Löysin sellaisen ryhmän sivun kuin Kuninkaansoturit. Onko kyseessä oleva opetus ja toiminta helluntailaisten hyväksymää ?
kuninkaansoturit ?
kilu-ee
5171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sivuilla useamman kerran käyneenä sanoisin, että monet kirjoitukset sinänsä ovat "opiltaan" varmaan aika ok. Mutta kirjoitusten taustalta taitaa löytyä mm. katkeruutta. Ja jos tällainen henki sävyttää sinänsä opillisesti oikeaakin kirjoitusta, niin asiasta jää huono maku. M.L. on kirjoitusten perusteella ollut joskus mukana helluntaiseurakunnassa.
Oletteko huomanneet, että monet aloitukset ja vastaukset ovat kuninkaansotureiden aikaansaannoksia.
He pyrkivät opettamaan teitä, mutta onko heillä mitään annettavaa?
Kannattaa pysyä kaukana moisesta lahkosta. Vievät vain rahat sinulta. Osa on entisiä/nykyisiä rikollisia, osa taas on vakavasti henkisesti sairaita. Esko näkyy postaavan myös tälle palstalle noita omia tekstejään, joista kukaan ei saa selvää ja lahkon nykyinen pj. vakuutteli myös syyttömyyttään täällä useaan otteeseen kun viimeksi petoksesta kärysi.
Eivät ihmisen kirjoitukset kerro mitään siitä onko hän oikealla asialla. Ei vaikka oppi olisi kuinka taivaallista sekä oikeaa. Sehän vain kirjoittamista eikä mitään sen ihmeempää, sitähän pystyy kuka tahansa jäljittelemään miten muka tulisi kirjoittaa.
Käytännön elämä onkin sitten jo aivan toinen juttu. Siinä miten suhtautuu toiseen ihmiseen, minkä hengen toiset ihmiset kokevat olevan kyseessä ja miten vaikutelman ihminen antaa itsessään. Siinä aika vaikea näytellä Jumalan vaikutuksia. Ehkä se juuri ja juuri voi kokouksessa puhuessa onnistua näyttelemällä, mutta sitten käytännön elämä kaheli paljastuu kaheliksi. Ellei sitten seurakunta koostu muista samanlaisista kaheleista.
Tuomittu rikoksista.