NLn antama massiivinen aseapu pienelle sotaa käyvälle Suomelle oli vertaansa vailla.
Asetoimitukset tehtiin, kaikista vaikeuksista välittämättä ja esteistä piittaamatta, suoraan paikan päälle. 1. asetoimitus tapahtui jo joulukuussa 1939 Tolvajärvellä. Jatkoa seurasi heti perään Suomussalmella alkuvuodesta 1940. Tämä toimituskäytäntö alkoi siis 1939-1940 vuodenvaihteessa jatkuen reilun vuoden keskeytyksen jälkeen, kesäkuun lopulta 1941 aina elokuun puoliväliin 1944 saakka. Onkin siis ihme että aikoinaan Tykistömuseolla näyttelyn avajaisissa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei Nl ole koskaan "menettänyt" tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Kas kun hän ei käyttänyt sanaa toimittanut! Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli Tykistömuseon esittelyvihkosta oli yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman. Tuo episodi kerrotaan Suomen Kenttätykistön historiiikissa siinä osassa, jossa käsitellään Tykistömuseon perustamista ja -vaiheita.
Talvisodan aikana kiväärejä reilu 25 000, konetuliaseita noin 2 500, pst-tykkejä 123, kranaatinheittimiä 94, kenttäkanuunoita 89, haupitseja 49. Lisäksi suuret määrät ajoneuvoja, sadoittain hevosia, kymmeniä panssarivaunuja, ampuatarvikkeita, pistooleja, automaattikivääreitä sekä mm soittimia, lippuja ja valistuskirjallisuutta.
Jatkosodassa luvut moninkertaistuivat. Pelkästään Porlammin motista saatiin 2-3 divisioonan varustus.
Tykistömuseo kertoo kappaleen karua historiaa
http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2000-04-03,104:7:44443,1:0:0:0:0:0:
"Museon yli 90 tykin kokoelma on kansainvälisesti arvioiden huomattava. Venäläisten tykkien kokoelma on laajin Venäjän ulkopuolella oleva, Vilhu lisää."
"Museon kokoelmissa on monia harvinaisuuksia johtuen kenttätykistömme kaluston hankkimistavasta. Jatkosodan päätyttyä oli kenttätykistömme käytössä satakunta erilaista tykkiä kaikkiaan 3 000 kappaletta. Näistä puolet oli vallattu Venäjän tykistöltä kolmessa eri sodassa."
http://www.axishistory.com/index.php?id=4098
Saksan suorittamat materiaalitoimitukset Suomelle oli toki nekin merkittävät, mutta monipuolisuudessaan eivät läheskään samaa luokkaa ja toimitukset tapahtuivat yleensä vain Suomen satamiin saakka.
http://www.axishistory.com/index.php?id=3254
Tärkein apu tulikin idästä ja ei siis ihme että aikoinaan Tykistömuseolla näyttelyn avajaisisssa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei Nl ole koskaan menettänyt tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli Tykistömuseon esittelyvihkosta oli yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman.
Asetoimitukset tehtiin, kaikista vaikeuksista välittämättä ja esteistä piittaamatta, suoraan paikan päälle. 1. asetoimitus tapahtui jo joulukuussa 1939 Tolvajärvellä. Jatkoa seurasi heti perään Suomussalmella alkuvuodesta 1940. Tämä toimituskäytäntö alkoi siis 1939-1940 vuodenvaihteessa jatkuen reilun vuoden keskeytyksen jälkeen, kesäkuun lopulta 1941 aina elokuun puoliväliin 1944 saakka. Onkin siis ihme että aikoinaan Tykistömuseolla näyttelyn avajaisissa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei Nl ole koskaan "menettänyt" tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Kas kun hän ei käyttänyt sanaa toimittanut! Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli Tykistömuseon esittelyvihkosta oli yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman. Tuo episodi kerrotaan Suomen Kenttätykistön historiiikissa siinä osassa, jossa käsitellään Tykistömuseon perustamista ja -vaiheita.
Talvisodan aikana kiväärejä reilu 25 000, konetuliaseita noin 2 500, pst-tykkejä 123, kranaatinheittimiä 94, kenttäkanuunoita 89, haupitseja 49. Lisäksi suuret määrät ajoneuvoja, sadoittain hevosia, kymmeniä panssarivaunuja, ampuatarvikkeita, pistooleja, automaattikivääreitä sekä mm soittimia, lippuja ja valistuskirjallisuutta.
Jatkosodassa luvut moninkertaistuivat. Pelkästään Porlammin motista saatiin 2-3 divisioonan varustus.
Tykistömuseo kertoo kappaleen karua historiaa
http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2000-04-03,104:7:44443,1:0:0:0:0:0:
"Museon yli 90 tykin kokoelma on kansainvälisesti arvioiden huomattava. Venäläisten tykkien kokoelma on laajin Venäjän ulkopuolella oleva, Vilhu lisää."
"Museon kokoelmissa on monia harvinaisuuksia johtuen kenttätykistömme kaluston hankkimistavasta. Jatkosodan päätyttyä oli kenttätykistömme käytössä satakunta erilaista tykkiä kaikkiaan 3 000 kappaletta. Näistä puolet oli vallattu Venäjän tykistöltä kolmessa eri sodassa."
http://www.axishistory.com/index.php?id=4098
Saksan suorittamat materiaalitoimitukset Suomelle oli toki nekin merkittävät, mutta monipuolisuudessaan eivät läheskään samaa luokkaa ja toimitukset tapahtuivat yleensä vain Suomen satamiin saakka.
http://www.axishistory.com/index.php?id=3254
Tärkein apu tulikin idästä ja ei siis ihme että aikoinaan Tykistömuseolla näyttelyn avajaisisssa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei Nl ole koskaan menettänyt tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli Tykistömuseon esittelyvihkosta oli yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman.
Vastaukset 18
Vanhimmat
http://www.ww2incolor.com/finnish_forces/sfbfbf.html?g2_fromNavId=x79044f2b
Samat 152 mm venäläishaupitsit sulatettiin Åken Tali-Ihantala -elokuvan teon jälkeen, jotta kukaan toinen ei enää voisi filmata Jatkosotaa käsitteleviä elokuvia alkuperäisellä tykkikalustolla. Pieni uutinen taannoin IS:ssa kertoi tästäkin jutusta.
Näin tekee Suomen ruotsalainen "Etuilijan edessä"...
On se mahtava mies ollut tuo Lindmanin Åke kun elokuvaohjaajana päättää SA-materiaalin säilytyksestäkin. Minä luulin aina, että Puolustusvoimien materiaalilaitos päättää näistä asioista, mutta ei, elokuvaväkihän ne ratkoo.
"Puolustusvoimien materiaalilaitos päättää näistä asioista"
Eikö olekin erikoista meininkiä? Onhan siinä asian ympärillä häärinyt hurri jos toinekin ja kun asialla on ollut entinen Puolustusvoimain komentaja Klenkka Klenberg miljoona-budjetillaan, niin kyllä kait muutamia romutettavia 152mm haupitseja ja muitakin tykkejä saatettiin hyvinkin ostaa tai säästää elokuvan kuvauksiin ja sitten tuhota ne vaikka ihan piruuttaan. Kas kun eivät huutokaupalla myyneet niitä vaikka keräilijöille tai toisille asemuseoille! Olisi niitä maksettu tonnitolkulla rahaa. aitoa ryssän rautaa Talvisodasta alkaen...
http://www.mil.fi/ruotuvaki/?action=read_page&pid=105&aid=1725
http://www.mil.fi/ruotuvaki/komentajat/klenberg.html
Amiraali Klenberg sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että yhteydet puolustusvoimiin ovat säilyneet. Sen ansiosta hän pystyy hyvin seuraamaan kehitystä. -
- Hankala tehtävä on ollut Åke Lindmanin kahden jatkosotaa käsittelevän elokuvan rahoituksen hoitaminen. Tukiyhdistyksemme on sitoutunut keräämään 4,2 miljoonaa euroa veteraanien kunniakkaista teoista kertovien elokuvien tuottamiseen.
http://www.etulinjanedessa.fi/forss.pdf
http://www.hs.fi/haku/?haku=Stefan Forss
Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Stefan Forss...
http://www.bookplus.fi/kirjat/forss,_stefan/tali-ihantala_1944-4223778
"Stefan Forss on kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen yhdessä kirjailija Benedict Zilliacuksen kanssa. Forss on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti sekä Suomen Sotahistoriallisen Seuran ja Ruotsin Kuninkaallisen Sotatieteiden Akatemian jäsen."
Romurautaa riittää napurissakin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3595710
...hömppätuotteet joissa juoksevista ruåtsalaisista tehtiin "Talin tiikeleitä"??
On se hyvä, että JR13/II joka kieltäytyi käskystä huolimatta hyökkäämästä Talinmyllylle sabotoiden näin Oeschin operaation venäläisten kaartindivisioonien tuhoamiseksi, vihdoinkin hyökkää. Tosin 60 vuotta myöhässä ja silloinkin vain elokuvassa!
lainaus:
#Elokuva perustuu tarkasti todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Käsikirjoituksen pohjana on ollut historiallisten faktojen lisäksi mm. Harry Järvin rintamalla ottamat valokuvat. Elokuvaprojekti on toteutettu yhteistyössä Syväriltä Kannakselle -elokuvien Tuki ry:n kanssa ja sen suojelija on Presidentti Mauno Koivisto."
Siteeraamme nettikeskustelun mielipidekirjoittajan kommentteja Åke Lindmanin sotaelokuvasta:
"Saa käsikirjoittajat olla tarkkana alkuperäisten tapahtumien kuvaamisen suhteen, sillä "Talin-Tiikerit" olivat aika juoksuherkkää porukkaa. Siis JR13/II. Siinä pataljoonassa oli oikea riikinruotsalainen Orvar Nilssonin komppania mukana taisteluissa. Nilssonin kirjoitti myöhemmin kirjan "Suomen asiasta tuli omani", joka on erittäin mielenkiintoinen. Siinä kerrotaan mielenkiintoinen episodi, kuinka karkuun juoksemalla menetetty kukkula, Kaplainmäki, otettiin "takaisin" ihan vaan kävelemällä sinne uudelleen asemiin.
Tämä tehtiin paikalle tulleen SUOMALAISEN upseerin johdolla. Oli Talin-Tiikerit vähän noloja, mutta ei ne silloin vielä olleet Talin-Tiikereitä... Tali oli vielä edessäpäin! Nilssonin kirjassa kerrotaan kuinka nekin ruotsalaiset oikein ihmetteli suomalaisten juoksuherkkyyttä taitelutilanteissa. Ei ruotsalaisten auttanut muu kuin pysytellä suomi-hurrien perässä... ei yksi komppania mitään mahda jos koko pataljoona juoksee...
Ne oikeat ruotsalaiset oli sentään aika kovia miehiä ottaen huomioon niiden vapaaehtoistaustan. Osa niistä oli mukana jo Talvisodasssa, kuten tämä Nilssonkin. Niitä oikeita ruotsalaisia vapaaehtoisia ei ole mitään tarvetta tai syytä arvostella vähimmässäkään määrin!"#
http://www.tappis.0catch.com/Munsalan-viikingit.htm
"Tapaus viisi, 27.6.44: (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 366) ”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan (III/JR 13) riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Monet pataljoonan upseerit ja aliupseerit kaatuivat tai haavoittuivat, joukossa pataljoonan komentaja, kapteeni Alfthan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona joutui hajaantumistilaan, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä . Eversti Forsberg antoi kello 10.20 käskyn, että II JR 48:n komentajan tuli ottaa rintamavastuu myös III JR 13:n lohkolla ja levittää sinne voimiaan”.
Norrbackin historia (osa 5 s. 174): ”III/JR 13:n voimat kärsivät lisäksi tuhoisia tappioita vihollisen kranaattitulesta. Paljon päällystöä kaatui tai haavoittui, joukossa pataljoonan komentaja kapteeni Alftan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona hajosi, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä.”
”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse” jätetty pois.
Tapaus kuusi, 28.6.44: (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä.”
Norrbackin historia (osa 5 s. 180): Tämän tapauksen Norrbackin historia kertoo samoin kuin alkuperäinenkin historia.
Ensiksi: Ilmoittamatta esimiehelleen, jolla oli rintamavastuu lohkon puolustuksesta, ruotsinkielinen pataljoona oli, vihollisen mahdollista hyökkäystä peläten, jättänyt ne asemat, joita se oli määrätty puolustamaan. Toiseksi: Se pysähtyi taempaan asemaan, mutta lähti sieltäkin sitten metsiä myöten pakoon, vaikka sillä ei ollut edes kosketusta viholliseen."
Suomen kohtalo oli Talin-Ihantalan maastossa todella veitsen terällä. Mutta siinä veitsessä oli yksi tylsä kohta. SuRulliset henkilöt, jotka kieltäytyivät vaarantamasta itseään "suomalaisten ja venäläisten sodassa".
Siitä huolimatta kunnia niille suomenruotsalaisille jotka tekivät sen mitä piti tehdä!
Näillä palstoilla aina haukutaan Neuvostoliittoa ja Venäjää aivan aiheetta. Kerrankin joku kehuu mitä NL on aikoinaan tehnyt pienen Suomen hyväksi. Venäjän antama apu tässäkin asiassa on ollut Suomelle elintärkeää.
olisi ollut antaa Suomen olla rauhassa ja sodan asemasta pyrkiä luomaan hyviä naapurisuhteita. Nyt NL:n pit menettää yli miljoona miestä ja hankkia suomalaisten ikuiset vihat enne kuin jotenkin järkevä politiikka oli mahdollista. Taas kuitenkin Venäjä on pullistelemassa lihaksiaan ja yrittää kaikin keinoin pilata hyvät naapurisuhteet näiden koroljovien tukemana.
Luvut+eivät+pidä+paikkaansa+ainakaan+kenttätykistön+osalta.+Syyskuun+alussa+1944+Suomella+oli+kaikkiaan+2+493+kenttätykkiä+joista+neuvostovalmisteisia+951.+Näistä+neuvostoliittolaisista+tykeistä+merkittävä+osa+oli+saatu+Saksan+kautta,+ei+Suomen+hankkimina+sotasaalisaseina.+Ja+jatkosodan+alkaessa+Suomella+oli+vain+196+neuvostoliittolaisvalmisteista+kenttätykkiä.+Vain+11%+kenttätykistön+kokonaismäärästä.+Venäläiset+(tsaarin+ajan)+kenttätykit+on+luku+sinänsä.
Vuonna 1944 taistelujoukolla oli kaksi kertaa enemmän Degtrajev-pikakivääreitä kuin noita Lahti-Saloranta pk-aseita. Suomi-konepistoolien määrä oli yli 50 000. Tosin osa oli muilla kuin taistelujoukoilla. Yleisesti se oli kaikilla kivääri- ja jääkärijoukkueiden ryhmänjohtajilla, joukkueenjohtajilla, ja ryhmälläkin 2 sotilaalla (iskuryhmä).
Ainakin vielä -69 annettiin koulutusta Emman eli Degtarjevin käsittelyyn. Ammuimme tuollakin aseella Utin ampumaradalla. Hyvin vielä lauloi Emma, tosin pientä häikkää oli erään kerran, kun laulu jatkui vaikka enää en painanu liipaisinta.
Miten paljon puna-armeija käytti vielä tsaarin armeijan tykkikalustoa?
Ei+ole+tietoa+tsaarinaikaisista,+mutta+jos+tarkastellaan+tuotantolukuja+tykistön+osalta+sodan+aikana:
Ja lukemasi on otettu jostakin lähteestä... mutta mistä?
Täältä siis otit lukemasi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Military_production_during_World_War_II
Neukut soti myöskin tsaarinajan aseilla eli kaikkea käytettiin mitä saatavilla oli.
122 H/09-30 and 122/H 10-30
(122 mm howitzers model 1909-1930 and 1910-1930)
(122 mm gaubitsa obr. 1909/37 g.)
(122 mm gaubitsa obr. 1910/30 g.)
http://www.jaegerplatoon.net/ARTILLERY5.htm
Finnish use: 35 captured in Winter War and 145 in Continuation War. Finnish Field Artillery and Fortification Artillery used them during Continuation War.
In 1930's Soviets modernised the 122-mm howitzers they had inherited from Imperial Russia. The modernisation focused increasing the their range by enlarging the room reserved for propellant charge in the ammunition chamber of howitzers barrel. However, the larger propellant charge created more stress for the howitzer, so Soviets also strengthened the gun carriage and added perforated ("pepper-pot") muzzle brake as part of modernisation. During World War 2 these howitzers saw large-scale use with Soviet Red Army. The Germans also captured them in large numbers, called them 12,2 cm leFH 386 (r) (obr. 1909/37 g.) and 12,2 leFH 388 (r) (obr. 1910/30 g.) and introduced them to large-use with their own troops.
Finnish Army captured 35 of these howitzers during Winter War. Large majority of them were 122 H/10-30. Number of howitzers captured during Continuation War was much larger - 145 howitzers 122 H/10-30 and 21 howitzers 122 H/09-30. In year 1944 the Finns also bought 72 howitzers 122 H/10-30 from Germany. The 122 H/10-30 bought from Germany in year 1944 seem to have been all delivered between July - September of that year. So from these two 122 H/10-30 was clearly much more common with Finnish Army. During Continuation War 122 H/09-30 saw use only with three Artillery Battalions belonging to Field Artillery Regiments 1 and 7. The much more numerous 122 H/10-30 was totally different story: Thirteen Field Artillery Regiments, two Light Artillery Battalions, one Heavy Artillery Battalion and two Fortification Artillery Batteries used them. Finnish soldiers considered 122 H/09-30 otherwise good, but its recoil system had some weaknesses. They also considered 122 H/10-30 better then 122 H/09-30. When the number of captured howitzers was as large as it was, the losses were not small either. Four 122 H/10-30 were lost with motti of Kiestinki in 1941, but the largest losses (16 howitzers) came in summer of 1944. Largest single loss came when Field Artillery Regiment 9 lost all its twelve 122 H/10-30 howitzers in Valkeasaari in 10th of June 1944. Two 122 H/09-30 belonging to Light Artillery Battalion 23 were lost in Rokkalanjoki and also two 122 H/10-30 belonging Field Artillery Regiment 19 lost in Carelian Isthmus in summer of 1944.
Saksan asetuotantoluvuista saa jonkinlaisen käsityksen tuolta:
Statistics, numbers and losses
http://www.feldgrau.com/stats.html
Production Stats on German AFVs 1938-1945
http://www.feldgrau.com/afvstats.html
Production Stats on German Tube-fired Weapons 1939-1945
http://www.feldgrau.com/weaprod.html
Suomi ei olisi selvinnyt itsenäisenä ilman Neuvostoliiton massiivista aseapua.