Selkeästi

sanottu.
HeSa:ssa 7.4. kirjoittaa Näkökulmassa Jorma Aaltonen, ja päättää jutun:" Maan hallitukselta kuitenkin nöyrästi tiedustelen, että miksi meikäläisen kirkosta eronneen syntisäkin pitää kärsiä toisten uskonnollisista kärsimysjuhlista? Eikö se lopullinen tuomio riitä."
Todella selkeästi sanottu. Juttu käsitteli aihetta, miksi kirkkopyhinä kaupat ovat kiinni, muutamin poikkeuksien.
13275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minäpä olin pääsiäisen Tallinnassa. Viro on aika pakanamaa, ja siellä oli kaupat pääsääntöisesti auki, jopa pitkänäperjantaina.

Wikipediatilastoa Virosta:

"Vuoden 2005 Eurobarometrin kyselyn mukaan 16 % virolaisista uskoo Jumalaan, kun taas 54 % uskoo olevan olemassa jonkinlaisen henkiolennon tai elämänvoiman, ja 26 % ei usko, että olisi olemassa minkäänlaista henkiolentoa, jumalaa tai elämänvoimaa. Tämän tutkimuksen mukaan virolaiset ovat Euroopan unionin vähiten uskonnollinen kansa."

Vuoden 2000 väestönlaskennassa Viron aikuisväestöstä ilmoitti olevansa aktiivisia jonkun uskonnon kannattajia:

13,6 % evankelis-luterilaisia
12,8 % ortodokseja
1,4 % muut kristityt

Äänestä
  • Siis 16% uskoo Jumalaan ja 54% johonkin henkiolentoon tai elämnvoimaan?... sehän tekee yhteensä 70%.

    Jos joku on tulkinnut, että vain kristinuskon jumalaan uskominen on "uskonnollista" ja muihin jumaliin/jumaluuksiin uskominen jotain muuta, niin silloin on kyllä aika tavalla typistetty sanan "uskonnollinen" merkitystä. Toki siitä sanasta ja sen merkityksestä ei ole yksimielisyyttä, mutta väittäisin, että usko esim ehnkiolentoon on "uskonnollista".

    Täten siis 70% virolaisista on uskonnollisia... ehkä...

    Siellähän on erittäin voimakasta myös esim usko ufoihin jne muihin uskonvaraisiin juttuihin. Kun kommunismin aikana ei saanut avoimesti uskoa kristinuskoon, niin uskonnollisuus kanavoitui muita reittejä...

    Äänestä

  • pohdin kirjoitti:

    Siis 16% uskoo Jumalaan ja 54% johonkin henkiolentoon tai elämnvoimaan?... sehän tekee yhteensä 70%.

    Ihminen voi uskoa ihan mihin vain, vaikka saunan lauteen alla asuvaan lohikäärmeeseen, mutta siitä ei tule uskonnollista ennen kuin aiheen ympärille perustetaan uskonto tyypillisine piirteineen. Siis jos uskoo maailmansieluun nimeltä Brahma hindulaisuuden oppien mukaan, on uskonnollinen (hindu). Jos vaan uskoo omin nokkinensa, että on olemassa joku epämääräinen elämänvoima, kyse ei ole uskonnollisuudesta, vain yhdestä uskomuksesta.

    Eikös noita ole yleensä eroteltu kategorioihin 'uskonnollinen' ja 'henkinen'?

    Voisi olla ihan mielenkiintoista nähdä graafisesti esitys eri maista. Mitenkähän nuo korreloivat, onko esim. havaittavissa enemmän vakioinen luokka X joka ilmestyy henkisenä tai uskonnollisena yhteiskunnasta riippuen tms?

    Äänestä

  • suhteellisen simppel kirjoitti:

    Ei pidä paikaansa. Kyllä kaikki sellainen ajatusmaailma, jossa operoidaan uskoon perustuvilla asioilla/olennoilla/jumalilla, on ihan selkeästi uskonnollista. On käsitteen käytön kannalta merkityksetöntä, kuinka organisoidun "uskonnon" kohdalla uskonnollisuus ilmenee. Kristinuskoon uskovan ihmisen uskonnollisuus ja seitaa palvovan uskonnollisuus on molemmat ihan samaa uskonnollisuutta.

    Samoin kuin urheilullisuus. Kun minä käyn lekillä niin ei se ole vähemmän urheilullista kuin jonkun urheiluseuran yhteiset harjoitukset. Ilmiö on ihan sama, sen toteutumismuoto vain erilainen.

    Äänestä

  • sfujgf kirjoitti:

    "Kristinuskoon uskovan ihmisen uskonnollisuus ja seitaa palvovan uskonnollisuus on molemmat ihan samaa uskonnollisuutta."

    Niin on, koska molemmissa on kyse selkeästi määritellyn ja yhteisöllisen uskonnon mukaisesta toiminnasta/uskomisesta. Uskonnollisuus perustuu aina johonkin selkeään uskontoon. Epämääräisiin itse määriteltyihin yliluonnollisuuksiin uskovan uskomuksilla ei ole sen kanssa mitään tekoa. Tai sitten myös ihmiset jotka uskovat poltergeisteihin tai kaukoparannukseen ovat automaattisesti uskonnollisia.

    Äänestä

  • eikö aukene? kirjoitti:

    "Uskonnollisuus perustuu aina johonkin selkeään uskontoon." Kuinka niin? Ihan kuin sanoisi, että urheilullisuus perustuu aina johonkin selkeään urheilulajiin.

    "epämääräinen itse määritelty yliluonnollisuus"? Eikö myös esim kristinuskon jahve ole sitä? Joku sen ensimmäisenä määritteli ja muut tulivat perässä. En usko, että kukaan johonkin uskonnolliseen ilmiöön uskova kokee, että hän olisi itse sen kohteen määritellyt. Hän kokee, että se on tullut jotenkin "ylhäältä" tai "annettuna" tai jotain.

    Uskonnollinen ilmiö saa "uskonto"-statuksen sitten kun siinä on tarpeeksi kannattajia ja se on muodostanut jonkinlaisen järjestelmän, enemmän tai vähemmän selkeän kokonaisuuden ja yhteiskunnallisen aseman. Silloin on uskontotieteellisesti perusteltua puhua "uskonnosta". Mutta itse ilmiö on ihan sama, vaikka sitä uskontoa kannattaisi vasta yksi tai muutama ihminen.

    Näin siis esim arvioitaessa virolaisten "uskonnollisuutta" ei voida huomioida pelkästään "uskontoihin" kuuluvien määrä, vaan pitää katsoa uskonnollisuutta kokonaisuutena.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Eikös noita ole yleensä eroteltu kategorioihin 'uskonnollinen' ja 'henkinen'?

    Voisi olla ihan mielenkiintoista nähdä graafisesti esitys eri maista. Mitenkähän nuo korreloivat, onko esim. havaittavissa enemmän vakioinen luokka X joka ilmestyy henkisenä tai uskonnollisena yhteiskunnasta riippuen tms?

    Mäkin käytän mieluummin sanaa "henkinen" kuin "uskonnollinen. Vaikka ne tarkoittaa ihan samaa asiaa, niin ensimmäinn kuulostaa paremmalta. Sivistynyt ihminen käyttää mieluummin sanaa "henkinen"... :-)

    Uskonollista yhteiskuntatutkimusta on vaikea tehdä, koska puhutaan niin herkistä asioista. Ihan sama kuin tekisi katugalluppia Helsingissä ja Tukholmassa: "kummassa maassa on perempaa seksielämää"... tutkimuksen uskottavuus ja validiteetti olisi taattu... :-)

    Äänestä

  • sjksfk kirjoitti:

    "Uskonnollisuus perustuu aina johonkin selkeään uskontoon." Kuinka niin? Ihan kuin sanoisi, että urheilullisuus perustuu aina johonkin selkeään urheilulajiin.

    "epämääräinen itse määritelty yliluonnollisuus"? Eikö myös esim kristinuskon jahve ole sitä? Joku sen ensimmäisenä määritteli ja muut tulivat perässä. En usko, että kukaan johonkin uskonnolliseen ilmiöön uskova kokee, että hän olisi itse sen kohteen määritellyt. Hän kokee, että se on tullut jotenkin "ylhäältä" tai "annettuna" tai jotain.

    Uskonnollinen ilmiö saa "uskonto"-statuksen sitten kun siinä on tarpeeksi kannattajia ja se on muodostanut jonkinlaisen järjestelmän, enemmän tai vähemmän selkeän kokonaisuuden ja yhteiskunnallisen aseman. Silloin on uskontotieteellisesti perusteltua puhua "uskonnosta". Mutta itse ilmiö on ihan sama, vaikka sitä uskontoa kannattaisi vasta yksi tai muutama ihminen.

    Näin siis esim arvioitaessa virolaisten "uskonnollisuutta" ei voida huomioida pelkästään "uskontoihin" kuuluvien määrä, vaan pitää katsoa uskonnollisuutta kokonaisuutena.

    ""epämääräinen itse määritelty yliluonnollisuus"? Eikö myös esim kristinuskon jahve ole sitä?"

    Käytät sanoja "kristinuskon jahve" ja kysyt eikö tuo ole vain jokun satunnaisen kadunmiehen itsekseen keksimä määritelmä? Oletko ihan oikeasti noin vajaa, vai yritätkö esittää tyhmempää kuin olet päästäksesi vänkäämään vastaan? Jos jokun uskonnon dogmit ja pyhät kirjoitukset määrittelevät jonkun olennon ominaisuudet ja jopa nimen NIIN EI HELVETISSÄ SE SILLOIN OLE JONKUN YHDEN TYYPIN ITSEKSEEN KEKSIMÄ JUTTU!!

    "En usko, että kukaan johonkin uskonnolliseen ilmiöön uskova kokee, että hän olisi itse sen kohteen määritellyt. "

    Mikä on tämä uskonnollinen ilmiö? Lauseesi sisältö on käytännössä nolla jos ei ole selvää mitä tuolla tarkoitat!

    "Mutta itse ilmiö on ihan sama, vaikka sitä uskontoa kannattaisi vasta yksi tai muutama ihminen."

    Näetkö, nyt sinäkin myönnät, että jotta uskonnollinen ilmiö voisi olla olemassa, se tarvitsee määrittelijäkseen uskonnon. Uskonto ei ole mikä tahansa yksittäisen hemmon yksittäinen uskomus, se on monimutkainen uskomus- ja käyttäytymisjärjestelmä. Näin siitäkin huolimatta että eräät harhaisuuteensa ihastuneet yrittävät tehdä jopa uskonnottomuudesta uskontoa logiikkaa solmuun vääntämällä.

    Äänestä

  • hermot menee jo kirjoitti:

    Mulla oli tarve keskustella asiasta ja korjata sun - mun mielestä - väärää ymmärräystä ilmiöstä nimeltä "uskonnollisuus"

    Mutta mulla ei ole tarpeen alkaa vängätä. Varsinkaan kun näköjään alat lämmetä.

    Sori, ei kiinnosta. Rauhoitu ja opettele keskustelemaan asiallisesti.

    Äänestä

Kun ihmettelin, että miksi kauppa oli maanantaina auki vain klo 16.00:sta asti, niin kauppias kertoi, että se johtuu kirkollisesta juhlapyhästä ja kauppaa saa pitää auki vain 4 (neljä) tuntia. Minä ehdotin, että Suomessa pitäisi olla omat kaupat ei-uskoville ja luterilaisille, ihan niinkuin aikoinaan oli eri kaupat punaisille ja valkoisille. Kauppias oli valmis tunnustautumaan ei-uskovaksi kauppiaaksi, että voisi itse päättää, milloin pitää kauppansa auki.

Äänestä
  • Oliko se vuosi sitten, kun olin erään marketin pihalla yhden tapaamisen takia helluntaina. Siihen ajeli joku nuori mies ja aikoi mennä kauppaan, mutta marketti oli kiinni, vaikka kyljessä luki isoin kirjaimin auki sunnuntaina 12 - 18 tms. Heppu tuli minulle ihmettelemään, miksi kauppa on kiinni ja miten hän ajoi lähemmäs 20 km saadakseen jonkun kaman. Sanoin, että että on helluntai, minkä takia kauppa on kiinni. Mikä vitun helutai? oli vastaus. Minua hiukan huvittikin nuoren miehen harmistus ja kerroin, kuinka 2000 vuotta sitten jeesus nousi taivaisiin tai putosi sieltä (en ollut ihan varma), minkä kunniaksi pidämme nyt helluntaita ja kaupat kiinni! Voi vittu, olisi jesse saanut pysyä taivaassaan eikä poukkia edestakaisin! sanoi heppu ja lähti ajelemaan.

    Niinpä, on se naurettavaa, että yksi merkillinen jeesusoppi saa määrätä meidän muittenkin elämänmenoa.

    Äänestä

  • Tsina kirjoitti:

    Oliko se vuosi sitten, kun olin erään marketin pihalla yhden tapaamisen takia helluntaina. Siihen ajeli joku nuori mies ja aikoi mennä kauppaan, mutta marketti oli kiinni, vaikka kyljessä luki isoin kirjaimin auki sunnuntaina 12 - 18 tms. Heppu tuli minulle ihmettelemään, miksi kauppa on kiinni ja miten hän ajoi lähemmäs 20 km saadakseen jonkun kaman. Sanoin, että että on helluntai, minkä takia kauppa on kiinni. Mikä vitun helutai? oli vastaus. Minua hiukan huvittikin nuoren miehen harmistus ja kerroin, kuinka 2000 vuotta sitten jeesus nousi taivaisiin tai putosi sieltä (en ollut ihan varma), minkä kunniaksi pidämme nyt helluntaita ja kaupat kiinni! Voi vittu, olisi jesse saanut pysyä taivaassaan eikä poukkia edestakaisin! sanoi heppu ja lähti ajelemaan.

    Niinpä, on se naurettavaa, että yksi merkillinen jeesusoppi saa määrätä meidän muittenkin elämänmenoa.

    siitähän ne uskovaiset vasta orgasmin saakin kun pääsevät määrämään miten muut elävät elämäänsä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koho kirjoitti:

sanottu.
HeSa:ssa 7.4. kirjoittaa Näkökulmassa Jorma Aaltonen, ja päättää jutun:" Maan hallitukselta kuitenkin nöyrästi tiedustelen, että miksi meikäläisen kirkosta eronneen syntisäkin pitää kärsiä toisten uskonnollisista kärsimysjuhlista? Eikö se lopullinen tuomio riitä."
Todella selkeästi sanottu. Juttu käsitteli aihetta, miksi kirkkopyhinä kaupat ovat kiinni, muutamin poikkeuksien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu