Tuusulalainen yrittäjä Jorma Mattila kirjoitti Hesarissa tänään, että hän on huippulahjakas. Hän keskeytti lukion opinnot, oli töissä ja sitten pyrki Tampereen yliopistoon. Kuitenkin hänestä ei tullut tohtoria eikä näköjään mitään tiedemiestä.
Hänen mielestään huippulahjakkaat oppilaat turhautuvat koulupenkeillä, etc.
Hän vastustaa kirjoituksessaan lukion pakollisuutta yliopistoon tai korkeakouluun haettaessa.
Hänen mielestään parin tunnin lottotyyppinen pääsykoe on parasta eikä tulevan opiskelijan täytyisi osoittaa sitkeyttää sekä halua opiskeluun monen vuoden lukion opintojen aikana.
Kaikissa maissa lukio on pakollinen esivaihe ennen korkeakoulun opintoja. Ne jotka eivät kykene lukion opiskeluun tai eivät jaksa, niitä varten on kymmpiluokka ja ammattikoulut. Jos ei jaksa istua lukion penkillä, sitten ei todennäköisesti myöskään yliopiston penkillä.
Valtio kyllä säästäisi, jos lopettaisi täysin Suomessa lukion pyörittämisen, mutta sitten suomalaiset eivät pääse ulkomaan yliopistoihin, koska siellä lukio on ehdoton vaatimus, jotta voisi hakeutua yliopistoon.
On siinä sivistystasossakin eroja. Se joka on käynyt lukion, osaa paljon enemmän muun muassa reaaliaineita; sitä vastoin se, joka ei ole jaksanut lukion opintoihin, sen maailmankatsomus ja tiedot-taidot ovat paljon ahtaampia.
Koulukehitys on katsottu seuraavanlaiseksi: peruskoulu- (yläaste)- lukio - yliopisto. Yliopisto on tarkoitettu korkeammaksi tieteelliseksi opinahoksi eikä pelkästään ammattiopistoksi. Sitä varten on ammattiopistot.
Kenelläkään ei ole pakkoa mennä lukioon eikä yliopistoon. Pakollisen peruskoulun jälkeen voi siirtyä suoraan huippulahjakkaana kymppiluokalle tai ammattiopistoon tai työelämään. Jos on huippulahjaksa, ei sittenkään näköjään tarvita turhaa yliopistoa, korkeintaan lastentarha tai äidin kanssa kotona olo ritttää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
>>Koulukehitys on katsottu seuraavanlaiseksi: peruskoulu- (yläaste)- lukio - yliopisto. Yliopisto on >>tarkoitettu korkeammaksi tieteelliseksi opinahoksi eikä pelkästään ammattiopistoksi. Sitä varten on >>ammattiopistot.
Häkellyttävän moni sieltä korkeimmasta tieteellisestä opinahjosta valmistunut on valinnut urakseen pienipalkkaiset pätkätyöt mopin varressa ja pikaruoka-alalla? On tainnut jäädä jotakin hienoa ja korkealentoista ymmärtämättä kun on vaan toi ammattikoulutus? Kaveri palkkas firmaansa yhden tollasen "maisterin" ja hyvin näyttää pärjäävän tsupparin duunissa, oli ollut joskus nuorena viisas ja suorittanut BC ajokortin.
Ei ihmettä kun lukio on jäänyt väliin. Sitten nuo maisterikoulutukset alkaakin olla kyseenalaisia.
Opettajat koulussa opettamassa, mutta heillä itsellään ei ole edes yo-kirjoituksia. Yhteiskuntatietelijöitä ilman yo- kirjotuksia suoraan peruskoulusta.
Siihen mopin luo no maisterit ilman yo:n kirjoituksia ovatkin sopivia.