Kuoleman jälkeen ihmisen todellinen olemus eli sielu irtoaa ruumiista ja matkaa astraalitasolle. Astraalitaso on värähtelyssään seuraava taso heti fyysisen tason jälkeen ja se rakentuu hienommasta värähtelystä muodostuvasta aineesta kuin oma fyysinen tasomme. Aluksi tuore sielu leijailee oman kuolleen ruumiinsa ympärillä, kunnes tapaa joitakin auttamaan tulevia olentoja. Ne voivat olla henkioppaita, uskonnollisia hahmoja, (uskonnosta riippumattomia, henkilökohtaisen näkemyksen mukaisia) tai kuolleita läheisiään. Sitten alkaa matka läpi valotunnelin (Ellei sitten joissakin tapauksissa jää tasojen väliin kummittelemaan)
Atraalitasot eli tunnetasot muodostuvat paljaasta emootiosta eli tunteesta. Tällä tasolla ei aika ja paikka haittaa, ja liikkuminen tapahtuu ajatuksen voimalla. Astraalimateriasta voi luoda mitä vaan esineiden ideoita ja kuvia tai paikkoja ja luoda omia mielikuvitusmaailmojaan. Voi matkustaa vaikkapa universumin ääreen tai sukeltaa valtamerten pohjaan. Aikamatkustus on mahdollista.
Tunteitaan ei voi kätkeä, ja muut astraaliolennot näkevät mielentilasi, vihan, rakkauden ja henkisen kehittyneisyytesi. Vedät astraalitasolla puoleesi sellaisia sieluja, joiden värähtely vastaa omaasi. Saat siis sitä, mitä tilaat.
Astraalitasot jakaantuvat seistemään eri piiriin tai kerrokseen, ja kukin ylempi piiri on edellistä henkevämpi ja ylevämpi. Se, mille tasolle sielu sitten päätyy viettämään aikaansa inkarnaatioiden välillä, riippuu hänen henkisestä kehitystasostaan. Materialistinen sielu viihtyy hyvinkin ensimmäisessä astraalipiirissä, jonka olosuhteet vastaavat paljolti omaamme, ainoa on se, että taso on aineeton ja fyysisiä vaivoja ja liikuntarajoitteita ei ole.
Ylemmäksi mentäessä värähtely hienonee ja teema muuttuu aina vaan henkisemmäksi. Kun astraalitaso alkaa kyllästyttää (Tämä on sielukohtaista, kehitystason mukaista) alkaa sielu valmistautua uuteen inkarnaatioon. Jotkut viihtyvät kauemmin, nuoremmat sielut halajavat nopeasti takaisin fyysiseen maailmaan.
Astraalitason jälkeen on olemassa muita olemassaolon tasoja, mentaalitasoa, kausaalitasoa, kristustasoa, buddhistista tasoa jne.
Mutta ensin alkuun tuore kuollut sielu käy läpi kaikki astraalimaailman tarjoamat ja häntä kiinnostavat kokemukset, sitten siirtyy astraalia korkeammille värähtelytasoille, mentaaliin ja kausaaliin, joissa taas viivytään sen aikaa, kuin oma sielullinen kehitys tasoilla viihtyy. Mitä vähemmän aikaa viihtyi astraalitasolla, sen vähemmän aikaa viihtyy mentaalisilla ja kausaalisilla tasoilla, koska niiden luonne on jo hyvin paljon erilainen, kuin fyysinen taso tai astraalitaso.
Astraalitason ja korkeampien tasojen välinen ero on yhtä suuri kuin fyysisen ja astraalisen tason välinen ero. Ja siirtymä astraalitasolta on taas eräänlainen kuolema ja syntymä korkeampaan tietoisuuteen, joiden olevaisuutta oma sielu peilaa ja sitä, kauanko siellä sitten viihtyy. Kun lakkaa henkimaailma nappaamasta, alkaa paluu vähitellen kohti uutta inkarnaatiota ja fyysisiä kokemuksia.
Atraalitasot eli tunnetasot muodostuvat paljaasta emootiosta eli tunteesta. Tällä tasolla ei aika ja paikka haittaa, ja liikkuminen tapahtuu ajatuksen voimalla. Astraalimateriasta voi luoda mitä vaan esineiden ideoita ja kuvia tai paikkoja ja luoda omia mielikuvitusmaailmojaan. Voi matkustaa vaikkapa universumin ääreen tai sukeltaa valtamerten pohjaan. Aikamatkustus on mahdollista.
Tunteitaan ei voi kätkeä, ja muut astraaliolennot näkevät mielentilasi, vihan, rakkauden ja henkisen kehittyneisyytesi. Vedät astraalitasolla puoleesi sellaisia sieluja, joiden värähtely vastaa omaasi. Saat siis sitä, mitä tilaat.
Astraalitasot jakaantuvat seistemään eri piiriin tai kerrokseen, ja kukin ylempi piiri on edellistä henkevämpi ja ylevämpi. Se, mille tasolle sielu sitten päätyy viettämään aikaansa inkarnaatioiden välillä, riippuu hänen henkisestä kehitystasostaan. Materialistinen sielu viihtyy hyvinkin ensimmäisessä astraalipiirissä, jonka olosuhteet vastaavat paljolti omaamme, ainoa on se, että taso on aineeton ja fyysisiä vaivoja ja liikuntarajoitteita ei ole.
Ylemmäksi mentäessä värähtely hienonee ja teema muuttuu aina vaan henkisemmäksi. Kun astraalitaso alkaa kyllästyttää (Tämä on sielukohtaista, kehitystason mukaista) alkaa sielu valmistautua uuteen inkarnaatioon. Jotkut viihtyvät kauemmin, nuoremmat sielut halajavat nopeasti takaisin fyysiseen maailmaan.
Astraalitason jälkeen on olemassa muita olemassaolon tasoja, mentaalitasoa, kausaalitasoa, kristustasoa, buddhistista tasoa jne.
Mutta ensin alkuun tuore kuollut sielu käy läpi kaikki astraalimaailman tarjoamat ja häntä kiinnostavat kokemukset, sitten siirtyy astraalia korkeammille värähtelytasoille, mentaaliin ja kausaaliin, joissa taas viivytään sen aikaa, kuin oma sielullinen kehitys tasoilla viihtyy. Mitä vähemmän aikaa viihtyi astraalitasolla, sen vähemmän aikaa viihtyy mentaalisilla ja kausaalisilla tasoilla, koska niiden luonne on jo hyvin paljon erilainen, kuin fyysinen taso tai astraalitaso.
Astraalitason ja korkeampien tasojen välinen ero on yhtä suuri kuin fyysisen ja astraalisen tason välinen ero. Ja siirtymä astraalitasolta on taas eräänlainen kuolema ja syntymä korkeampaan tietoisuuteen, joiden olevaisuutta oma sielu peilaa ja sitä, kauanko siellä sitten viihtyy. Kun lakkaa henkimaailma nappaamasta, alkaa paluu vähitellen kohti uutta inkarnaatiota ja fyysisiä kokemuksia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mistä tuon kaiken ammensit?
Lukemalla erilaisia teoksia. Etsivä löytää.
Vastuu on siis lukijalla, ei väittäjällä?
Minä bottaan ilmaan ajatuksen, jossa väitän, että kaikki tuo mitä kirjoitat on vain todistamatonta aikuisten satua.
Itseasiassa eetteritaso on fyysisestä seuraava. Mutta se on toisaalta niin läheisesti siihen kytköksissä, että tällaista matemaattisat erottelua on toki vaikea tehdä. Fyysistä tasoa korkeammissa tasoissa on tietenkin myös 'alitasoja', eli astraalitasollakin on sekä matalat että korkeammat tasonsa.
Eetterihän on tavallaa sub-level, ei varsinaisesti oma tasonsa, vaan harso tai silta aineen ja aineettomuuden jälkeen.
Eikös kaikki sadut tapaa loppua siten.
Oletko muuten sattunut kuulemaan miten naapurin kissan kävi kun se kuoli.
Kuolleet eläimet liittyvät ryhmäsieluunsa tai tietoisuuteensa, jossa ne jonkin aikaa puivat maallisia kokemuksiaan. Sitten ne syntyvät uudelleen maanpäälle, astetta kehittyneempänä. Kun kehitystä on tapahtunut riittävästi, ne kehittävät itselleen inhimillisen tietoisuuden.
Tämä ei sodi Darwinismin oppia vastaan, se on vain syvällisempi tulkinta siitä.
Sen pituinen se ;-)
Kun hallitsee tunteensa täydellisesti niin voi poistua astraalilta seuraavalle. Astraaliset maailmat ovat vielä materialistisia, niinkuin sitä seuraavakin tietoisuuden alue. Se on materialistin taivas, oli hän sitten ateisti tai uskovainen.
Vasta mentaalisella alueella, missä vasta voidaan oikeasti ajatella vapaasti, voidaan kehittää oivallusta. Mentaaliselta tasolta katsottuna astraalisen tason asukkaat näyttävät "hölmöläisiltä". Sen takia kun ajattelu on hyvin rajoitettua. Siellä on paljon epäitsekkyyttä, ja epäitsekkyyden kautta sinne "pääsee". Ihminen ollessaan fyysisessä kehossaan ilmentää usein kaikkia mielikuvitustasoja - fyysistä, astraalista ja mentaalista. Oivallusta voi siis kehittää fyysisessä ruumiissa ollessaan, ja kun sitä täällä kehittää, niin se on kultaakin arvokkaampaa. OIvallus on kuitenkin kehitettävä fyysisessä materiassa, siksi jälleensyntyminen. Korkeammasta näkökulmasta katsottuna jälleensyntymistä ei kuitenkaan ole, koska kaikki on jo yhtä ja täydellistä.
Kun hallitsee tunteensa, nousee mentaalille. Kun hallitse tunteensa ja ajatuksensa, nousee kausaalin ja buddhisen välimaastoon ja havaitsee mitä on palvelu. Edellämainittujen lisäksi tultuaan täysin epäitsekkääksi, nousee buddhiselle, joka on alin mahdollinen todella kuolematon tietoisuuden alue. Siellä voi vasta selvästi havaita mitä oleminen on, joka liittyy Tahtoon, joka on buddhista seuraava tietoisuus.
Tämän kaiken voi ja tuleekin suorittaa fyysisessä kehossa ollessaan.
On ainut taso, joka ei ole aikaa ja ainetta, koska se ei ole tunnetta, vaan ääretöntä rakkautta.
Nuo tasot joita aloittaja luetteli ovat selvinäkijöiden tulkintoja, ja eri slvinnäkijöiden näkemykset poikkeavat
toisistaan, joten niitä ei kannata ottaa lopullisina totuuksina
Noin yleisesti ottaen, että mitä me olemme ennen fyysitä kuolemaa, niin sitä me olemme kuoleman jälkeenkin
Myös tämä järjestelmä minkä kirjoitin on vain tulkinta, koetin sopeuttaa kirjoitusta teosofian sanastoon, pienillä lisämausteilla lisättynä. Ensimmäinen selostus meni liian vaikeaselkoiseksi, helposti menee ja sitten kukaan ei saa yhtään mitään selvää. Teosofian järjestelmässä on se vika että se "tasottaa" tietoisuuden laadut aivan kuin ne olisivat jäykän materialistisia erillisiä toistensa yläpuolella olevia osastoja, kuin kerrostalossa ikään. Kaikissa järjestelmissä on puutteensa ja hyvät puolensa. Teodofian järjestelmä pyrkii loogisuuteen, siinä sen eräs hyvä puoli.
Vertauskuvalliset esitykset antavat tulkinnanvaraa ja voi itse pohtia miten asia on, siinä niiden hyvä puoli. Esim. zeniläiset tarinat. Niiden kautta voi joskus jopa vähän oivaltaa. Niiden huono puoli voi olla se että ne ovat joskus epäloogisen tuntuisia.
Rakkaus on tietoisuuskenttä jota ei voi lokeroida johonkin paikkaan ja aikaan. Tämä kenttä on pohjimmiltaan tietoisuus ilman muotoja. Siirtämällä kirjoittelu kenttäjutuiksi voisimme lähestyä Tietoisuutta abstraktimme, jolloin säästyttäisiin ehkä liialta materialismilta.
//Noin yleisesti ottaen, että mitä me olemme ennen fyysitä kuolemaa, niin sitä me olemme kuoleman jälkeenkin.//
- Eli inhimillisesti katsoen emme ole mitään.
Niinpä. Olet sitä mitä uskot olevasi. Myös kuoleman jälkeen. ELi jos uskot, ettei ole mitään, et ole mitään.