OIKEESTI

rasisimin tunnusmerkit? mitkä... ja ketkä pahimpia oikeesti?! sepä ei olekaan kiinni meistä suomalaisista niinkään, se on vaa epäsuvaitsevaisuutta!! meitä kohtaan. mitkä uskonnot ei suvaitse OIKEESTI muita..siinä on se koko juju, eli eivät tahdo hyväksyä kuin itsensä ja oman uskontonsa, jonka vuoksi usein torpedoidaan yksipuolisesti muiden tekemiset!! sitä voi ihan ite miettiä...
20313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Johonkin vasten tahtoaaan. tosi rasisteja ovat mielestäni sijalla 1. kaikki ne jotka vihaavat juutalaisia 2. tekevät allahin nimessä itsemurhaiskuja 3. eivät hyväksy muita uskontoja omalla maallaan...

Äänestä
  • Hyväksyvätkö tänne palstalle suu vaahdossa kirjoittavat teinipojat mielestäsi kohtaa kolme, minä vaan kysyn. Etenkin jos se uskonto sattuisi olemaan islam.

    Äänestä

  • fanaatikkoja kaikki kirjoitti:

    Hyväksyvätkö tänne palstalle suu vaahdossa kirjoittavat teinipojat mielestäsi kohtaa kolme, minä vaan kysyn. Etenkin jos se uskonto sattuisi olemaan islam.

    On varmastikin suomessakin, ja etenkin niitä jotka eivät tajua vielä ns. mistään mitään. Keskenkasvuisuutta ja iän myötä huomaavat erheensä. Suomessa ei tosin opeteta vihaamaan muita uskontoja.(maanosasta riippumatta lama ja muut seikat saavt ihmiset epäsuvaitsevaisiksi). Kirjoitin ton jutun koskemaan ihan kaikkee täällä pallolla. Valitettavasti monissa islamin maissa sota on oikea ratkaisu, koska niin kiihkeästi puolustetaan omaa uskontoa. Muut kenties niitä vääräuskoisia.(Kristittynä islamin maissa et saa elää omien arvojen mukaisesti, suomessa esim.kaikki uskonnot saa). Sivistyskään ei maailmalla ole aina tuonut ratkaisua sotaan, mutta jos se nyt pitkälle jalostetaan niin enne pitkää. Aika monilla mailla on näytön haluja länsimaita kohtaan ja moni haluaa olla "sankari". Tämäkin homma on vaan muutaman JOHTAJAN vika sillä ei kaikki lähde omatoimisesti hyökkäämään jne... satalin ja hitlerin tapaiset henkilöt ovat varmaan joillekin tänä päivänä se vertauskuva mahdista. Jo tämä kiistely raamatusta ja oman uskonnon harjoittamisesta niin saa ihmiset sodan partaalle..onko se oikeutettu syy, JUUTALAISVIHA on jotain sanoin kuvaamatonta, sitä esiintyy niin laajasti ja siihen tyhmyyteen lähtee lähes kaikki mukaan. Itse en ole juutalainen vaan lähinnä skeptikko uskontojen suhteen, mutta se VAPAUS silti.

    Äänestä

peilaamaan niin rasistisuutta, uskontoja kuin muitakin yhteisön ilmiöitä Suomen lakikirjan kautta - eiköhän niin erotu "jyvät akanoista".

Äänestä
  • Lakihan on juuri siten miten se tulkitaan. Mitä kalliimpi asianajaja, sitä utuisemmaksi laki muuttuu.

    Ja vielä se, että esimerkiksi pakolainen saa valehdella tukiasioissa korkeimman oikeuden luvalla ja pitää rahansa. Suomalainen ei.

    Entäpä moniko poliisiin kuuluva tai ministeri puuhastelisi yhteisiä seminaareja tuomitun Suomalaisen talousrikollisen kanssa.

    Että näillä pohjilla jatketaan.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Lakihan on juuri siten miten se tulkitaan. Mitä kalliimpi asianajaja, sitä utuisemmaksi laki muuttuu.

    oikeusasteissa valvoo suomalaisen yhteiskunnan kolmiyhteisön muut jäsenet eli eduskunta ja hallitus.

    Mutta koska oikeudenpito Suomessa on julkista, niin sen lisäksi - ainakin tässä tapauksessa - lasken mukaan myös kansalaistoiminnan.

    Nyt tulee huima kielikuva:

    Pitäkää silmät auki, mikä vaatii "persettä". Toivottavasti sitä löytyy.

    Tsekkaisin mielelläni linkin mainitsemistasi tapauksista.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Lakihan on juuri siten miten se tulkitaan. Mitä kalliimpi asianajaja, sitä utuisemmaksi laki muuttuu.

    Ja vielä se, että esimerkiksi pakolainen saa valehdella tukiasioissa korkeimman oikeuden luvalla ja pitää rahansa. Suomalainen ei.

    Entäpä moniko poliisiin kuuluva tai ministeri puuhastelisi yhteisiä seminaareja tuomitun Suomalaisen talousrikollisen kanssa.

    Että näillä pohjilla jatketaan.

    "Entäpä moniko poliisiin kuuluva tai ministeri puuhastelisi yhteisiä seminaareja tuomitun Suomalaisen talousrikollisen kanssa."

    Kannattaisiko ottaa asioista selvää jos noin kiinnostaa, eduskuntatalossa niitä tuomion saaneita rikollisia piisaa ja on ollut ennenkin. On Juhantaloa, Pietikäistä, Mönkärettä, on ties ketä, ja muitakin epäillään. Viimeisimpänä Kanerva. Myös Vanhanen jäi joitain vuosia sitten kiinni kun käytti virolaisia rakennusmiehiä Kesärannan korjaustöissä, heille ei maksettu asianmukaista palkkaa ja kaikki ilman verokorttia. Sitten selitteli asiaa inhimillisenä erehdyksenä ja unohduksena. Taas kerran. Ei pidä unohtaa myöskään Peter Fryktmania, hänet on tuomittu useita kertoja suurista talousrikoksista, ja silti hyvin pyyhkii. Peter tuntee kaikki suuret herrat ja on näiden kaveri, siksi hänen ei tarvitse liioin maksaa yhteiskunnalle 4-5 miljoonan verorästejään, vaan ne annettaneen hänelle kaikessa hiljaisuudessa anteeksi.
    "Että näillä pohjilla jatketaan."

    Äänestä

  • poliitikon vävy kirjoitti:

    Fryktman - Pitää seminaareja jossain ministerien ja poliisien kanssa?

    Vanhanen - Tuomittu, mistä? Tuliko ehdollista vai ehdotonta?

    Juhantalo - Pitää ry:tä valtion tuella? Vai mitä tuo nyt tekee?

    Ja monet muut. Nyt ei ole kyse siitä miten "jollain pyyhkii". Kyse on siitä kuinka moni TUOMITTU talousrikollinen on pitämämässä seminaareja valtion tuella poliisien ja ministerien kanssa? Onko Fryktman sellainen?

    Mutta samapa se. Kyllä somali saa kun Suomalainenkin..

    Äänestä

  • Mutta ne perusoikeidet ja EETTISET arvot yhdessä.

    Äänestä

  • suvaitsevaisuus kirjoitti:

    Mutta ne perusoikeidet ja EETTISET arvot yhdessä.

    - eli etiikka.

    Juuri perustuslaissa heijastuvat pelkistetysti yhteiskunnan arvot. Perustuslakiin sisältyvät juuri ihmisoikeudet, jotka ovat pohja koko länsimaiselle lainsäädännölle.

    Kyllä se vihreä Suomen lakikirja on se Iso kirja, mitä tulee Suomen yhteiskuntaelämään. Siitä lähdetään ja siihen tullaan. Vain ja ainoastaan.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Suomen yhteiskuntaelämään lain kautta. Mutta maailmassa nuo eettiset arvot kattaakin laajemmin asioita, tai ainakin pitäisi. Eihän lakikirja kerro sitäkään mikä on kehitysapumäärä tai pitäisi olla jne...tai paljonko otetaan pakolaisia...jne...eli turha väittää että kaikki on siellä.

    kun se luotiin ei tiedetty että tänne lappaa porukkaa ovista ja ikkunoista meidän elätiksi,,nyt se on sellainen pirunnyrkki joka estää meidän puolustautumisen mamu invaasiota vastaan

    Mikä on sellainen asia Suomessa, jota arvomme - ja sitä kautta lainsäädäntö ei kattaisi?

    Lakikirja ei tietenkään kerro kehitysavun tai otettavien pakolaisten määrää - tai mitään muutakaan määrää, vaan sen tehtävänä on luoda kehys, jonka mukaan hallinto niistä päättää.

    Eli laki kyllä kattaa nämäkin asiat.

    Vertailukohteeksi voimme ottaa esim. jääkiekkopelin: Säännöt (laki) on sovittu etukäteen sääntökirjaksi (lakikirja). Kun tuomari vilheltää pilliin väkivaltaisuuden merkiksi, ei siellä lakikirjassa ole kuvattu tarkasti sitä kyynertaklauksen tekotapaa. Tuomari katsoo tilanteen, ja tekee sen perusteella ratkaisun täyttääkö toiminta, johon pelaaja on syyllistynyt, sääntökirjan tarkoittaman teon.

    Kaikki, mitä kentällä tapahtuu, kattaa sääntökirja. Näin toimii myös lakikirja - Suomessa tapahtuvan elämisen suhteen.

    Äänestä

  • aikansa elänyt kirjoitti:

    kun se luotiin ei tiedetty että tänne lappaa porukkaa ovista ja ikkunoista meidän elätiksi,,nyt se on sellainen pirunnyrkki joka estää meidän puolustautumisen mamu invaasiota vastaan

    mitään invaasiota aiheuta!

    Maahanmuuttopolitiikka säätelee viime kädessä pakolaisten ottamista - ja laki perustuslaki antaa sen suhteen hyvin vapaat kädet:

    Sen heti ensimmäisen luvun ensimmäisessä pykälässä todetaan:

    "---Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi."

    Siinä se. Ei minkäänlaisia määriä, ei edes toimintatapoja. Tuon mukaan voidaan täysin ajatella, että ei esim. otettaisi pakolaisia ollenkaan, vaan käytettäisiin perinteistä kehitysapumetodia, avustamista paikan päällä.

    Pitää olla nyt hyvin varovainen, kun arvioidaan perustuslaki - joka tietysti on Suomen "raamattu".

    Äänestä

  • Mover, voisitko kertoa mikä tuossa viestissä oli lakikirjan vastaista?
    Itse rikot suomen lakia Toni Halme kirjoituksellasi, mitäs siihen sanot?

    Äänestä

  • erkki pelimerkki kirjoitti:

    Mover, voisitko kertoa mikä tuossa viestissä oli lakikirjan vastaista?
    Itse rikot suomen lakia Toni Halme kirjoituksellasi, mitäs siihen sanot?

    että aloituksessa olisi jotain lainvastaista - en mielestäni.

    Aloituksessa kysyttiin rasismin määrityksestä ja muiden uskontojen aikaansaamista loukkauksista. Vastasin siihen, että tämän asian valaisemikseksi kannattaa käyttää käsikirjana "Suomen lakia".

    En, hyvä pelimerkki, rikkonut Suomen lakia, mutta tein sen mitä keskustelupalstalla ei koskaan saisi tehdä: Tunnustaa virhettään. Koska kunnon ihminenhän ei tee virheitä.

    Sen sanon.

    Äänestä

  • ei mitkään kirjat pysty estämään mielikuvan muodostumista.
    somalit ovat riesa ja harmi eise miksikään muutu sanokoon lakikirja mitä tahansa.
    miksi meille tarjotaan akanoita???täh

    Äänestä

  • mustat akanat, puhtaista jyvistä.
    Jolloin voimme poistaa nuo akanat takaisin afrikkaan.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    mitään invaasiota aiheuta!

    Maahanmuuttopolitiikka säätelee viime kädessä pakolaisten ottamista - ja laki perustuslaki antaa sen suhteen hyvin vapaat kädet:

    Sen heti ensimmäisen luvun ensimmäisessä pykälässä todetaan:

    "---Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi."

    Siinä se. Ei minkäänlaisia määriä, ei edes toimintatapoja. Tuon mukaan voidaan täysin ajatella, että ei esim. otettaisi pakolaisia ollenkaan, vaan käytettäisiin perinteistä kehitysapumetodia, avustamista paikan päällä.

    Pitää olla nyt hyvin varovainen, kun arvioidaan perustuslaki - joka tietysti on Suomen "raamattu".

    elättämään kaikki mustat rikollispaskat ?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Mikä on sellainen asia Suomessa, jota arvomme - ja sitä kautta lainsäädäntö ei kattaisi?

    Lakikirja ei tietenkään kerro kehitysavun tai otettavien pakolaisten määrää - tai mitään muutakaan määrää, vaan sen tehtävänä on luoda kehys, jonka mukaan hallinto niistä päättää.

    Eli laki kyllä kattaa nämäkin asiat.

    Vertailukohteeksi voimme ottaa esim. jääkiekkopelin: Säännöt (laki) on sovittu etukäteen sääntökirjaksi (lakikirja). Kun tuomari vilheltää pilliin väkivaltaisuuden merkiksi, ei siellä lakikirjassa ole kuvattu tarkasti sitä kyynertaklauksen tekotapaa. Tuomari katsoo tilanteen, ja tekee sen perusteella ratkaisun täyttääkö toiminta, johon pelaaja on syyllistynyt, sääntökirjan tarkoittaman teon.

    Kaikki, mitä kentällä tapahtuu, kattaa sääntökirja. Näin toimii myös lakikirja - Suomessa tapahtuvan elämisen suhteen.

    kehitysapumäärää, vaan se riippuu tilanteestamme mikä on talouden tila. siitä on olemassa suosituskia ja suomea on suomittu asian takia. Ihmisen oma eettinen toiminta kuten keräykset..jne... on siksi kun valtio ei anna rahaa johonkin katastrofiin vaan nekin on HARKINNAN tuloksia ..ei lakia!pärjäämisiin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

suvaitsevaisuus... kirjoitti:

rasisimin tunnusmerkit? mitkä... ja ketkä pahimpia oikeesti?! sepä ei olekaan kiinni meistä suomalaisista niinkään, se on vaa epäsuvaitsevaisuutta!! meitä kohtaan. mitkä uskonnot ei suvaitse OIKEESTI muita..siinä on se koko juju, eli eivät tahdo hyväksyä kuin itsensä ja oman uskontonsa, jonka vuoksi usein torpedoidaan yksipuolisesti muiden tekemiset!! sitä voi ihan ite miettiä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu