ruoka loppumassa

Hei vaan kaikki,
nyt tuntuu siltä että huonommin ei voisi enää mennä. tai voi mennä mutta sitä nyt ei kestä ajatella. olen 15v tyttö ja asun äitini ja pikkusiskoni pikkuveljeni kanssa, siis nelistään asutaan. äiti on ollu pari-kolme kuukautta työttömänä eikä rahaa tuu mistään paitsi jotkin satunnaiset tuet. saadaan ruoka-apua seurakunnalta kerran 2 viikossa eli seuraavaan ruokapussiin on vielä viikko aikaa. ruoka on kuitenki jo nyt melkein kokonaan loppu, enää yksi makaronipussi ja joku kaurakeksipaketti jäljellä. eikä tarkoita sitä etteikö oltaisi ruokaa säästetty! mutta tietäisikö kukaan mistä voisi saada rahaa siis olen itse yrittänyt löytää mitä tahansa työtä jota voisi tehdä koulun lomassa ja olinkin puhelinmyyjänä joulun jälkeen mutta ei siitä oikein mitään saanut ja koulu kärsi liikaa kun oli 15h viikossa koulun lisäksi puhelimessa. äiti yrittää koko ajan saadaa töitä ja toivottavasti saakin, nyt ei vaan hyvältä näytä. menot vaan kasvaa, en ole voinut lähteä kavereiden kanssa edes mäkkiin syömään yli puoleen vuoteen kun ei yksinkertaisesti ole rahaa. kavereille en ole kuitenkaan kertonut että äiti on työtön, en edes parhaille kavereilleni. jos tiedätte minkä tahansa keinon jolla saisi jotakin lisäapua niin kertokaa :) en tiedä miksi mutta tuli vaan sellanen olo että nyt piti purkautua, äidillekään en ole voinut puhua kun tämä on niin vaikeaa kaikille. tänäänkin olen itkenyt ihan naurettavaa mutta huomsin että farkut on kulunu melkein puhki ja äiti sanoi heti että eivoi mitään, ei ole rahaa. no en nyt muuta jaksa mutta tosiaan kiitos jos jaksaisitte kertoa miten tästä voi selvitä
721828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

mutta kylläkin nettiyhteyteen sitä löytyy - hmmmmmm???????

Äänestä
  • nettiyhteys on maksettu vuokranantajan taholta. ja kiitos vaan kaikille taidan tosiaankin mennä nukkumaan kun on näin mukavaa porukkaa koolla.

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    nettiyhteys on maksettu vuokranantajan taholta. ja kiitos vaan kaikille taidan tosiaankin mennä nukkumaan kun on näin mukavaa porukkaa koolla.

    Äitisi salarakas! sain kasaan 700egee! laitetaan aamusta haiseen!

    Äänestä

  • Salarakas. kirjoitti:

    Äitisi salarakas! sain kasaan 700egee! laitetaan aamusta haiseen!

    Tiedän hyvin tilanteenne! Tulkaa huomenna meille niin haetaan huollosta se teidän mersu.

    Äänestä

  • a) nettiin pääsee kavereiden/sukulaisten taholtakin ja arkena myös kirjastosta
    b) nettiyhteyksiä kuuluu joissakin asunnoissa, esim. opiskelija-asunnoissa vuokraan

    Kolmanneksi, luovupa itse netistä ja käy maksamassa kaikki laskusi pankin tiskillä, jonottamassa kaikki virastoasiasi virastosssa. tule sitten kertomaan, kumpaa teet mieluummin. Tiesitkö, että työkkäriinkin on nykyään maksullinen palvelunumero, mutta netin kautta asiointi on ilmaista?

    Äänestä

Kurjaa kuulla tällaista. Suomessa nyt ei kuka joutune nälkää näkemään joten jos äiti ei hassaa rahojanne tupakkaan, viinaan tms. auttaa sosiaalitoimisto josta mahdollista saada harkinnanvaraista tukea.

Nuo puhelinmyynti hommat voi melkein unohtaa. Mainosten jaosta saa pientä taskurahaa eikä häiritse koulua. Ota sellainen pesti.

Googleta mainosten jako. Esim:

www.jakelujuniorit.fi

Äänestä

sulle sopiva kesätyöpaikka?

"Etsimme työhön reippaita ja tunnollisia tänä vuonna vähintään 14-vuotta täyttäviä nuoria"

Klikkaa allaolevaa linkkiä --->

http://www.kesaduuni.fi/

Äänestä

miten niin äitisi ei saa muuta kuin satunnaiset tuet? hänenhän pitäisi saada hulppeat vakinaiset tuet ja sen päälle vielä mahdolliset toimeentulotuet. mihin se kaikki raha katoaa, ei ainakaan lasten ruokaan kun nälässä elätte ja vaatteetkin ovat kuluneet.

eli tosiaan millaiset tulot äidillä oikeasti on ja mihin rahat menevät, siitä tiedosta pitää lähteä. jos työttömyystuet ovat vielä käsittelyssä niin sitten pitää mennä hakemaan toimeentulotukea ja harkinnanvaraista/ehkäisevää toimeentulotukea. ihme että äidillä ei ole minkäänlaisia säästöjä, vaikka on ollut hiljattain töissä.

suomessa on niin hulppeat tuet työttömyyteen ja vanhemmuuteen että kuvaamasi tilanne on mahdoton jos äiti ei pane rahaa vääriin asioihin.

lasten tarpeista huolehditaan em tuilla, teidän ei pitäisi köyhyydestä kärsiä ja teidän pitäisi saada aivan rauhassa kasvaa ja opiskella. teidän ei pitäisi joutua tienaamaan perheen elannosta edes pientä osaa. tietenkin kesätyöt sun muut ovat kasvattavia, mutta niihin ei pidä joutua perheen elannon hankkimiseksi.

Äänestä
  • niin ja miten niin menot vain lisääntyvät.

    omituista että näin moni tarjoaa ratkaisuna sitä että sinä pääsisit töihin, ei hemmetissä suomessa lasten ole tarkoitus hankkia perheelle elantoa, siihen on suomessa tuet sun muut.

    ihme että seurakunnasta ette saa harkinnanvaraista apua noiden perinteisten eu-kassien ja aikataulun mukaan jaettavan avun lisäksi, vai onko äiti edes pyytänyt.

    joka tapauksessa omituista että äiti ei saa rahoja riittämään lasten perustarpeisiin, ruokaan, vaatteisiin sun muuhun. ei tunnu olevan rahankäyttö aivan hallinnassa ja oikein kohdistettuna. se on moitittavaa ja jopa rikos.

    Äänestä

  • Tyttö kirjoittaa, että äiti on ollut pari-kolme kuukautta työttömänä. Ehkä kannattaisi joidenkin teistä seurata uutisia? korvauksia on joutunut ihmiset odottamaan neljäkin kuukautta. tuossa vastaus. Kannattaisi lukea aloittajan viesti ajatuksen kanssa. (Kaurakeksejä muuten tulee sitten ruoka-avustuspaketeissa, samoin digestivejä, veljeni on saanut kerran kassin ja siitä tiedän).

    Kyllä sekin on ihan ok, jos 15-vuotiaalle esitetään töihin menoa, kunhan ei sitä esitetä perheen elatuksen kannalta. Tuon ikäisenä olen itsekin ollut kesätöissä ja ostin itse ne farkkuni, johon vanhemmillani ei ollut varaa. Mutta kaikki rahani sain pitää, joskin lahjoja ostin vanhemmilleni omilla rahoillani.

    Äänestä

  • 14+18 kirjoitti:

    niin ja miten niin menot vain lisääntyvät.

    omituista että näin moni tarjoaa ratkaisuna sitä että sinä pääsisit töihin, ei hemmetissä suomessa lasten ole tarkoitus hankkia perheelle elantoa, siihen on suomessa tuet sun muut.

    ihme että seurakunnasta ette saa harkinnanvaraista apua noiden perinteisten eu-kassien ja aikataulun mukaan jaettavan avun lisäksi, vai onko äiti edes pyytänyt.

    joka tapauksessa omituista että äiti ei saa rahoja riittämään lasten perustarpeisiin, ruokaan, vaatteisiin sun muuhun. ei tunnu olevan rahankäyttö aivan hallinnassa ja oikein kohdistettuna. se on moitittavaa ja jopa rikos.

    no niin.nykyään jos jää työttömäksi menee noin 3kk ennenkun saa rahaa mistään!!!
    Sossu maksaa sen mikä jää ansiopäivärahan tai kelanpäivärahan ja normien väliin.
    Eli ei sossukaan anna niitä työttömyyspäivärahoja.karenssipäivät pois ja mahdolliset lomat pois.

    Rahat on KAIKILLA aika tiukalla.

    Äänestä

  • Saita Itara kirjoitti:

    Tyttö kirjoittaa, että äiti on ollut pari-kolme kuukautta työttömänä. Ehkä kannattaisi joidenkin teistä seurata uutisia? korvauksia on joutunut ihmiset odottamaan neljäkin kuukautta. tuossa vastaus. Kannattaisi lukea aloittajan viesti ajatuksen kanssa. (Kaurakeksejä muuten tulee sitten ruoka-avustuspaketeissa, samoin digestivejä, veljeni on saanut kerran kassin ja siitä tiedän).

    Kyllä sekin on ihan ok, jos 15-vuotiaalle esitetään töihin menoa, kunhan ei sitä esitetä perheen elatuksen kannalta. Tuon ikäisenä olen itsekin ollut kesätöissä ja ostin itse ne farkkuni, johon vanhemmillani ei ollut varaa. Mutta kaikki rahani sain pitää, joskin lahjoja ostin vanhemmilleni omilla rahoillani.

    Työttömän ja työläisen lapsi töihin. 15 v.
    Keskiluokan jo voi keskittyä opiskeluun, hyvin ristiriitaista.

    Huomaan kuinka saíraita keskiluokan ahneita kirjoittajia on.

    Äänestä

  • ristiriitaista ja kirjoitti:

    Työttömän ja työläisen lapsi töihin. 15 v.
    Keskiluokan jo voi keskittyä opiskeluun, hyvin ristiriitaista.

    Huomaan kuinka saíraita keskiluokan ahneita kirjoittajia on.

    Perustele.

    Äänestä

Hei!

Asetan sinulle 15-vuotias tyttö muutaman kysymyksen jotta voitaisiin auttaa sinua ja saisit oikeasti apua ja uskottavuutta.Ymmärräthän että internetti on täynnä huijareita. Minä en ole vielä poissulkenut sinun auttamistasi,mutta vastaa seuraaviin kysymyksiin.

Ensinnäkin,tiedäthän että taloudellinen toimeentulo perheessä on aikuisten asioita, ja mikäli otat edes osittain vastuuta perheenne hoidosta,tulisi sinun tiedostaa perheennen tulot ja menot KOKONAISVALTAISESTI. Eli kysymyksiin:

1) VELAT
Tunnetko tai tiedätkö äitisi velkatilanteen. Tämä on tärkein kysymys ja kykenetkö keskustelemaan äitisi kanssa kaikista velkoihin liittyvistä asioista sekä velkojen TÄSMÄLLISISTÄ summista. Jos tiedät summan vastaa tähän.

2) TULOT
Taloutenne tulot lähes sentilleen määräytyvät seuraavassa kertomallani kaavalla.
Ei ole väliä paljonko on asumistukenne tai äitisi työmarkkinatuki, joka tapauksessa sellainen tuki kuin TOIMEENTULOTUKI takaa teille elämiseen tietyn summan rahaa joka ikinen kuukausi.Toimeentulotuen lisäksi saatte myös lapsilisät.

Äitin toimeentulotuki 417 euroa,sinusta 292 euroa, ja oletetaan että sisaruksesi (2 kpl) ovat alle 10-vuotiaita,niin 2 vanhin lapsi saa 242 euroa ja nuorin 221 euroa.Lisäksi äitinne saa lapsilisää 320 euroa teistä kolmesta kuukaudessa.

Eli yhteensä saatte VARMUUDELLA elämiseen rahaa 1492 euroa.
Siis kun kaikkien tulojennen verot otettu pois ja asuntonne vuokra,niin elämiseen jää tuo summa.

Oletko perillä näin vaikeasta matematiikasta ja oletko jutellut äitisi ja sosiaalihuollon työntekijöiden kanssa?

3) ÄITISI TERVEYS
Kerro rehellisesti äitisi päihteiden käytöstä. Juoko ja polttaako minkä verran ?
Käykö ravintoloissa ja onko yötä poissa ?

Nämä ovat vain kauhuskenaarioita, mutta toivottavasti äitisi on raitis, terve ja ymmärtää kuinka taloudellisia aasioita tulee hoitaa kolmen lapsen yksinhuoltajana.

Anna siis rehellinen kouluarvosana 4-10 äitisi terveydestä.

4) SUHDE ISÄÄSI
Miten paljon olet isäsi kanssa tekemisissä ja isovanhempiesi ?
Onko sisaruksillasi eri isä ja oletko milloin saanut itsellesi tai sisaruksillesi ruokaa muilta lähisukulaisiltasi kuin äidiltäsi ?

5) AUTTAMISEN TARVE

Minkälaista apua todella tarvitset ? Rahaa tuskin saat täältä, mutta haluatko puhtaasti ruokaa ja lounasseteleitä jotta pääsisit mäkkiin kavereiden kaa?

Ymmärrät että huijaamis vaaran vuoksi ja mahdollisen avuntarjoajan auttaessa sinun tulisi olla valmis esittämään henkilöllisyystodistuksesi sekä mahdollisesti äitisi tapaaminen pitäisi olla mahdollista.

Auttaja voi haluta sinun ja äitisi henkilötiedot ja asuinosoitteen ja tarkistaa että teillä todella on kolme lapsinen yksinhuoltaja perhe ja sinä olet todella yksi sen jäsenistä.

Toivon sydämestäni että et ole feikki, sillä kaltaisiasi tarinoit aon oikeasti olemassa.
Kiitos kun jaksoit lukea ja toivottavasti arvostat näkemääni vaivaa auttaa sinua niiltä osin mitä tiedoiltani voin.

Toivon edelleen hartaasti että olet totta puhuva 15-vuotias tyttö joka on oikeasti peloissaan perheensä toimeentulosta, sillä huojarina teet todellisen karhunpalveluksen niille ihmisille jotka oikeasti ovat vaikeuksissa ilman toista vanhempaa ja pilkkaat niitä ihmisiä syvästi.

Toivon että vastaan näihin esittämiini kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti, niin eiköhän perheenne hyvinvoinnin eteen jotain keksitä.

Toivottavasti arvostan näkemääni aikaa ja vaivaa.

Lähde ilmoittamieni toimeentulotukien perusosien määristä:
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=207651&name=DLFE-10458.pdf

Äänestä
  • On sitä elatusvelvollista tai ei, saa Elatustuen, jos ei elatusvelvollinen maksa tai kuollut maksaa kunta.
    http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Elatustukeen+tulee+minikorotus/1135251700162

    ELI myös 3 x 139,50 €/kk = 418,5 €/kk
    Sekä lapsilisiin tulee yksinhuoltaja korotus 3 x 46,6€/kk = 139,8 €/kk
    Kolmen lapsen lapsilisä on http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161610HL?OpenDocument
    0n siis 351,5 €/kk

    yhteensä; lapsilisä + yksinhuoltaja korotus + elatustuki ON 909,80 €/kk tuohon saatte vielä asumistuet.

    RINNASTEEKSI TÄYSI Kansaneläke kahdelle on 1036,24 € ja siitä maksetaan;
    Ravintomenot 48 %
    Vaate- ja jalkinemenot 7 %
    Informaatiomenot (lehti, TV, puhelimen käyttömenot, netti) 19 %
    Vähäiset terveydenhuoltomenot 3 %
    Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot 23 %

    Ruokaan sosiaalitoimi laskee, tänä vuonna 2010, 6,67 €/ ruokapäivä yksin asuvalle aikuiselle. Toinen aikuinen on 0,5 ja alle 14 v. lapset 0,3 kertoimella.

    Kyllä pelkästään lapsilisät ja elatustuki on ruokaraha 4,5 täysi ikäiselle jopa yksin asuvalle ihmiselle.

    Äänestä

  • 6+13 kirjoitti:

    On sitä elatusvelvollista tai ei, saa Elatustuen, jos ei elatusvelvollinen maksa tai kuollut maksaa kunta.

    Eläkkeensaajan asumistuki on 85 % kohtuullisista asumismenoista, joista on vähennetty perusomavastuun ja tulojen mukaan määräytyvän lisäomavastuun yhteismäärä. Perusomavastuu on kaikille 567 e/v (47,25 e/kk). Lisäomavastuu on 40 % siitä tulojen osasta, joka ylittää tulorajat. Jos tulosi jäävät alle tulorajojen, lisäomavastuuta ei tule.

    Tulorajat perhesuhteiden mukaan e/v
    Yksin asuva 8 059
    Avio- tai avoliitossa oleva, jonka puolisolla ei ole oikeutta asumistukeen 11 813
    Avio- tai avoliitossa oleva, jonka puolisolla on oikeus asumistukeen 12 945

    Asumismenoja pitää olla vähintään 655 e/v eli 54,58 e/kk, jotta asumistukea jää maksettavaksi.

    Eläkkeensaajan asumistuki lasketaan seuraavan kaavan mukaan:

    0,85 (asumismenot – (perusomavastuu + mahdollinen lisäomavastuu))

    Yksinhuoltajana saa jopa omavastuun toimeentulotukena.

    Tytön tarina on ihan looginen. Huomatkaa, että äiti on ollut työttömänä vasta lyhyen aikaa, joten avustuksista ei ole luultavasti tullut vielä päätöksiä. Tilanne korjaantuu sitten kun korvaus alkaa olla säännöllistä ja sitten on enemmän voimia hakea töitäkin.

    Äänestä

  • 20+4 kirjoitti:

    Eläkkeensaajan asumistuki on 85 % kohtuullisista asumismenoista, joista on vähennetty perusomavastuun ja tulojen mukaan määräytyvän lisäomavastuun yhteismäärä. Perusomavastuu on kaikille 567 e/v (47,25 e/kk). Lisäomavastuu on 40 % siitä tulojen osasta, joka ylittää tulorajat. Jos tulosi jäävät alle tulorajojen, lisäomavastuuta ei tule.

    Tulorajat perhesuhteiden mukaan e/v
    Yksin asuva 8 059
    Avio- tai avoliitossa oleva, jonka puolisolla ei ole oikeutta asumistukeen 11 813
    Avio- tai avoliitossa oleva, jonka puolisolla on oikeus asumistukeen 12 945

    Asumismenoja pitää olla vähintään 655 e/v eli 54,58 e/kk, jotta asumistukea jää maksettavaksi.

    Eläkkeensaajan asumistuki lasketaan seuraavan kaavan mukaan:

    0,85 (asumismenot – (perusomavastuu + mahdollinen lisäomavastuu))

    Yksinhuoltajana saa jopa omavastuun toimeentulotukena.

    jos asut omistus-asunnossa, ei asumistukea laskettaessa oteta huomioon kuin lainan korot, eikä niitäkään kaikkia. Ja sellainen neuvo että myy asunto on ihan turha. Hullu myy talonsa pelkästään tukien takia

    olen työtön yksinhuoltaja enka saa lainkaan asumistukea.

    Äänestä

  • Hyviä vastauksia tyttö sai muiltakin.

    Feikin tuntee täällä siitä, että mukamas loukkaannutaan huumorivastauksista, ja jätetään sen varjolla vastaamatta asiallisille. Saas nähdä palaako tyttö vielä asialle.

    Äänestä

  • Ei hullu kirjoitti:

    jos asut omistus-asunnossa, ei asumistukea laskettaessa oteta huomioon kuin lainan korot, eikä niitäkään kaikkia. Ja sellainen neuvo että myy asunto on ihan turha. Hullu myy talonsa pelkästään tukien takia

    kai kukaan myy taloaan tukien takia, jos ilmankin tulee toimeen.

    Äänestä

  • nuukuus kunniaan kirjoitti:

    Hullu myy asuntonsa tukien takia??? Asumistuki todellakin tukee vain korkoja. Jos ei pysty maksamaan lyhennyksiä, on asunto myytävä. Jos pystyy maksamaan lyhennykset, ei tarvitse. Mitä tuella on sen kanssa tekemistä?

    Äänestä

  • .. käyttämääsi aikaa ja vaivaa.

    Tässä sitä taas kärjistyvät ihmisten väliset erot, jotkut ovat maan suola - kunnollisia, asiallisia, rehellisiä ja hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita ojentamaan tarvittaessa myös auttavan kätensä.

    Toiset taas eivät.

    Mitenhän arvelette, arvon palstalaiset - missä kohtaa rintamalinjat hyvin ja huonosti toimeen tulevien kesken tässä kulkevat?

    Äänestä

  • Tajuatko että nyt on kyseessä 15v vielä lapsi ja kyselet tuollaisia? Hänellä on vaan huoli perheestään koska sitä rahaa ei nyt tosiaan tule mistään...Taidat olla yksi sossusta joka haluaa täällä pätee.

    Äänestä

olla elatuspinnari jälleen mustamaalaamassa Yh-äitiä, joka hassaa HÄNEN rahojaan, kun Yh lapsien eläminen ei maksa mitään ellariakin maksetaan vain äidille.

Sivustolla on toisinaan hyvinkin rajuja tarinoita, joilla todistetaan yh-äidit täysin kelvottomiksi.

Kyl se jurpii, kun on velvollinen osallistumaan lastensa elatukseen, pussit kiristää täynnä ei edes tumputa kukaan muu ja hotelli huolto on irtisanottu.

Äänestä
  • sinähän se täällä paskaa aina väännät vaikka varmasti tiedät että yleensä ne ongelmat johtuvat äidin vastuuttomuudesta. toki isät monesti vaikeuttavat asioita mutta käytännön asioihin sillä ei le vaikutusta siitä yhteiskunta pitää huolen. tuet juoksevat vaikka isä juoksisi karkuun. taitaa osua pahasti sinuun. ihan tosi juttuja näistä suurin osa on valitettavasti.

    Äänestä

Hei vaan!

Ota yhteyttä - varsinkin jos asut pääkaupunkiseudulla - niin käydään vaikka yhdessä ostamassa sinulle ne farkut, ruokakassi ja vähän mäkkärirahaa. Tiedän että jaksamisessa ja asioitten suunnittelussa auttaa jos on edes vähän parempi mieli.

Vastaa tähän viestiin, niin saat sähköpostiosoitteeni. Olen nainen, äitiäsi vanhempi, mutta mummiasi nuorempi.

Äänestä
  • Minä taas olen mies ja haluaisin juuri sinun kanssa sinne mäkkiin? jos olet hänen äitiäsi vanhempi , mutta hänen mummiaan nuorempi, sovit juuri minulle ;)

    Äänestä

  • SINULLE KYMMENEN. olet upea ihminen mikäli autat tyttöä ja jos hän todellakin on avun tarpeessa. kenties hän osaa jonainpäivänä auttaa jotain toista ihmistä kun itse on saanut apua kun on sitä kaivannut.

    teille jotka aina väitätte etttä yh äidit ovat huonoja vanhempia niin ihmettelen todella teitä ettekö häpeä yleistämistä. kaikilla ihmisillä on ylä- ja alamäkiä. myös teillä parisuhteessa olevilla. yh joutuu vain todella usein ne alamäet kulkemaan yksin. ja usein ne vallan mainiot isukit eivät todellakaan HALUA osallistua lapsiensa hyvinvointiin. ( otin eron ja isukki sanoi ettei ikinä enään lasten elämään tule kuulumaan eikä yrityksistä huolimatta lapsiaan tavannut eron jälkeen.) no lapsista tuli hyviä aikuisia ilman isää.

    tosiaan päivärahojen saamisessa kestää usein kuukausia ja mikäli odotusaikana on sosiaalitoimistosta saanut tukea ne peritään takaisin heti kun liitto alkaa maksamisen joten tytön äidillä menee pitkään ennen kuin heidän raha-asiat ovat kunnossa.

    harmi kun en itse voi ketään auttaa koska olen täydellinen tunari raha-asioissa. apua tarvitsevia on täällä suomessa jo liikaa. ja monet ovat helppojen lainojen takia köyhyysrajojen alapuolella.

    ja älä sinä tyttö kerro näillä sivuilla mitkä ovat teidän menot ym. täällä on liian usein vain uteliaita ihmisiä jotka saavat kummaa tyydytystä toisten ahdingosta.

    JAKSAMISIA TEIDÄN PERHEELLE.

    Äänestä

  • oi kiiitos ajatuksesta, mun pitää harkita sitä. voidaan kyllä kirjoitella, jos kerran haluat. saanhan ottaa äidin mukaan, en uskalla muuten netin ihmisiä tavata? kun täällä ihmiset taitaa huijata paljon. toivottavasti et ymmärrä väärin.

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    oi kiiitos ajatuksesta, mun pitää harkita sitä. voidaan kyllä kirjoitella, jos kerran haluat. saanhan ottaa äidin mukaan, en uskalla muuten netin ihmisiä tavata? kun täällä ihmiset taitaa huijata paljon. toivottavasti et ymmärrä väärin.

    tee tyttö sellainen sposti jossa ei ilmene sinun nimesi. ja sen voit antaa tälle ihanalle naisihmiselle joka haluaa sinua auttaa. juttelette sitten sen spostin kautta ja kenties sovitte tapaamisesta johon varmasti myös sinun äitisi saa tulla mukaan. ja hyvä jos myös äitisi saa jutella kyseisen naisen kanssa. saa sitten äitisikin voimia kun juttelee aikuisen kanssa eikä tarvitse huoliaan kertoa lapsilleen.

    Äänestä

  • aina rahaton äiti kirjoitti:

    Hei,
    rahattomia on täällä paljonkin ja tytön kertomus voisi olla minun tyttöni kertomus - paitsi ettei ole. Turha jauhaa talousasioiden osaamattomuudesta kenellekkään, joskus elämä menee vain ihan pieleen ja joskus ei jaksa hallita asioitaan. Syitä on monia, mutta uskokaa, kukaan ei huvikseen tee elämästään yhtään sen vaikeampaa kuin mitä elämä ylipäänsä on.
    On työttymyyttä, tyhmyyttäkin tietenkin, huonoa tuuria, sairauksia, sairauksia lapsilla ja suuria kuluja, joille ei voi mitään.
    Jaksamista, tyttö ja äiti ja monet muutkin ! Elämä ei mene tasan, mutta katkeruuskaan ei auta.

    Äänestä

  • 4 lasta eikä rahaa kirjoitti:

    Hei tyttö,
    minulla on 18-vuotias tyttö ja ostaisin sinulle kovin mielelläni farkut, mutta kun omani tarvitsisi kengät eikä minulla ole nyt rahaa niihinkään.
    Joku kirjoitti, että se on rikos etteivät vanhemmat pysty huolehtimaan lapsistaan, ruoasta ja vaatteista. Niin voi olla, mutta en voi mitään. Rahaa ei ole ja se on sillä selvä.
    Jos sinulle kelpaisi 10-20 euron farkut, kuten omalleni kelpaa ja on pitänyt kelvata, niin kevään mittan se ei liene mahdottomuus. Nyt se on. Huhtikuussa ei onnistu sekään.
    Eli on monia tyttöjä, jotka ovat samassa tilanteessa. Älä lannistu. Se tekee kipeää, tiedän.

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    oi kiiitos ajatuksesta, mun pitää harkita sitä. voidaan kyllä kirjoitella, jos kerran haluat. saanhan ottaa äidin mukaan, en uskalla muuten netin ihmisiä tavata? kun täällä ihmiset taitaa huijata paljon. toivottavasti et ymmärrä väärin.

    Auttaisin mielelläni sinua ja perhettäsi. Äitisi tai sinä itse voitte ottaa yhteyttä: [email protected].

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    oi kiiitos ajatuksesta, mun pitää harkita sitä. voidaan kyllä kirjoitella, jos kerran haluat. saanhan ottaa äidin mukaan, en uskalla muuten netin ihmisiä tavata? kun täällä ihmiset taitaa huijata paljon. toivottavasti et ymmärrä väärin.

    .. ovat niitä samoja joita tapaat "elävässä elämässäkin". Itse en ole koskaan ymmärtänyt mihin riskit siitä lisääntyisivät tapaatpa ihmisiä metrossa, kuntosalilla, ulkomaanmatkalla, puistossa tai ravintolassa. Nyt kuitenkin puhutaan julkisella paikalla liikkumisesta - ostosten tekemisestä tavaratalossa.

    Ainoa mitä minä haluan on nähdä että tyttö on aito, ja että rahani menevät nimettyihin kohteisiin - vaatteisiin, ruokakassiin vähän taskurahaa mäkkärireissuun.

    Ota ihmeessä äitisi, siskosi taivaikka mäkkärikaverisi mukaan, mutta miettikää etukäteen mitä haluatte sillä oma aikani on rajoitettu. Elämäntapakonsultiksi tai huolien kuuntelijaksi en rupea, sitä roolia varten löytyy parempiakin ihmisiä.

    Jään odottamaan yhteydenottoasi: [email protected]

    Äänestä

  • 4 lasta eikä rahaa kirjoitti:

    Hei,
    rahattomia on täällä paljonkin ja tytön kertomus voisi olla minun tyttöni kertomus - paitsi ettei ole. Turha jauhaa talousasioiden osaamattomuudesta kenellekkään, joskus elämä menee vain ihan pieleen ja joskus ei jaksa hallita asioitaan. Syitä on monia, mutta uskokaa, kukaan ei huvikseen tee elämästään yhtään sen vaikeampaa kuin mitä elämä ylipäänsä on.
    On työttymyyttä, tyhmyyttäkin tietenkin, huonoa tuuria, sairauksia, sairauksia lapsilla ja suuria kuluja, joille ei voi mitään.
    Jaksamista, tyttö ja äiti ja monet muutkin ! Elämä ei mene tasan, mutta katkeruuskaan ei auta.

    Elämä voi tosiaan mennä pieleen. Edellisen laman aikana ainoa työpaikka, joka minulle oli tarjolla oli työllistämistukipaikka (koulutuskin oli alalle, että ei ihan mikä tahansa homma). Raha, jonka sain oli todella pieni, pienen työttömyyspäivärahan suuruinen. Töitä paiskin kuitenkin ihan samoin kuin muutkin samassa työpaikassa, normaalia palkkaa nauttivat. Olihan sekin kuitenkin edes jotain. Meni työharjoittelusta. Mies lomautettiin samaan aikaan.

    Nyt sitten vähän sama tilanne paitsi, että saan pienen työmarkkinatuen, enkä ole kodin ulkopuolella töissä. Miehellä toiminimi ja nyt ollut huonompi jakso. Töitä todella vähän. Itse olen sairastellut, samoin lapsi. Lapsi joutuu käymään säännöllisesti sairaalassa ja jokaikinen kerta maksaa tietysti erikseen, samoin lääkkeet kalliita.
    Yrittäjän on aika vaikea saada tilapäisessä ahdingossa apua sossustakaan, jos kunnassa ei ole esim. sosiaalista luototustakaan.
    Mies sai nyt sentään hakea verohuojennusta viime vuodelta, mutta rahoja saa kuulemma odottaa aika kauan.
    Sossu ei ole tosiaankaan tullut paljonkaan vastaan tässä. Tuloiksi on katsottu sellaisiakin juttuja, jotka eivät ole konkreettisesti olleet mitään tuloja, eivätkä ole edistäneet ruoan saantia ja pävittäistä selviämistä mitenkään. Osa saattaa olla väärinkin katsottu, mutta en ole jaksanut alkaa valittaa päätöksistä ja vaatimaan mitään oikaisuja. Olen niin väsynyt tähän jokapäiväiseen selviämistaisteluun, että enää ei vaan yksinkertaisesti energia riitä.

    Näissä tilanteissa toimii usein vielä jonkinlainen Murphyn laki, että samaan aikaan hajoilee kodinkoneet ym. paikat.
    Meilläkin tällä hetkellä olis ihan pakko saada esim. sähkömies paikalle, mutta kun ei ole vaan yksinkertaisesti rahaa.
    Ja vaikka vakuutus jotain korvaisikin, niin ei ole ensin varaa maksaa kenellekään ammatti-ihmiselle mistään korjauksista /arvioista (omavastuuosuuskin on liki 200 €).

    Tänään tunsin kaupassa käydessäni olevani todella pohjalla. Tukirahojen olis pitänyt jo tulla, mutta eivätpä olleetkaan. Kaupassa en käy usein, koska sekin on kaukana (emme asu kaupungissa). Asioinnit pyrin siis näin ollen tietysti yhdistelemään mahdollisimman pitkälle.
    Jouduin siis käymään tänä aamuna myös sairaalassa kokeissa ja hoitelemassa virastoasioita. Sinnepäin sain onneksi kyydin ja takaisinpäin pääsin bussilla (ei ollut oman auton käyttömahdollisuutta). Siinä vaiheessa oli kyllä vähän sormi suussa, kun tajusin, että rahat eivät ole tulleetkaan.
    Onnistuin kuitenkin lopulta saamaan hyvin pienen summan lainaksi, että pystyin käymään myös apteekissa, joka oli ihan välttämätöntä. Matkarahat oli tarkoin laskettu.
    Tilillä piti olla kuitenkin vielä pikku summa. Summa oli kuitenkin siis niin mitättömän pieni, että rahaa ei saanut ulos pankkiautomaatista. Olin ajatellut käydä samalla reissulla ostamassa muutaman tarpeellisen ruokatarvikkeen ja ajattelin ostaa ne sitten pankkikortilla.
    Otin hyllystä tarkoin valitut (tarkkaan lasketuin hinnoin) ruokatarvikkeet ja marssin kassalle.
    Yhtäkkiä kassa ilmoittaakin, että laite ei ota korttia.
    Meinasi ensin, että mulla ei vaan ollut mukana käteistä ja maksan sen takia kortilla ja kehoitti jättämään ostokset odottamaan ja menemään läheiselle pankkiautomaatille hakemaan käteistä.
    Siinä vaiheessa oli pakko tunnustaa (kymmenen säälivää silmäparia niskassa), että "mutta kun siellä tilillä ei ole niin paljon rahaa, että sitä voisi automaatin kautta nostaa" .
    Yritin sitten vakuutella, että kyllä siellä sellainen pikkusumma piti olla.
    Ei auttanut sekään, vaikka kokeiltiin ottaa joku tavara pois ja pienentää summaa. Lopulta myyjä mietti olisko tiedonsiirrossa jotain häikkää, mutta kai se oli vaan hyvä yritys yrittää naamioida tapahtuma hienotunteisesti.
    Koskaan ennen en ole sentään joutunut kaikkia ostoksiani kassalle jättämään, oli tosi noloa!
    Illalla pääsin lopulta tarkastamaan tuon rahatilanteen tietokoneelta ja sieltä olikin mennyt jokin muutaman euron summa varaukseen, joka ei näkynyt automaatilla.

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    Hei tyttö,
    minulla on 18-vuotias tyttö ja ostaisin sinulle kovin mielelläni farkut, mutta kun omani tarvitsisi kengät eikä minulla ole nyt rahaa niihinkään.
    Joku kirjoitti, että se on rikos etteivät vanhemmat pysty huolehtimaan lapsistaan, ruoasta ja vaatteista. Niin voi olla, mutta en voi mitään. Rahaa ei ole ja se on sillä selvä.
    Jos sinulle kelpaisi 10-20 euron farkut, kuten omalleni kelpaa ja on pitänyt kelvata, niin kevään mittan se ei liene mahdottomuus. Nyt se on. Huhtikuussa ei onnistu sekään.
    Eli on monia tyttöjä, jotka ovat samassa tilanteessa. Älä lannistu. Se tekee kipeää, tiedän.

    Hei, saan palkkaa nettona 1700€/kk sekä toisesta teinistä 100€/kk vielä puoli vuotta. Asumistukea saan 70€/kk. Vanhempi opiskelija tyttöni saa 80€/kk. Tässä tulot. Vuokra on 750€/kk, lisäksi sähkö, nettiyhteys, auton verot pakolliset työmatkakulut (huom. vanha auto jolla ei rahallista arvoa).
    tv-lupa, kaikkien puhelinmaksut (jokainen tietää että pakolliset). Tyttöjen bussikortit koulumatkoja varten, kissan ruokakulut (otettu ennen eroa), pakollinen kosmetiikka/pesuaineet yms. Vaatteet. Lisäksi koitan saada välillä jotain harrastusta tytöille. Uimahallikin maksaa kolmelta jo jotain. Lapset haluavat joskus kavereiden kanssa leffaan ja sinne mäkkiin. Lasten isä kusipää joka ei osallistu mitenkään. Anteeksi teille hyvät isät ja miehet, mutta helpottaisi pirusti jos isä antaisi välilä lapselle edes 20€/kk. Lisäksi maksan toisen autokoulua. Vanhaa velkaa maksan vielä nelisen vuotta melkein 300€/kk. Sitten velaton. Yksin elän. Kommentteja?

    Äänestä

  • Treffit. kirjoitti:

    Minä taas olen mies ja haluaisin juuri sinun kanssa sinne mäkkiin? jos olet hänen äitiäsi vanhempi , mutta hänen mummiaan nuorempi, sovit juuri minulle ;)

    Minäkin olen mies, mutta todennäköisesti äitiä nuorempi. Siis hänen äitiään. Joten olen runsaasti mummia nuorempikin. Taidankin haluta Mäkkiin äidin kanssa, tai tietysti mummikin käy jos hän ei ole kovin paljon äitiään vanhempi.

    Äänestä

  • sentin venyttäjä kirjoitti:

    Elämä voi tosiaan mennä pieleen. Edellisen laman aikana ainoa työpaikka, joka minulle oli tarjolla oli työllistämistukipaikka (koulutuskin oli alalle, että ei ihan mikä tahansa homma). Raha, jonka sain oli todella pieni, pienen työttömyyspäivärahan suuruinen. Töitä paiskin kuitenkin ihan samoin kuin muutkin samassa työpaikassa, normaalia palkkaa nauttivat. Olihan sekin kuitenkin edes jotain. Meni työharjoittelusta. Mies lomautettiin samaan aikaan.

    Nyt sitten vähän sama tilanne paitsi, että saan pienen työmarkkinatuen, enkä ole kodin ulkopuolella töissä. Miehellä toiminimi ja nyt ollut huonompi jakso. Töitä todella vähän. Itse olen sairastellut, samoin lapsi. Lapsi joutuu käymään säännöllisesti sairaalassa ja jokaikinen kerta maksaa tietysti erikseen, samoin lääkkeet kalliita.
    Yrittäjän on aika vaikea saada tilapäisessä ahdingossa apua sossustakaan, jos kunnassa ei ole esim. sosiaalista luototustakaan.
    Mies sai nyt sentään hakea verohuojennusta viime vuodelta, mutta rahoja saa kuulemma odottaa aika kauan.
    Sossu ei ole tosiaankaan tullut paljonkaan vastaan tässä. Tuloiksi on katsottu sellaisiakin juttuja, jotka eivät ole konkreettisesti olleet mitään tuloja, eivätkä ole edistäneet ruoan saantia ja pävittäistä selviämistä mitenkään. Osa saattaa olla väärinkin katsottu, mutta en ole jaksanut alkaa valittaa päätöksistä ja vaatimaan mitään oikaisuja. Olen niin väsynyt tähän jokapäiväiseen selviämistaisteluun, että enää ei vaan yksinkertaisesti energia riitä.

    Näissä tilanteissa toimii usein vielä jonkinlainen Murphyn laki, että samaan aikaan hajoilee kodinkoneet ym. paikat.
    Meilläkin tällä hetkellä olis ihan pakko saada esim. sähkömies paikalle, mutta kun ei ole vaan yksinkertaisesti rahaa.
    Ja vaikka vakuutus jotain korvaisikin, niin ei ole ensin varaa maksaa kenellekään ammatti-ihmiselle mistään korjauksista /arvioista (omavastuuosuuskin on liki 200 €).

    Tänään tunsin kaupassa käydessäni olevani todella pohjalla. Tukirahojen olis pitänyt jo tulla, mutta eivätpä olleetkaan. Kaupassa en käy usein, koska sekin on kaukana (emme asu kaupungissa). Asioinnit pyrin siis näin ollen tietysti yhdistelemään mahdollisimman pitkälle.
    Jouduin siis käymään tänä aamuna myös sairaalassa kokeissa ja hoitelemassa virastoasioita. Sinnepäin sain onneksi kyydin ja takaisinpäin pääsin bussilla (ei ollut oman auton käyttömahdollisuutta). Siinä vaiheessa oli kyllä vähän sormi suussa, kun tajusin, että rahat eivät ole tulleetkaan.
    Onnistuin kuitenkin lopulta saamaan hyvin pienen summan lainaksi, että pystyin käymään myös apteekissa, joka oli ihan välttämätöntä. Matkarahat oli tarkoin laskettu.
    Tilillä piti olla kuitenkin vielä pikku summa. Summa oli kuitenkin siis niin mitättömän pieni, että rahaa ei saanut ulos pankkiautomaatista. Olin ajatellut käydä samalla reissulla ostamassa muutaman tarpeellisen ruokatarvikkeen ja ajattelin ostaa ne sitten pankkikortilla.
    Otin hyllystä tarkoin valitut (tarkkaan lasketuin hinnoin) ruokatarvikkeet ja marssin kassalle.
    Yhtäkkiä kassa ilmoittaakin, että laite ei ota korttia.
    Meinasi ensin, että mulla ei vaan ollut mukana käteistä ja maksan sen takia kortilla ja kehoitti jättämään ostokset odottamaan ja menemään läheiselle pankkiautomaatille hakemaan käteistä.
    Siinä vaiheessa oli pakko tunnustaa (kymmenen säälivää silmäparia niskassa), että "mutta kun siellä tilillä ei ole niin paljon rahaa, että sitä voisi automaatin kautta nostaa" .
    Yritin sitten vakuutella, että kyllä siellä sellainen pikkusumma piti olla.
    Ei auttanut sekään, vaikka kokeiltiin ottaa joku tavara pois ja pienentää summaa. Lopulta myyjä mietti olisko tiedonsiirrossa jotain häikkää, mutta kai se oli vaan hyvä yritys yrittää naamioida tapahtuma hienotunteisesti.
    Koskaan ennen en ole sentään joutunut kaikkia ostoksiani kassalle jättämään, oli tosi noloa!
    Illalla pääsin lopulta tarkastamaan tuon rahatilanteen tietokoneelta ja sieltä olikin mennyt jokin muutaman euron summa varaukseen, joka ei näkynyt automaatilla.

    "Siinä vaiheessa oli kyllä vähän sormi suussa, kun tajusin, että rahat eivät ole tulleetkaan.
    Onnistuin kuitenkin lopulta saamaan hyvin pienen summan lainaksi"

    Voi ihme teidän sähläystä. Et sitten visaa ole viitsinyt hankkia? Saa ilmaiseksi esim. s-pankista ja korotonta lainaa kuukaudeksi. Voi myös siirtää luotolta suoraan tilille ja nostaa käteisenä, jos sille tuntuu.

    Äänestä

  • nelikymppinenmyös kirjoitti:

    Hei, saan palkkaa nettona 1700€/kk sekä toisesta teinistä 100€/kk vielä puoli vuotta. Asumistukea saan 70€/kk. Vanhempi opiskelija tyttöni saa 80€/kk. Tässä tulot. Vuokra on 750€/kk, lisäksi sähkö, nettiyhteys, auton verot pakolliset työmatkakulut (huom. vanha auto jolla ei rahallista arvoa).
    tv-lupa, kaikkien puhelinmaksut (jokainen tietää että pakolliset). Tyttöjen bussikortit koulumatkoja varten, kissan ruokakulut (otettu ennen eroa), pakollinen kosmetiikka/pesuaineet yms. Vaatteet. Lisäksi koitan saada välillä jotain harrastusta tytöille. Uimahallikin maksaa kolmelta jo jotain. Lapset haluavat joskus kavereiden kanssa leffaan ja sinne mäkkiin. Lasten isä kusipää joka ei osallistu mitenkään. Anteeksi teille hyvät isät ja miehet, mutta helpottaisi pirusti jos isä antaisi välilä lapselle edes 20€/kk. Lisäksi maksan toisen autokoulua. Vanhaa velkaa maksan vielä nelisen vuotta melkein 300€/kk. Sitten velaton. Yksin elän. Kommentteja?

    Ei oikein muuta kommenttia kuin että tsemppiä!

    Paitsi tuohon "hyvät isät ja miehet" asiaan pitää kommentoida sen verran, että onneksi tosiaan on myös niitä hyviä isiä ja miehiä, jotka ovat pitäneet lapsistansa huolta, kun lasten äidit ovat perheensä hylänneet.

    Tahdoin tuoda myös tämän näkökulman esiin, ettei aivan unohtuisi, että myös jotkut naiset osaavat olla todella huonoja äitejä lapsilleen.

    Äänestä

  • nelikymppinenmyös kirjoitti:

    Hei, saan palkkaa nettona 1700€/kk sekä toisesta teinistä 100€/kk vielä puoli vuotta. Asumistukea saan 70€/kk. Vanhempi opiskelija tyttöni saa 80€/kk. Tässä tulot. Vuokra on 750€/kk, lisäksi sähkö, nettiyhteys, auton verot pakolliset työmatkakulut (huom. vanha auto jolla ei rahallista arvoa).
    tv-lupa, kaikkien puhelinmaksut (jokainen tietää että pakolliset). Tyttöjen bussikortit koulumatkoja varten, kissan ruokakulut (otettu ennen eroa), pakollinen kosmetiikka/pesuaineet yms. Vaatteet. Lisäksi koitan saada välillä jotain harrastusta tytöille. Uimahallikin maksaa kolmelta jo jotain. Lapset haluavat joskus kavereiden kanssa leffaan ja sinne mäkkiin. Lasten isä kusipää joka ei osallistu mitenkään. Anteeksi teille hyvät isät ja miehet, mutta helpottaisi pirusti jos isä antaisi välilä lapselle edes 20€/kk. Lisäksi maksan toisen autokoulua. Vanhaa velkaa maksan vielä nelisen vuotta melkein 300€/kk. Sitten velaton. Yksin elän. Kommentteja?

    sun ongelma on siinä että huolehdit lapsista taloudellisesti vähän liiaksikin, opiskelevan lapsen pitäisi jo tulla toimeen omillaan ja jos sinulla ei kerran oikeastaan olisi varaa niin ei sinun pidä maksaa hänelle ainakaan autokoulua. Suomessa lasten huoltoon saa aina riittävästi rahaa, vaikka isä ei maksaisi niin yhteiskunta maksaa kyllä. Sen huollon jälkeen pitää pärjätä omillaan ja jos ei pärjää niin yhteiskunta jatkaa huoltoa.

    Rahasta sinulla ei kyllä ole pulaa, sitä on ihan tarpeeksi vaikka jatkaisitkin vanhemman lapsesi huoltoa ja autokoulun maksamista, mutta jos haluat entisestään kohentaa omaa ja nuoremman lapsisi elintasoa niin pane vanhempi lapsi maailmalle ja pianhan nuorempikin on valmis menemään perässä.

    Äänestä

  • nelikymppinenmyös kirjoitti:

    Hei, saan palkkaa nettona 1700€/kk sekä toisesta teinistä 100€/kk vielä puoli vuotta. Asumistukea saan 70€/kk. Vanhempi opiskelija tyttöni saa 80€/kk. Tässä tulot. Vuokra on 750€/kk, lisäksi sähkö, nettiyhteys, auton verot pakolliset työmatkakulut (huom. vanha auto jolla ei rahallista arvoa).
    tv-lupa, kaikkien puhelinmaksut (jokainen tietää että pakolliset). Tyttöjen bussikortit koulumatkoja varten, kissan ruokakulut (otettu ennen eroa), pakollinen kosmetiikka/pesuaineet yms. Vaatteet. Lisäksi koitan saada välillä jotain harrastusta tytöille. Uimahallikin maksaa kolmelta jo jotain. Lapset haluavat joskus kavereiden kanssa leffaan ja sinne mäkkiin. Lasten isä kusipää joka ei osallistu mitenkään. Anteeksi teille hyvät isät ja miehet, mutta helpottaisi pirusti jos isä antaisi välilä lapselle edes 20€/kk. Lisäksi maksan toisen autokoulua. Vanhaa velkaa maksan vielä nelisen vuotta melkein 300€/kk. Sitten velaton. Yksin elän. Kommentteja?

    voisi ottaa valtiotaatun opintolainan, ei tarvitsisi loisia vanhempien luona. Saisi maksella itse ajokorttinsa ja kaikki!

    Äänestä

  • Aina rahaa kirjoitti:

    "Siinä vaiheessa oli kyllä vähän sormi suussa, kun tajusin, että rahat eivät ole tulleetkaan.
    Onnistuin kuitenkin lopulta saamaan hyvin pienen summan lainaksi"

    Voi ihme teidän sähläystä. Et sitten visaa ole viitsinyt hankkia? Saa ilmaiseksi esim. s-pankista ja korotonta lainaa kuukaudeksi. Voi myös siirtää luotolta suoraan tilille ja nostaa käteisenä, jos sille tuntuu.

    Kuka muka antaisi luottokortin ihmiselle, jolla ei ole tuloja tai rahaa?

    Lukuun ottamatta tietenkin korkeakouluopiskelijoita, jotka saavat visan/masterin opintopistemäärän perusteella, mutta s-pankista tätä ei saa.

    Itse yritin vajaan 2000 tuloilla ja vuoden määräaikaisella työsopimuksella hakea s-pankin visaa. Enpä saanut. Luottohäiriöitä ei ole, eikä velkoja, pikavippejä tms, opintolainaa tosin on muutama tonni.

    Äänestä

Nyt ei muuta kuin pillua jakamaan porukalla. 15 vuotiaana on hyvä aloittaa ne hommat.

Äänestä

Menisit seurakuntaan kysymään tai soittaisit vaikka jollekkin seurakunnan työntekijälle tilanteesi, tai mikseipä sosiaalitoimistoonkin voisit mennä. Ne voisi auttaa. Mainoslehtiä voisit alkaa jakaa. Tai lapsenhoito hommia voisit katella, viikonloppusin.

Äänestä

Eipä ollut ensimmäinen kerta kunturhaan tarjosin tällä palstalla konkreettista apua, siis sellaista joka kuitenkin olisi sisältänyt jotain muutakin kuin vain rahojen lairttamista anonyymille tilille.

Eipä kelvannut, vaikka mukaan olisi saanut ottaa turvahenkilöksi epämääräistä uhkaa vastaan äidin, poliisin, papin, sosiaalikuraattorin tai joulupukin.

Mitä tästä voimme päätellä?

Epäilen, että suurin osa näistä raflaavimmista avunpyynnöistä on feikkejä, suunnattu ehkä jotain tiettyä avuntarvitsijaryhmää vastaan, ihan kuten joku muukin tuossa toisessa ketjussa jo arveli.

Äänestä
  • sulle narsistille ei tullu mieleen että joku kirjoitti ton oi kiitos vastauksen ihan vaan piruillakseen sun tylylle narsismille jota ruokit itsekeskeisellä avuntarjoamisella.

    oikea köyhä tyttö ei ole mitään pyytänyt eikä ottamassa sinulta.

    näissä jutuissa ei ole muuta feikkiä kun yh-äitien tuhlaavaisuuden puolustelijat ja kaltaisesi avuntarjoajat.

    sinusta kertoo paljon että olet valmis heittämään tytölle hampurilaiset ja farkut, mutta "miettikää etukäteen mitä haluatte sillä oma aikani on rajoitettu. Elämäntapakonsultiksi tai huolien kuuntelijaksi en rupea, sitä roolia varten löytyy parempiakin ihmisiä."

    juuri sitähän ihmiset tarvitsevat, ei mitään satunnaista hampurilaista ja vaatetta. rahaa saa jokainen tarpeekseen yhteiskunnalta, mutta ihmistä vierelle sieltä ei saa.

    Äänestä

  • 18+11 kirjoitti:

    sulle narsistille ei tullu mieleen että joku kirjoitti ton oi kiitos vastauksen ihan vaan piruillakseen sun tylylle narsismille jota ruokit itsekeskeisellä avuntarjoamisella.

    oikea köyhä tyttö ei ole mitään pyytänyt eikä ottamassa sinulta.

    näissä jutuissa ei ole muuta feikkiä kun yh-äitien tuhlaavaisuuden puolustelijat ja kaltaisesi avuntarjoajat.

    sinusta kertoo paljon että olet valmis heittämään tytölle hampurilaiset ja farkut, mutta "miettikää etukäteen mitä haluatte sillä oma aikani on rajoitettu. Elämäntapakonsultiksi tai huolien kuuntelijaksi en rupea, sitä roolia varten löytyy parempiakin ihmisiä."

    juuri sitähän ihmiset tarvitsevat, ei mitään satunnaista hampurilaista ja vaatetta. rahaa saa jokainen tarpeekseen yhteiskunnalta, mutta ihmistä vierelle sieltä ei saa.

    Luin vastineesi vasta nyt, joten aloitan pahoittelemalla vastauksen viipymistä.

    Sinä se tunnut olevan aika tekijä näissä diagnooseissa ja leimaamisissa. Enemmän kuin joka toinen saa sinulta narsistin nimityksen, tai jotain pahempaakin.

    Katsos .. aikani on valitettavasti rajoitettu sen takia, että olen päivisin töissä ( mutta toisaalta juuri siksi on yleensäkin varaa "heittää" hampurilaiset ja farkut niitä kipeästi tarvitsevalle) pelkät päivittäiset työmatkat vievät kolmatta tuntia ja kotiasiat loput. Ja sitten pitääkin taas olla ajoissa aamulla heräämässä töihin.

    Valitettavasti kompetenssini ei riitä konsultiksi, jonka takia tarjoan apuani sillä tavalla johon kykenen. Köyhä tyttö on täältä saanut jo paljon sitä toisenlaistakin apua - hyviä neuvoja ja empatiaa.

    Olen sitä mieltä, että näitä molempia tarvitaan, ja itse olisin ottanut tarjouksen vastaan silloin kun aikoinani olin vähän samankaltaisessa tilanteessa - tosin ihan ilman vanhempia viisitoistavuotiaana.

    Äänestä

Seurakunnan tai helluntaiseurakunnan vaatekirppikseltä voisit kysellä jos he voisivat antaa ilmaiseksi jotain sopivaa vaatetta kun heille sitä kuitnekin tulee jos vain selität tilanteesi. Kirkon diakonilta voisi myös kysyä jotain apua . Jos jokin alueen kauppias suostuisi antamaan vanhenevia leipiä jos pyydät. Eli ylimääräinen ruoka-apu olisi todella tarpeen teille.

Äänestä

Vielä lisäyksenä että jokin naapurin täti voisi ehkä auttaa ruokatarpeiden osalta myös.

Äänestä

Meillä on vähän sama tilanne vaikka mutsi on töissä. Rahat riittää just ruokaan ja pakollisiin laskuihi. Mutsi tulee töistä iltasin tosi väsyneenä, painaa pitkiä päiviä. Ja sille tulee aina itku ku joutuu multa kieltää tosi usein kaikkee... Munki housuja korjannu ja neulonu,Kuulemma seuraavasta tilistä saan uudet.
Sossuun se ei mee ku siälä kuulemma kohdellaan tosi kurjasti.Haukutaa juapoksi ja kysytää et onko meillä huumeongelmia. Se ei koskaa käy missää ulkona eikä jua eikä polta. Voitas muuttaa kyl pienempää asuntoo mut haluu et mulla on oma huane. Ei oo helppoo kellää. Toivottavasti asiat paranee,äitin mielestä ei mun tarvis töitä kouluaikana tehä mut oon kyl yrittäny ettii jotai. Tää ikä 15 vaa ei riitä mihinkää.Jos ny kesällä pääsis haravoimaa tai auttaa puunhakus ihmisii vaikka johonki omakotitaloihi...Siitäki sais vähä taskuu...mopoki olis haaveena... Mut pärjäile.
Tääl on oikeesti ilkeitä ihmisii...ei kannata niist välittää.

Äänestä
  • että sinusta maksetaan lapsilisää ja elatusmaksuja. Kyllä niillä yhdet housut vuodessa pystyy ostamaan, kahdetkin. Entä isäsi tai isovanhempasi? Tietävätkö he, ettei sinulla ole housuja?
    Et kai itketä äitiäsi kinuamalla häneltä jatkuvasti jotakin, mopoa myöten? Kai tajuat, että mopo on paitsi kallis - mistä saisit rahat kypärään, bensaan, korjauksiin yms? - myös hengenvaarallinen ja täysin tarpeeton.
    Sosiaalityöntekijöillä on oikeus ja velvollisuus esittää joitakin kysymyksiä. Mikäpä sen mainiompaa kuin se, jos pystyy rehellisesti vastaamaan, ettei alko- eikä huumeongelmia ole. Olisiko äidistäsi parempi, että sosiaalitoimistosta annettaisiin rahaa jokaiselle pyytäjälle taustoja tarkastamatta vaikkapa juuri viinaksia varten?
    Mainostenjako on tyypillinen nuoren ensimmäinen ansiotyö. Sitten tulevat kaali- ja mansikkapellot yms. Lastenhoito- ja vaikka koiranulkoilutuskeikkoja voit myös kysellä tuttavilta. Alle 2 200 euron vuosituloista et joudu maksamaan lainkaan veroa.

    Äänestä

  • nuukuus kunniaan kirjoitti:

    että sinusta maksetaan lapsilisää ja elatusmaksuja. Kyllä niillä yhdet housut vuodessa pystyy ostamaan, kahdetkin. Entä isäsi tai isovanhempasi? Tietävätkö he, ettei sinulla ole housuja?
    Et kai itketä äitiäsi kinuamalla häneltä jatkuvasti jotakin, mopoa myöten? Kai tajuat, että mopo on paitsi kallis - mistä saisit rahat kypärään, bensaan, korjauksiin yms? - myös hengenvaarallinen ja täysin tarpeeton.
    Sosiaalityöntekijöillä on oikeus ja velvollisuus esittää joitakin kysymyksiä. Mikäpä sen mainiompaa kuin se, jos pystyy rehellisesti vastaamaan, ettei alko- eikä huumeongelmia ole. Olisiko äidistäsi parempi, että sosiaalitoimistosta annettaisiin rahaa jokaiselle pyytäjälle taustoja tarkastamatta vaikkapa juuri viinaksia varten?
    Mainostenjako on tyypillinen nuoren ensimmäinen ansiotyö. Sitten tulevat kaali- ja mansikkapellot yms. Lastenhoito- ja vaikka koiranulkoilutuskeikkoja voit myös kysellä tuttavilta. Alle 2 200 euron vuosituloista et joudu maksamaan lainkaan veroa.

    ...mäkkärikin tarpeeton.
    Sillä summalla mitä mäkkäriin menee niin saa jo kasan makoisia omenia tai muita hedelmiä.
    Normaali halpa perusruoka on terveellisempää kuin hampparit. Kyllä mäkkärirahat pitää käyttää muuhun ja aloittaa se herkuttelu vasta sitten kun on rahaa. Samoin karkit pois ja peruutetaan esim turhat lehdet,niitä voi lukea kirjastossa ja tavata samalla kamuja.

    Itse län työttömyyskorvauksella ja asun eläkeläisen kanssa.
    Puolen vuoden kuluttua tuloni putoavat peruspäivärahalle,jos töitä ei kuulu.

    Nyt vielä pärjätään mutta sitten on mentävä leipäjonoon.
    Jakaako ne muuta kuin leipää ja ryynejä siellä? Kai silläkin elää,mutta saako mistään kestosäilykkeitä tms.
    ja nuo leivätkin,meillä ei isäntä voi syödä huonohampaisena leipää joka on kovaa tai jossa on isoja siemeniä. Hän on myös allerginen auringonkukan siemenille.
    Itse en voi syödä kovin hapanta leipää,närästää kovasti. Millaista leipää ne jakaa ja voiko niistä valita?

    Tähän asti en ole harkinnut kun ne kuivuisi kuitenkin kaapiin ennekuin tulisi syötyä.
    Mutta onneksi jää-pakastin kaappi ollaan saamassa niin voidaan säästää ostamalla tarjouksia.
    Tätäkään ei olisi ollut varaa ostaa mutta olemme asuneet VVO:lla niin kauan,että saamme mahdollisuuden vaihtaa entisen jääkaappimme uudempaan.

    Tupakointi kannattaa lopettaa kun siihenkin kuluu kymmeniä euroja kuussa tai ainakin vaihtaa sätkätupakkiin.

    Kannataa tosiaan miettiä,mihin kaikkeen rahaa menee keräämällä kuitteja ja pitämällä kirjaa.
    Sen jälkeen voi miettiä,onko jotakin mistä voi tinkiä,jotta raha riittäisi paremmin peruselämiseen.

    Nettiyhteys meillä on VVO:lla talon sisäinen verkko.
    Ja hyvä että on,voi monia asioita hoitaa kotoa käsin. Äskenkin maksoin laskut koneella. Tosin sillä seurauksella,että seuraavat 4,5 viikkoa voin käyttää omaan elämiseeni tasan 300 euroa.

    Kyllä meitä köyhiä piisaa,se on varma.

    Äänestä

  • rahatonton kirjoitti:

    mitä leipää leipäjonosta saa, mutta itse leipomalla saat erittäin halvalla juuri sellaista leipää, mitä voitte syödä.
    Ostakaa jauhopussi tarjouksesta ja leipomaan. Pussin kyljessä on ohjeita. Taikinan sekaan voi heittää puuron- ja muusinloput, raastaa porkkanaa yms. säästöjen ja vaihtelun aikaansaamiseksi. Ja leipoa voi vaikka joka päivä sen päivän tarpeen.
    Jos kaappiin alkaa jäädä kuivuneita leipiä, niin ruisleivänpaloista saa hyvää ruispuuroa ja leipäressua ja puolukoita lisäämällä ruispuolukkapuuroa. Kovan ruisleivän voi myös raastaa korppujauhoksi. Se on mainiota paistettujen kalojen leivittämiseen ja siitä saa jopa juhlajälkiruoan eli tallimestarin kiisselin. Vaaleasta leivästä saa leipävanukasta, köyhiä ritareita, krutonkeja ja korppujauhoa.

    Äänestä

En tiedä missä päin asutte eikä sinun kannata sitä kertoakaan täällä, mutta asumispaikkakunta vaikuttaa vastaukseen, elikä meidän paikkakunnalla ruoka-apua antavat ev. lut. seurakunnan lisäksi Suomen vapaakirkko, Helluntaiseurakunta, Pelastusarmeija, ja muutamat muut pienemmät kirkkokunnat, joten jos sinun kotikulmillasi on lähellä näitä, niin käykää kysymässä apua niistä. Jotkut työttömien yhdistykset jakavat myös leipäkasseja meilläpäin, joten äitisi voisi olla oikeutettu hakemaan myös leipäkassin sellaisesta paikasta. En tiedä, miten monilla paikkakunnilla niitä on, mutta joissakin ainakin on.

Äänestä
  • Edellinen viesti nimimerkiltä köyhä tyttö ei ollut minun kirjoittamani, joku muu ilmeisesti kaipaa kans rahaa. Unohdin aloittamani ketjun vähäksi aikaa koska aluksi tuntui ettei kukaan ottanut viestiäni tosissaan. (Kirjoitan nyt muuten isoilla alkukirjaimilla etten vaan ärsyttäisi ketään).
    Pari ihmistä oli selvästi nähnyt vaivaa ja haluaisin kertoa että äitini on ihanin ihminen maailmassa ja tarinan
    "roisto" on isäni. Hänellä nimittäin on varaa vaikka muille jakaa, ja käy noin 5 kertaa vuodessa ulkomaanmatkoilla ymym mutta siltä me ei aiota mitään pyytää. Ollaan kyllä pari vuotta sitten pyydetty rahaa LAINAKSI kun oli kyseessä pikkusiskon harrastuksen maksu, mutta ei sieltä mitään tullut, nauroi vielä puhelimessa että kaikkiin turhuuksiin sitä pitäisi rahaa laittaa. Siskoni oli siis musiikkikoulussa, mutta joutui siellä lopettamaan. Muutenkin on ollut vaikeat välit isään, monta kertaa oikeudessa väitelty elatusmaksuista. Mutta siis äitini tosiaan yrittää kovasti, hakee koko ajan työtä mutta kun ei ole kunnon koulutusta ja pätkätöitä takana niin vaikea saada :/. Ja äiti ei polta, ei juo, ei käytä mitään päihteitä, ei käy ulkona, ei osta edes vaatteita itselleen. Kaikki raha käytetään meihin kolmeen, joskus äiti on jopa ollut syömättä koko päivänä, mikä tuntuu minusta tositosi pahalta. Mutta varmasti tästä vielä selvitään, vähän jännittää kun alkaa ens vuonna lukio että miten sinne saa kaikki kirjat ym ostettua mutta jostaaan varmaan saa halvalla käytettyjä, hope so. Ps. kiitos kaikille avusta mutta pyysin oikeastaan vain tukea vaikeassa tilanteessa enkä aikonut ryöstää ketään :) eli jos teihin ottaa joku yhteyttä jotka jo s-postinne tänne ehditte laittaa, niin vannon sieluni kautta että minä se en ole.

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    Edellinen viesti nimimerkiltä köyhä tyttö ei ollut minun kirjoittamani, joku muu ilmeisesti kaipaa kans rahaa. Unohdin aloittamani ketjun vähäksi aikaa koska aluksi tuntui ettei kukaan ottanut viestiäni tosissaan. (Kirjoitan nyt muuten isoilla alkukirjaimilla etten vaan ärsyttäisi ketään).
    Pari ihmistä oli selvästi nähnyt vaivaa ja haluaisin kertoa että äitini on ihanin ihminen maailmassa ja tarinan
    "roisto" on isäni. Hänellä nimittäin on varaa vaikka muille jakaa, ja käy noin 5 kertaa vuodessa ulkomaanmatkoilla ymym mutta siltä me ei aiota mitään pyytää. Ollaan kyllä pari vuotta sitten pyydetty rahaa LAINAKSI kun oli kyseessä pikkusiskon harrastuksen maksu, mutta ei sieltä mitään tullut, nauroi vielä puhelimessa että kaikkiin turhuuksiin sitä pitäisi rahaa laittaa. Siskoni oli siis musiikkikoulussa, mutta joutui siellä lopettamaan. Muutenkin on ollut vaikeat välit isään, monta kertaa oikeudessa väitelty elatusmaksuista. Mutta siis äitini tosiaan yrittää kovasti, hakee koko ajan työtä mutta kun ei ole kunnon koulutusta ja pätkätöitä takana niin vaikea saada :/. Ja äiti ei polta, ei juo, ei käytä mitään päihteitä, ei käy ulkona, ei osta edes vaatteita itselleen. Kaikki raha käytetään meihin kolmeen, joskus äiti on jopa ollut syömättä koko päivänä, mikä tuntuu minusta tositosi pahalta. Mutta varmasti tästä vielä selvitään, vähän jännittää kun alkaa ens vuonna lukio että miten sinne saa kaikki kirjat ym ostettua mutta jostaaan varmaan saa halvalla käytettyjä, hope so. Ps. kiitos kaikille avusta mutta pyysin oikeastaan vain tukea vaikeassa tilanteessa enkä aikonut ryöstää ketään :) eli jos teihin ottaa joku yhteyttä jotka jo s-postinne tänne ehditte laittaa, niin vannon sieluni kautta että minä se en ole.

    isäsi teistä lapsista elatusavut? Ellei maksa, niin silloin Kela maksaa teistä elatustukea ja perii sen isältänne. Elatusapuja teidän ei tarvitse häneltä pyytää tai olla pyytämättä. Vanhempiesi elatusvelvollisuus jatkuu, jos opiskelet lukiossa, vaikka lapsilisäsi loppuvatkin kun täytät 17 vuotta.
    Jos äidilläsi ei ole kunnon ammattia, hänen on syytä hakeutua työvoimapoliitiseen ammatilliseen koulutukseen sellaiselta alalta, jossa työllistyminen on todennäköistä. Hänelle maksetaan koulutusajalta työmarkkinatuen suuruinen korvaus ja lisäksi 9 euron ylläpitokorvaus koulupäivältä. Lisää tietoa saa työvoimatoimistosta.
    Äidiltäsi on edesvastuutonta olla päiviä syömättä. Yksi tai kaksi perunaa lisää kattilaan tai muutama lusikallinen ryynejä puuroon ei taloudellista tilannettanne horjuta. Teitä lapsia se sen sijaan ahdistaa ja syyllistää, ja kun äitisi sairastuu temppuilunsa johdosta, tilanne vaikeutuu takuulla.

    Eikös se mene niin, että elatusavut määrittää oikeus? Jos ei se isä niitä maksa, niin kyllä ne perintään menee ja sitten ehkä voisi kiinnostaa maksaa. Sun, siis tyttö, ei edellinen ;) kannattaisi ottaa yhteyttä johonkin sossuun ja kertoa, ettei isänne suostu kustantamaan mitään. Kyllä se sitä kautta lähtee hoitumaan. Isälläsi on elatusvelvollisuus siinä kuin äidilläsikin. Jos kertomasi on totta, niin joutaa kyllä pistää maksamaan.

    En tiedä auttaisiko avoimuus, jos asutte pienellä paikkakunnalla ja siellä saa väki tietää, että isä ei maksa lapsiensa elatusta, niin siinä voi tulla vähän paineita.

    Äänestä

Jos oikeasti olisi nälkä, niin housujen kuluminen puhki ei huolettaisi vaan se, että housut alkaa lepattamaan kun laihtuu.
En ole suomessa nähnyt yhtäkään nälkäistä ihmistä.
Käske äitiäsi lopettaa se tuhlaaminen.

Äänestä
  • Koulussa saadaan kouluruokaa ihan niinkuin kaikki muutkin, en ole sanonutkaan että kuoltaisiin nälkään ym.
    Kotona on vaan ruoat vähissä.

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    Koulussa saadaan kouluruokaa ihan niinkuin kaikki muutkin, en ole sanonutkaan että kuoltaisiin nälkään ym.
    Kotona on vaan ruoat vähissä.

    Köyhä tyttö, 15 v. Sinun täytyy ilmoittaa tuosta kamalasta tilanteestasi kaupunkisi lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. Sillä Suomessa noin köyhä tilanne ei periaatteessa pitäisi olla mahdollista, olemassaolevien hyvien tukien takia. Elikkä äitisi ei nyt vaan ole 100% kykenevä huolehtimaan sinusta, hän ei vain ymmärrä itse tilanteen vakavuutta eikä ymmärrä hakea kaikkea apua ja tukia joita sinä tarvitsisit. Joku syy siihen on. Mutta ei mennä nyt sihen, vanhemmalla on valvollisuus huolehtia lapsen hyvinvoinnista riittävällä ruualla. Soita pian kaupungin vaihteeseen, kysy puhelinnumero lastensuojelun työntekijälle, ja siitä se lähtee, älä kaunistele tilannetasi sitten. Muitakin on: kirkon diakoniatyöntekijä ym, sen kunnan avun päälle.
    Kerro tilanteestasi myös muille aikuisille, jotka voivat ottaa vastuta että apu tuee perille: sedät, tädit, opettaja, opo, mummi, ukki, kummit, kaverin äiti, naapuri vaikka jos ei muita ole.

    Äänestä

  • sosiaaltyöntekijälle kirjoitti:

    Ihmetyttää jengin puhe sosiaalihuollosta. Sieltä on nimittäin aivan turha kuvitella saavansa mitään, ellei ole somali tai joku muu käsikarva. Ja tämä on kyllä aivan tosi, on tullut koettua.

    Äänestä

  • Sinä, Juttu onnäin, voisit kysyä äidiltäsi, miksi hän on kasvattanut sinut täyteen pahuutta. Syyllistät 15-vuotiasta! Minä käsken nyt sinua: Lopeta ihmisten mielten pahoittaminen ja mene hoitoon! Heti! Miten joku voi olla noin paha, inhottava ja ilkeä? Miten kestät itseäsi, minä en voisi elää jos olisin noin täynnä pahuutta. Olet kyllä selvästi kaaleppi. Oletko miettinyt, että oletko narsisti, onko sitä suvussanne paljonkin?

    Äänestä

  • köyhä tyttö kirjoitti:

    Koulussa saadaan kouluruokaa ihan niinkuin kaikki muutkin, en ole sanonutkaan että kuoltaisiin nälkään ym.
    Kotona on vaan ruoat vähissä.

    Jos isälläsi on noin hyvin asiat, hän maksanee teistä lapsista enemmän kuin peruselarit, lisäksi äitinne saa teistä lapsilisät, jos asutte vuokralla myös asumistuen, jos ei ole töitä, kelalta tai liitosta pitäisi tulla rahaa kuukauden, korkeintaan kahden jonotuksen jälkeen, jonka jälkeen tulot ovat säännölliset.

    Kuitenkin, äitisi saa minimissään elareita 378 euroa ja lapsilisiä 351 euroa, ja nuo hän saa verottomana joka kuukausi, riippumatta siitä onko työtön vai töissä. Ilman jonotusta tai odotusta. Jos tilanne on väliaikaisesti kurja, esim. 1-2kk ettei noiden lisäksi tule muita tuloja, äitisi voi neuvotella kunnan kanssa siitä että maksaa vuokran, kun tuet alkavat tulla, vesilaskun tai sähkölaskun, vakuutusmaksunkin maksua voi siirtää yksinkertaisesti soittamalla kyseiselle taholle ja sopimalla uuden maksupäivän.

    Kuitenkin tuo 729 euroa kuukaudessa nähdäkseni pitäisi riittää nelihenkisen perheen ruokkimiseen ja vaatettamiseen. Jos on aika ostaa farkut, ne löytyvät varmasti jostain kaupasta tuolla 29 eurolla ja senkin jälkeen muuhun elämiseen jää vielä 700 euroa.

    Jos haluat auttaa äitiäsi taloudellisesti, lupaudu ulkoiluttaan koiria, hoitamaan loma-aikoina muita kotieläimiä, esim. jyrsijöille ei ole lainkaan hoitopaikkoja! Kerää lauantai-sunnuntaiaamuisin pulloja ja tölkkejä kylänraitilta (Herää ajoissa esim. 5:ltä, ennen kuin mummut ehtivät apajille, ja mene kierroksen jälkeen vielä parin tunnin unille) noin etenkin kesäaikaan, festareiden tai toritapahtumien jälkeen saalis voi olla oikeasti huikea.

    Syökää koulussa reilusti, ja hauskuttakaa itseänne kirjaston antimilla. Pidä mieli korkealla ja sano äidillesi että huolehtii itsestään kunnolla. Ehkä äitisi on hiukan masentunut kun näkee tilanteen niin toivottomana, että antaa teille lapsille sen kuvan, kuin ei olisi rahaa mihinkään.

    Äänestä

  • tomppelipomppeli kirjoitti:

    Sinä, Juttu onnäin, voisit kysyä äidiltäsi, miksi hän on kasvattanut sinut täyteen pahuutta. Syyllistät 15-vuotiasta! Minä käsken nyt sinua: Lopeta ihmisten mielten pahoittaminen ja mene hoitoon! Heti! Miten joku voi olla noin paha, inhottava ja ilkeä? Miten kestät itseäsi, minä en voisi elää jos olisin noin täynnä pahuutta. Olet kyllä selvästi kaaleppi. Oletko miettinyt, että oletko narsisti, onko sitä suvussanne paljonkin?

    .. jälkeenjääneitä aina tänne sikiää ...

    Äänestä

  • ngf<gew kirjoitti:

    .. jälkeenjääneitä aina tänne sikiää ...

    Sinun äitisi jalkovälistä. tai sitten vatsanahan kautta. Menehän peilistä katsomaan, sieltä löytyy.

    Olet tuhma, äitisi ei ole sitä sinulle kertonut kun kasvatus on jäänyt väliin, mutta nyt kasvata itse itseäsi ja mene peiliin eteen sanomaan itsellesi 100000 kertaa, että olet tuhma, ilkeä paha, huonosti kasvatettu,

    Te tyhmät olette onnellisia, kun ette edes tajua olevanne tyhmiä.

    "Mene peilin ääreen toistamaan miljoona kertaa" ..

    No en taatusti mene! Miksi y´leensä ottaisin kaltaiseltasi luuserilta vastaan yhtään minkäänlaisia neuvoja?

    Mene sinä puolestasi ajoissa nukkumaan ja herää huomenna reippaana tuottaviin töihin,
    sellaista neuvoa aion itse noudattaa.

    Äänestä

Ja huomaan täällä ei senkun hauklutaan vaan.
No läski tirisee hampaiden välistä monelta ja on ylipainoa.
Niin on minullakin mutta.. olen ymmärtäväinen.

Äänestä
  • Te neuvojen antajat: Ei ole 15- vuotiaan lapsen asia ryhtyä laskemaan äidin tuloja ja miettimään tukia. Se on vanhempien velvollisuus. Suoraan soitto lastenvalvojalle vaan sosiaalitoimistoon ja lapsi jako huostaan tai perheelle tukitoimia ja seurantaa. Lapsi sanoo että ruoka loppumassa jääkaapista, viikon päästä vasta saa ruokapussin! Kyllä on outoa porukkaa neuvoineen. Selkeästi äiti on pihalla tai kykenemätön huolehtimaan. Se on vanhemman vastuu eikä lapsen.

    Äänestä

tosiaan loppumassa. Kävin eilen ruokakaupassa ja aika tyhjää olikin. Liki kaikki mitä olin ajatellut ostaa jouduin korvaamaan jollain muulla ruualla.

Äänestä
  • Halusin vain tulla tänne kertomaan että tilanne on parantumassa pikkuhiljaa :) äiti sai töitä tosin vain neljäksi kuukaudeksi mutta voi se aika pidentyäkin. Iskä ei siis maksa noita kaikkia maksuja koska oikeudessa on sanonut että tulot on niin pienet kun sillä sattuu olemaan ammatti jossa ei ulkopuolinen voi oikein todistella noita palkkoja. Ja yhteishuoltokin niillä on virallisesti vaikkei me lapset ollakaan oltu yhteyksissä iskään pitkään aikaan, se nyt ei ole vain luovuttanut yksinhuoltajuutta, siitä on oikeudessakin väitelty. Mutta tosiaan eiköhän tilanne helpotu parin kuukauden päästä kun alkaa rahaakin tulemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

köyhä tyttö kirjoitti:

Hei vaan kaikki,
nyt tuntuu siltä että huonommin ei voisi enää mennä. tai voi mennä mutta sitä nyt ei kestä ajatella. olen 15v tyttö ja asun äitini ja pikkusiskoni pikkuveljeni kanssa, siis nelistään asutaan. äiti on ollu pari-kolme kuukautta työttömänä eikä rahaa tuu mistään paitsi jotkin satunnaiset tuet. saadaan ruoka-apua seurakunnalta kerran 2 viikossa eli seuraavaan ruokapussiin on vielä viikko aikaa. ruoka on kuitenki jo nyt melkein kokonaan loppu, enää yksi makaronipussi ja joku kaurakeksipaketti jäljellä. eikä tarkoita sitä etteikö oltaisi ruokaa säästetty! mutta tietäisikö kukaan mistä voisi saada rahaa siis olen itse yrittänyt löytää mitä tahansa työtä jota voisi tehdä koulun lomassa ja olinkin puhelinmyyjänä joulun jälkeen mutta ei siitä oikein mitään saanut ja koulu kärsi liikaa kun oli 15h viikossa koulun lisäksi puhelimessa. äiti yrittää koko ajan saadaa töitä ja toivottavasti saakin, nyt ei vaan hyvältä näytä. menot vaan kasvaa, en ole voinut lähteä kavereiden kanssa edes mäkkiin syömään yli puoleen vuoteen kun ei yksinkertaisesti ole rahaa. kavereille en ole kuitenkaan kertonut että äiti on työtön, en edes parhaille kavereilleni. jos tiedätte minkä tahansa keinon jolla saisi jotakin lisäapua niin kertokaa :) en tiedä miksi mutta tuli vaan sellanen olo että nyt piti purkautua, äidillekään en ole voinut puhua kun tämä on niin vaikeaa kaikille. tänäänkin olen itkenyt ihan naurettavaa mutta huomsin että farkut on kulunu melkein puhki ja äiti sanoi heti että eivoi mitään, ei ole rahaa. no en nyt muuta jaksa mutta tosiaan kiitos jos jaksaisitte kertoa miten tästä voi selvitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu