Saddam syyllinen

Saddam on syyllinen koko Irakin sotaan.

Jos Saddam olisi pysynyt USA:n luotettavan liittolaisena, ei USA:n olisi tarvinnut vaihtaa valtaa Irakissa.

Saddamin ja USA:n suhde alkoi rakoilla jo kauan sitten ja kärjistyi Kuwaitin valtaukseen. Tämän seurauksena USA valmisteli suunnitelmansa Irakin valtauksesta ja se kirjattiin mm. USA:n energiapoliittiseen selontekoon 90 -luvun lopulla. Siinä todetaan, että Saddamin johtama Irak on liian epäluoettava USA:n öljynsaannin kannalta ja Irakin öljyvarat tulee ottaa USA:n haltuun.

Saddam, joka oli ollut USA:lle todella hyvä liittolainen, kyeten pitämään maan järjestyksessä, joutui väistyvien listalle. Hän ei ymmärtänyt omaansa, sukulaistensa ja kansansa parasta käydessään uhittelemaan ylivertaiselle liittolaiselleen.

Saddamia voidaan pitää siis syyllisenä koko Irakin selkkaukseen. Hän valitsi väärin. Nyt USA joutuu pitämään yllä valtaa ja järjestyst Irakissa, mikä ei ole vieraalle miehittäjälle luonnollisestikaan niin helppo tehtävä kuin oman maan diktaattorille. Jos Saddam joutui ylläpitämään kuria ja järjestystä väkivallalla, joutuu UsA nyt ja jatkossakin turvautumaan paljon kovempiin otteisiin fanattisten ryhmien kurissa pitämiseksi, jollei se onnistu nostamaan valtaan kansan yhtä hyvin hyväksymää diktaattoria kuin Saddam oli, mutta samalla itselleen luotettavaa liittolaista.
14596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hassua että:

- Saddamia syytetään tuhansista murhista hänen tukahduttaessaan shiia-kapinaa yhdysvaltojen lietsottua tämän kapinan aluilleen mutta vetämällä tukensa takaisin kun sitä olisi tarvittu.

- Nyt kansa kapinoi raakalaismaista kolonialistimiehittäjää vastaan ja jopa yksittäisissä taisteluissa viimepäivinä on amerikkalaisten toimesta tapettu satoja siviileitä.

Eripuraista valtiota on vaikea pitää kasassa ilman väkivaltaa. Pata kattilaa soimaa.

Toivottavasti tulevissa sotarikosoikeudenkäynneissä tuomitaan myös rikoksiin syyllistyneet amerikkalaiset valloittajat.

Äänestä
  • Molempien otteet kapinallisten kuriin pistämiseksi ovat samat; väkivalta.

    Saddam onnistui tehtävässään paremmin, joten ilmeisesti hänen valtaansa vastustavia oli huomattavasti vähemmän kuin miehittäjän valtaa vastustavia. Samoin siviiliuhreja syntyy miehittäjän ylläpitämän vallan seurauksena nopeampaan tahtiin.

    Äänestä

  • Herää vaan kysymys että mikä on siviili.
    Jos sulla on ruutupaita ja repaleiset housut päällä ja paahdat rynkyllä lippaan tyhjäksi ja se vastapuoli ampuu sinut niin kuoliko siinä siviili ?

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Molempien otteet kapinallisten kuriin pistämiseksi ovat samat; väkivalta.

    Saddam onnistui tehtävässään paremmin, joten ilmeisesti hänen valtaansa vastustavia oli huomattavasti vähemmän kuin miehittäjän valtaa vastustavia. Samoin siviiliuhreja syntyy miehittäjän ylläpitämän vallan seurauksena nopeampaan tahtiin.

    sitten Saddamin otteet olivat toisenlaiset: kaasua, napalmia, kylät maantasalle...Ei hänkään silti täysin onnistunut.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    sitten Saddamin otteet olivat toisenlaiset: kaasua, napalmia, kylät maantasalle...Ei hänkään silti täysin onnistunut.

    Ne Saddamin tekemät kaasutukset eivät kuitenkaan tainneet olla jokapäiväisiä, vaan muutama ääritapahtuma vuosikymmenien hallinnon aikana. Ei niissä silti mitään puolusteltavaa ole.

    Nyt Fallujan tietojen mukaan uusi valta on lähtenyt samalle tielle; massiiviset tulitukset kokonaisiin asuinkortteleihin raskain asein. Tästähän saatiin jo esimakua moskeijan tuhoamisella aiemmin.

    Äänestä

  • Tollo kirjoitti:

    Herää vaan kysymys että mikä on siviili.
    Jos sulla on ruutupaita ja repaleiset housut päällä ja paahdat rynkyllä lippaan tyhjäksi ja se vastapuoli ampuu sinut niin kuoliko siinä siviili ?

    Jotkut ovat siviileitä, jotkut eivät. Totuus on kuitenkin on että jenkit teloittavat aseettomia siviilejä täysin summittaisesti vähän niinkuin vietnamin malliin. On siinä meillä vapauttaja!

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Molempien otteet kapinallisten kuriin pistämiseksi ovat samat; väkivalta.

    Saddam onnistui tehtävässään paremmin, joten ilmeisesti hänen valtaansa vastustavia oli huomattavasti vähemmän kuin miehittäjän valtaa vastustavia. Samoin siviiliuhreja syntyy miehittäjän ylläpitämän vallan seurauksena nopeampaan tahtiin.

    Kerrohan mistä tiedät kumpaa vastustaa enemmän. Saddamin valtaa vai ?. Saddamin aikana kukaan ei uskaltanut sanoa ei se oli heti henki pois. Jos nyt kysyttäis kuinka moni haluis Saddamin takas. Olisko semmosii enemmän. Toi jää arvoitukseksi, mutta epäilen vaan. Sinä olit kuitenki varma että Saddam saisi enemmän ääniä.

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Ne Saddamin tekemät kaasutukset eivät kuitenkaan tainneet olla jokapäiväisiä, vaan muutama ääritapahtuma vuosikymmenien hallinnon aikana. Ei niissä silti mitään puolusteltavaa ole.

    Nyt Fallujan tietojen mukaan uusi valta on lähtenyt samalle tielle; massiiviset tulitukset kokonaisiin asuinkortteleihin raskain asein. Tästähän saatiin jo esimakua moskeijan tuhoamisella aiemmin.

    Toisin kuin ilmeisesti suurin osa suomalaisista luulee tietävänsä (vaikka vain tietävät luulevansa), että USA olisi "tuhonnut" Fallujan moskeijan, se ampuikin vain yhden tai kaksi ohjattua rakettia moskeijan piha-alueelle.

    USA pyrkii rajaamaan arvorakennusten tuhon mahdollisimman vähäiseksi kuten myös siviiliuhrien määrän.

    Propagandan vuoksi puheet kymmenistä kuolonuhreista moskeijassa olivat puppua, kuten myös väitteet 600 surmatusta terroristista Fallujan taisteluiden seurauksena.
    USA arvelee Fallujassa kuolleen noin 60 ihmistä, mutta koska sekin lienee USA:n vastapropagandaa, todellinen luku on jossain siinä välissä...

    Olet myös lapsellisen helposti uskonut (jonkun vasemmistolaislehden?)propagandan raskailla aseilla tuhotuista asuinkortteleista.

    Jos näkisit Fallujan kaupungin tällä hetkellä, voisit hämmästyä, miten taisteluiden jälkiä sieltä ei taitaisi löytyä edes hakemalla.

    Muistuu mieleen tarinat "Jeningradista", kuten Arafat Jeninin kaupunkia kuvaili Israelin iskun jälkeen.
    Kaupungin piti olla yhtä soraläjää ja uhreja satoja, mutta todellisuudessa vauriot rajoittuivat yhden korttelin muutamaan rakennukseen, joiden sisään palestiinalaisterroristit olivat piiloutuneet tai joiden sisälle he olivat virittäneet tappavia ansoja israelilaissotilaille.

    Yli 500 kuolleen asemasta puolueettomat tutkijat ovat arvioineet Jeninin uhrien lukumääräksi n.50.

    Samaa liioittelua äärimuslimit harrastavat oman etunsa vuoksi Irakissakin, ja tietäen eurooppalaisten herkkäuskoisuuden kuvaavat tuhot lähes "1000 ja yhden yön" tasoisilla saduilla.

    Uskoo ken tahtoo, ja sinä näköjään tahdot.

    Äänestä

  • Tollo kirjoitti:

    Herää vaan kysymys että mikä on siviili.
    Jos sulla on ruutupaita ja repaleiset housut päällä ja paahdat rynkyllä lippaan tyhjäksi ja se vastapuoli ampuu sinut niin kuoliko siinä siviili ?

    Näinhän täällä kaikki pro-terroristit sen ajattelevat.

    Tuo on tuttua jo ääripalestiinalaisten taistelujärjestön jäsenien taholta.
    Jopa raskaasti aseistautuneet Hamasin tai Hizbollahin taistelijat eivät käytä mitään univormuja saadakseen länsimaiden uutistoimittajille todistetuksi, että julma Israel se vaan tappaa siviilejä...

    Irakissa on nyt meneillään samanlainen pelleily.

    Ellei kyseessä olisi leikki ihmishengillä, voisi näytelmää pitää jopa huvittavana! :)))

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jotkut ovat siviileitä, jotkut eivät. Totuus on kuitenkin on että jenkit teloittavat aseettomia siviilejä täysin summittaisesti vähän niinkuin vietnamin malliin. On siinä meillä vapauttaja!

    Ymmärtääkseni kaikki terrorijärjestöihin liittyneet tahtovat marttyyreiksi.

    Jos liittouma vähän vauhdittaa toiveen toteutumista, ei siihen pitäisi niin kiihkolla suhtautua...

    Aika hupaisaa sinulta sanoa, että on siinä MEILLÄ vapauttaja; eiköhän se vapauttaja ole kuitenkin lähinnä irakilaisilla? :)))

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Toisin kuin ilmeisesti suurin osa suomalaisista luulee tietävänsä (vaikka vain tietävät luulevansa), että USA olisi "tuhonnut" Fallujan moskeijan, se ampuikin vain yhden tai kaksi ohjattua rakettia moskeijan piha-alueelle.

    USA pyrkii rajaamaan arvorakennusten tuhon mahdollisimman vähäiseksi kuten myös siviiliuhrien määrän.

    Propagandan vuoksi puheet kymmenistä kuolonuhreista moskeijassa olivat puppua, kuten myös väitteet 600 surmatusta terroristista Fallujan taisteluiden seurauksena.
    USA arvelee Fallujassa kuolleen noin 60 ihmistä, mutta koska sekin lienee USA:n vastapropagandaa, todellinen luku on jossain siinä välissä...

    Olet myös lapsellisen helposti uskonut (jonkun vasemmistolaislehden?)propagandan raskailla aseilla tuhotuista asuinkortteleista.

    Jos näkisit Fallujan kaupungin tällä hetkellä, voisit hämmästyä, miten taisteluiden jälkiä sieltä ei taitaisi löytyä edes hakemalla.

    Muistuu mieleen tarinat "Jeningradista", kuten Arafat Jeninin kaupunkia kuvaili Israelin iskun jälkeen.
    Kaupungin piti olla yhtä soraläjää ja uhreja satoja, mutta todellisuudessa vauriot rajoittuivat yhden korttelin muutamaan rakennukseen, joiden sisään palestiinalaisterroristit olivat piiloutuneet tai joiden sisälle he olivat virittäneet tappavia ansoja israelilaissotilaille.

    Yli 500 kuolleen asemasta puolueettomat tutkijat ovat arvioineet Jeninin uhrien lukumääräksi n.50.

    Samaa liioittelua äärimuslimit harrastavat oman etunsa vuoksi Irakissakin, ja tietäen eurooppalaisten herkkäuskoisuuden kuvaavat tuhot lähes "1000 ja yhden yön" tasoisilla saduilla.

    Uskoo ken tahtoo, ja sinä näköjään tahdot.

    No. Sotatila-alueella tapahtuneesta ei saada tietoa varmuudella koskaan, jollei puolueettomat tahot pääse tutkimaan esim. joukkohautoja, joita voi toki löytyä vaikka sieltä Fallujasta.

    Se on kuitenkin selvää alkuperäisen aiheen mukaan, että Saddam olisi kelvannut jatkossakin USA:lle liittolaiseksi, jos olisi osoittanut olevansa luotettava sellainen. Siinä mielessä koko sota on Saddamin syytä. Mikäli maa olisi osoittanut olevansa vakaa USA:n liittolainen, ei diktatuuri olisi merkinnyt USA:lle mitään. Eihän se ole ennenkään haitannut.

    Hyvä Leena moonman, sinä tiedät ja osaat tulkita kaikki niinkuin kunnon komukan pitääkin "osata"!!

    Äänestä

Kuwaitin valtaamiselle. USA tarvitsi Persianlahden sodan, koska Neuvostoliiton tilalle tarvittiin uusi mörkö.

U.S. Ambassador Glaspie - We have no opinion on your Arab - Arab conflicts, such as your dispute with Kuwait. Secretary (of State James) Baker has directed me to emphasize the instruction, first given to Iraq in the 1960's, that the Kuwait issue is not associated with America. (Saddam smiles)

- Yhdysvaltain suurlähettilään ja Saddamin keskustelu kesällä 1990

Se siitä selittelystäsi.

Äänestä

Saddamhan olisi sopinut hyvin Usa:n puolesta liittolaiseksi,jota hän pitkän aikaa olikin,amerikkalaisten mm.aseistaessa Irakia.Ainoastaan Saddamin sooloilu ja epäluotettavuus (Kuwaitin valtaus),joka vaaransi Usa:n öljyedut lähi-idässä, sai Bush vanhemman heräämään ja hyökkäämään Irakiin.Nythän sitten löydettiin sopivasti tämä terrorismi ja joukkotuhoaseet syyksi,jonka Usa on itsekin jo joutunut myöntämään virheelliseksi ja suoranaiseksi valheeksi.Onhan maailmalla yleinen nimitys ensimmäisestä Persianlahden sodasta "Gulf War".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

selitys kirjoitti:

Saddam on syyllinen koko Irakin sotaan.

Jos Saddam olisi pysynyt USA:n luotettavan liittolaisena, ei USA:n olisi tarvinnut vaihtaa valtaa Irakissa.

Saddamin ja USA:n suhde alkoi rakoilla jo kauan sitten ja kärjistyi Kuwaitin valtaukseen. Tämän seurauksena USA valmisteli suunnitelmansa Irakin valtauksesta ja se kirjattiin mm. USA:n energiapoliittiseen selontekoon 90 -luvun lopulla. Siinä todetaan, että Saddamin johtama Irak on liian epäluoettava USA:n öljynsaannin kannalta ja Irakin öljyvarat tulee ottaa USA:n haltuun.

Saddam, joka oli ollut USA:lle todella hyvä liittolainen, kyeten pitämään maan järjestyksessä, joutui väistyvien listalle. Hän ei ymmärtänyt omaansa, sukulaistensa ja kansansa parasta käydessään uhittelemaan ylivertaiselle liittolaiselleen.

Saddamia voidaan pitää siis syyllisenä koko Irakin selkkaukseen. Hän valitsi väärin. Nyt USA joutuu pitämään yllä valtaa ja järjestyst Irakissa, mikä ei ole vieraalle miehittäjälle luonnollisestikaan niin helppo tehtävä kuin oman maan diktaattorille. Jos Saddam joutui ylläpitämään kuria ja järjestystä väkivallalla, joutuu UsA nyt ja jatkossakin turvautumaan paljon kovempiin otteisiin fanattisten ryhmien kurissa pitämiseksi, jollei se onnistu nostamaan valtaan kansan yhtä hyvin hyväksymää diktaattoria kuin Saddam oli, mutta samalla itselleen luotettavaa liittolaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu