sitä asiaa, että miksi kuuluisin kirkkoon. Ja miksikö? Asia on hyvin monitahoinen. Ei se ei ole nämä kirkollisverot, jotka tuntuvat niin monia kuohuttavan. Vaan se, että miks kaikki ihmisen elämänvaiheen on sidottu kirkkoon ja uskontoon ylipäänsä. Siis kaste lapsenä, ripille meno murkkuiässä, häät, isommat merkkipäivät, hautajaiset. Ärsyttää pelkkä ajatus siitä, että joku on haudallani veisaamassa itkuvirsiä, ja pappi jauhamassa Jumalasta. Ymmärrän erittäin hyvin näitä pappeja, jotka kieltäytyvät siunaamasta kirkosta eronneita vainajia. Miksi heille pitäisikään järjestää kirkolliset hautajaiset. Itse haluaisin tuhkani jonnekin alpeille. Siellä ainakin olisin onnellinen. Ja sitten häät. Olen aina sanonut, etten halua naimisiin, koska mua ällöttää se jumalallisuus, joka niihinkin on sidottu. Kirkossa käyn kerran vuodessa laulamassa joululauluja, mutta sielläkin ällöttää se jeesustelu, joka siellä raikaa. Katujen nurkissa on aivan tarpeeks näitä sekopäitä, jokka kurkku suorana rääkyy jeesus-biisejä, ja toreilla uhkaillaan raamatun luvuilla. Eräs sukulaiseni menetti murrosikäisen tytön vakavan sairauksen seurauksena. Menetys oli kovin tuskaisa. Ja ne ihmiset, joita sairaalassa hänen luokseen lähetettiin, alkoivat kaikki järjestäen jauhamaan jumalasta, ja sen hyvyydestä. Mikä sinänsä on jo todella vittuilua siinä tilanteessa. Pääsiäinen ei mulle merkkaa yhtään mitään. Nekin pyhäpäivät olen viettänyt töissä, että menis pidennetty viikonloppu hivenen nopeammin. Sanokaa viisaammat, että miksi mun vielä pitäis kuulua kirkkoon. Mitä minä siitä hyödyn? Koska sen tiedän, että Jumalaan en ikinä tule uskomaan.
olen miettinyt
sporttineito
2339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos et usko jumaliin niin miksi haluat tuhkasi johonkin tiettyyn paikkaan? Mulle on ainakin aivan yksi ja sama mihin mut haudataan tai mihin tuhkat ripotellaan.
Avioliitossahan voi olla vaikka ei kumpikaan osapuolista kuuluisi mihinkään uskonnolliseen järjestöön. Avioliittohan on vain lakijuttu eikä siinä mitään jeesustelua ole (lukuunottamatta tietenkin kristillisiä kirkkohäitä).
Mitä useampi eroaa kirkosta sitä todennäköisemmin saadaan nuo ärsyttävät jutut vähenemään, joten eroa ihmeessä. Mitään et menetä ja vaikka joskus tulisit toisiin aatoksiin voi kirkkoon liittyä takaisin ilman suurempia ongelmia (jos vain olet riparin käynyt).
Monet pelkää tuota eroamista kun siihen lahkoon on tosiaan kuulunut koko elämänsä ja pappi on joutunut katselemaan vähän väliä (kaste, koulu, ripari). Sitten parinkympin jälkeen kun ei tarvi pappia väkisin nähdä kuin tuttavien häissä ja hautajaisissa, suhtautuu kirkkoonkin jo aika kaukaisena asiana.
www.eroakirkosta.fi
Vaikutat hiukan ahdistuneelta. Päästä itsesi pahasta ja eroa, nimi paperiin ja paperi postiin.
That's it.
Et ole velkaa kenellekään. Ja jos joku ei enää tykkää susta erottuasi, onko sellaisella ihmisellä kauheasti väliäkään.