”Punaisen armeijan ylin politrukki ja Stalinin luottomies Lev Mehlis kertoi päiväkäskyssään 31. tammikuuta 1940 — siis kaksi päivää sen jälkeen kun Stalin oli ilmoittanut luopuvansa Kuusisen hallituksesta — puna-armeijalaisille, mistä Suomenvastaisessa sodassa nyt oli kysymys:
»Suomen mannerheimiläis-tannerilaiset isännät, jotka pyrkivät muuttamaan Suomen englantilaisten ja ranskalaisten imperialistien sillanpääasemaksi Neuvostoliittoa vastaan, oli lyötävä nyt, kun Britannia ja Ranska olivat sidottuja sotaan lännessä.».”[viii]
Huomatkaa - ei sanaakaan ”Saksan uhasta”, jota suomettunut historiankirjoitus jaksaa korostaa. Suomi piti saada valloitettua silloin kun Englanti ja Ranska olivat sidottuja sotaan Venäjän liittolaista Saksaa vastaan.
Liittolainen onnitteli
”Stalin oli kiirehtinyt välittämään liittolaiselleen Hitlerille tiedon Kuusisen hallituksesta jo päivää ennen sen nimittämistä. Ulkoministeri Molotov tapasi Saksan lähettilään von der Schulenburgin 30. marraskuuta 1939, samana päivänä jolloin talvisota alkoi. Keskustelusta laadittu saksalainen ja neuvostoliittolainen asiakirja ovat sisällöltään identtiset.”[ix]
”Saksan lähettiläs von Schulenburg onnitteli Molotovia 7. maaliskuuta 1940 puna-armeijan loistavien menestysten vuoksi. Molotov totesi ilahtuneena neuvostojoukkojen valtaavan lähipäivinä Viipurin.”[x] Todellisuudessahan Venäjä EI kyennyt valloittamaan Viipuria Talvisodassa.
Venäjän ikuinen tavoite
”Historiallisessa katsauksessaan Stalin totesi Suomen valloittamisen olevan Venäjän ikuinen tavoite. »Tiedämme maamme ja armeijamme historiasta, että olemme valloittaneet Suomen neljä kertaa. Nyt oli viidennen kerran vuoro.» Stalin sanoi, ettei »täydellistä suunnitelmaa ole vielä pantu toimeen». Näin hän myönsi »kokemattoman» punaisen armeijan epäonnistumisen. Stalin sanoi suomalaisilla olleen sodan alkamishetkellä täsmälleen kaksi vaihtoehtoa käytettävissään, jotka sisälsivät saman lopputuloksen: »Valitkaa toinen kahdesta: joko suostutte suuriin myönnytyksiin tai teemme teistä silppua ja saatte Kuusisen hallituksen, joka teurastaa (potroshit = suolistaa, repii sisukset) teidän hallituksenne.»688 Mutta Stalin ei ollut ottanut huomioon kolmatta vaihtoehtoa, johon suomalaiset onnistuneesti turvautuivat, ja joka yllätti hänet – puolustussodan.”[xi]
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Hyokkayskasky.htm
»Suomen mannerheimiläis-tannerilaiset isännät, jotka pyrkivät muuttamaan Suomen englantilaisten ja ranskalaisten imperialistien sillanpääasemaksi Neuvostoliittoa vastaan, oli lyötävä nyt, kun Britannia ja Ranska olivat sidottuja sotaan lännessä.».”[viii]
Huomatkaa - ei sanaakaan ”Saksan uhasta”, jota suomettunut historiankirjoitus jaksaa korostaa. Suomi piti saada valloitettua silloin kun Englanti ja Ranska olivat sidottuja sotaan Venäjän liittolaista Saksaa vastaan.
