Mainostajista?

Kuninkaansoturit, joita apostolina esiintyvä Esko mainosti palstalla pitkään on häipynyt bitti-kartalta ja "Kuningas" itse joka pari vuotta sitten tuomittiin vanhuksien kavalluksesta, on siirtynyt myymään terveystuotteita.
http://www.terveyspankki.com/

Esko on Kuninkaansotureiden kadotessa alkanut mainostamaan promerit.net-sivustoa, joka on keskittynyt lähes yhden miehen toimesta solvaamaan Suomen oikeuslaitosta perättömyyksillään.

promerit-netin etusivulla esiintyy marttyyrinä uskovainen lastenlääkäri Ritva Salunen.
Salusen kuuluisuus alkoi vuonna 2000 kun sai syytteen avuannosta törkeään lapsen vapaudenriistoon ja määrättiin mielentilatutkimukseen.
Salunen kuitenkin karkasi ja piileskeli toista vuotta, ja kun saatiin kiinni, todettiin 2005 syylliseksi, mutta vankeuden sijasta hänet määrättiin pakkohoitoon koska oli täyttä ymmärrystä vailla ja vapautui noin vuoden kuluttua siitä.
http://www.promerit.net/

Sitten on mainostajista vielä mainitsematta Weijo joka kirjoittelee harvakseen palstalla ainoastaan mainostaakseen omaa sivustoaan.
25250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Niin, en itsekkään ymmärrä , mikä aktivoi uskovia ihmisiä ohjaamaan esim. tämän foorumin lukijoita/kirjoittajia toisaalle.Ei ainakaan Pyhä Henki.

Jos jollakin ihmisellä on tärkeää sanottavaa tai nostaa keskustelu aiheesta, niin miksi ihmeessä sitä ei voi käydä täällä kun on aktiivisia kirjoittajia.Uskon, miten puoluhenki ohjaa tätäkin asiaa.Monelle ihmiselle on erittäin vaikeaa olla tilanteessa, jossa "toisin ajattelijat" saavat tuoda vapaasti ymmärrystään asiassa ja olla tilanteessa pitkäkestoisesti.
Pienimmissä foorumeissa on helpompi laittaa pöytä puhtaaksi.

Äänestä

Esko vain kuulu niihin, jotka etsivät toisista vikoja ja vääriä uskomuksia?

Äänestä
  • Aloittaja

    sivullaan puhuu itse Jeesuksena.
    "MINÄ SE OLEN, Jeesus teidän lunastajanne ja veljenne joka puhun....."

    Ja samalla sivullaan kertoo olevansa helluntailainen ja lähettää heille ohjeita.

    http://www.sci.fi/~eskon/uskovat.htm

    Mitä tulee Kuninkaansotureiden sivujen häipäsyyn, niin itse veikkaisin niiden poistuneen pakon edessä, kun siellä kehotettiin laittomuuksiin ja mm. Suomi24 oli heidän kohteensa ja tiedän tiedon menneen ainakin ylläpidolle.

    Äänestä

  • Osoittaisiko paikan tai muun todisteen?

    Kiinnostunut näkemään / saamaan todisteen.

    Äänestä

mainostuksia ole.
Jos kuka haluaa tietoa eri yhdistyksistä niin netistä kyllä löyty.

Eikö tämä kirjoituspalsta tällaisenaan ole ihan hyvä juttu?

Pe.ku, hienoa muuten että jaksat etsiä tuollaista tietoa.

Mukavaa alkavaa arkea.

Äänestä
  • mieluista mollata toisia, ja nolata, mitä perusteellisemmin, sen parempi. Ei meidän ,jotka olemme saaneet syntimme anteeksi Jumalan rakkauden kautta Jeesuksessa, pitäisi olla mitenkään iloisia tai hyvillämme toisen ihmisen epäonnistumisesta tai lankeemuksista. Muistaakseni Raamattukin varoittaa, " Älä iloitse lähimmäisesi onnettomuudesta."

    * No en nyt tarkoita sinua, mutta yleisesti, olemme kaikki lankeemukseen mahdollisia, joka ainut, siksi emme voi kerskua edes toisen ollessa pulassa tai muuten ahdingossa. Ilkeät pahat ihmiset sitä harrastaa.

    Äänestä

  • Pekulla on viestissään kaksi mainoslinkkiä.
    En protestoi. Hyväksyn ne.

    "Ihan hyvä ettei turhia mainostuksia ole."
    "Jos kuka haluaa tietoa eri yhdistyksistä niin netistä kyllä löyty."
    "Pe.ku, hienoa muuten että jaksat etsiä tuollaista tietoa."

    Huomaatko, että viestisi on ristiriitainen. Ensin protestoit mainostamista vastaan sanomalla, että "netistä kyllä löytyy" ja "Eikö tämä kirjoituspalsta tällaisenaan ole ihan hyvä juttu?" Sitten hyväksyt ne ilmoittamalla, että on hienoa, kun Peku tuo niitä palstalle.

    Mukavaa arkea myös sinulle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aamulla pitää viideltä heräillä työreissulle.

    Mohikaani on taasen käsittänyt viereisessä viestissään minun viestini väärin.
    Tarkoitukseni oli puuttua mainostettujen sivustojen epäkohtiin kun taustalta löytyy monenmoista ja joku voi mennä tietämättään retkuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "netistä löytyy" kirjoitti:

    Pekulla on viestissään kaksi mainoslinkkiä.

    tekstin.

    Varoitusviesti ei ole mainosviesti.

    Äänestä

  • "netistä löytyy" kirjoitti:

    juuri sitä, ei tarvitse mainostaa erikseen.

    Kyllä näin ne linkit, mutta hyvin harvoin mitään linkkejä availen.

    Juuri äsken katoin netistä missäpäin Suomessa on Pohja, ja löytyihän se,,,
    sinne kun pitäisi ajella lähiaikoina.

    Ne mainostajat joista Pe.ku varoitti, olivat pitkin kirjoituksin
    ja linkein tämän tästä esillä.

    En jaksanut niitä kirjoituksia lukea,
    ehkä siksi koen että näin on parempi.

    Tämä on minun yksityinen mielipiteeni,
    joka sallittaneen palstalla

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    mieluista mollata toisia, ja nolata, mitä perusteellisemmin, sen parempi. Ei meidän ,jotka olemme saaneet syntimme anteeksi Jumalan rakkauden kautta Jeesuksessa, pitäisi olla mitenkään iloisia tai hyvillämme toisen ihmisen epäonnistumisesta tai lankeemuksista. Muistaakseni Raamattukin varoittaa, " Älä iloitse lähimmäisesi onnettomuudesta."

    * No en nyt tarkoita sinua, mutta yleisesti, olemme kaikki lankeemukseen mahdollisia, joka ainut, siksi emme voi kerskua edes toisen ollessa pulassa tai muuten ahdingossa. Ilkeät pahat ihmiset sitä harrastaa.

    nyt en ihan käsitä, mutta ei kai se ihme ole.

    Jos jonkun epäonnistumisia tuodaan esille, niin eikö me uskovina
    rukoilla että Jumala ohjaisi armossaan oikealle tielle.

    Anteeksi Mohikaani, en tosin tiedä vaikka kuinka rukoilet siellä,
    en toki moiti sinua.

    Iloitseeko joku toisen lankeemuksesta,,,ei kai.
    Paavalikin kirjoitti että jos joku lankeaa, eikö se minua polttaisi.

    Uskon ulkopuoliselle se olisikin luonnollista, onhan hän
    Jumalan vastustajan ohjailtavissa vielä - vaikkei sitä myöntäisikään.

    Yleensä moite ei synnytä kovin hyvää hedelmää, mutta
    pitkämielisyys ja rakkaus voivat murtaa kovimmankin sydämen.

    Olen itse vielä senverran alkutaipaleella ja syyttävät minua muutenkin
    "sinisilmäiseksi" ihmisten suhteen, mutta haluan mielellään uskoa
    heistä hyvää.

    Raamatun tahallinen kieroon vääntäminen on toinen juttu,
    koska sen takana on itse Lucifer.

    Olkoon kaikkinäkevä Jumala tuomarimme ja armahtajamme.
    mieluista mollata toisia, ja nolata,

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    tekstin.

    Varoitusviesti ei ole mainosviesti.

    niin mielelläs linkität tänne nekatiivista uskovaisista varsinkin. Jos joku on langennut tai muuten mielestäsi jotain mitä sinä pidät uutisena ,julakiset kaikkea epäonnistumista ja ihmisten tuskaa hyväksikäyttäen, ole sellainen LÖÖPPI !

    * Et muuten selviä sillä, että repostelet toisten asioita Jumalan edessä, saat nekin vielä kotollesi omiesi syntien lisäksi. Ei Jumala juoruiluun mielisty, eikä uskovatkaan. Jokainen uskova Herransa edessä, joko pysyy pystyssä tai kaatuu, ja Herra on voimallinen itsekunkin pysytyssä pitämään. Heidätkin, joista juttua aloituksessa väännät!

    * Betsy oli sitä mieltä, että oli hyvä kun toit asioita esille. Sitävarten, että itse kukin tykönään rukoilisi asiaoiden puolesta? Mutta et sinä noita lööppejäsi sitä varten kopsinut, vaan ilkeyttäsi saada pahaa verta aikaan heitä kohtaan. Betsy vaan fiksuna käänsi asian parempaan päin!

    Äänestä

  • Betsy67 kirjoitti:

    "nyt en ihan käsitä, mutta ei kai se ihme ole."

    No, ei todellakaan kun huomio hänen asioiden ymmärtämistä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Aamulla pitää viideltä heräillä työreissulle.

    Mohikaani on taasen käsittänyt viereisessä viestissään minun viestini väärin.
    Tarkoitukseni oli puuttua mainostettujen sivustojen epäkohtiin kun taustalta löytyy monenmoista ja joku voi mennä tietämättään retkuun.

    Jos sanoo sivulta lisaa tietoa asiaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lisatieto kirjoitti:

    Jos sanoo sivulta lisaa tietoa asiaan?

    "Mita siina on paha? "

    Jokaisella on omat moraalikäsityksensä ja minun mielestä se on pahaa jos esim. vanhuksilta kavalletaan 70 tuhatta euroa.

    Kavaltajahan ei tietenkään pidä sitä pahana.

    Äänestä

  • Lisatieto kirjoitti:

    Jos sanoo sivulta lisaa tietoa asiaan?

    Jos hakee jonkun linkityksen tuekseen asiassa, niin silloin se ei ole enää siinä tilanteessa asian käsittelyä.Siis näinden osapuolten.
    Sssi ihmistebn tulisi olla sanan tekijöitä,- eikä vaan kuulijoita/lukijoita.Tämän sanan tekeminen on merkki asian henkilökohtaisesta ymmärtämisestä.

    Harvemmin ihmisiä kiinnostaa, jonkun asian vetoaminen Raamattuun, jos ei kohdenna sitä takemmin mitä ilmoitusta hän tarkoittaa.

    Niin, asioista keskusteleminen on hieman eri asia kuin ohjaaminen ihmistä kirjan/linkin lukemiseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ml213. kirjoitti:

    Ja kun mainostetussa linkissä, itse linkin pitäjä on ottanut päätehtäväkseen puolustaa lapsen törkeää vapaudenriistoa, josta tuomio on tullut.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Ja kun mainostetussa linkissä, itse linkin pitäjä on ottanut päätehtäväkseen puolustaa lapsen törkeää vapaudenriistoa, josta tuomio on tullut.

    ja ketä asia koskee. Laittaisitko jotain todistetta syytöksillesi? Siis syytös edellytää myös syyllisyydestä näyttöä.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    niin mielelläs linkität tänne nekatiivista uskovaisista varsinkin. Jos joku on langennut tai muuten mielestäsi jotain mitä sinä pidät uutisena ,julakiset kaikkea epäonnistumista ja ihmisten tuskaa hyväksikäyttäen, ole sellainen LÖÖPPI !

    * Et muuten selviä sillä, että repostelet toisten asioita Jumalan edessä, saat nekin vielä kotollesi omiesi syntien lisäksi. Ei Jumala juoruiluun mielisty, eikä uskovatkaan. Jokainen uskova Herransa edessä, joko pysyy pystyssä tai kaatuu, ja Herra on voimallinen itsekunkin pysytyssä pitämään. Heidätkin, joista juttua aloituksessa väännät!

    * Betsy oli sitä mieltä, että oli hyvä kun toit asioita esille. Sitävarten, että itse kukin tykönään rukoilisi asiaoiden puolesta? Mutta et sinä noita lööppejäsi sitä varten kopsinut, vaan ilkeyttäsi saada pahaa verta aikaan heitä kohtaan. Betsy vaan fiksuna käänsi asian parempaan päin!

    Sä et taida olla Pe.kun ystäviä? Onkohan tossa Pe.kussa mitään hyvää? Kun tuo rotjake paljastaa asioita, jotka hellarit haluu pitää piilossa...,että jotain rotia sentään pitäisi olla, ilmeisesti ajattelet.

    Uskovien pitää kestää totuus vaikka se kirpaisisi vähän kovempaakin!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    mieluista mollata toisia, ja nolata, mitä perusteellisemmin, sen parempi. Ei meidän ,jotka olemme saaneet syntimme anteeksi Jumalan rakkauden kautta Jeesuksessa, pitäisi olla mitenkään iloisia tai hyvillämme toisen ihmisen epäonnistumisesta tai lankeemuksista. Muistaakseni Raamattukin varoittaa, " Älä iloitse lähimmäisesi onnettomuudesta."

    * No en nyt tarkoita sinua, mutta yleisesti, olemme kaikki lankeemukseen mahdollisia, joka ainut, siksi emme voi kerskua edes toisen ollessa pulassa tai muuten ahdingossa. Ilkeät pahat ihmiset sitä harrastaa.

    Pe.ku-sta ja ekivaarista esimerkiksi jotakin 'negatiivista' toisten luettavaksi kaivelleesi? Ja toisaalta — kuka meistä ei niin olisi tehnyt? —

    ´

    Äänestä

Pe.Ku se vaan jaksaa pilkata helluntailaisuus-palstalla, hommaa elämä.

Äänestä
  • Joo, tohon kyllä sanon aamen.

    Äänestä

  • sivusta seuraava kirjoitti:

    Joo, tohon kyllä sanon aamen.

    Miksi olet pesiytynyt helluntailaisten palstalle, koska et hyväksy helluntailaisuutta?
    Olethan ilmoittanut hyväksyväsi homoudenkin? Helluntailaisuudessa emme sitä hyväksy.

    Äänestä

  • on jotenkin kehitysvammainen tai vammainen kuitenkin. Hän ei ymmärrä mitä toiset kirjoittaa tai sitten ymmärtää ne väärin. Mielestäni sellaista/kin henkilöä tulee meidän "terveiden" ymmärtää ja yrittää käsittää se että ei kaikilta voi vaatia samaa mitä me ymmärrämme ja käsitämme. Mielestäni Pe.ku on ihan kiva poika ja todennäköisesti vielä aika nuori kehittyvä sellainen. Uskon että Pe,kukin alkaa ymmärtämään ettei täällä voi kiusata jatkuvasti Helluntailaisia ja muitakaan, kunhan pääsee murrosiästään yli. Toivon Pe.kulle paranemista ja kaikkea muutakin hyvää. Ennenkaikkea Jeesuksen tuntemusta ja vastaanottamista!

    Äänestä

  • Kelleskaupungin vaar kirjoitti:

    on jotenkin kehitysvammainen tai vammainen kuitenkin. Hän ei ymmärrä mitä toiset kirjoittaa tai sitten ymmärtää ne väärin. Mielestäni sellaista/kin henkilöä tulee meidän "terveiden" ymmärtää ja yrittää käsittää se että ei kaikilta voi vaatia samaa mitä me ymmärrämme ja käsitämme. Mielestäni Pe.ku on ihan kiva poika ja todennäköisesti vielä aika nuori kehittyvä sellainen. Uskon että Pe,kukin alkaa ymmärtämään ettei täällä voi kiusata jatkuvasti Helluntailaisia ja muitakaan, kunhan pääsee murrosiästään yli. Toivon Pe.kulle paranemista ja kaikkea muutakin hyvää. Ennenkaikkea Jeesuksen tuntemusta ja vastaanottamista!

    Peku on siis teini-ikäinen?
    Meidän tulee nyt paremmin ymmärtää häntä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Kuninkaansoturit, joita apostolina esiintyvä Esko mainosti palstalla pitkään on häipynyt bitti-kartalta ja "Kuningas" itse joka pari vuotta sitten tuomittiin vanhuksien kavalluksesta, on siirtynyt myymään terveystuotteita.
http://www.terveyspankki.com/

Esko on Kuninkaansotureiden kadotessa alkanut mainostamaan promerit.net-sivustoa, joka on keskittynyt lähes yhden miehen toimesta solvaamaan Suomen oikeuslaitosta perättömyyksillään.

promerit-netin etusivulla esiintyy marttyyrinä uskovainen lastenlääkäri Ritva Salunen.
Salusen kuuluisuus alkoi vuonna 2000 kun sai syytteen avuannosta törkeään lapsen vapaudenriistoon ja määrättiin mielentilatutkimukseen.
Salunen kuitenkin karkasi ja piileskeli toista vuotta, ja kun saatiin kiinni, todettiin 2005 syylliseksi, mutta vankeuden sijasta hänet määrättiin pakkohoitoon koska oli täyttä ymmärrystä vailla ja vapautui noin vuoden kuluttua siitä.
http://www.promerit.net/

Sitten on mainostajista vielä mainitsematta Weijo joka kirjoittelee harvakseen palstalla ainoastaan mainostaakseen omaa sivustoaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu