ainakin aluksi.Juuri kun olet tehnyt päätöksen,ettet enää käy rauhanyhdistyksen seuroissa,iltakylissä jne,jäät totaalisen yksin.Sinua ei kutsuta enää kylään,sinua kartellaan ja itekin vetäydyin tietenkin niistä piireistä.Mutta kun on siihenastisen elämän elänyt ns.suojattua/turvallista,sääntörikasta elämää,mitä sen jälkeen...Ainakin minulle tuli täysi turvattomuus,yksinäisyys,vaikken ollutkaan yksin(olin tottunut isoihin porukoihin, iltakyliin,suviseuroihin.massatapahtumiin,perhekokoontumisiin)ja minut eristettiin lapsuuden perheestäni.Sisarukset eivät tänäkään päivänä minulle soita,itse saan olla aina aloitteen tekijä.Kyläile he eivät meillä.Olen aivan eri asemassa myös äitini silmissä/kohtelee eri tavoin.En ajattele asiaa enää päivittäin,olen turtunut siihen,mutta entä lapseni??? Kysyvät miksi mummi käy serkkutalossa,muttei meillä/antaa serkuille sitä ja tätä,muttei meille?En ihmettele vaikka joku sortuukin itsemurhaan juuri uskosta luopumisen jälkeen.Ja tiedän ikävä kyllä täll.tapauksiakin.Onneksi minulle ei kuitenkaan tuputeta uskonlahkoon/vanhoillislestaadiolaiseksi palaamisesta.Ja sen vielä lisään,vaikka kuinka jotain koskettais/viesti poistettais,että rikoksiin vl:tkin kykenee(kaikki vain anteeksi annetaan ja peitellään,insesti mukaanlukien).
Ei uskovaisena oleminen on raskasta......
ex-vl minäkin uhriko?
232370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Oletko sinä ihan oikeasti ex-lessu? Minä olen kuulunut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen reilut 5 vuotta. Olen perheeni ja sukuni ainoa vl. En ole ainakaan vielä törmännyt kuvaamiisi asioihin, mutta en tietenkään voi tietää vaikka sellaista jossakin olisi. Täällä itä-suomessa pienellä paikkakunnalla, on ollut hyvin myönteinen ja rakkaudellinen henki. Luulin esim. aluksi, että on heti otettava korvikset pois ja heitettävä tv pellolle, mutta kun juttelin yhden puhujaveljen kanssa, hän sanoikin, ettei listaa ole, mitä saa tehdä, vaan on omatunto. Viime vuonna koin, ettei tv tuo kotiini niin paljon hyvää, että kannattaisi maksaa lähes kaks sataa euroa vain urheilun katsomisesta, joten luovuin laitteesta. Insesti ei ole asia jota voi vain anteeksi antamalla kuitata, vaan kyllä jokaisella, sinullakin, on vastuu ilmoittaa asiasta viranomaisille, jos sellaista tiedät olevan! Ei insestiä kukaan saa hyväksyä!
....en enää.Ikää jo yli 40v.
Juuri uskonnon takia ei tule ilmoitettua rikoksista.Ne asiat ns.sovitaan perhepiirissä.Tapauksia tietty vain vähän,mutta halusin kirjoittaa minäkin kokemukseni,kun löysin tämän keskustelupalstan.Yleistää en halunnut,vaikka katkeruutta varmasti on ja paljon!!!
Kyllä minusta uskosta huolimatta pitäisi ilmoittaa insestistä. Onko se edes varma, että insestin uhrin kanssa asia sovittaisiin vai hoitavatko tämän vain aikuiset. Ei sellaisesta hirmuteosta ainakaan uhri, voi selvitä anteeksi annolla. Minä kyllä käräyttäisin jos tietäisin tapauksen. Mikä sulla on syy siihen, että luovuit uskosta? Oletko käynyt lähivuosina ry:llä? Että jos siellä olis vaikka "kasvettu". Minulla tosiaan pelkästään myönteisiä kokemuksia vanhoillislestadiolaisista. Sukuni on suhtautunut parannukseeni kielteisesti ja osa hylännyt, koska eivät halua olla tekemisissä hihhulin kanssa. Kukaan heistä ei ole käynyt ry:llä. Heidän käsitys johtuu kuulopuheista ja mediasta.
tietävät vahvistaa, että heillä käy potilainan aikuisia lestanaisia jotka ovat lapsuudessaan olleet insestin uhreja. Usein kyseisen kaltainen nainen ei ole eläissään voinut keskustella asiasta kenenkään kanssa, vaan on joutunut kantajaan raskasta taakkaa läpi elämänsä yksin. Osalla lopulta mielenterveys pettää.
Insestin on todettu olevan suhteellisesti yleisempää lestadiolaisuuden kaltaisissa "suljetuissa" lahkoissa joissa mies on uskonnon varjolla "pomo".
Ja kyseenalaista. Onko mielenterveystoimiston työntekijä rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan, kun on juorunnut asiasta sinulle? Tänä päivänä, ainakin näinä vuosina kun itse olen käynyt rauhanyhdistyksellä ja uskovaisilla ystävillä on puhuttu kaikesta tiestä ja matkasta. Epäilyksistä ja kiusauksistakin ja kehotettu hakemaan apua, jos sellaista tarvitsee. Mutta insestistä en ole ikinä kuullut ja käräyttäisin, niin kuin olen monta kertaa jo sanonut, jos kuulisin!!!
Mikään mielenterveystoimisto ei tuollaisia tietoja kerro. Hän vain provosoi, tutustukaa vaikka lestadiolaisuuspalstaan.
EN kiistä, etteikö insestiä esiintyisi, kyllä varmasti, mutta sen liioittelu (mihin esim. Pakanaämmä syyllistyy) on raskas synti.
Uskonnon uhreja vartenhan tämä paikka onkin.
Jutut voi kuulostaa pahoilta, kun ihmiset ovat pahoja...!
Mieleterveystoimistot eivät juruile ulkopuolisille, kehtaatte sellaista mennä edes väittämään. Ne tekee työtänsä.
Olet onnekas, on paljon paikkakuntia joissa suvaitsemattomuus hipoo hulluuden rajoja.
Sama teksti on pyörinyt näillä foorumeilla iät ja ajat. Joka kerta on keskusteluissa päädytty siihen, että insesti ilmoitetaan HETI viranomaisille, oli sitten kysymyksessä lestadiolaisperhe tai muu. Tästä asiasta vallitsee harvinaisen selvä yksimielisyys jopa lestadiolaispalstalla lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten kesken.
En osaa ottaa kantaa tämän kirjoittajan mahdollisiin "todellisiin" kokemuksiin - jos siellä on ollut insestiä, niin surullista on.
Ei "mielenterveystoimisto" tietenkään mitään kerro. En ole niin väittänytkään.
moon kans huomannu saman..
nyt on ihan tyhjä olo ku ei lessuutta enää siedä..tai liiku niissä porukoissa..
hmm..aikansa kutakin...
Ei ole tekemisissä rakkauden kanssa, jos se uskonto sellaista väittää. Kyllä ne on sellaisia minuakin kohtaan, vaikken ole lähtenyt uskonlahkosta. Siis: vika on ihmisessä, eikä heistä joka selkänsä kääntää, voi vedota millään enää Jumalaan, koska Jumala ei hylkää ketään, eikä tee väärin taikka vihaa. Niin toimii paholainen ja paha ihminen eikä Jumala.
Voihan lapsille selittää hellävaraisesti että mummulla on sellainen vakaumusjuttu, eikä lapsen kannata edes miettiä sellaisia. Laita lapset vaan kavereiden kanssa laikkimään, ja anna sinä heille rakkautta jota sukulaisiltasi pitäisi ostamalla ostaa...!!!
..anteessa aika paljon.Ihmetyttää vain kovasti se,että jotka rikoksiakin tehneet,mutta uskovaisia,niin heitä kohdellaan paljon paremmin kuin meitä.Ja tasan arvomaailma ei paljoakaan ole muuttunut sydämessäni.Uskovainen en vain enää ole,mutta tunnen lestadiolaisuuden sisällön,heräämisen,anteeksiannon,uskomisen kilvoittelun.Arvostan vieläkin tiettyjä juttuja tosi paljon.Itse kielsin uskomisen monista eri syistä.....sitä vaikea lähteä selostamaan tässä.
saattaa jäädä tosiaan yksin.. entiset kaverit ei tiiä miten pitäisi suhtautua. (mutta tosi ystävät ei jätä siinäkään vaiheessa yksin.) sanoithan itekkin vetäytynees niistä piireistä, ja jos ei oo epäuskoisia kavereita ennestään, jää tietysti melko yksin. mutta tuota en voi käsittää, että perhekin hylkää.. itse oon lestadiolainen. sisko on eronnut lestadiolaisuudesta, mutta ei me kyllä oo hylätty sitä! joskus voidaan sanoa jotain että et pääse taivaaseen, mutta kyllä se on vieläkin yksi meistä, niin kuin muutki. setiä ja tätejä on myös eronnut, mutta kyllä nekin on mukana sillon kun puhutaan suvusta tai kutsutaan sukujuhliin vieraita. pkysy suoraan niiltä, että onko tuosa nyt laitaa.
Haluan kommentoida tuohon insestiväitteeseen. Luulenpa, jos perheessä on insesmiä eiköhän perhe olekin sen verran sairas, ettei perheestä tai kenestäkään perheen sisällä ole välttämättä auttajaksi. (Merkitystä ei ole sillä mikä perheen vakaumus on). Toivottavaa tietenkin olisi että uhri jaksaisi puhua asiasta jollekin ulkopuoliselle. Ehkä löytyisi myös auttaja, joka jaksaisi tehdä asialle jotain.
Minulla on kokemus läheisen lest. ihmisen insesmistä. Ystäväni on lestadiolainen, mutta tekijä oli sukuun kuuluva ei lestadiolianen. Ystäväni uskalsi nuoreksi kasvessaan puhua asiasta minulle, läheiselle lest. naispuoiselle ystävälleen. Kuuntelin ja kuuntelen yhä, mutta ohjasin myös hänet aikoinaan ammattiauttajalle. Ammattiavun tukemana ystäväni uskaltautui puhumaan asiasta myös perheelleen. Perhe on tästä lähtien tukenut ystävääni sen minkä suinkin on voinut. Missään vaiheessa perheessä ei epäily tarinaa epätodeksi, eikä syyllistetty ystävääni mitenkään niinkuin terveessä perheessä ei tehdäkään. Asiaa ei myöskään hengellistetty.
Terveessä perheessä insesmiä ei hyväksytä eikä peitellä, eikä yritetä hoitaa evankeljumilla. Koko perhe voi tarvita apua, ensisijaisesti kuitenkin insesmistä kärsinyt uhri.
vl
Perheessä voidaan harrastaa insestiä toisen osapuolen tietämättä, esim.äidin.Pieni lapsi ei ymmärrä asiaa,vasta kuin aikuisiällä.Näin on tapahtunut ikävä kyllä vl-perheessä.Terve ja uskovainen äiti ei tiedä sairaasta puolisosta tuon taivaallista.
Eräässä tietämäni tapauksessa perheen isää salaa tekoansa viimeiseen asti.Ei edes muut sisarukset ja äiti tiedä tapausta,sillä isä on ottanut kohteeksensa perheen ainoan tytön.
Tytölle asia on niin arka, ettei hän sitä voi muulle kertoa kuin parhaille ystävilleen,jotka puolestaan hoitavat hänet ammattiauttajalle.Hän pelkäsi,ettei kukaan usko häntä.Me ystävät onneksi autoimme häntä,muuten tyttö olisi tehnyt itsemurhan.
Minunkin lähipiiriini kuuluu lestadiolaisperhe, jossa tällaista on tapahtunut; paitsi että tekijänä ei ollut isä vaan kaksi isoveljeä (olivat jo lähes aikuisia ja uhri (sisko) alle kouluikäinen).
Kun tapaus tuli perheessä ilmi (tyttö rupesi oireilemaan), pojille annettiin selkään, asia sovittiin ja painettiin villaisella!
Tässä sitten niitä jälkiä yritetään korjailla - uhrin elämä on kyllä mennyt asian takia totaalisesti pilalle.
Kuulostaa niin samantyyliseltä kokemukselta ja paljon olisi puhuttavaa/jaettavaa.....Onnistuisko mitenkään tai haluatko ylipäätänsä?
Mut jos saisin sähkisosoitteen tai jotain muuta kekesit miten saisimme yhteyden toisiimme,niin piristäisi :)
Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu.
Kielsin itse uskoni 16 vuotta sitten. Parhaimmat ystäväni olivat vl:iä. Pidin heihin aktiivisesti yhteyttä ensimmäiset pari vuotta, mutta sitten huomasin, että ystävyydenpito meni yksipuoliseksi (minä pidin heihin yhteyttä), eivätkä he enää edes soitelleet minulle, ja että olin ei-toivottu vieras heillä. Jätinpä sitten yhteydenpidon siihen, mitään ei ole sen jälkeen näistä "ystävistä" kuulunut. Tiesin toki ratkaisua tehdessäni, että näin saattaa käydä, mutta minusta tällainen tilanne on nimenomaan oikean ystävyyden koetinkivi. Ystävä ei jätä eikä petä, varsinkaan uskonnollisten syiden vuoksi! Onneksi olen saanut matkan varrella uusia ystäviä, OIKEITA ystäviä, jotka eivät ole hyljänneet vaikeinakaan hetkinä.
Minun mieheni on myös vl-perheestä, ja tehnyt samanlaisen ratkaisun kuin minä. Vain yksi hänen 14:stä sisaruksestaan pitää häneen yhteyttä. Vielä jokunen vuosi sitten nämä muut soittelivat vain ja ainoastaan silloin kun tarvitsivat apua esim. auton korjaamisessa (mieheni on expertti niissä asioissa). Nämäkin yhteydenotot lakkasivat, kun mieheni kieltäytyi olemasta koko suvun ilmainen työmyyrä (ilmassa oli hienoista hyväksikäytön makua). Muuten ei soitella, käydä kylässä, ei mitään. Aivan niinkuin koko perhe isää ja äitiä lukuunottamatta olisi pyyhkiytynyt taivaan tuuliin! Eipä siinä viitsi itse olla aina se, joka soittaa tai tulee kylään... vastavuoroisuuttakin kaivattaisiin.
Sitten vielä tämä minun anoppini, jaksaa aina puhua silmät ja suut täyteen, kuinka hyviä hänen uskovaiset miniänsä ovat, "paljon iiiihania lapsia ja onpa ihanaa, kun he ovat kotona heidän kanssaan, leipovat ja ompelevat" plaa plaa plaa. Se ei ole hänen mielestään mitään, että minä opiskelin pienen vauvan kanssa itselleni kunnon ammatin ja hankin sen jälkeen hyvän työpaikan... mutta eipä minun tarvitse häntä miellyttääkään. Riittää kun mieheni tykkää minusta! Mutta näistä syistä ei kauheasti huvita anoppilassa käydä, mitä nyt ne 1-2 "pakollista" kertaa vuodessa ihan vain mieheni mieliksi.
Tuosta itsemurhasta, mieheni veli on päätynyt tuohon ratkaisuun ja syynä olivat samat mistä mieheni on joutunut kärsimään. Hänellä homma oli vielä rankempaa sen takia että hän asui avoliitossa, jota suku ei ahdasmielisyydessään pysytynyt hyväksymään ja siksi katkaisi välit tyystin häneen. Jätettiin siis täysin yksin!
Myös minun siskoni päätti viime syksynä päivänsä oman käden kautta. Hänen parhaimpana ystävänään tiedän, että ratkaisun taustalla oli asioita, jotka juontavat juurensa raskaaseen lapsuuteemme vl-perheessä; hän ei päässyt niistä koskaan yli. *itkee*
niin läheltä, että oli pakko tarttua näppäimistöön.
Keskustelimme eilen juuri mieheni kanssa asioista, jotka käsittelivät v-lestadiolaisuutta. Olemme molemmat eronneet lahkosta n. 8 vuotta sitten lapsen syntymän jälkeen, mutta siitä huolimatta asoita muistuu mieleen monissa tilanteissa, tapatumissa ym. syystä, että on syntynyt lestadiolaisena.
Meillä on molemmillla laajat suvut täynnä lestadiolaisia, ja hylkääminen lahkosta erottua oli valtaisa. Kuvaan tilannetta nimikkellä "elävältä haudattu", joka kuvaa sitä tunnetta, kun elämästä putoaa pois kaikki tukipilarit, kaverit, ystävät, perhe, sukulaiset, yhteisön tuki ym. Edelleenkin olen ikionnellinen tekemästäni ratkaisusta - eroamisesta, vaikka ratkaisun jälkeiset vuodet olivat suhteellisen rankkoja. Kävin itsekin silloin itsemurhan rajoilla.
Keskustelimme siitä, että mahtaako olla joku foorumi näille ex-lessuille, jossa voi rauhassa keskustella asioista (tätä en laske siihen kuuluvaksi, kun aina on joku on kieltämässä asioita, joita kerrot). Ajattelimme että saattaisi olla tarvetta järkätä sellainen keskustelufoorumi, jota kautta voitaisiin järjestää tapaamisia, harrastaa yhdessä tms. On todella vaikeaa löytää ihmisiä, jotka ovat eronneet lahkosta, koska ihmisten yhteydenpito lakkaa siinä vaiheessa, kun sieltä ilmoittaa eroavansa, ja olen harmittellut tätä useasti, kun siellä on ollut mukana mahtavia ihmisiä, jonka kanssa voisin vieläkin olla tekemisissä.
Löytyisikö asialle (keskustelufoorumille, tapaamisille, harrastuksille) kiinnostusta?
tarvetta mulla ainaski on..perusta vaan uusi yhteisö(msn kautta vai? toivon,että olisi suljettu yhteisö!)
kirjoitin tästä tuonne v-lestadiolaisten palstalle, nimimerkin alle "ei aikaa lapselle", joten siellä myös asiasta.
keskustelufoorumi on näillä näkymin tulossa elokuussa, ja mahdollimman suljettu ulkopuolisilta, tottakai :)