Entäpä jos on napattu työmarkkinatuki aiheetta! Anna selvitys siitä ja tästä. Itsellä piti antaa piiiiiitkä selvitys miksi en työtä ottanut! En kieltäytynyt työstä mutta erehdyin kysymään palkkaa ja työ aikaa. Haastattelussa sanoin että ok työ, mutta liian lyhyt työaika! Siitä napsahti karenssi! Enkä tänäkään päivänä tiedä mitä sanoi työnantaja työnälitykselle. Itsellä piti tehdä sivun verran selvitys asiasta. Ps. Oikeusaputoimisto auttaa...?
Työmarkkinatuki
Outoo...=(
1220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Noinhan se menee. Riittää, että työantaja on sanonut työkkärissä, että olet arvostellut työajan pituutta. Sepä riittää työkkärille syyksi pamauttaa karenssi. Ei työttömällä ole oikeusturvaa suhteessa työkkäriin. Eikä nuo tuollaiset karenssit kumoon mene edes valitusasteissa, niiden systeemi kuin toimii ihan samalla tavalla. Silti suosittelen valittamaan.
Tässäpä vanha kirjoitukseni:
Vuoden 2007 työllisyyskatsauksen mukaan työttömät saivat n. 81 800 rangaistusta. Näistä karensseja on 45 200 ja rangaistustyövelvoitteita 36 700.
Näin siis vuositasolla. Melkoista tehtailua, vai???
Tähän hulluuteen ei saada muutosta ennen kuin kaikki valittavat. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan menee vuositasolla n. 8 000 valitusta. Jos edes suurin osa sanktion saaneista valittaisi, niin järjestelmä menisi tukkoon ja siihen olisi pakko syventyä, sillä sekä oikeusministeriö että Ihmisoikeustuomioistuin valvovat sitä, etteivät valitusajat pitene kohtuuttomasti.
Vähäisen valitusprosentin takana lienee se, että työttömän valitustie on tehty - kai tarkoituksella - hankalalta näyttäväksi.
Tuosta 81 800 rangaistuksesta puuttuvat he, jotka ovat potkitut tavalla tai toisella ulkopuolelle työttömyysturvan.
Vuonna 2007 virallisen tilaston mukaan työttömiä oli runsaat 180 000. Siis lähes joka toista työtöntä rangaistiin. Oikea työttömien määrähän on ihan jotain muuta kuin mitä virallinen tilasto osoittaa.
Karenssien kestot ovat joko 2 kk tai 3 kk.
Pelkkiä karensseja on siis vuositasolla n. 45 000. Täysimääräistä työmarkkinatukea saava menettää siis 2 kk:n karenssin ajalta n. 1050 e, 3 kk:n karenssin saanut menettää n. 1580 e. Ansiosidonnaista saava tietysti enemmän.
Lievästä pahoinpitelystä tai lievästä rattijuopumuksesta saattaa selvitä 50-60 päiväsakolla. Työttömän päiväsakko on useimmiten 6 e, joten työtön selviäisi em. rikoksista 300-360 eurolla.
Joten kyllä työtön on tehnyt melkoisen rikoksen karenssin saadessaan.
Rangaistustyövelvoitteet kestävät minimissään 3 kk tai 5 kk. Nykyisin taitaa tavallisin rangaistustyövelvoite olla tuo 5 kk. Periaatteessahan rangaistustyövelvoite voi kestää vaikka eläkeikään asti. Se ei vanhene.
Minimissään rangaistustyössäolovelvoitteen saanut siis menettää tuon 1580 e, mutta tavallisimmin minimimenetys on 2600 e (5 kk:n rangaistustyövelvoite). Kattoahan ei ole.
Jos lasketaan karenssien keskimääräiseksi pituudeksi 2,5 kk, niin 45 200 karenssin osalta yhteiskunta säästää työllisyysvaroja n. 59 547 000 euroa, siis yli 59 miljoonaa. Jos tähän vielä lasketaan mukaan rangaistustyövelvoitteet, niin 100 miljoonaa taitaa paukkua rikki kirkkaasti.
Ei siis ihme, että näitä rangaistuksia lätkitään niin kevyellä kädellä kuin tehdään, kysehän on jo fiskaalisesta tavoitteesta.
Kun sitten sossut lisärankaisevat työtöntä vähentämällä perusturvaa 20-40 %, voitaneen puhua jo ihmisoikeusrikoksesta.
Työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa, mikä ei ole ihme. Stressi tappaa ja aliravitsemus tappaa. Kaasukammiot eivät ole nykyaikana korrekteja keinoja, mutta käyhän se näinkin.