Liittolainen onnitteli
”Stalin oli kiirehtinyt välittämään liittolaiselleen Hitlerille tiedon Kuusisen hallituksesta jo päivää ennen sen nimittämistä. Ulkoministeri Molotov tapasi Saksan lähettilään von der Schulenburgin 30. marraskuuta 1939, samana päivänä jolloin talvisota alkoi. Keskustelusta laadittu saksalainen ja neuvostoliittolainen asiakirja ovat sisällöltään identtiset.”[ix]
”Saksan lähettiläs von Schulenburg onnitteli Molotovia 7. maaliskuuta 1940 puna-armeijan loistavien menestysten vuoksi. Molotov totesi ilahtuneena neuvostojoukkojen valtaavan lähipäivinä Viipurin.”[x] Todellisuudessahan Venäjä EI kyennyt valloittamaan Viipuria Talvisodassa.
Venäjän ikuinen tavoite
”Historiallisessa katsauksessaan Stalin totesi Suomen valloittamisen olevan Venäjän ikuinen tavoite. »Tiedämme maamme ja armeijamme historiasta, että olemme valloittaneet Suomen neljä kertaa. Nyt oli viidennen kerran vuoro.» Stalin sanoi, ettei »täydellistä suunnitelmaa ole vielä pantu toimeen». Näin hän myönsi »kokemattoman» punaisen armeijan epäonnistumisen. Stalin sanoi suomalaisilla olleen sodan alkamishetkellä täsmälleen kaksi vaihtoehtoa käytettävissään, jotka sisälsivät saman lopputuloksen: »Valitkaa toinen kahdesta: joko suostutte suuriin myönnytyksiin tai teemme teistä silppua ja saatte Kuusisen hallituksen, joka teurastaa (potroshit = suolistaa, repii sisukset) teidän hallituksenne.»688 Mutta Stalin ei ollut ottanut huomioon kolmatta vaihtoehtoa, johon suomalaiset onnistuneesti turvautuivat, ja joka yllätti hänet – puolustussodan.”[xi]
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Hyokkayskasky.htm
Vastaukset 25
Vanhimmat
Pyydän saada huomauttaa että Suomen armeija ampui ensimmäisenä, Mainilan laukaukset. Suomi on yksin syyllinen talvisotaan!
Jo sodan aikana neuvostoliittolainen osapuoli havaitsi, ettei suomalaisille kannata syöttää probagandassakaan paskaa. suomalaisille suunnattu probaganda oli täysin erilaista, kuin sakuille suunnattu.
Mainilan laukaukset osoittivat sen, että myöntyväisyyspolitiikkakaan ei olisi auttanut. Stalin halusi sotaa ja sodansyitähän ei ole vaikeaa järjestää.
neuvostopropagandaan. Jopa pari NL/Venäjän presidenttiä on myöntänyt Mainilan laukaukset puna-armeijan ampumiksi. Koroljov se vain jankuttaa neuvostopropagandaa.
Miten aluevaatimusten ja sitten yllätyshyökkäyksen kohteeksi joutunut maa voi olla syypää sotaan? Suomen hallitus suunnitteli reserviläisten pääosan lomauttamista. Edes ylipäällikön vaatimia sotarviketilauksia ei tehty. Hallitus ei sodan alkaessa edes tiennyt, missä oli pommisuoja. Ylipäällikkö oli jättänyt eroanomuksen ja seuraajaa oltiin nimittämässä.
Jos joku väittää näitä sotavalmisteluiksi, niin sitten ei voi mitään.
Niin, ja NL oli tehnyt sotaliiton Saksan kanssa. Suomi olisi siis puuhannut sotaa kahta maailman suurinta sotilasmahtia vastaan! Niillä oli reilusti enemmän aseissa olevia miehiä ja sotavarustusta kuin koko muulla maailmalla yhteensä.
Jotain rajaa sentään, Koroljov.
Venäjä valmistautuu. Tällä tavalla saa yleisen hyväksynnän tuleville agressiolle naapurimaihin. KGB:n vierailu Turkuun oli onnistunut harjoitus. Monet Venäjällä uskovat että Suomi kiduttaa venäläisten lapsia.
Mitä se kertoo vastaajien henkisestä tasosta? Hävetkää, hyvät herrat.
Minä en ole koskaan väittänyt Mainilan laukauksia suomalaisten ampumiksi - jos niitä nyt kukaan edes ampui. Tutkija Vladimir Baryšnikovin mukaan on epäiltävää, tapahtuiko koko välikohtausta reaalimaailmassa ollenkaan. Baryšnikov summaa:
"...huolimatta vanhan neuvostohistorian väitteistä, joiden mukaan rajalaukaukset Mainilan kylän lähellä olivat suomalaista tekoa, on olemassa perusteita uudelle tulkinnalle siitä, että koko tapahtuma oli neuvostojohdon keksintö. Tässä tapauksessa hiljan löydetyt asiakirjat ja dokumentit muuttavat kokonaan lähestymistavan 26. marraskuuta tapahtuneiden laukausten tutkimiseen. Jos aikaisemmin keskeisenä oli kysymys siitä, kenen puolelta laukaukset ammuttiin, nyt tärkein kysymys on, oliko laukauksia ollenkaan olemassa. Mutta vastauksia näihin kysymyksiin voi antaa vain tutkimalla Suomen ja Venäjän arkistoja ja löytämällä aiemmin tutkimattomia asiakirjoja."
Miksi tuhlata ammuksia ja tapattaa omia?
uskot suomalaisten sen tehneen. Eihän siellä kukaan loukkaantunut, mutta provokaatio oli aivan selvä. Baryshnikov on samanlainen selittelijä ja propagandan uhri kuin sinäkin.
Kylmää vettää niskaanne, russofobit - suomalaisten suuri enemmistö ei ole samoilla linjoilla kanssanne: "Venäjää ei nähdä uhkana, Nato-jäsenyyden vastustus on kasvanut", kertoo Helsingin Sanomat. "Valtaosa, 76 prosenttia suomalaisista ei pidä Venäjää kovinkaan suurena tai minkäänlaisena uhkana, kertoo Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämä kysely." Nato-jäsenyyden kannatus on laskussa ja sen Nato-vastaisuus nousussa. Toisin sanoen russofobinen propaganda (jota Helsingin Sanomatkin on ahkerasti harjoittanut) ei ole sittenkään tehnyt tehtäväänsä.
Venäjä ei ole uhka Suomelle niin kauan kuin Suomi ei ole uhka Venäjälle. Jos Suomi liittyy Natoon, Suomesta tulee uhka Venäjälle ja siten Venäjästä tulee uhka Suomelle. Niin yksinkertaista tämä on. Ei Natoa, ei turvallisuusongelmia. Suomen ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin Baltian maat ovat tehneet, ja gallupin tulos todistaa, ettei valtaosa suomalaisista todellakaan halua Suomen noita virheitä toistavan. Mannerheimin-Paasikiven-Kekkosen-Koiviston-Halosen ulkopoliittisella linjalla on vahva tuki takanaan. Suomalaiset russofobit ovat äänekkäitä ja ärhäköitä, mutta heidän joukkonsa on kaikesta huolimatta pieni eikä pysty manipuloimaan Suomen politiikkaa loppuun saakka Venäjän vastaiseen suuntaan.
"Monet Venäjällä uskovat että Suomi kiduttaa venäläisten lapsia."
Sitä suuremmalla syyllä suomalaisten viranomaisten pitäisi kohdella suomenvenäläisten lapsia nykyistä paremmin. Mutta eihän vika ole koskaan suomalaisten, missään asiassa...?
"Kyllä ne ammuttiin ja sinä onneton uskot suomalaisten sen tehneen."
Onpas sinulla tarkat tiedot uskomuksistani.
Vaikka ne laukaukset olisi ammuttukin, on aivan samantekevää, kuka ne ampui. Neuvostoliiton hyökkäyksestä oli päätös tehty sen jälkeen kun suomalaiset olivat katkaisseet Moskovan neuvottelut. Suomalaiset olivat jo vetäneet onnettomuuden päidensä ylle, tragedia oli väistämätön.
Suomea, kuten YYA-aikana. Siitä ei pidetä, vaikka Venäjää ei pelätäkään. Venäjä itse pilaa typerillä tempauksillaan maineensa suomalaistens silmissä. Siinä nämä bäckmannit ja koroljovit sun muut hietaset ovat hyvänä apuna. Heille eivät hyvät suhteet jostain syystä sovi.
"Vaikka ne laukaukset olisi ammuttukin, on aivan samantekevää, kuka ne ampui. Neuvostoliiton hyökkäyksestä oli päätös tehty sen jälkeen kun suomalaiset olivat katkaisseet Moskovan neuvottelut. Suomalaiset olivat jo vetäneet onnettomuuden päidensä ylle, tragedia oli väistämätön"
Tragedian tekivät väistämättömäksi NL:n johdon imperialistiset suunnitelmat yhdessä natsien kanssa. Suomi oli jäämässä suurten jalkoihin.
On huvittavaa, miten uskollisia nämä koroljovit vieläkin ovat NL:n pyrkimyksille. Kommunstien taivaaseenko ollaan pyrkimässä?
Miksi Nato nähdään Venäjä-vastaisena?
" Neuvostoliiton hyökkäyksestä oli päätös tehty sen jälkeen kun suomalaiset olivat katkaisseet Moskovan neuvottelut. "
" Pyydän saada huomauttaa että Suomen armeija ampui ensimmäisenä, Mainilan laukaukset. Suomi on yksin syyllinen talvisotaan! "
"Baryšnikov on arvostettu historioitsija"
Baryšnikov on ehkä arvostettu Venäjällä, mutta ei Suomessa.
Johan Bäckman Institute - huvittava nimi mies & salkku firmalle - yritti myydä Baryšnikovin kirjoittaman propagan suomennoksia. Menestys oli huono, julkaisuja jouduttiin peruuttamaan. Neuvosto-propaganda ei myy Suomessa.
"Unohtuiko Mainila
Koroljov5.4.2010 21:26
Pyydän saada huomauttaa että Suomen armeija ampui ensimmäisenä, Mainilan laukaukset. Suomi on yksin syyllinen talvisotaan!"
Kas, "antifasistisessa komiteassa" on taas nautittu miestä väkevämpää? Usko jo, Bätmänni, viina on viisasten juoma!
...sitä että juuri näin käy:
"Monet Venäjällä uskovat että Suomi kiduttaa venäläisten lapsia."
Pienen Koroljovin kärsimykset huutolaispoikana ja punaorpona suomalais-fasistisessa lastentarhassa ylittävät jopa Anne Frankin tapauksen kaikessa traagisuudessaan!
Suokaamme Koroljoville kaikki myötätunto, ja eläkää moittiko häntä vääristä tiedosta. Koroljovin Pavlikilla on paineita!
.. neuvottelut katkaistiin ihan venäläisten toimesta.
Paasikivi ,joka lienee Koroljovinkin hyväksymä lähde , totesi myöhemmin kun pahin pöly oli laskeutunut että täällä puolella jäätiin odottelemaan keskustelujen jatkamista. Erkko ja kumppanit odottelivat ultimaatumia , sodan julistuksesta puhumattakaan , vielä siinä vaiheessa kun voittamaton puna-armeija jo oli tositoimessa ja aloittanut täysimittaisen sodan Suomea vastaan.
Suomessa taisi jäädä huomaamatta että tuo puuttuva ultimaatumi annettiin , tosin verhotusti, jo Molotovin puheessa tuolloin loka-marraskuun vaihteessa.
Eddy Bauerilta johon tuo kuvaus sopii paremmin kuin Barysnikoviin.
"Umpikujaan päädyttiin marraskuun 9. päivänä, jolloin neuvostoliittolaiset kieltäytyivät tinkimästä 12. päivänä tekemistään ehdotuksista ja suomalaiset, joita johtivat Paasikivi ja Tanner, pitivät kiinni vastaehdotuksistaan Kuukauden ajan kestäneiden hyödyttömien keskustelujen jälkeen Molotov ilmoitti marraskuun 26. päivänä, että suomalainen tykistö oli avannut tulen neuvostojoukkoja vastaan, ja vaati, että suomalaisten joukkojen olisi vetäydyttävä 25 km:n päähän rajasta. Suomen hallitus torjui syytösen rajan yli ammunnasta ja ehdotti tapauksen tutkimista sekäjoukkojem molemminpuolista rajalinjalta vetämistä. neuvostoliitto vastasi tähän sanomalla 28: päivänä irti hyökkäämättömyyssopimuksen, katkaisemalla seuraavana päivänä diplomaattiset suhteet sekä aloittamalla marraskuun 30. päivänä maa-, meri- ja ilmavoimillaan hyökkäyksen Suomea vastaan ilman mitääm sodanjulistusta"
Näin siis Eddy Bauer. Missä kohtaa suomalaiset katkaisivat neuvottelut?
Me muistamme sen aina.
Putkinen kirjoittaa täyttä asiaa. Tässä vielä linkki ko. kohtaan:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Hyokkayskasky.htm
Suosittelen perehtymistä mieluummin Baryšnikoviin ja muihin puolueettomiin akateemisiin tutkijoihin, joilla ei ole mitään poliittista tai ideologista syytä esittää asioita tietyssä valossa, niin kuin Putkisella on. Putkinen on oman puolensa Leena Hietanen.
vaan kiihkomielinen suurvenäläinen ja Stalinin ihailija. Putkinenkin on hänen rinnallaan ehdottoman puolueeton tarkkailija.
Koroljov on ihan normaali, kunnes pääsee nettikoneen ääreen. Silloin sen siulmät alkaa kiilumaan ja naputtelee näppistä aivan kuin olisi riivattu. Höpisee itsekseen ja vaahtoa tippuu....
Että B. on puolueeton akateeminen tutkija! Sekö hänestä tekee puolueettoman, että on venäläinen?. Akateemisuutta en epäile, jos se nyt mikään puoltolause välttämättä aina on sekään, yleensä millään alalla.
Mainilan laukauksista, tai ainakin räjähdyksistä siellä pellolla on silminnäkijälausuntoja merkittyinä asiakirjoihin, valitettavasti rajavartion päivystyskirja oli jäänyt lähtökiireessä 30.11 sinne vartiopaikalle. Se voi tietysti olla jossain Venäjän arkistojen kätköissä. Ja jokin lienee suomalainen ääni/valomittausporukkakin saanut ylimalkaisen suunnan lähtölaukauksiin., mikä raporttiin varmasti merkitty on. Ai niin unohdin, nämähän ovat kaikki suomalaisista lähteistä ja siten kai 'eivät vastaa totuutta' , erästä edesmennyttä ulkoasiainkansankomissaaria siteeraten.
Mikset muuten rekisteröi nimimerkkiäsi, ei pääsisi tuollaisia provoja kukaan heittelemään.
Ja - mikä oikein olet miehiäsi ja syntyjäsi, Koroljov?
Kyllähän Suomella oli sodan ja rauhan avaimet käsissään. Suostuessaan Stalinin esittämiin ehtoihin sotaa ei olisi tullut. Tällöin Suomesta olisi tosin tullut osa Neuvostoliittoa, aivan muutenkin historiamme kirjoitettaisiin samoin kuten Balttianmaissa tapahtumat kehittyivät.
Suomella ei ollut vaihtoehtoja sen jälkeen, kun Hitler ja Stalin sopivat salaisella sopimuksella jakavansa Euroopan kahteen pekkaan. Tuon sopimuksen seurauksena alkoi toinen maailmansota (Puolan jako), eikä Suomella ollut mitään mahdollisuutta välttää sotaa. Sota olisi tullut Suomen osalle myös osana iloista neuvostomaiden perhettä. Se oli Stalinin tavoite alusta asti.
Sotien jälkeen, yhden Stalinin tulkin mukaan, Isä Aurinkoinen oli todennut suomalaisista ja heidän ottamisestaan kansandemokraattisten kansojen perheeseen: Suomalaiset ovat sellaista paskasakkia, että niistä on aina harmia, eikä sellaisia kaivata. Tämä oli suurin kiitos, jonka Stalin lausui suomalaisille sotilaille.