälkeen oli punainen TERRORISTI järjestö nimeltä VALPO joka jahtasi kunniallisia kaikkensa antaneita kansalaisia .

Tämänkin järjestön ilmiantajat pitäisi julkistaa ja heidän jälkeläiset ja elossa olevat laittaa tarkkailuun.SYY RIKOKSISTA SUOMEA JA SEN KANSALAISIA VASTAAN KUTEN ULKOMAILLAKIN ILMIANTAJINA OLLEET.

Sillä aiheuttivat sotien jälkeen paljon murheita ja lisä surua kunnollisten miesten perheille,jotka rakastivat maataan niin paljon,että eivät halunneet sen joutuvan kommunistien käsiin!!!!!!

Nyt on vaara lähellä!!!!!!!!
Arkkadian mäellä on jo punaiset taistolaiset kommunistit ym.......


Nyt on aika jo meidän herätä ennen kuin on liian myöhäistä!

Äänestä

Kyllä siinä on pantu Tuppurainen Tappuraisen takuumieheksi ja pukki kaalimaan vahdiksi, kun Yleisradio on ryhtynyt kommareita kritisoimaan. Siihen aikaan kun Tiusanen vakoili, Yle tuuppasi propagandaa oikein tuutin täydeltä niin radiosta kuin telkkaristakin. Kuinkahan monen vanhan toimittajan oma tausta kestäisi tuommoisen kaivelun.

Jos MOT edustaa Ylen tutkivan journalismin huippua, ei silläkään hyvin mene. Puolitotuuksia, vihjailuja ja toistoa riitti, villoja oli kovin vähän. 'Emme tiedä kaikkien ihmisten nimiä emmekä sitä, miten lausunnot heidän elämäänsä vaikuttivat...' Mitä hemmetiä, jos toimittaja ei tiedä, hän ottaa selvää eikä vihjaile tuolla lailla.

Tyhmäähän touhu oli ja lapsellista, mutta tuskin kovin vaarallista. Raportit olivat liikuttavaa luettavaa. 'Juo paljon kahvia...' Voi hurja! Sitaatteja toimittajat lukivat kovin vapaasti. Kun ruudussa sanottiin, että 'hänen ystävänsä ovat poliittisesti passiivisia...', kertoja väitti että 'hän on poliittisesti passiivinen...' Ero on pieni, mutta riittävä.

Lystiä oli myös se, että kun MOT oli jauhanut puoli tuntia aiheesta, jossa oli aineksia vain viiteen minuuttiin, Ylen uutiset jatkoi vielä sen viiden minuutin ajan samaa pulputusta.

Tiusanen on ollut tyhmä - ja voi olla sitä vielä edelleenkin, mutta sitä Suomi sai mitä tilasikin. Siihen aikaan DDR oli helmi ja mallimaa, jota Ylessäkin ylistettiin oikein olan takaa. Nyt on takki käännetty ja aika näyttää, miten kriittisiä ollaan. Vaan milloin kriittisyys suunnataan omiin tekoihin ja omiin tekijöihin.

Äänestä
  • Näköjään ylellä ei ole mikään muuttunut 15 vuodessa.

    Äänestä

Oko stasi-Tiusanen kuollut?

Korkkaan pullon viskiä aina kun joku entinen taistolaissika kuolee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stadin jutta kirjoitti:

Linnaan vain Tiusanen...eikä siis presidentin linnaan. Itä-Saksa ei ollut missään vaiheessa de jure tunnustettu valtio ja itäisten osavaltoiden liittyminen Saksaan Saksan (Bundesrepublik Deutschland) perustuslain mukaan osoitti käytännössä, että niitä piti erillään muusta Saksasta vain Neuvostoliiton miehitys ja paikallinen sortovalta, jonka palveluksessa Tiusanen toimi.
Tiusanen pitäisi luovuttaa rikollisena Saksaan tuomittavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu