p.e.

Ja minkä vastauksen antaa nyt tämä kolmas katsantokanta - teosofinen maailmankatsomus? Se sanoo: Jeesus oli ihminen mutta hän oli samalla Jumala. Kuinka tämä on ymmärrettävissä? Eikö tämä ole sama vastaus kuin kirkon antama? Näin lyhyesti lausuttuna se voi tuntua samalta, mutta teosofia selvittää, millä tavoin Jeesus oli Jumala ja millä tavoin hän oli ihminen. Mitenkä Jeesus siis oli ihminen? Siten kuin me kaikki olemme ihmisiä. Ja mitenkä hän oli Jumala? Siten kuin me kaikki olemme Jumalia. Teosofisen maailmankatsomuksen valossa jokainen ihminen on Jumalan Poika, jokaisessa ihmisessä asuu Jumala. Tämä ei ole mitään kevytmielistä, mitään pintapuolista vaan se on syvä totuus. Se merkitsee, että jokainen meistä on jumalallinen henki, että me kaikki olemme Jumalasta syntyneet, siitä suuresta Elämästä ja Tajunnasta, joka on kaiken näkyväisen takana. Elämä ei ole mitään kuollutta, tajutonta, järjetöntä, vaan se on järjellistä ja itsetietoista, se on meille käsittämätön ja selittämätön Jumaluus. Tämä suuri maailmankaikkeus ei ole mikään leikkityö, mikään sokeain voimain tulos, vaan sen takana on ikuinen järki, ikuinen viisaus ja voima, ikuinen tajunta. Me emme osaa sitä selittää, sillä me olemme pienempiä kuin se, mutta Se on ja me olemme Sen poikia. Me ihmiset olemme kaikki tämän hengen lapsia. Uskonnollisella kielellä on sanottu, että ihminen on Jumalan yksisyntyinen poika, Jumalasta yksin syntynyt. Mutta tämä on ihmisen sisäisin salaisuus ja me tavalliset ihmiset emme ole siitä tietoisia. Me emme ole vielä itsetietoisia Jumalan poikia vaan me olemme vasta kehittymässä tietoon siitä. Jokainen ihminen tulee kerran tietoon siitä, että hän on Jumalan Poika, henkinen, ikuinen olento, Isästä Jumalasta syntynyt. Ja millä tavalla tämä kehittyminen tapahtuu? Siten että ihminen monta kertaa syntyy tänne maan päälle, täällä kokee, viisastuu ja vähitellen herää tietoiseksi siitä, kuka hän on. Se sisäinen kaipuu, jonka kaikki tunnemme sisässämme, se ihmisessä aikaa myöden voittaa yhä enemmän alaa, kunnes se lopulta tulee kaikkia muita himoja ja pyrkimyksiä voimakkaammaksi. Lopulta jää ihmiseen jälelle vain tämä yksi halu ja silloin alkaa hänessä herätä tieto siitä, että hän on Jumalan Poika, että hänen elämällänsä on korkea päämaali. Ja silloin hän alkaa tehdä henkistä työtä ja todenteolla kasvattaa itseään voidakseen toteuttaa jumalallisen elämänsä.

Kahdenlainen on se keino, millä inhimillinen henki, joka alussa on itsetiedoton kuin lapsi, kehittyy tietoon siitä, että se on Jumalasta lähtenyt. Ensiksi siten, että se syntyy tänne maan päälle kerran toisensa perästä ja saa yhä uudelleen tilaisuutta kokea hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää ja siten vähitellen oppia. Ja toiseksi, kun se on nähnyt, että elämällä on päämäärä, niin on sille välttämätöntä alkaa itseään kehittää ja itsetietoisesti pyrkiä toteuttamaan jumalallisen elämän itsessään. Näin ihminen kahdella tavalla kehittyy, ulkonaisen elämän ja sisällisen pyrkimyksen kautta.

Ja kuka nyt oli Jeesus? Jeesus oli ihminen sellainen, joka oli kehittynyt päämaaliin, saavuttanut sen Isän tuntemisen, sen itsetiedon, jonka mekin kerran saavutamme. Jeesus oli ikäänkuin vanhempi veli, siten että hän ennen muita oli tullut päämäärään ja ehkä siten että hän oli tullut ihmiseksi alemmasta muodosta ennen kuin me ja siten että hän suurella voimalla, päättäväisyydellä ja kestävyydellä monen elämän läpi oli ponnistanut ja pyrkinyt ja lopulta päässyt täydelliseen Jumalan tuntoon. Ja kun ihminen on päässyt Jumalan tuntoon, silloin hän on yhtynyt Jumalaan, sillä aina kun jonkun totuuden olemme saavuttaneet, on se totuus meissä itsessämme. Jollei meillä olisi tajunnassamme kuva tästä maailmasta, niin emme tietäisi siitä mitään. Kun tunnemme Jumalan, merkitsee se, että Jumala on meissä tullut eläväksi, että olemme täyttyneet Jumalalla ja voimme sanoa olevamme yhtä Isän Jumalan kanssa, niinkuin Jeesus sanoi. „Joka minut näkee, hän näkee Isän.“ Ainoastaan täydellinen ihminen voi näin sanoa, sellainen kuin Jeesus, Buddha, Zoroaster, Krishna tai muut suuret opettajat. Mutta täydellinen ihminen voi todella niin sanoa. Niinkuin Jeesus oli tämän päämäärän saavuttanut, niin ovat monet muut sen saavuttaneet. Kaikki eivät ole julkisesti esiintyneet maan päällä. Heillä ei ole ollut sellaista tehtävää kuin Jeesuksella. Elämässä vallitsee täydellinen lainmukaisuus ja sentähden ei ole aina sallittu, että maan päällä esiintyisi tällainen suuri ihminen, joka on tiedon saavuttanut. Vain silloin tällöin astuu ihmiskunnan keskelle ihmeellinen ihminen. Ja mikä on silloin semmoisen ihmisen tehtävä? Mikä oli Jeesuksen tehtävä? Niinkuin hän itse sanoi: „Sitä varten olen minä maailmaan tullut että julistaisin totuuden.“ Ja se totuus, jonka hän julisti, oli se, että kaikki olemme Jumalan lapsia. „Olkaa sentähden täydellisiä niinkuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.“ Se on hänen sanomansa maailmalle.

Tällainen oli Jeesus. Hän siis oli ihminen, mutta samalla hän oli Jumala. Hän ei ollut Jumala sellaisella mystillisellä tavalla kuin ennen olemme saaneet kirkonopilta kuulla, että suuri Jumala, joka on kaiken takana, olisi puristautunut yhteen ja astunut maan päälle ihmisenä, vaan hän oli ihminen, joka oli kohonnut Jumalan tietoisuuteen ja sisäisesti tullut yhdeksi Jumalan kanssa. Tällä tavoin teosofia aivan yksinkertaisesti ja järkevästi ratkaisee kysymyksen, kuka Jeesus oli, ja avaa meille uusia näköaloja. Me voimme nyt selvästi ymmärtää Jeesuksen elämäntarinan, että hän oli ihminen, joka oli noussut niin korkealle, että hän oli tullut yhdeksi Elämän Hengen kanssa ja saavuttanut kaikenlaisia henkisiä voimia, joita ei meillä muilla ole. Samat voimat ovat olleet muillakin ihmisillä, jotka ennen häntä ovat saman tien kulkeneet, ja samat voimat tulevat niille vastedes, jotka Jeesuksen jälessä kulkevat sen tien. Tällä tavoin käsitämme raamatun ihmetyöt. Olkoon, että niiden ympärille on muodostunut legendoja, mutta meidän ei tarvitse niitä silti kieltää. Niiden takana voi olla totuuden ydin. Näin tulee raamattu aivan toisenlaiseksi kirjaksi. Nyt emme evankeliumeissa lue kaukaisesta olennosta, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä, vaan ihmisestä, joka on saavuttanut sellaisen asteen kehityksessään, jonka me kerran tulemme saavuttamaan. Kerran tämä tulee olemaan meidänkin historiamme. Uudessa valossa esiintyy meille nyt kertomus Jeesuksesta. Kirkon vastaus, että Jeesus oli Jumala, sisältää yhden puolen totuudesta - tai kumpikin vastaus sisältää koko totuuden, riippuen siitä, miltä puolelta sitä katsomme. Aina näet, kun ymmärrämme totuuden, niin siinä vastakkaiset mielipiteet sulautuvat yhteen.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä selitys ja kaunopuheisesti muotoiltu, mutta Jeesus on taivaallista alkuperää siis taivaasta alas ihmisille, eikä ihmisistä ylös taivaisiin.
Muuten hyvä paitsi tasan päinvastoin kuin selitit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuka/mikä Hesus todella oli/on kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu