"Erään kuvan aatteellisesta taustasta antaa yhdessä räjäytysoperaatiossa mukana ollut A.Nurmi valtiollisen poliisin kuulustelupöytäkirjassa. Kyseessä oleva nuori henkilö oli myös sähkötöissä Suomen Pankin rakennuksella, mutta Mäkinen ja Tammelund eivät jatkossa ottaneet häntä mukaan, kun pelkäsivät, että poika puhuu sivu suunsa. Nurmi kertoi poliisille lähtökohdistaan:
"Työmaalla puhuttiin varsinkin ruoka ja kahvituntien aikana politiikkaa, johon miltei kaikki työmaalla olevat työläiset osallistuivat. Politiikasta keskusteltaessa sai Tammelundin ja Mäkisen puheista sellaisen käsityksen, että nämä olivat perehtyneet kommunistien oppeihin."
"Kun aikaisemmin ei ollut mitään politiikkaa harrastanut, heräsi näistä Tammelundin ja Mäkisen puheista halu päästä tarkemmin perehtymään kommunistisiin oppeihin. Kertoessaan erään kerran tästä halustaan Tammelundille ilmoitti Tammelund voivansa tuoda muutamia kirjoja luettavaksi, joista asiat tarkemmin selviäisivät. Myöhemmin Tammelund toikin kirjat Kommunistinen manifesti, Karl Marxin kirjoittaman kirjan Työ ja pääoma sekä erään kolmannen, jonka nimeä ei enää muista."
"Näiden kirjojen lisäksi sai vielä myöhemin Tammelundilta luettavakseen Erfurtin ohjelman ja Sosialistisen aikakauslehden vuodelta 1919... Ollessaan myöhemmin Tammelundin kanssa Tampereen kaupungin lainakirjastossa ja tiedustellessaan Tammelundilta sopivia kirjoja luettavakseen ehdotti Tammelund tällöin kirjoja Aron raivaajat, Sementti, Kuningas kivihiili ja Minua sanotaan puusepäksi."
Silta näistä teoksista sodanvastaiseen toimintaan saattaa tuntua kovin kaukaiselta, mutta ne edustivat kuitenkin melkoista työväenliikkeen tietopanosta. Samalla ne kuvaavat kuitenkin niitä taustoja,joista myös valtiollinen poliisi näyttää olleen kiinnostunut. Kommunistinen manifesti, Marxin ja Engelsin yhteinen työ, pantiin alulle Lontoossa 1847. Se julkaistiin ensin saksaksi, englanniksi ensi kerran 1850 ja suomeksi 1906. Marxin Palkkatyö ja pääoma ilmestyi ensi kertaa Neue Rheinische Zeitungin pääkirjoitussarjana alkaen 4.4.1847. Suomeksi se ilmestyi ensi kerran 1907 ja vuonna 1936 Soihtu julkaisi sen Akateemisen Sosialistiseuran jäsenten suomentamana.
Venäjän vallankumousta kuvaavien Mihail Sholohovin ja Feodor Gladkovin ohella 'suositeltujen' kaunokirjallisten teosten joukossa on 1930 luvulla Suomessa käännetty Amerikan työväenluokan luokkataistelua kuvaava Upton Sinclairin teos kaivostyöläisten elinoloista. Merkittävä osuus arviossa annetaan myös Pellervo Takatalolle, joka oli taustalla suunnittelevana voimana.
"Pääapurinsa eli Reino Tammelundin Takatalo on erittäin hyvin ja ihmistuntemuksella valinnut, sillä Tammelund on, kuten hänestä puhuttelussa heti toteaa, hiljainen, harvapuheinen, itseensäsulkeutuva, notkea, luikas, sisukas, erittäin altis ja helposti syttyvä sekä, ehkä ei niin vähänkään, fanaattisuuteen taipuisa."
"Sähkömuuntajiin ja rautateitten räjäyttämiseen oli käytetty erittäin voimakkaita räjähdyspanoksia. Niitten kokoonpanosta ja valmistuksesta olivat pääasiassa Reino Tammelund ja Eino Mäkinen huolehtineet ja sitä varten tai siihen pystyäkseen hankkineet itselleen räjähdysaineita ja niitten ominaisuuksia sekä räjähdyspanosten kokoonpanoa käsittelevää kirjallisuutta, ts. perehtyneet asiaan oikein teoreettista tietä", ihmettelee kirjoittaja kertoen sitten, miten nämä räjähdysaineet oli hankittu murtautumalla "sellaisiin suojiin tai varastoihin, joissa tiesivät niitä säilytettävän". (Viite 17)
Kirjoittaja esittelee myös käytettyjä omatekoisia aikasytytinlaitteita, joista erikoisin oli jousen varassa oleva nesteellä, kuten esim. bensiinillä, täytetty metalliastia,
"josta neste hiljalleen valui pois ja sitä mukaa läheni sähköllä toimiva kontaktin sytyttäjä. Oli mm. jo edeltäpäin kokeilemalla laskettu, miten pitkän ajan nestesytytyksellä toimiva panos räjähtääkseen tarvitsee, jotta tiedettiin, miten pitkälle jo sillä aikaa voitiin paeta ja hankkia kaiken varalta itselle tarvittava alibi."
Nämä Tampereen Valpon löytämät motiivit ja tekniset keksinnöt eivät kuitenkaan hellyttäneet Turun hovioikeutta, joka toukokuun viimeisenä päivänä 1943 antoi tamperelaisten jutussa tuomionsa. Siihen ei vaikuttanut sekään, että 24 syytetystä oli peräti kahdeksan eli kolmasosa nuoria henkilöitä, jotka eivät olleet täyttäneet sodanvastaisiin toimiin osallistuessaan 18 vuotta. Tämän ikärajan alittajia olivat mm. Liisa ja Eino Mäkinen, Hilkka Lauri, Kalle Valkaman nuorin veli ja Reino Tammelund."
http://www.ksl.fi/files/muisti/sakari12.htm
Ihan pommeja ja sytyttimiä! Kyllä tämän rauhanliike on aika jännää. Pommimiehistä ja terroristeista tuli sitten sodan jälkeen Suomen Rauhanpuolustajat ry:n toimitsijoita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...jäi rangaistuksetta:
Kapteeni Lepistön komennuskunta oli Viljakkalassa tarkastamassa Kalle Salon taloa aamulla klo 8, kun poliisien seisoessa pirtin ovella kylmästäkamarista avattiin tuli poliiseja vastaan. Kapteeni Lepistö, jo useita matsäkaartilaisjahteja kokenut upseeri, haavoittui kuolettavasti ja poliisi Heikki Perttu lievemmin. Etsitty metsäkaartilainen Reino Sjöblom sen sijaan pääsi karkaamaan. Kapteeni Lepistö kuoli Tampereen sotilassairaalassa 7.1.1944.
Raukkamaiset kommunistit murhasivat suomalaisen! Mikä on murhaaja Sjöblummin sodanjälkeinen ura? Hänkin "rauhanpuolustaja"??