Tulevaisuus...???

Ihmisillä voi olla monia tapoja nimittää itseään ja olla tyytyväinen näihin leimoihin. Kuten monet tällä palstalla minä olen "syleillyt" nimitystä ateisti yksinkertaisempana tapana välittää se tieto joka kuvaa minua parhaiten uskonnollisuuteen ja uskomiseen liittyvissä asioissa.

Mutta aivan kuten joku "vastapuolelta" saattaa nimittää itseään uskovaiseksi/teistiksi, hän mielellään tarkentaa sitä sanoilla kristitty tai vielä tarkemmin määrittelee itsensä helluntailaiseksi tai ortodoksiksi minä tunnen välillä tarvetta tarkentaa omaa määritelmääni.

Voin sanoa ilman epäilystä ja varmana itsestäni että olen ateistin lisäksi, sekularisti, humanisti ja naturalisti.

Mutta yksi termi jonka piiriin huomaan päivä päivältä enemmän kuuluvani, huolimatta kaikesta muusta on transhumanismi. Se ei voisi koskaan olla se tärkein asia joka minua kuvaa, mutta huolimatta sen mahdollisesta kyseenalaisuudesta en voisi varmaan tänään enään kieltää olevani ainakin osittain sellainen kaiken muun lisäksi.

( Niille jotka eivät ole tuttuja termin kanssa: http://en.wikipedia.org/wiki/Transhumanism )

Vaikka en allekirjoitakaan kaikkea mistä on transhumanismin parissa puhuttu, on se mielestäni ainakin yksinkertaisimmilllaan pätevä kanta ainakin vuoden 1999 julistuksen kohdan kaksi osalta.

1. The intellectual and cultural movement that affirms the possibility and desirability of fundamentally improving the human condition through applied reason, especially by developing and making widely available technologies to eliminate aging and to greatly enhance human intellectual, physical, and psychological capacities.

2. The study of the ramifications, promises, and potential dangers of technologies that will enable us to overcome fundamental human limitations, and the related study of the ethical matters involved in developing and using such technologies.

Perustelisin sen seuraavasti. Tekniikka kehittyy jatkuvasti, tekniikan kehitys väistämättä vaikuttaa ihmisiin ja näiden elämiin ja meidän tulisi tulla miettiä näitä vaikutuksia ja niiden seurauksia jo ennen sitä kun ne ovat todellisuutta.

Sillä kuinka monta kertaa historiassa tekninen kehitys onkaan tuottanut jotain sellaista mihin ihmiset eivät ole olleet "valmiita"? Ja tällä tarkoitan sitä että kuinka monta kertaa on jokin keksintö rakennettu ja siitä on tullut osa yhteiskuntaaamme, mutta vasta vuosien tai vuosikymmenten jälkeen on lakimme ja sääntömme mahdollisesti päässeet ajan tasalle.

Joten eiköhän tulevaisuuden varalle suunnittelu ole hyvä asia ja aikana jolloin tämä tulevaisuus tuo päivä päivältä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa meidän ihmisten kehoihimme ja mieliimme meidän tulisi yrittää selvittää mahdolliset eettiset ja moraaliset kuopat ennen näihin astumista?

Sata vuotta on pitkä aika ja kukaan meistä ei varmastikaan osaa kuvitella kuinka paljon pystymme vaikuttamaan kehoihimme biologisesti tai teknisesti vuonna 2110.

Sillä olisiko kukaan osannut arvata että yksityiset lentokoneprojektit kehittyisivät tästä...

http://www.youtube.com/watch?v=uT2dQB_OgFE

...tähän...

http://www.youtube.com/watch?v=FNXahIoXMw8&feature=fvst

...100 vuodessa?

Tälläisen kehityksen ja sen aiheuttamien mahdollisten haittojen minimoimiseksi haluaisin kutsua itseäni transhumanistiksi.

Entä te?
36185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

miettimisellä lukeudu transhumanisteihin, jos siihen kuuluu aina osana 'supporting the use of science and technology to improve human mental and physical characteristics and capacities.'

mielestäni teknologiaa tulee käyttää eliöiden *patologisten* tilojen korjaamiseen, ei terveiden yksilöiden suorituskyvyn parantamiseen. sen sijaan yhdyn siihen, että myös sellaiseen tulisi tälläkin saralla varautua, mikä ei ole vielä ajankohtaista. pelkästään tämä ei vielä riittäne lukemaan minua transhumanisteihin, kun sain sen käsityksen, että tuo halu normaaliksi käsitetyn mentaalisen ja fyysisen kyvyn parantamiseen tulisi olla mukana.

Äänestä
  • "pelkästään tämä ei vielä riittäne lukemaan minua transhumanisteihin, kun sain sen käsityksen, että tuo halu normaaliksi käsitetyn mentaalisen ja fyysisen kyvyn parantamiseen tulisi olla mukana."

    Mielestäni pelkästään rokotusohjelmat ja niiden seuraukset ovat jo osa tuota "terveiden yksilöiden suorituskyvyn parantamista", sillä eikö jokainen tauti jonka estämme ole askel kohti fyysisen kyvykkyyden parantamista?

    Sillä rokotuksen saatuaanhan ihmisruumis kykenee johonkin sellaiseen mikä on ollut aikaisemmin mahdotonta.

    Tietysti väittelyä voitaisiin käydä siitä mikä on nollapiste josta asiat pitäisi määrittää, siis olisiko tässäkin kyseessä vain tilojen korjaamista, mutta pitäisin minkä tahansa asian ennaltaehkäisemistä ihmisen kehittämisenä, sen sijaan että teknologiaa käytettäisiin sairaustilan korjaamiseen.

    Äänestä

  • old_profile_46898 kirjoitti:

    "pelkästään tämä ei vielä riittäne lukemaan minua transhumanisteihin, kun sain sen käsityksen, että tuo halu normaaliksi käsitetyn mentaalisen ja fyysisen kyvyn parantamiseen tulisi olla mukana."

    Mielestäni pelkästään rokotusohjelmat ja niiden seuraukset ovat jo osa tuota "terveiden yksilöiden suorituskyvyn parantamista", sillä eikö jokainen tauti jonka estämme ole askel kohti fyysisen kyvykkyyden parantamista?

    Sillä rokotuksen saatuaanhan ihmisruumis kykenee johonkin sellaiseen mikä on ollut aikaisemmin mahdotonta.

    Tietysti väittelyä voitaisiin käydä siitä mikä on nollapiste josta asiat pitäisi määrittää, siis olisiko tässäkin kyseessä vain tilojen korjaamista, mutta pitäisin minkä tahansa asian ennaltaehkäisemistä ihmisen kehittämisenä, sen sijaan että teknologiaa käytettäisiin sairaustilan korjaamiseen.

    sairauksien ehkäisyä ja esim ikääntymistä ja 'ei-vapaaehtoista kuolemista', joita wikin mukaan transhumanistit pitävät 'tarpeettomana'. onhan se totta, että jo vaikkapa silmälasit ovat tehneet meistä evoluution huijaajia, kun heikkonäköinen olisi luonnossa heikommalla mitä tulee elämässä selviytymiseen ja parinvalintaan.

    olemme siis jo olleet satoja vuosia tällä tiellä, mutta rokotteita annetaan 'varmuuden vuoksi' periaatteella, eikä siis jäykkäkouristuksen saaminen ole ainakaan normaalitila. pumppu sen sijaan väsyy ihan varmasti joskus, samoin muiden elinten toiminta heikkenee luonnollisesti, ja vanhuksella, joka jo muutenkin on vuodepotilas, kaikkien remppaavien osien korvaaminen keinoelimillä on toistaiseksi minun rajani toisella puolen. jo nykyään suhtaudun erittäin kriittisesti mm koomapotilaiden pitkäaikaiseen koneelliseen hengissäpitämiseen.

    rajanvedoistahan se on tietysti kiinni, mutta toivoisin että jokainen ihminen ajattelisi vanhuksena että kuolema on osa elämää.

    Äänestä

  • viivalle kirjoitti:

    toivoisin että jokainen ihminen ajattelisi vanhuksena että kuolema on osa elämää.

    miksi niin pitäisi ajatella?

    Äänestä

  • Ihmiset ovat jo parantaneet omaa suorituskykyään teknologian ja keksintöjen kautta. Kaukoputket, kiikarit ja mikroskoopit antavat meille kyvyn nähdä asioita joita emme voisi normaalisti nähdä, polkupyörät, autot, lentokoneet ja muut kulkuneuvot mahdollistavat liikkumisen vauhdilla ja tavoilla jotka olisivat muuten mahdottomia, sähköisten viestinten avulla voimme kommunikoida toisella puolen maailmaa olevien ihmisten kanssa ja saada heiltä tietoa lähes välittömästi, jopa rannekello tekee mahdolliseksi arvioida ajan kulumista epäinhimillisellä tarkkuudella. Nuo teknologiat ovat toistaiseksi olleet ihmisen kehon ulkopuolella, ainut ero on että tulevaisuudessa voidaan mennä suoraan sisäpuolelle.

    Eikä ihmisruumis ole nytkään säilynyt muuttumattomana. Jo lukemaan oppiminen muuttaa suuresti ihmisen aivorakenteita, puhumattakaan internetin käytöstä. Me synnymme yhä luolaihmisen kaltaisina, mutta kehitymme ensimmäisten vuosikymmentemme aikana joksikin aivan muuksi mullistuneen ympäristömme ärsykkeiden ansiosta. Jos teknologian ei sallita vaikuttavan terveisiin ihmisiin, on meidän käytännössä luovuttava kaikista kulttuurievoluution hedelmistä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    toivoisin että jokainen ihminen ajattelisi vanhuksena että kuolema on osa elämää.

    miksi niin pitäisi ajatella?

    >toivoisin että jokainen ihminen ajattelisi vanhuksena että kuolema on osa elämää.

    miksi niin pitäisi ajatella? <

    no koska silloin mitä todennäköisemmin ihminen on elänyt antoisan ja tyydyttävän elämän. kun vielä tiedämme, että ihminen on myös taipuvainen haluamaan aina enemmän (=ahne), on minusta pelkkää kuolemanpelkoa ja ahnehtimista haluta ikuista elämää.

    vastikään luin jostain tutkimuksesta, jossa sanottiin ettei ihmisten suhteellinen tyytyväisyys ole noussut tippaakaan vaikka taloustilanne on kohonnut paljonkin. an muista kuinka monta vuosikymmentä siinä katettiin. mutta ainoastaan niissä tapauksissa, joissa sosiaalinen asema (so. muihin verrattuna) on kohonnut samalla kuin talouskin, ihminen on tuntenut itsensä tyytyväisemmäksi.

    siinä on siis perinteisen kierteen aihio jo valmiina. keskimäärin, kulutus ei tee onnelliseksi, jos et itse saa enemmän kuin muut. sama ikuisen elämän ihannointiin : jos keskiajalla olisi ollut kylällinen ihmisiä, jotka olisivat eläneet terveinä yhtä pitkään kuin nyt, kaikki olisivat halunneet olla kuin he. koskaan ei olla onnellisia kun verrataan itseä muihin, ja se on minusta sääli. siksi kirjoitin kuin kirjoitin.

    Äänestä

  • no koska kirjoitti:

    no miksi sitten et tee nytten heti itsemurhaa jos pitkään eläminen on niin hirveää ? Oletko ahne kun et tee itsemurhaa?

    Äänestä

  • Homo technologicus kirjoitti:

    Ihmiset ovat jo parantaneet omaa suorituskykyään teknologian ja keksintöjen kautta. Kaukoputket, kiikarit ja mikroskoopit antavat meille kyvyn nähdä asioita joita emme voisi normaalisti nähdä, polkupyörät, autot, lentokoneet ja muut kulkuneuvot mahdollistavat liikkumisen vauhdilla ja tavoilla jotka olisivat muuten mahdottomia, sähköisten viestinten avulla voimme kommunikoida toisella puolen maailmaa olevien ihmisten kanssa ja saada heiltä tietoa lähes välittömästi, jopa rannekello tekee mahdolliseksi arvioida ajan kulumista epäinhimillisellä tarkkuudella. Nuo teknologiat ovat toistaiseksi olleet ihmisen kehon ulkopuolella, ainut ero on että tulevaisuudessa voidaan mennä suoraan sisäpuolelle.

    Eikä ihmisruumis ole nytkään säilynyt muuttumattomana. Jo lukemaan oppiminen muuttaa suuresti ihmisen aivorakenteita, puhumattakaan internetin käytöstä. Me synnymme yhä luolaihmisen kaltaisina, mutta kehitymme ensimmäisten vuosikymmentemme aikana joksikin aivan muuksi mullistuneen ympäristömme ärsykkeiden ansiosta. Jos teknologian ei sallita vaikuttavan terveisiin ihmisiin, on meidän käytännössä luovuttava kaikista kulttuurievoluution hedelmistä.

    niin, sanoinkin jo että olemme olleet tälllä tiellä jo satoja vuosia.

    mutta mutta

    >Jos teknologian ei sallita vaikuttavan terveisiin ihmisiin, on meidän käytännössä luovuttava kaikista kulttuurievoluution hedelmistä. <

    kuinka niin? miksi kaikki-tai-ei-mitään? rajojen arvioinnistahan tässä elämässä on kyse eikä mustavalkoisesta on/off - ajattelusta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    no miksi sitten et tee nytten heti itsemurhaa jos pitkään eläminen on niin hirveää ? Oletko ahne kun et tee itsemurhaa?

    no niin. piti oksentaa keskelle ihan ok keskustelua?

    Äänestä

  • _-.-_ kirjoitti:

    no niin. piti oksentaa keskelle ihan ok keskustelua?

    miksi kuoleminen 20-40 vuotiaana ei ole hyvä juttu . mutta kuoleminen 70-90 vuotiaana on hyvä juttu . ja sitten taas kuoleminen yli 150 vuotiaana olisi taas tosi huono juttu

    Äänestä

  • kirjoitinkin kirjoitti:

    niin, sanoinkin jo että olemme olleet tälllä tiellä jo satoja vuosia.

    mutta mutta

    >Jos teknologian ei sallita vaikuttavan terveisiin ihmisiin, on meidän käytännössä luovuttava kaikista kulttuurievoluution hedelmistä. <

    kuinka niin? miksi kaikki-tai-ei-mitään? rajojen arvioinnistahan tässä elämässä on kyse eikä mustavalkoisesta on/off - ajattelusta.

    Teknologian käyttäminen vaikuttaa merkittävästi ihmisen aivoihin ja niiden suorituskykyyn. Jopa työkalujen käyttö vaikuttaa siihen, missä laajuudessa ihminen hahmottaa itsensä. Jos terveen ihmisen kapasiteettia ei saa muokata millään keinotekoisella, on tehtävä aimo harppaus menneisyyteen, koska ihminen on ainakin viimeiset miljoona vuotta muokannut itse itseään omalla teknologiallaan.

    no lueppa itse.

    >Jos terveen ihmisen kapasiteettia ei saa muokata millään keinotekoisella....<

    no enhän sanonutkaan, ettei mitään teknologiaa saa käyttää terveille ihmisille, vaan juuri päinvastoin. olemme olleet tällä tiellä jo kauan, eikä maailma ole mustavalkoinen on-off-asetelma. miksi siis edelleen väität niin?

    kolmannen kerran, elämä on rajojen asettamista.

    ensimmäisen kerran, emme me nytkään tee kaikkea sitä, mitä pystyisimme teknisesti tekemään. esim ihmiskokeita säädellään eettisin ohjein, mikä ei varmaan kenenkään normijärjellä varustetun mielestä ole kovin paha asia?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    miksi kuoleminen 20-40 vuotiaana ei ole hyvä juttu . mutta kuoleminen 70-90 vuotiaana on hyvä juttu . ja sitten taas kuoleminen yli 150 vuotiaana olisi taas tosi huono juttu

    tuleeko tähän vastausta vai ei

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tuleeko tähän vastausta vai ei

    ei. siihen tulee vastakysymys: miksei ihmiskunta vaan tappaisi samantien itseään sukupuuttoon, kun eihän meitä maapallolla tarvita? hyvin täällä liejuryömijät liejuryömii ja antiloopit loikkii ilman ihmisiäkin.

    Äänestä

  • huohhh kirjoitti:

    no lueppa itse.

    >Jos terveen ihmisen kapasiteettia ei saa muokata millään keinotekoisella....<

    no enhän sanonutkaan, ettei mitään teknologiaa saa käyttää terveille ihmisille, vaan juuri päinvastoin. olemme olleet tällä tiellä jo kauan, eikä maailma ole mustavalkoinen on-off-asetelma. miksi siis edelleen väität niin?

    kolmannen kerran, elämä on rajojen asettamista.

    ensimmäisen kerran, emme me nytkään tee kaikkea sitä, mitä pystyisimme teknisesti tekemään. esim ihmiskokeita säädellään eettisin ohjein, mikä ei varmaan kenenkään normijärjellä varustetun mielestä ole kovin paha asia?

    asioista, jotka muuttuvat ajan ja tilanteen mukana, joten on absurdia ottaa lopullista kantaa asioihin, jotka ovat toistaiseksi scifiä. kun aletaan kehitellä jotain .... ööö aivoihin implementoitavaa prosessoria, se ei varmasti ole toteutettavissa samana vuonna kun siitä ensikerran puhutaan. keskustelu alkaa siis vasta, kun sellaisesta on jotain hahmotelmaa millainen asia on yleensäkään kyseessä.

    joten nämä asiat tulisi ottaa tapaus kerrallaan. jos hyväksymme yhden sotilasoperaation, niin emme kai ole hyväksymässä kaikkia? jos hyväksymme yhden lääketieteellisen kokeen, ei kai se tarkoita että hyväksymme ne kaikki? jos hyväksymme yhden 'transhumaanin' menetelmän, ei kai se tarkoita että kaikki pitäisi hyväksyä? sanoisin että ei.

    Äänestä

  • ei taia tulla kirjoitti:

    ei. siihen tulee vastakysymys: miksei ihmiskunta vaan tappaisi samantien itseään sukupuuttoon, kun eihän meitä maapallolla tarvita? hyvin täällä liejuryömijät liejuryömii ja antiloopit loikkii ilman ihmisiäkin.

    Miksei ihminen tappaisi kaikkea elämää maapallolla sukupuuttoon, eihän sitä oikeasti tarvita mihinkään?

    Äänestä

Omia määritelmiäni en ala tänne kirjoitella, kun ne on keskivertolukijalle todettu liian vaikeiksi jo aikaa sitten.

Mutta aihe on siinä mielessä hyvä ja mielenkiintoinen, että ateismi ei ihmistä määrittele juuri mitenkään. Ne oikeat määritelmät pitää (tai siis ei ole pakko jos ei halua) etsiä muista piireistä.

Äänestä
  • "...ateismi ei ihmistä määrittele juuri mitenkään. Ne oikeat määritelmät pitää (tai siis ei ole pakko jos ei halua) etsiä muista piireistä."

    Tuon kun jotkut tännekin kirjoittavat ihmiset sisäistäisivät, niin...

    Äänestä

Mutta yksi termi jonka piiriin huomaan päivä päivältä enemmän kuuluvani, huolimatta kaikesta muusta on transhumanismi

miten edistät transhumanismiä? teetkö tutkimustyötä yliopistolla/yrityksessä , lahjoitatko rahaa vai miten?

Äänestä

mistä sinä vasta haaveilet. Yritin tuoda hieman asiallistakin aihetta keskusteluun, mutta en voi sanoa onnistuneeni. Kuitenkin siinä huussissa on niitä tulevaisuuden mahdollisuuksia rutkasti.

Äänestä
  • minä käytän mielummin vesivessaa kuin jotain high-tech puuceetä

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    minä käytän mielummin vesivessaa kuin jotain high-tech puuceetä

    Vanhat eivät aina osaa ymmärtää uusia asioita. Minä puhun tulevaisuuden asioista.

    Äänestä

  • Esko . kirjoitti:

    sinun puuceesi ovat kyllä ihan menneysyyden asioita

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    sinun puuceesi ovat kyllä ihan menneysyyden asioita

    Minun huussini on tulevaisuuden asioita ja vielä kehittyvä idea.

    Äänestä

  • Pilailetko omalla kustannuksellasi vai onko tämä kirjoittaja jolle kommentoin nyt se oikea paskahuussiesko? :D

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Pilailetko omalla kustannuksellasi vai onko tämä kirjoittaja jolle kommentoin nyt se oikea paskahuussiesko? :D

    no eipä tästä eskosta tiedä kun ei nimimerkkiään rekisteröi

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Pilailetko omalla kustannuksellasi vai onko tämä kirjoittaja jolle kommentoin nyt se oikea paskahuussiesko? :D

    Mikä on kommenttisi?

    Äänestä

  • Esko . kirjoitti:

    Mikä on kommenttisi?

    Pilailetko omalla kustannuksellasi?

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Pilailetko omalla kustannuksellasi?

    Ei tule kustannuksia.

    Äänestä

  • Esko . kirjoitti:

    Ei tule kustannuksia.

    tulee sakko poliisilta törkeästä mainonnasta eikä kuule ole mikään ihan halpa lappu

    Äänestä

mielikuvitukselliselta, kuin ateistien väittämä usko Jumalaan.

Äänestä

.

Äänestä

ateistim´n kirjoitus - ok

uskovaiset ovat rehellisempiä

olet toki realisti - ok

vastaat ajan haasteisiin kohdallasi

sain vaikutelman että et kirjoita juuri nyt suomen valtiossa

olen kaikkialla yhtä aikaa vastaisi kulturelli tuohon syystäkin

Äänestä
  • mitä huumeita sä käytät??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

boxerblock kirjoitti:

Ihmisillä voi olla monia tapoja nimittää itseään ja olla tyytyväinen näihin leimoihin. Kuten monet tällä palstalla minä olen "syleillyt" nimitystä ateisti yksinkertaisempana tapana välittää se tieto joka kuvaa minua parhaiten uskonnollisuuteen ja uskomiseen liittyvissä asioissa.

Mutta aivan kuten joku "vastapuolelta" saattaa nimittää itseään uskovaiseksi/teistiksi, hän mielellään tarkentaa sitä sanoilla kristitty tai vielä tarkemmin määrittelee itsensä helluntailaiseksi tai ortodoksiksi minä tunnen välillä tarvetta tarkentaa omaa määritelmääni.

Voin sanoa ilman epäilystä ja varmana itsestäni että olen ateistin lisäksi, sekularisti, humanisti ja naturalisti.

Mutta yksi termi jonka piiriin huomaan päivä päivältä enemmän kuuluvani, huolimatta kaikesta muusta on transhumanismi. Se ei voisi koskaan olla se tärkein asia joka minua kuvaa, mutta huolimatta sen mahdollisesta kyseenalaisuudesta en voisi varmaan tänään enään kieltää olevani ainakin osittain sellainen kaiken muun lisäksi.

( Niille jotka eivät ole tuttuja termin kanssa: http://en.wikipedia.org/wiki/Transhumanism )

Vaikka en allekirjoitakaan kaikkea mistä on transhumanismin parissa puhuttu, on se mielestäni ainakin yksinkertaisimmilllaan pätevä kanta ainakin vuoden 1999 julistuksen kohdan kaksi osalta.

1. The intellectual and cultural movement that affirms the possibility and desirability of fundamentally improving the human condition through applied reason, especially by developing and making widely available technologies to eliminate aging and to greatly enhance human intellectual, physical, and psychological capacities.

2. The study of the ramifications, promises, and potential dangers of technologies that will enable us to overcome fundamental human limitations, and the related study of the ethical matters involved in developing and using such technologies.

Perustelisin sen seuraavasti. Tekniikka kehittyy jatkuvasti, tekniikan kehitys väistämättä vaikuttaa ihmisiin ja näiden elämiin ja meidän tulisi tulla miettiä näitä vaikutuksia ja niiden seurauksia jo ennen sitä kun ne ovat todellisuutta.

Sillä kuinka monta kertaa historiassa tekninen kehitys onkaan tuottanut jotain sellaista mihin ihmiset eivät ole olleet "valmiita"? Ja tällä tarkoitan sitä että kuinka monta kertaa on jokin keksintö rakennettu ja siitä on tullut osa yhteiskuntaaamme, mutta vasta vuosien tai vuosikymmenten jälkeen on lakimme ja sääntömme mahdollisesti päässeet ajan tasalle.

Joten eiköhän tulevaisuuden varalle suunnittelu ole hyvä asia ja aikana jolloin tämä tulevaisuus tuo päivä päivältä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa meidän ihmisten kehoihimme ja mieliimme meidän tulisi yrittää selvittää mahdolliset eettiset ja moraaliset kuopat ennen näihin astumista?

Sata vuotta on pitkä aika ja kukaan meistä ei varmastikaan osaa kuvitella kuinka paljon pystymme vaikuttamaan kehoihimme biologisesti tai teknisesti vuonna 2110.

Sillä olisiko kukaan osannut arvata että yksityiset lentokoneprojektit kehittyisivät tästä...

http://www.youtube.com/watch?v=uT2dQB_OgFE

...tähän...

http://www.youtube.com/watch?v=FNXahIoXMw8&feature=fvst

...100 vuodessa?

Tälläisen kehityksen ja sen aiheuttamien mahdollisten haittojen minimoimiseksi haluaisin kutsua itseäni transhumanistiksi.

Entä te?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu