koiran kakka on pienin huolen aihe!

Ehkäpä tämän pienen valtakunnan pitäisi pysähtyä ja ajatella kaksi kertaa ennenkuin tuhlataan verorahoja näinkin turhiin päätöksiin...kun kävelen pitkin katuja, ensimmäisenä silmiini ei osu koiran kakka vaan ROSKAT! Miksei valtio säädä ensin sakkoja roskaajille, ennenkuin sakottaa näinkin luonnollisesta asiasta. Useimmat kunnat ovat hoitaneet ns. ojien puhdistusta silloin tällöin. mitä seuraavaksi? jätelaitos kieltäytyy käsittelemästä jäte vettä ja meidän pitää kerätä omat ulosteemme pusseihin?? niinkuin artikkelissa todettiin: koiran kakka maatuu puolessa vuodessa, mutta kuinka kauan kestää muovipussin maatumisessa?? ja nämä taudit joita koiran kakka voi ihmisille aiheuttaa...miten me ikinä olemme tähän asti selvinneet kun koiran kakkakin on niin vaarallista?! todennäköisyys sille että lapsi maistaa koiran kakkaa on hyvin pieni, kun leikkipuistot ovat koirilta kiellettyjä, ja niin pienet lapset tuskin liikkuvat yksin. Ja mehän olemme tekemässä ympäristöstä samanlaista kuin Michael Jackson on tehnyt kodista omalle lapselleen...STERIILIÄ! ihmettelen vain minkälainen vastustus kyky ihmisellä on sadan vuoden kuluttua ku ruvetaan näin pienistä asioista hössöttämään...mistä me oikein poliitikoille maksamme? eiköhän tässä valtiossa ole tärkeämpiäkin asioita kuten työttömyys, kuin sakottaa kansalaisia lisää siitä että he ulkoiluttavat koiriaan. mitä seuraavaksi? hevosten omistajie pitää kulkea jätesäkki kainalossa, jos heidän luonnoton elukkansa vaikka sattuu nostamaan häntäänsä ja vääntäämään jotain näin luonnotonta kuin lantakasan!!
3259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisätään sakotukseen vielä muidenkin elävien otusten sakotus, niin saadaan miljardeja markkoja/euroja kerättyä. Valtion velatkin saadaan maksettua ja päästään kehumaan muille valtioille, että suomi lähti nousuun silkalla paskalla.

Äänestä
  • Olen Kuopiolainen jossa koiravero on 300mk per koira. Täällä koirien hyväksi ei mitään näkyvää ole veromarkoilla tehty aikoihin, joten niillä rahoilla voisi työllistää muutaman työttömän keräilemään kakkoja kaduita pois, jos ne kerran niin hirveästi häiritsevät. Ymmärtäisin sakotuksen jos muutkin ihmiset saisivat muusta roskaamisesta sakkoja.. Ja niitä roskiksia voisi joskus tyhjentää, mutta kun ei niin eihän sinne mitään mahdu!

    Äänestä

Palstan taso uuteen nousuun...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikö poliitikoilla todella ole kirjoitti:

Ehkäpä tämän pienen valtakunnan pitäisi pysähtyä ja ajatella kaksi kertaa ennenkuin tuhlataan verorahoja näinkin turhiin päätöksiin...kun kävelen pitkin katuja, ensimmäisenä silmiini ei osu koiran kakka vaan ROSKAT! Miksei valtio säädä ensin sakkoja roskaajille, ennenkuin sakottaa näinkin luonnollisesta asiasta. Useimmat kunnat ovat hoitaneet ns. ojien puhdistusta silloin tällöin. mitä seuraavaksi? jätelaitos kieltäytyy käsittelemästä jäte vettä ja meidän pitää kerätä omat ulosteemme pusseihin?? niinkuin artikkelissa todettiin: koiran kakka maatuu puolessa vuodessa, mutta kuinka kauan kestää muovipussin maatumisessa?? ja nämä taudit joita koiran kakka voi ihmisille aiheuttaa...miten me ikinä olemme tähän asti selvinneet kun koiran kakkakin on niin vaarallista?! todennäköisyys sille että lapsi maistaa koiran kakkaa on hyvin pieni, kun leikkipuistot ovat koirilta kiellettyjä, ja niin pienet lapset tuskin liikkuvat yksin. Ja mehän olemme tekemässä ympäristöstä samanlaista kuin Michael Jackson on tehnyt kodista omalle lapselleen...STERIILIÄ! ihmettelen vain minkälainen vastustus kyky ihmisellä on sadan vuoden kuluttua ku ruvetaan näin pienistä asioista hössöttämään...mistä me oikein poliitikoille maksamme? eiköhän tässä valtiossa ole tärkeämpiäkin asioita kuten työttömyys, kuin sakottaa kansalaisia lisää siitä että he ulkoiluttavat koiriaan. mitä seuraavaksi? hevosten omistajie pitää kulkea jätesäkki kainalossa, jos heidän luonnoton elukkansa vaikka sattuu nostamaan häntäänsä ja vääntäämään jotain näin luonnotonta kuin lantakasan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu